Demokratian pitää mahdollistaa kaikkien kuulluksi tuleminen

Tuore väitöskirja esittää kaksivaiheisen mallin, jolla voidaan arvioida liikkeiden ja niiden vaatimusten demokraattisuutta.

Vasemmistoliiton puoluesihteeriksi valittu Helsingin yliopiston tutkija Joonas Leppänen esittää lauantaina tarkastettavassa väitöskirjassaan, että liikkeiden ja vaatimusten demokraattisuutta tai demokratian vastaisuutta tulee arvioida kaksitasoisen mallin perusteella.

Ensimmäisessä vaiheessa hyväksytään kaikki vaatimukset ja liikkeet.

– Demokratia edellyttää kaikkien mahdollisuutta saada asiansa kuulluksi. Vaatimuksia ei voida arvostella ennen kuin ne ovat tiedossa, Leppänen toteaa uudesta mallistaan.

Toisessa vaiheessa verrataan liikkeitä ja näiden vaatimuksia tasavertaisen osallistumisen normiin.  Liike voidaan arvioida demokratian vastaiseksi, mikäli se heikentää kaikkien mahdollisuutta erimielisyyteen ja yhtäläiseen osallistumiseen.

– Demokraattinen yhteiskunta voi oikeutetusti sulkea ulos demokratian vastaisia liikkeitä ja hylätä näiden vaatimuksia. Myös demokratialla on tietyt rajat, Leppänen sanoo.

Erimielisyys keskiössä

Väitöstutkimuksessa erimielisyys nähdään keskeisenä ja hedelmällisenä osana demokratiaa. Työ esittää, että radikaalidemokraattinen poliittinen teoria edellyttää erillistä teoriaa erimielisyydestä.

– Erimielisyys on rakentava osa demokraattista yhteiskuntaa, koska se ylläpitää ja vahvistaa demokraattista kansalaisuutta, tähtää epäoikeudenmukaisuuksien poistoon, parantaa instituutionaalista viitekehystä, vahvistaa yhtäläistä osallistumismahdollisuutta ja yksilön osallistumisen vapautta, Leppänen perustelee.

Demokratia arvo radikaalissakin demokratiassa

Väitöskirjassa esitetään myös, että radikaalidemokratia on demokratian muoto, joka menee askelta pidemmälle kuin liberaali demokratia. Radikaalidemokratia kyseenalaistaa jatkuvasti omat rajansa.

– Voidaan sanoa, että radikaalidemokratia on radikaalia myös suhteessa itseensä.

Tutkimuksen mukaan liberaali demokratia pystyy ainoastaan käsittelemään tietynlaista hyväksyttävää erimielisyyttä.

– Pahimmassa tapauksessa liberaali demokraattinen teoria tukahduttaa erimielisyyttä sisällyttämällä sen rakenteisiinsa, Leppänen toteaa.

Radikaalidemokraattinen teoria edellyttää tuekseen teorian oikeudenmukaisuudesta, joka pystyy asettamaan demokratialle tarvittavat rajat. Rajanveto on tarpeellinen, jotta voidaan oikeutetusti osoittaa millaiset yhteiskunnalliset vaatimukset ja liikkeet ovat demokraattisia ja mitkä demokratian vastaisia.

MA Joonas Leppänen väittelee 18.6.2016 kello 10.15 Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa aiheesta "A Political Theory of Dissent – Dissent at The Core of Radical Democracy" (Poliittinen teoria erimielisyydestä– erimielisyys radikaalin demokratian keskiössä). Väitöstilaisuus järjestetään osoitteessa Metsätalo, Sali 1 (Unioninkatu 40).

Väitöskirja julkaistaan sarjassa Valtiotieteellisen tiedekunnan julkaisuja. Väitöskirjaa myy Unigrafia.

Väitöskirja on myös elektroninen julkaisu ja luettavissa E-thesis -palvelussa.

Väittelijän yhteystiedot:

Joonas Leppänen
040 767 1228
joonas.leppanen@helsinki.fi

 

Lue lisää aiheesta: Talous & yhteiskunta