Palkinto myönnettiin ansiokkaasta farmasian alan väitöskirjatyöstä. Samuel Kohtala tutki väitöskirjassaan ”
Väitöstyö on tieteellisten ansioiden lisäksi saanut poikkeuksellista julkisuutta tiedejulkaisujen ulkopuolella sekä johtanut kolmeen keksintöilmoitukseen ja yhteen patenttiin. Tutkimusaihe on lisäksi tuonut tutkimuslaboratoriolle huomattavan summan ulkopuolista Business Finland -rahoitusta.
Palkintosumma on 4 000 euroa. Palkinto myönnettiin FinPharmSci 2020 -virtuaalitapahtumassa 1.10.2020.
Suomen farmaseuttinen yhdistys on vuonna 1887 perustettu tieteellinen yhdistys, jonka tarkoituksena on farmaseuttisten tieteiden, farmaseuttisen tutkimuksen ja niiden sovellutusten edistäminen. Yksityisiä tutkijoita yhdistys tukee myöntämällä apurahoja ja jakamalla tunnustuspalkintoja. Albert Wuokon palkinto on vuosittain jaettava palkinto farmasiaa edistäneelle henkilölle, ja yksittäisenä palkintona Wuokon palkinto on merkittävin maassamme farmasian alalla jaettavista tunnustuksista.