Apua norpalle — geneetikot selvittävät, kannattaisiko uhanalaisia nisäkkäitä siirtää Saimaan osista toisiin

Kalastuskiellot ovat joka tapauksessa paras tapa suojata norppakantaa, kehitysbiologi Petri Auvinen sanoo.

Artikkeli on julkaistu Yliopisto-lehdessä 7/2022.

Metsähallitus lähetti kymmenkunta vuotta sitten Helsingin yliopiston perinnöllisyystutkijoille erikoisen paketin: pakkassäässä hyvin säilyneen norpan räpylän.  

Räpylän vastaanottajat, kehitysbiologit Jukka Jern­vall ja Petri Auvinen, saivat kipinän norppatutkimukseen Norjassa vuonna 2012. Oslon tutkimusseminaarissa esiteteltiin tuolloin turskan genomia.  

— Päätimme, että myös saimaannorpan genomi on selvitettävä, Jernvall kertoo. 

Tutkijat selvittävät norppien geneettistä muuntelua SNP-kartoituksella. SNP:t eli snipit ovat yhden DNA-yksikön muutoksia, jotka eivät yleensä aiheuta muutoksia geenien toiminnassa.  

Näytteitä karttuu pesiin tai verkkoihin menehtyneistä norpista. Samalla kertyy hammasaineistoa norpan ilmiasun eli fenotyypin muutoksista.  

— Genomi alkaa puhua meille, kun yhdistämme siihen tiedon ilmiasun muuntelusta. 

Saimaannorpan geneettinen vaihtelu on vähäistä, sillä kanta on nelinkertaistunut nykyiselleen noin sadasta yksilöstä.  

Tutkimusjohtaja Ari Löytynoja kuvaa populaation muutosta matemaattisin mallinnuksin, jotka antavat tietoa paitsi nykytilasta myös populaation menneisyydestä. Vertailukohteita ovat Laatokan, Itämeren ja Jäämeren norpat. 

Jälkiä kuolleesta alalajista

Saimaannorppien perimässä on alueita, joissa ei ole lainkaan vaihtelua. Se viittaa populaation heikkoon kykyyn sietää ympäristöolojen muutoksia.  

Tutkijat kertovat geenimerkeistä, joita ei ollut muissa hylkeissä.  

— Mysteerisnipit viittaavat jo sukupuuttoon kuolleeseen alalajiin, jonka kanssa saimaannorppa on vaihtanut geenimuotoja ennen eriytymistä omaksi alalajikseen, Auvinen kertoo. 

Norpasta on muodostunut geneettisiä alapopulaatioita eri puolille Saimaata. 

— Jos Saimaa olisi Laatokan tapainen suuri allas, saimaannorppa olisi todennäköisesti jo menetetty, sillä alapopulaatioita ei olisi muodostunut. Avara järven selkä olisi helpottanut myös metsästäjien työtä, Jernvall arvioi. 

Hän tutkii, miten saimaannorpan hampaisto eroaa eri puolilla Saimaata. Genomitieto konkretisoituu. 

— Voimme nyt selittää saimaannorpalle erityisen ilmiasun, liikahampaisuuden, perimän tasolla. 

Kalastuskiellot ratkaisevat

Voisiko norppia siirtää Saimaalla monimuotoisuuden lisäämiseksi? Yksi esimerkki on: Venlaksi nimetty norppa siirrettiin 1990-luvulla. Siirtosijoilla on epätyypillisen paljon monimuotoisuutta, mikä saattaisi viitata Venlan jälkeläisiin. 

Kivellä lepäillyt Venla tunnistettiin hiljattain kuvioidensa perusteella. Kivelle varisseet karvat kiidätettiin tutkittavaksi, Auvinen kertoo. 

— Jos yksi norppa toi perimään lisää vaihtelua, uusia siirtoja voisi perustella. 

Tärkeintä olisi silti puuttua kalastukseen. 

— Norpalla ei ole toivoa ilman pesimäkauden verkkokalastuskieltoa, Auvinen painottaa. 

Viime talven pesintä onnistui: keväällä syntyi ennätysmäiset 92 kuuttia. 

 

Yliopisto-lehti on Helsingin yliopiston tiedeaikakauslehti, joka on sitoutunut Journalistin ohjeisiin. 

Petri Auvinen

Tutkimusjohtaja Biotekniikan instituutissa, kehitysbiologian tutkija Helsingin yliopistossa. 

Jukka Jernvall

Akatemiaprofessori, evolutiivisen kehitysbiologian tutkija Helsingin yliopistossa. Erityisalana hampaiden kehityksen tutkimus. 

Ari Löytynoja

Tutkimusjohtaja Biotekniikan instituutissa, bioinformatiikan tutkija Helsingin yliopistossa.