Artikkeli on julkaistu Yliopisto-lehdessä 4/2023.
Kevätaurinko kimmeltää Hämeessä. Tunnelma on muutenkin valoisa, kun Paul Bangura kuvaa tutkimusaihettaan. Organismi- ja evoluutiobiologi on viime vuodet perehtynyt lohien sukukypsyyttä säätelevään vgll3-geeniin Lammin biologisella asemalla.
Tutkimus on harvoin helppoa, mutta Banguran elämään on osunut paljon vaikeampiakin asioita. Hän syntyi 1981 Sierra Leonessa papin perheen kolmanneksi lapseksi. Lapsuus maailman köyhimmäksi listatun valtion maaseudulla oli niukka. Kenkiin ei ollut varaa. Koulunkäynnin saattoi rahoittaa korjaamalla maapähkinöitä opettajan pelloilta.
Sähköä tai juoksevaa vettä kotikylässä ei ollut — paitsi teoriassa. Kehitysyhteistyönä rakennetun vesijohdon valmistuttua projektin rahat loppuivat ja huoltamaton pumppu hajosi.
— Sierra Leonessa näitä unohdettuja kehityshankkeita kutsutaan valkoisiksi norsuiksi, Bangura kertoo.
Kapinalliset pakottivat rotevan nuorukaisen kantajaksi ryhmäänsä
Vuonna 1991 Sierra Leonessa puhkesi pitkä ja raaka sisällisota. Perhe muutti pääkaupunki Freetowniin, mutta turva oli vain väliaikainen. Kapinalliset valtasivat Freetownin 1999 ja kaappasivat Banguran kaksi vanhempaa veljeä mukaansa.
Paria viikkoa myöhemmin kapinalliset joutuivat vetäytymään pääkaupungista. Silloin 17-vuotias Bangura sai kokea veljiensä kohtalon. Suojautuminen kirkkorakennukseen ei auttanut, vaikka yleensä kirkot ja moskeijat saivat olla rauhassa.
Kapinalliset tarvitsivat jonkun kantamaan haavoittunutta taistelijaa — roteva Paul sai kelvata.
Bangura yritti paeta, mutta jäi toisen kapinallisryhmän vangiksi.
— Taistelijat olivat vähällä ampua minut vakoilijana.
Ammusten ja muiden tarvikkeiden lisäksi Bangura kantoi myös rahaa: komentaja uskoi hänelle repun, jossa oli valuuttaa ja timantteja.
— En ollut koskaan ennen edes nähnyt dollaria. He yrittivät vedota ahneuteen — saisimme kaikki rikkauksia, kunhan kapina voitetaan.
Papin poikaa pidettiin pyhänä. Se suojeli häntä
Bangura teki uuden pakoyrityksen kahden muun pakkovärvätyn kanssa. Nuorukaiset näkivät yöllisen harhailun päätteeksi hallituksen sotilaita, joita kohti kaksi muuta lähti juoksemaan. Bangura epäröi. Se oli pelastus, sillä karkurit ammuttiin vihollisina.
Kapinallisten luo palannutta Banguraa ei rangaistu — ehkä siksi, ettei hän ottanut aarrereppua mukaansa. Hän oli kapinallisten matkassa tammikuusta marraskuuhun 1999. Kuolema oli lähellä useita kertoja. Bangura määrättiin ensimmäisen taistelun jälkeen teloitettavaksi, koska hän pudotti aseensa maastossa juostessaan. Teloittajan ase kuitenkin jumiutui. Täpärä pelastuminen toi Banguralle pyhän miehen auran.
— Kaikki tiesivät, että olen papin poika ja että minut kaapattiin kirkosta. Niinpä he eivät uskaltaneet yrittää uudelleen.
Ruoskalta hän ei silti välttynyt. Yksikkö toimi kuitenkin monia muita ryhmittymiä kurinalaisemmin: se oli loikannut hallituksen armeijasta kapinallisten puolelle. Komentaja Mohammed ei sallinut esimerkiksi vankien silpomista.
— Kapinalliset sanoivat aina taistelevansa vapauden puolesta. Mutta jos kysyi, mitä se tarkoittaa, he eivät osanneet vastata.
Moni tahtoi pelastautua köyhyydeltä. Huhujen mukaan rauhan tullen luodit ostettaisiin sotilailta 300 dollarin kappalehintaan.
Komentaja pelasti Banguran hengen ainakin kerran.
— Kapinallisten keskuuteen levisi tieto vankien vaihdosta, jossa lapsisotilaita olisi päästetty kotiin. Mohammed varoitti minua ilmoittautumasta vapaaehtoiseksi.
Kaikki vaihtoon pyrkineet tapettiin. Tieto verilöylystä kulkeutui Freetowniin, ja perhe piti Paulille hautajaiset.
Kapinallisyksikkö antautui vuoden 1999 lopussa. Bangura palasi ällistyneiden omaistensa luo. Kuolema oli peruttu.
— Pikkuveljeni luuli minua kummitukseksi.
Nykyisellään Paul Bangura ajattelee sotaa harvoin. Hän ei laske sitä osaksi varsinaista elämäänsä. Opiskelu ja tutkijaksi kasvaminen ovat olleet varsinaista elämää, vaikeuksineenkin.
Bangura pääsi opiskelemaan biologiaa Sierra Leonen yliopistoon saatuaan tukea lähetystyöntekijöiltä. Hyvin sujuneisiin opintoihin kuului kolmen kuukauden laboratorioharjoittelu Saksassa. Ensimmäinen matka Afrikan ulkopuolelle teki suuren vaikutuksen: kuinka vaurasta ja järjestelmällistä!
Moni Saksassa asuneista sierraleonelaisista yllytti Banguraa hakemaan turvapaikkaa tai ryhtymään paperittomaksi.
— Se olisi tarkoittanut opiskelun heittämistä menemään. Turvapaikanhakijoilla ei ollut töitä, ei rahaa eikä tekemistä. En halunnut sitä.
Paluu Sierra Leoneen oli hyvin vaikea.
— Tein opetustöitä, mutten elänyt sillä. Tein hanttihommia ja hain parempaa paikkaa. Ei löytynyt.
Köyhien maiden opiskelijat ovat usein takamatkalla
Ratkaisuksi tuli lisäkoulutus. Länsi-Afrikan unioni jakoi stipendejä Nigeriaan suojelubiologian maisteriohjelmaan. Vaikka kriteerinä oli opintomenestys, paikat valuivat eliitin lapsille.
— Vuonna 2011 matkaan lähti kaksi niin huonoa opiskelijaa, että yliopisto palautti heidät. Lopulta sain paikan, kun Sierra Leonea uhkasi stipendin menetys.
Paul Bangura valmistui maisteriksi ja pääsi töihin YK-hankkeisiin, mutta palo kouluttautua jatkui.
— Hain moniin eurooppalaisiin tohtoriohjelmiin, mutta minua ei valittu. Tavallaan ymmärrän tämän. Afrikasta tulevana on monella tapaa takamatkalla.
Bangura ei esimerkiksi ollut tehnyt tilastointia tietokoneilla, ainoastaan liitutaululla ja paperilla.
— Mutta jos valitaan vain ne, jotka osaavat jo valmiiksi, se kumoaa koulutuksen tarkoituksen. Eikö osaamista pitäisi levittää sinne, missä sitä eniten tarvitaan?
Työ Islannissa peruuntui, kun kalat kuolivat
Lopulta Banguralle avautui paikka Dijonin yliopistossa Ranskassa. Tarjous ei ollut ihanteellinen: ei tutkijakoulu vaan kalatalouden maisteriohjelma, jonka stipendi oli niukka. Silti hän lähti matkaan.
— Dijon oli kova koulu. Päähäni kaadettiin tietoa nopeammin kuin ehdin käsitellä.
Opintoihin sisältyi harjoittelu toisessa maassa. Bangura hyväksyttiin Islantiin tutkimaan afrikkalaisia kissakaloja, mutta matka peruuntui, koska laboratoriokokeelle oli käynyt kehnosti.
— Sain viestin, ettei kannata tulla. Kalat olivat kuolleet.
Islannin sijaan Bangura lensi Suomeen. Professori Craig Primmerin tutkimusryhmä kaipasi lohitutkijaa, joka työskentelisi Lammin biologisella asemalla. Ensivaikutelma hämäläisestä maaseudusta tyrmistytti.
— Mietin jo, miten voisin aikaistaa paluulippuani, Bangura tunnustaa ja nauraa.
Lammi teki kuitenkin taikojaan: Bangura alkoi pian viihtyä. Apurahakausien välissä tutkija on tehnyt siivoustöitä. Hän ei siirtynyt Viikin kampukselle, vaikka sekin olisi sittemmin onnistunut. Bangura asuu Lammilla pienessä vuokra-asunnossa ja käy mielellään pubissa laulamassa karaokea.
Bangura tutkii, miten lohenpoikasten varhainen sukukypsyys vaikuttaa niiden aggressiivisuuteen. Kalankasvatuksessa ihanteellisia olisivat nopeasti kasvavat, mutta eivät liian aggressiiviset yksilöt.
— Lohi on hyvä mallikala: tuloksia voi soveltaa muihin kalalajeihin.
Tänä vuonna Bangura on saanut luokseen myös kanadalaisen vaimonsa, joka on kotoisin Sierra Leonesta. Pariskunnan Hezekiah-poika on puolivuotias.
”En jaksa uskoa, että ihmiset tahtoisivat kokea sodan uudelleen.”
Väitöksen valmistuttua Paul Bangura haluaisi palata Afrikkaan.
— Sierra Leone tarvitsee koulutettuja ihmisiä. Tuntuisi petokselta olla palaamatta.
Bangura tahtoisi luoda jotain pysyvää kovia kokeneeseen kotimaahansa.
— Kalankasvatusteollisuus voisi parantaa Sierra Leonen ruokaturvallisuutta ja ravitsemustilannetta.
Hän haaveilee omasta yrityksestä, jossa voisi hyödyntää väitöstutkimuksensa antia. Hän tahtoisi myös jatkaa akateemista uraansa.
— Toivon saavani tutkimusrahoitusta, niin en joutuisi jälleen aloittamaan tyhjästä.
Uutta sotaa Bangura ei pelkää.
— Sierra Leonessa on edelleen paljon ongelmia: korruptiota ja köyhyyttä. Mutta sodan muisto on tuore. En jaksa uskoa, että ihmiset tahtoisivat kokea sitä enää uudelleen.
Yliopisto-lehti on Helsingin yliopiston tiedeaikakauslehti, joka on sitoutunut Journalistin ohjeisiin.