Matti Nelimarkka, voiko digitaalisella järjestelmällä olla vaikutusta yhteiskuntaan?
– Julkishallintohan on käyttänyt hyvin pitkään tietotekniikkaa tärkeänä osana toimintaansa. Teknologia on tunkenut kaikkeen, mitä teemme yhteiskunnassa. Jos hakee vaikka työttömyyskorvausta, siinä on välissä Kelan webbijärjestelmä. Tai jos osallistuu poliittiseen keskusteluun, välissä on yhä useammin tietokone, Facebook, Twitter tai muu alusta.
Kaikki järjestelmät, jotka ihminen luo, voivat itsessään olla poliittisia, niissä on aina tehty arvovalintoja, välillä huomaamatta, välillä ihan tietoisesti. Järjestelmällä voi siis olla vaikutusta yhteiskuntaan ja siihen, miten yhteiskunta toimii.
Kuinka paljon koodarilla voi olla valtaa?
– Järkyttävä totuushan on se, että emme tiedä sitä. Kun katsoo yhteiskuntatieteellistä tutkimusta viimeisen 20 vuoden ajalta, tulee esiin, että kyllä algoritmisilla järjestelmillä on valtaa, mutta se, mistä valta rakentuu, on jäänyt valitettavan epäselväksi.
Esimerkiksi taannoin, kun kirjoitti Googlen kuvahakuun sanan idiot, tuli kuvia Donald Trumpista. Meillä ei kuitenkaan ole vastausta siihen, onko tähän syynä se, että joku koodari on tehnyt jekun, vai se, että iso joukko ihmisiä on kirjoittanut sanan idiot Trumpin kuvien yhteyteen, ja järjestelmä päättelee, että tässä on yhteys.
Anekdoottisesti voidaan sanoa, että kyllä sitä valtaa löytyy, mutta mikä on todellisuus, se on jäänyt epäselväksi. Omassa tutkimuksissani haluan päästä syvemmälle siinä, että kuinka paljon poliittista valtaa koodareilla loppupeleissä on.
Miten koodarien valta saadaan näkyväksi?
– Aikaisemmassa tutkimuksessa on pääsääntöisesti havainnoitu jälkikäteen, miten tietojärjestelmät toimivat, ja tästä yritetty löytää sitten näkökulmia koodarienkin valtaan. Itseäni kiinnostaa tutkia sitä prosessia, millä järjestelmät syntyvät – millaisia valtataisteluja siellä käydään ja millaisia intressejä halutaan painottaa.
Vallan saaminen läpinäkyväksi on hankalaa, koska on vaikea seurata syy–seuraussuhteita. Jos vaikka Kelalta tulisi uusi vaikeakäyttöinen verkkopalvelu, niin emmehän me ulkopuolelta näe, miksi näin on tapahtunut. Tietenkin joku pahantahtoinen kehittäjä on voinut tietoisesti tehdä verkkopalvelusta vaikean käyttää, mutta voi myös olla vain, että aika loppui kesken ja mutkia vedettiin suoraksi – ilman suurta tavoitetta käyttää valtaa. Hakijan näkökulmasta molemmat näyttävät samalta: verkkopalvelu oli vaikeakäyttöinen.
Miten koodarien työtä valvotaan, jotta tulevat ohjelmistot täyttävät lait, asetukset ja muut ohjeet?
– Meillä on tosiaan erilaisia ohjeita, kuten EU:n saavutettavuusdirektiivi, sekä yhä enemmän avoimen datan vaatimuksia ja kriteerejä siitä, miten dataa säilötään. Mikään ohje ei kuitenkaan ota kantaa siihen, miten ohjelmisto pitää suunnitella, paitsi siis saavutettavuuden ja helppokäyttöisyyden kannalta.
Joku voisi siis suunnitella Kelan järjestelmän olemaan lähempänä vasemmistoa tai lähempänä oikeistoa, tai lähellä perinteisiä perhearvoja tai lähellä moderneja arvoja, ja silti pitää huolen, että järjestelmä toteuttaa saavutettavuuden kriteerit.
Ohjelmistohan hankitaan niin, että joku kirjoittaa ohjelmiston vaatimusmäärittelyt.
Ensin kuitenkin lainsäätäjä kirjoittaa lain vaikkapa työttömyysturvasta. Sitten joku hallintoihminen tulkitsee, että mitä tämä laki tarkoittaa järjestelmän tasolla ja yrittää kommunikoida asian. Sitten designerit ja koodarit yrittävät tästä hallintoihmisen tekemästä tulkinnasta toteuttaa tietojärjestelmän, joka siis toteuttaa tämän hallintoihmisen ajatusta laista. Tässä prosessissa tapahtuu siis useamman kerran erilaisia käännöstöitä. Lopputulema voi noudattaa hyvin lain alkuperäistä henkeä tai sitten ei.
Olet esittänyt ajatuksen vaihtoehtoisista käyttöjärjestelmistä. Mitä ne ovat?
– Puolueethan tarjoavat vaihtoehtobudjetteja, omia versiotaan valtion budjetista, jotta me kansalaiset voisimme ymmärtää, että mitä eri puolueet haluavat tehdä. Olen pohtinut, että pitäisikö meillä on keskeisistä tietojärjestelmistä samanlaista viestintää, että meillä olisi vaikka vihervasemmiston toteuttama Kelan käyttöjärjestelmä, ja sitten oikeistolla olisi oma vaihtoehtoinen käyttöjärjestelmänsä, että meidän mielestä tämä pitäisi toimia näin.
Jokaisella puolueella olisi sitten oma design-tiiminsä, joka muokkaisi sitä, miltä digitaalisuuden pitäisi näyttää. Tällainen voisi olla demokratian kannalta tärkeää, sillä kansalaisuutemme välittyy digitaalisten järjestelmien kautta.
Ryhmäsi on tutkinut myös Suomen puoluekentän ajatuksia digitaalisuudesta. Millaisia tuloksia saitte?
– Teimme tutkimuksen, jossa näytimme politikan ammattilaisille erilaisia käyttöliittymiä, erilaisia vaihtoehtoja samasta asiasta. Päämäärä oli vähentää sosiaalisessa mediassa tapahtuvaa poliittista polarisaatiota ja kärkästä viestittelyä. Saimme vastauksia nopeasti. Tutkittavat kertoivat ajatuksiaan hyvin luontaisesti ja kyseenalaistamatta. Vastaukset ilmensivät kuitenkin puolueen ajatusmaailmaa.
Kokoomukselle ja perussuomalaisille ilmaisun vapaus oli hyvin tärkeää. Vihreät ja Kokoomus taas pitivät ajatuksesta, että pitäisi saada vertaisarvioituja tieteellisiä artikkeleita osaksi poliittista keskustelua. Tällaisten artikkeleiden lukeminen vaatii kuitenkin korkeaa koulutustasoa, joten jos artikkelit olisivat osa järjestelmää, jätettäisiin ulkopuolelle iso osa äänestäjistä. Keskustan vastauksissa taas tuli voimakkaasti esille yhteisöllisyys, myös jonkinlainen kyläyhteisöllisyys.
Tällainen poliittisen eliitin tutkiminen voi tuoda tärkeää tietoa käyttöliittymien poliittisesta luonteesta. Politiikka on vahvasti läsnä kaikessa ihmisen ja tietokoneen välisessä kohtaamisessa.
Miksi käyttöliittymät ovat usein hankalia käyttää?
– Monesta syystä, mutta onhan näitä aikaa vieviä tapauksia. Oma kokemukseni huonosta käyttöliittymästä on yliopiston matkalaskutus. Joka kerta, kun maksan kuluja päädyn miettimään, että kannattaako minun yrittää laskuttaa tätä yliopistolta vai onko tämä niin pieni summa, että minun kannattaa vain maksaa tämä itse.
Huonojen käyttöliittymien takana voi olla myös vaikka se, että ei ymmärretä, mitä käyttäjät oikeasti haluaisivat tehdä. Sitten ollaan rakennettu joku järjestelmä, ja ihmisten pitää vain selviytyä sen kanssa.
Hyvien käyttöliittyminen tekeminen on kallista. Iso ongelma on myös se, että käyttäjät ovat erilaisia ja vaikeita. Käyttäjät haluavat usein tehdä asiat juuri niin kuin ovat itse aina tehneet.
Onko helppokäyttöisyys tärkein arvo käyttöliittymälle?
– Se riippuu paljon siitä, mitä siinä järjestelmässä halutaan saada aikaan ja keitä ovat kuvitellut käyttäjät.
Jos mietitään vaikka ydinaseen laukaisua, siitä saatetaan tehdä vaikeakäyttöinen järjestelmä, jotta käyttäjä joutuu miettimään prosessin aikana useamman kerran. Helppokäyttöisyys ja vaikeakäyttöisyys voivat siis johtua myös siitä, mitä halutaan, että ihmiset siinä järjestelmässä tekisivät.
Mistä meidän pitäisi olla huolissaan käyttöliittymien suhteen?
– Hirveästi ollaan huolissaan valvontakapitalismista, että tavoitellaan voittoja henkilökohtaista dataa hyödyntämällä, ja että mikä on oikea balanssi yhteiskunnallisen hyvän ja taloudellisen hyvän välillä. Mutta kun halutaan, että siirryttäisiin enemmän yhteiskunnalliseen hyvään, unohdetaan, että yhteiskunnallinen hyvä ei ole yksiselitteistä. Eri puolueilla ja eri ideologioilla on hyvin erilaisia käsityksiä siitä, mikä on oikeaa yhteiskunnallista hyvää ja mikä on oikea tapa toteuttaa asioita.
Facebookhan on huudellut valtioita apuun reguloimaan, mutta jos valtio reguloisi, se ei ratkaisisi ongelmaa, vaan muuttaisi sen ideologiseksi taisteluksi. Se että huudetaan valtiota hätiin, ei ratkaise sitä fundamentaalia haastetta, että järjestelmissä on kytkettyinä erilaisia arvoja, koska yhteiskunta on moniarvoinen. Siellä voi tulla vastaan arvoja, että tämähän on väärin tehty, mutta jonkun toisen arvojen näkökulmasta se voi olla juuri oikea.
Tärkeää on kuitenkin ymmärtää, että kaikki ihmisen luomat järjestelmät voivat itsessään olla poliittisia, ja siksi digitaalisen vallan tutkiminen on olennaista. Valitettavasti tosin voimakkaat instituutiot eivät useinkaan halua tulla tutkituiksi, mutta ei aineiston keräämisen kuulukaan olla helppoa ja yksinkertaista.