Työhuone lasten syöpäosastolla voisi kuulostaa monesta ahdistavalta, mutta Helsingin yliopiston uusi solu- ja verensiirtohoitojen professori Kim Vettenranta on tottunut ympäristöönsä. Alun perin hän tuli osastolle jo vuonna 1993, ja ylilääkärinä hän on toiminut vuodesta 2013.
Lasten veri- ja syöpätauteihin hänet vei alkuaan uteliaisuus.
— 1990-luvun alussa olin vierailevana tutkijana Yhdysvalloissa St. Louisin Washington-yliopistossa. Samaan aikaan siellä oli myös väitöskirjatyöni ohjaaja, professori Kari Raivio. Pohdimme yhdessä, mikä lääketieteen ala olisi mielenkiintoisessa kehitysvaiheessa. Päädyimme siihen, että lasten veri- ja syöpätautien hoidossa tulisi tapahtumaan paljon.
Kaksikko ei ollut väärässä. Jo 1990-luvun alussa tuli uusia tekniikoita, kuten perheen ulkopuolisilta luovuttajilta otettavat kantasolusiirteet sekä istukkaveren käyttö kantasolusiirroissa. Ihmisen genomin kartoitustekniikoiden arkipäiväistyminen puolestaan on tuonut koko joukon uusia tauteja kantasolusiirtohoidon kohteiksi.
Nyt ollaan Vettenrannan mukaan menossa kohdennettuja yksilöllisiä hoitoja kohti.
— Jo nyt voimme selvittää genomin tasolla, missä geenissä ongelma on. Tämä tuo suuren joukon vaikeita verisairauksia kohdennetun hoidon piiriin. Tällaisessa tapauksessa ei kannata vaihtaa koko luuydintä, vaan ainoastaan korvata vialliset osat.
Leukemian hoidossa puolestaan lupaava uusi hoito on esimerkiksi CAR-T-soluterapia. Siinä potilaan oma immuunijärjestelmä ikään kuin pakotetaan hyökkäämään sille muuten näkymättömien syöpäsolujen kimppuun.
Toisaalta on tullut uusia haasteitakin. Siinä missä kantasolusiirrot meillä ovat aiemmin olleet pääosin leukemian hoitoa, esiintyy maahanmuuttajaväestöllä myös sirppisolusairautta ja talassemiaa. Molempien vakavimmat muodot voivat tarvita kantasolusiirron.
Suomessa kantasolusiirteiden etsimisestä ja logistiikasta vastaa pitkälti SPR:n Veripalvelu, joka on laajentanut toimintojaan. Myös Vettenrannan professuuri perustuu Veripalvelun lahjoitukseen.
Vettenranta kuvaakin istuvansa kolmijalkaisella jakkaralla. Yhtäällä on yliopisto, toisaalla sairaala ja kolmantena Veripalvelu.
— Minun tehtäväni on pysyä perillä alan kehityksestä ja kertoa Veripalvelulle, mitä sairaala tarvitsee. Lisäksi koulutan erikoistuvia lääkäreitä ja teen omaa tutkimusta. Olen kiinnostunut esimerkiksi siitä, miten kantasolusiirteen saaneiden puolustusjärjestelmän toipumista voitaisiin nopeuttaa.