Agilityssä kilpaillaan Suomessa vuosittain yli 100 000 ratasuoritusta. Helsingin yliopiston eläinlääketieteellisen tiedekunnan 850 kilpailevaa koiraa käsittävän tutkimuksen mukaan kaksi kolmesta loukkaantumisesta tapahtui agilityharjoitusten yhteydessä. Yleisimmin koira loukkaantui harjoituksen loppupuolella.
– Koiran väsyminen harjoittelun edetessä on voinut altistaa loukkaantumiselle. Tavallisimmin koira loukkasi itsensä estesuorituksen aikana. Eniten loukkaantumisia tapahtui hyppyesteellä, puomilla, A-esteellä ja putkessa. Putken yleisyys loukkaantumisten aiheuttajana oli yleisempää aiempiin kansainvälisiin kyselytutkimuksiin verrattuna, kertoo väitöskirjatutkija Leena Inkilä Helsingin yliopiston eläinlääketieteellisestä tiedekunnasta.
Esteillä tapahtuneista loukkaantumisista hieman alle kolmasosa oli seurausta esteeseen törmäämisestä.
Eturaajat alttiita loukkaantumisille
Vastaajien arvioiden perusteella yli puolella koirista vamma kohdistui eturaajaan, erityisesti olkavarren, olkanivelen ja lavan alueelle. Agilityssä aiheutuneet vammat olivat valtaosin erilaisia pehmytkudosvammoja, mikä on linjassa aiempien tutkimusten kanssa.
Tutkimuksen mukaan vammaan liittyi ontumista lähes joka kolmannella koiralla, ja noin puolella koirilla havaittiin kipua tunnustelussa tai nivelten taivutuksissa. Noin 40 prosenttia koirista hoidettiin loukkaantumisen vuoksi eläinlääkärillä.
– Normaaliin arkiliikuntaan koirat pystyivät tyypillisesti palaamaan noin kahdessa viikossa vammautumisesta ja aiemmalle suoritustasolleen agilityssä noin neljässä viikossa. Joka kymmenes loukkaantunut koira joutui lopettamaan agilityn loukkaantumisen vuoksi, kertoo tutkijatohtori Anna Boström Helsingin yliopiston eläinlääketieteellisestä tiedekunnasta.
Uusia loukkaantumisen riskitekijöitä
Tutkimuksessa kartoitettiin potentiaalisia riskitekijöitä, jotka ovat yhteydessä loukkaantumiseen yhden harrastusvuoden aikana.
Merkittävimpinä riskitekijöinä olivat vähintään kaksi aiempaa loukkaantumista agilityssä, välimuotoinen lanneristinikama (LTV), harjoittelu yli kaksi kertaa viikossa sekä estesarjojen harjoittelun myöhempi aloitusikä. Riski kohosi noin kaksinkertaiseksi jokaista lisääntynyttä ikävuotta kohden.
Suojaavina tekijöinä esiin nousivat kohtalainen kuukausittaisten kilpailuratojen määrä ja A-esteen suoritustekniikka.
Säännöllinen fysioterapia oli tavallisempaa loukkaantuneiden koirien joukossa. Tutkimuksessa saatiin myös viitteitä siitä, että agilityssä loukkaantumiselta saattaa suojata muiden fyysisesti kuormittavien lajien, kuten vetolajien, paimennuksen tai palvelukoiralajien, harrastaminen.
– Tutkimuksessa voitiin selvittää erilaisten tekijöiden yhteyttä loukkaantumisiin, mutta on tärkeä huomioida, että ne eivät todista syy-seuraussuhdetta, muistuttaa Inkilä.
Helsingin yliopiston Petbone- ja FaunaFysio-tutkimusryhmien kyselyllä kerättiin aineistoa yli 850 suomalaisesta kilpailevasta agilitykoirasta ja niiden loukkaantumisista agilityn parissa yhden vuoden aikana. Lajin parissa loukkaantumisia on aiemmin tutkittu pääosin pohjoisamerikkalaisilla agilitykoirilla. Tutkimusta rahoittivat Agrian Tutkimusrahasto ja Suomen Agilityliitto.
Artikkeli:
Leena Inkilä, Heli Hyytiäinen, Anna Hielm-Björkman, Jouni Junnila, Anna Bergh, and Anna Boström. Part II of Finnish Agility Dog Survey: Agility-Related Injuries and Risk Factors for Injury in Competition-Level Agility Dogs. Animals https://doi.org/10.3390/ani12030227