Kohtukuolemissa surulle tulee antaa tilaa sen kaikissa ilmenemismuodoissa

Lapsen kohtukuoleman aiheuttamassa surussa tulisi olla tilaa niin toipumiseen kuin menetyksen käsittelyyn. Monet vanhemmat kuitenkin kokevat, että kohtukuolemia vähätellään, tuore väitös osoittaa. Selviytymisprosessissa ja surutyössä evankelis-luterilaisen kirkon suuremmalle roolille olisi kysyntää.

Vauvan syntymä perheeseen on yksi ihmiselämän suurimpia asioita. Vastaavasti odotuksen päättyminen vauvan kuolemaan kohdussa, synnytyksessä tai pian syntymän jälkeen on ihmistä perustavanlaatuisesti koskettava ja järkyttävä asia. Kohtukuoleman jälkeinen suru on pääsääntöisesti samanlaista surua kuin elävänä syntyneen lapsen kuoleman jälkeen.

Surututkija, pastori Juha Itkosen mukaan surevan ympärillä olevat ihmiset usein kuitenkin vähättelevät kohtukuoleman aiheuttamaa menetystä ja kehottavat menemään eteenpäin.

− Lapsen kuolema on monelle liian traumaattinen asia kohdattavaksi. Reaktiot koetaan vähätteleviksi, jos ympärillä olevat toteavat esimerkiksi: ”ei muuta kuin uutta putkeen”, ”onneksi se ei ehtinyt syntyä ja kuolla sitten” tai ”te olette vielä nuoria”. Yleistä on myös, ettei asiasta puhuta yhtään mitään.

Itkosen mukaan kohtuun kuollutta lasta pidetään usein vähempiarvoisena menetyksenä kuin elävänä syntynyttä ja synnytyksessä tai pian sen jälkeen kuollutta lasta. Ikään kuin kyseessä ei olisi oikea lapsi tai ihminen, vaikka ikäeroa näiden välillä voi olla vain muutama minuutti.

−  Kyse on osittain siitä, että jo vuosisatojen tai -tuhansien aikana eri kulttuureissa ympäri maailmaa kuolleena syntynyt on nähty ”kummajaisena”. Kuolleena syntynyttä lasta ei ole voitu liittää elävien joukkoon syntymään kuuluvan siirtymäriitin, kuten esimerkiksi kasteen kautta.

Tilaa surusta selviytymiselle ja suremiselle

Itkonen haluaa tuoda väitöstutkimuksensa kautta esille laajempaa surukäsitystä, jossa on tilaa sekä surusta selviytymiselle että suremiselle. Hänen mukaansa monet vanhemmat kokivat selviytymisprosessin aikana vihaa, sumuisuutta ja surun tuskaa.

− Vaikuttavan surutuen reunaehdoksi osoittautui aineistoni perusteella lähelle tuleva ja kanssasurijana surevaa lähestyvä kohtaaminen. Kohtaamisen tulisi myös perustua dialogiseen ja hierarkiasta vapaaseen vuorovaikutukseen, Itkonen painottaa.

Myönteisiksi koettiin ne ihmiset, jotka tunnustivat kuolleena syntyneen todelliseksi ihmiseksi.

Apua sureville ja surevia auttaville ”Jaksamisen jakkarasta”

Itkonen on luonut tutkimuksessaan uuden käytännöllisen työkalun, ”Jaksamisen jakkaran”, jonka avulla kriisissä olevia ihmisiä kohtaavat voivat saada nopeasti näppituntuman siitä, onko kyseinen ihminen pitkäaikaisen tuen tarpeessa.

− Työkalu koostuu neljästä jalasta. Nämä ovat menetyksen aiheuttaneen kriisin luonne, omat voimavarat, sosiaalinen tuki ja muut samanaikaiset stressitekijät, Itkonen kuvailee.

− Jos yksi näistä jaloista murtuu, ihminen jaksaa yleensä vielä suhteellisen hyvin kriisin jälkeen. Jos kaksi jalkaa murtuu, jakkara eli ihmisen jaksaminen on suuressa vaarassa sortua. Jos taas kolme murtuu, sortuminen tapahtuu varmasti ja jos neljä, sortuminen on jo tapahtunut ja silloin tarvitaan nopeaa apua.

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon tekemän työn merkitys surevien käytännön apuna ja keskustelutukena käy Itkosen tutkimuksesta ilmi. Nykyistä suurempaakin roolia kokonaisvaltaisessa surutuessa olisi tarjolla.

− Kirkko voisi tarjota nykyistä enemmänkin tilaa yhteisöllisille ja surua kunnioittaville rituaaleille yhteistyössä muiden tukijoiden kanssa. Lisäksi kirkon yhteinen usko kuoleman voittavasta rakkaudesta voi tarjota tilan toivolle, jonka kautta kaikkein vaikeinkin kuolema ja suurinkin suru uskalletaan kohdata, Itkonen toteaa.

Tutkimuksen aineisto koostui 24 narratiivis-episodisesta haastattelusta. Haastateltavat ilmoittautuivat tutkimukseen Internet-vertaistukisivustojen kautta.

**

TM Juha Itkonen väittelee 21.9.2018 kello 12 Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa aiheesta "Kun vauvaonni vaihtuu kuoleman suruun - Narratiivinen tutkimus kohtukuolemasta, lapsen kuoleman aiheuttamasta surusta ja selviytymisprosessista sekä kirkon tuesta". Väitöstilaisuus järjestetään osoitteessa Porthania, sali P674, Yliopistonkatu 3.

Vastaväittäjänä on yliopistonlehtori Jari Kylmä, Tampereen yliopisto, ja kustoksena professori Auli Vähäkangas Helsingin yliopiston teologisesta tiedekunnasta.

Väitöskirja on myös elektroninen julkaisu ja luettavissa E-thesis -palvelussa. Väitöskirjaa myy Unigrafia.

Lue lisääSuo­ma­lai­nen suru on sa­lat­tua ja sa­na­ton­taLue lisääUs­kon­nol­la myön­tei­siä vai­ku­tuk­sia elä­män pää­tös­jak­son ko­ke­muk­siin

Lue lisää aiheesta: Elämäntieteet