Biologi Tomas Roslin lähti seitsemän vuotta sitten Grönlantiin mahdollisimman yksinkertaisen hyönteiseliöyhteisön etsintään. Ajatuksena oli selvittää, miten ravintoverkot elävässä elämässä rakentuvat.
‒ Vuorovaikutussuhteiden kokonaisuus karkaa helposti käsistä, jos lajirunsaus kasvaa, sanoo yliopistonlehtorina Viikin kampuksella nyt työskentelevä Roslin.
Hän ryhtyi urakkaan yhdessä loispistiäisasiantuntija Gergely Várkonyin kanssa, ja kohteekseen he valitsivat Grönlannin koillisosissa elävät perhoset sekä niihin erikoistuneet loiset.
Useimmiten vastaavia peto‒saalissuhteita tutkitaan kasvattamalla perhostoukkia purkeissa, kunnes niissä piilevät loiset kehittyvät tunnistettaviksi aikuisiksi yksilöiksi. Ötökkälajien välillä on kuitenkin huomattavasti enemmän yhteyksiä kuin tällä menetelmällä on saatu selville, PNAS-lehdessä juuri julkaistu tutkimus osoittaa.
‒ Huomasimme esimerkiksi, että monet saalistajalajit hyödyntävät luultua useampia isäntiä eli ovat oletettua vähemmän erikoistuneita, kertoo tutkimusraportin pääkirjoittaja Helena Wirta Viikin kampukselta.
Lajeille viivakoodit
Yllätyslöytöjä selittää uusi tekniikka. Tutkijat käyttivät apunaan niin sanottuja DNA-viivakoodeja. Nämä koodit ovat tunnisteita, jotka perustuvat tietyn geenin eri muunnelmiin ja erottavat eri lajit toisistaan.
‒ Käsitys maailman yksinkertaisimpiin kuuluvan ravintoverkon rakenteesta muuttui täysin, ja voi vain yrittää kuvitella, mitä tapahtuu, kun tarkastelemme muita ympäristöjä tämän saman, tarkan sihdin läpi, Wirta sanoo.
Koodien avulla tutkijat pystyivät tunnistamaan aivan pieniäkin jälkiä, joita yksi laji oli jättänyt toiseen.
‒ Saatoimme löytää perhostoukan sisältä loisen. Tai aikuisen loisen mahasta sen toukka-aikanaan syömän isännän jäännökset, Roslin kertoo.
Várkonyin mukaan lähes kaikissa ravintoverkoissa osa saalistajista on vaikeasti löydettävissä.
Lue ötökän elämäkerta!
DNA-viivakoodin ajatuksen esitti vuosikymmen sitten Paul Hebert, joka saatiin mukaan myös Roslinin, Wirran ja kumppanien Grönlanti-hankkeeseen.
‒ Uskon, että tässä luodut tekniikat mullistavat koko luonnon toiminnan ymmärtämisen, Herbert sanoo.
‒ Ehkä jo muutaman vuoden päästä voimme napata minkä tahansa ötökän ja saada siitä DNA-sekvenssin kaikille niille eliöille, joihin se on elämänsä aikana koskenut. Ötökän koko vuorovaikutushistorian selvittäminen sallii meidän määrittää ekologisten vuorovaikutusten rakenteita ennen näkemättömällä tarkkuudella.
Helena Wirta puhuu ravintoverkoista Tiedekulmassa 29.1. järjestettävässä arktisessa illassa. Tilaisuudessa kuullaan myös kolmea muuta pohjoisen tuntijaa: Helsingin yliopiston maantieteen laitoksella jäätä ja ilmastonmuutosta tutkivaa professori Veli-Pekka Salosta sekä Lapin yliopiston Arktisen keskuksen professoreita Bruce Forbesia ja Florian Stammleria, joiden aiheena ovat alueen kansat.