Artikkeli on julkaistu Yliopisto-lehdessä 3/2024.
Jo kaikuu kalalokin keväinen rääkäisy. Se palasi Suomeen aikoja sitten muiden aikaisten muuttajien matkassa. Suurin muuttorytinä taivaalla on kuitenkin huhti- ja toukokuussa. Lähiviikkoina Suomen lintumäärä moninkertaistuu.
Suomessa pesii 250 lintulajia. 75–80 prosenttia niistä on sellaisia, joista ainakin osa viettää talven muualla.
— Kesäkuukausina täällä on valtavasti resursseja käytettäväksi ja vähemmän kilpailua kuin talvehtimisalueilla, joten lintujen kannattaa lentää sen vuoksi pitkiäkin matkoja, toteaa yli-intendentti, lintututkija Aleksi Lehikoinen.
Päivän pituuden muutos ja luonnon vuodenaikavaihtelut antavat linnulle signaalin: on aika lähteä liikkeelle. Keväällä linnuilla on kova kiire valtaamaan parhaat pesäpaikat, joten muutto sujuu jopa puolet lyhyemmässä ajassa kuin syksyllä. Muuttolintu voi edetä hyvällä myötätuulella peräti 1 000 kilometriä vuorokaudessa.
Linnut tietävät, missä pitää milloinkin olla
Linnuilla on ikään kuin oma pieni GPS-lähetin, jonka avulla ne aistivat, missä päin maapalloa ne ovat. Ne hyödyntävät muuttomatkallaan myös tähtikuvioita, auringon asemaa ja erilaisia maamerkkejä. Pimeällä ne haistavat meren. Muiden lintujen äänistä ne hoksaavat sopivia lepopaikkoja.
Noin puolet suomalaislinnuista muuttaa yöllä ja puolet päivällä. Jotkut saattavat muuttaa yötä päivää. Heinäkurpat lentävät Afrikasta yhtä soittoa muutamassa vuorokaudessa.
Monilla trooppisesta Afrikasta muuttavilla linnuilla muuttokäyttäytyminen on pitkälti geneettisesti koodattua — ne tietävät, milloin muutetaan ja mihin suuntaan.
— Eivät ne toimi kuin robotit, mutta lintu pystyy perimänsä avulla suunnistamaan ja tietää, missä päin pitää olla milloinkin, Lehikoinen kertoo.
Toisaalta läheltä muuttavilla linnuilla ilmasto- ja säätekijät vaikuttavat enemmän. Myöhäinen talvi viivästyttää niiden lähtöä ja aikainen kevät aikaistaa paluuta.
Räyskän kohtalo
Lintujen reittejä tutkiva professori Patrik Byholm odottaa tiettyjä muuttolintuja takaisin vielä enemmän kuin muita. Hänellä on yhteistyökumppaneidensa kanssa meneillään kolme tutkimusta, joissa mehiläishaukat, räyskät ja merimetsot lentävät lähettimet selässään. Merimetsojen osalta tutkimus ei kuitenkaan kohdistu muuttoon, vaan siihen, missä ne kalastelevat.
Erityisesti Byholmia kiinnostaa erään räyskän kohtalo. Räyskä on maailman suurin tiira, komea vesilintu, jolla on nimensä mukainen karkea ääni. Se pesii ulkoluodoilla ja talvehtii useimmiten Afrikassa.
Vuonna 2016 alkanut tutkimus on loppusuoralla: enää kolmella räyskällä on toimiva lähetin. Näistä yksi on Byholmin ottopojaksi nimeämä lintu.
Räyskät hoitavat ensimuuttonsa yleensä isänsä ohjauksessa. Yhden räyskän adoptoi kuitenkin naapuriluodon koiraslintu. Merikotkat olivat syöneet sen omat poikaset useampana vuonna, ja ehkä siksi se päätti ojentaa auttavan siiven naapurille, jolla oli kaksi poikasta. Toinen niistä muutti biologisen isän kanssa, toinen lähti tämän kasvatusisän matkaan.
Äitiräyskä oli häipynyt etelään jo aikaisemmin. Se on tavallista. Vain yksi tutkimuksessa seuratuista räyskistä muutti äitinsä kanssa.
Ensimuuttoon tarvitaan vanhempia
Räyskävanhemmat ja poikaset lentävät lähes kylki kyljessä, aikuinen vain noin metrin päässä poikasesta. Poikaset ääntelevät kimeällä, kerjäävällä äänellään kuin kysellen, onko vielä pitkä matka.
— Näyttää siltä, että räyskien maailmassa ensimuuttoon tarvitaan vanhemman apua. Kaikki poikaset, jotka eksyivät vanhemmastaan, joutuivat petolintujen saaliiksi, Byholm kertoo.
Paitsi suojaa petolinnuilta räyskäisät tarjoavat poikasille ruokaa ja näyttävät sopivat lepopaikat. Poikaset käyttivät samoja reittejä ja taukopaikkoja seuraavina vuosina yksin muuttaessaan.
Kasvatusisä ja ottopoika pääsivät parin kuukauden matkaamisen jälkeen onnellisesti Niilin suistoon, jossa oli kasvatusisän tavallinen talvehtimispaikka.
Ottopojan retket
Isät viettävät vielä pari kuukautta talvehtimispaikoilla poikasten seurassa ennen kuin poikaset itsenäistyvät ja lähtevät omille teilleen. Ottopojan tapauksessa se tarkoitti vähän pitempää matkaa. Se päätyi Sudaniin Niilin sivuhaaran padolle, ja siellä se on viettänyt talvensa siitä lähtien.
Nuoret räyskät pysyvät yhden tai kaksi kesää Afrikassa ennen ensimmäistä paluuta Suomeen. Ottopoika on käynyt Suomessa jo kolmena kesänä. Viime kesänä se vietti paljon aikaa eräässä räyskäyhdyskunnassa.
— Odotan ja toivon, että se pesisi tänä vuonna, Byholm sanoo.
Tutkija on nähnyt myös kasvatusisän hyvissä voimissa. Sen lähetin ei kuitenkaan enää toimi. Se on tavallinen ongelma lähetintutkimuksissa. Räyskät myös onnistuvat hankkiutumaan eroon lähettimistä. Kerrankin yksi räyskä tavattiin Suomesta, kun samaan aikaan sen lähetin lähetti sujuvasti sijaintitietoa Afrikasta.
Parvia syntyy samalla suunnalla
Myös esimerkiksi hanhet ja joutsenet muuttavat perhekunnittain. Kokeneet vanhemmat linnut näyttävät nuoremmilleen, miten muutto kannattaa hoitaa.
— Kun Helsingissä nähdään yksittäisiä tundra- tai sepelhanhia valkoposkihanhien seurassa, ne ovat yleensä hukanneet vanhempansa, eivätkä tiedä, minne pitäisi muuttaa. Hanhiemot opettavat turvalliset lepopaikat muuttoreitin varrella ja välittävät perimätietoa metsästysalueista, joita jälkeläisten kannattaa karttaa, kertoo Lehikoinen.
Joutsenten parisuhde on usein elinikäinen ja kumppanukset ovat yhdessä kesät talvet. Hanhet sen sijaan vaihtavat paria, ja muuttoporukka hajoaa saavuttuaan talvehtimisalueille.
Parvia syntyy, kun linnut ovat menossa samaan suuntaan. On myös monilajisia parvia. Niissäkin linnut voivat oppia toisiltaan. Parvessa lentäminen on myös kevyempää ja turvallisempaa.
Siperiaan matkalla olleiden hanhien käytös on muuttunut vuodesta 2010 alkaen. Aiemmin linnut ruokailivat Virossa ennen matkaa tundralle, mutta pieniä määriä hanhia alkoikin levähtää pohjoisempana Suomen eteläosissa. Valkoposki-, metsä- ja tundrahanhet ottivat mallia toisistaan, ja levähtäjien määrät kasvoivat nopeasti kymmeniin tuhansiin vuodessa.
Valkoposkihanhia on jäänyt pesimään Suomen etelärannikolle 1980-luvulta alkaen, mutta niiden määrät ovat kasvaneet huomattavasti vasta 2000-luvulla.
Nuoret harhailevat ja ovat hitaampia
Monilla linnuilla side ikäluokkien välillä ei ole lainkaan voimakas. Näiden lajien lintuvanhemmat maksimoivat mahdollisuudet päästä itse hyvässä kunnossa talvehtimisalueelle.
Nuoret muuttolinnut harhautuvat helposti ja ovat hitaampia. Pajulinnuista nuoret lähtevät muuttomatkalle aikaisemmin kuin vanhat, jotka käyvät ensin läpi sulkasadon. Silti vanhat linnut pääsevät perille talvehtimisalueille samoihin aikoihin kuin nuoret.
Jos räyskäisät ovat esimerkki huolehtivaisista vanhemmista, mehiläishaukat ovat niitä, jotka jättävät jälkikasvunsa selviytymään yksin ensimuutosta. Ne lähtevät kohti Afrikkaa jo elo-syyskuun vaihteessa, kun taas poikaset jäävät Suomeen vielä muutamaksi viikoksi.
— Seuraamamme nuoret mehiläishaukat kyllä pääsivät hyvin perille Afrikkaan omin päin. Niillä on vaistoissa, että etelään, etelään. Sivutuulet vaikuttivat kuitenkin paljon siihen, päätyivätkö ne itäisempään vai läntisempään Afrikkaan, Byholm kertoo.
Liian myöhään
Ensimmäinen paluumuutto on mehiläishaukoille vaaranpaikka, josta monet eivät selviä. Hyvän pohjakoulutuksen saaneille räyskille paluu omin nokin ei sen sijaan tuottanut ongelmia. Mehiläishaukoilla on toisinaan myös vaikeuksia lähteä paluumatkalle ajoissa.
Aikanaan yksi tutkijoiden lähetinmehiläishaukoista, Päiviksi nimetty, oli MTV3:n seurantalintuna.
— Päivillä oli tapana lähteä liian myöhään kohti Suomea ja siksi se monta kertaa tuli niin myöhään, ettei ehtinyt pesiä. Usein mietin, että eikö se nyt vain voisi lähteä liikkeelle vaikka viikkoa aikaisemmin, Byholm kertoo.
Joskus myöhästyminen voi johtua muusta kuin linnun valinnoista. Hiekkamyrsky esti Saharassa kokenutta muuttajaa, mehiläishaukka Karia etenemästä ja se joutui keksimään aivan uuden reitin, jota pitkin se vihdoin pääsi Suomeen. Mutta liian myöhään.
Karin kumppani Tiina olikin jo pariutunut naapurireviirin Johanneksen kanssa. Niilläkään ei ollut onnellinen loppu, sillä yllättäen Byholmin toisen tutkimuksen lähetinkanahaukka saalisti Johanneksen pesältä ja söi sen. Karin ja Tiinan kohtalosta ei ole tietoa, sillä niiden lähettimet lakkasivat toimimasta.
Lähettimillä yritetään selvittää, miten linnut oppivat
Lähettimien ei ole havaittu haittaavan lintujen lentämistä, ruoanhankintaa, pariutumista tai pesimistä. Ilmeisesti pienen repun kantaminen kuitenkin ärsyttää joitain lintuja enemmän kuin toisia. Byholmin tutkimista kanahaukoista melkein kaikki onnistuivat irrottamaan lähettimensä.
— Kaipa se kävi niiden kunnialle.
Byholmin tutkimat mehiläishaukat sen sijaan eivät ole jättäneet lähettimiään. Niitä laitettiin 42 mehiläishaukalle vuosina 2011–2016 ja 31:lle vuosina 2022–2023. Tällä hetkellä ainoastaan 11 lähetintä on kunnossa. Lintuja on kuollut ja lähettimet toimivat huonosti sademetsissä, joissa monet mehiläishaukoista talvehtivat.
— Yksi haukka oli kateissa seitsemän kuukautta ja olin jo varma sen kuolemasta, mutta sitten lähetin kytkeytyikin taas verkkoon.
Nyt lähettimillä pyritään selvittämään sitä, miten linnut oppivat ja kehittyvät yksilötasolla. Se on hidasta työtä, jossa menee kymmenenkin vuotta, Byholm toteaa.
Turhia kuolemia
Mehiläishaukkojen kanta on taantunut vähitellen 1980-luvulta alkaen. 20–25 prosenttia mehiläishaukkojen kuolemista on ihmisen aiheuttamia. Koska laji lisääntyy hitaasti, turhat kuolemat ovat johtaneet kannan hupenemiseen.
Lähetintutkimus on tuonut paljon uutta tietoa tärkeistä levähdyspaikoista ja talvehtimisalueista, joiden suojelu voisi auttaa muuttolintuja. Monet linnut ovat hyvin paikkauskollisia ja talvehtivat joka vuonna samalla pellolla tai pusikossa. Toiset taas ovat vaihtavat paikkaa olosuhteiden mukaan.
Byholm toivoo, että tieto lintujen liikkeistä otettaisiin nykyistä paremmin huomioon. Joskus niinkin onneksi käy.
— Esimerkiksi kiljuhanhen kanta on lähtenyt kasvuun, kun lähetintutkimuksen avulla saatiin selville niidet muuttoreitit ja talvehtimisalueet ja kampanjoitiin hanhien puolesta. Kreikassa suojeltiin niiden talvehtimiskosteikko, Lehikoinen kertoo.
Muuttolintuja uhkaavat matkan varrella metsästäjät ja ruoan puute ilmastonmuutoksen kuivaamilla taukopaikoilla. Ne ottavat suuren riskin joka kerta lentäessään etelästä pohjoiseen ja takaisin. Niin tälläkin kertaa.
Onnea matkaan ja tervetuloa, kevään tuojat! Toivottavasti pääsette turvallisesti perille.
Yliopisto-lehti on Helsingin yliopiston tiedeaikakauslehti, joka on sitoutunut Journalistin ohjeisiin.
Linnuilla on valtava kirjo tapoja hoitaa geenien siirtymistä sukupolvelta toiselle, toteaa yhteyspäällikkö Pirkko Siikamäki Metsähallituksesta. Hän on kerännyt jo kauan aineistoa tietokirjaan lintujen perhe-elämästä.
DNA-tutkimukset ovat paljastaneet monien yksiavioisiksi luultujen lintulajien parittelevan muidenkin kuin oman kumppaninsa kanssa. Esimerkiksi kirjosiepponaaraat harrastavat syrjähyppyjä ja koirailla saattaa olla sivusuhde naapuripöntössä.
Sinitiaiset, jotka ovat vain puolisisaruksia, kilpailevat ruoasta keskenään enemmän kuin täyssisarukset, Siikamäki kertoo.
Pesäpöntöistä käydään raakaa kisaa kirjosieppojen ja talitiaisten välillä. Varpuslintu tykkää rakentaa ja sisustaa pesänsä samanlaiseksi kuin missä se itse kuoriutui.
Yksinhuoltajaäidit ovat jonkin verran tavallisempia kuin yksinhuoltajaisät, mutta kahden huoltajan malli on linnuilla yleisin. Joskus apuun tulee myös muu suku. Kuukkeleilla ja pyrstötiaisilla edellisvuoden poikaset auttavat vanhempiaan näiden uusien poikasten hoidossa, jos niillä ei ole vielä omaa reviiriä tai niiden oma pesintä ei onnistunut.
Linnut voivat säännöstellä munimistaan olosuhteiden mukaan, ja jotkut lajit voivat vaikuttaa myös jälkeläisten sukupuoleen. Käkien lisäksi myös monet vesilinnut munivat toisten pesiin. Auki ammottava nokka aiheuttaa emolinnulle niin vahvan ruokkimisrefleksin, että siihen on reagoitava miettimättä, onko ruokittava omaa sukua.
— Mitä enemmän olen seurannut lintuja, sitä enemmän huomaan, että ne ovat yksilöitä, joilla on tunteita. Usein sanotaan, ettei saa inhimillistää, mutta kun katsoo leskeksi jäänyttä laulujoutsenta, joka etsii ja huutelee puolisoaan, ei voi olla ajattelematta, että se kaipaa.