Rikoslaista on tehty työkalu erilaisten yhteiskunnallisten ongelmien ratkaisemiseen, ja siihen käyttötarkoitukseen rikoslaki soveltuu heikosti. Rikosoikeudesta väittelevä Esko Yli-Hemminki sanoo, että poliittinen päätöksenteko ohjaa rikoslain kehitystä liian vahvasti.
– Päätökset rikoslain muutoksista eivät perustu tutkittuun tietoon vaan poliittiseen tahtoon. Oikeusjärjestelmän säännöt ja psykologinen tieto ihmisen toiminnasta unohtuvat, kun rikoslailla halutaan tuomita ihmisiä yhä laajemmin. Rikoslakia käytetään liikaa ja sillä yritetään nykyään ratkaista ongelmia, joihin sillä ei voida puuttua. Tämä on historian saatossa johtanut siihen, että rikoslakia käytetään useisiin ja osittain ristiriitaisiin tarkoituksiin.
Yli-Hemminki korostaa, että rankaisemisella on rajallinen vaikutus. Sillä, että kansalaiset kunnioittavat rikoslakia sisäistämällä yhteiskunnan säännöt osaksi toimintaansa, on enemmän merkitystä. Tapa ja moraali ohjaavat käyttäytymistä paremmin kuin ankarat rangaistukset.
Yli-Hemminki tarkastelee väitöstutkimuksessaan ”Theorising the Criminal Law’s Person – Perspectives on the Human Individual, Problems of Assumed Properties, and Normative Solutions", millaisia oletuksia ihmisestä rikoslaki tekee ja mitä filosofisia oletuksia laki edellyttää rikosvastuulta. Tutkimus yhdistää rikosoikeuden ja filosofian pureutumalla perustavanlaatuisiin kysymyksiin rikosvastuun ja rankaisemisen oikeuttamisesta. Aiheen laaja tarkastelu poliittisen filosofian näkökulmasta tekee tutkimuksesta ainutlaatuisen.
Neljä tapaa hahmottaa yksilö
Rikosvastuu ja rangaistuksen käyttö perustuu oletuksille ihmisestä ja miten heidän toimintaansa voi vaikuttaa. Väitöstutkimuksen ydin on teoria, joka osoittaa rikoslain ihmiskäsityksen sisäisiä ristiriitoja ja ulkoisia ongelmia. Perinteinen, liberaali ajatus rationaalisesta ja autonomisesta toimijasta rikosoikeudellisen vastuun perustana on osoittautunut riittämättömäksi.
Yli-Hemminki esittää, että rikoslain yleisestä osasta (rikosvastuun muodostavat ja rangaistuksen määräämiseen vaikuttavat seikat) voidaan hahmottaa neljä ajatusta ihmisestä.
Ensimmäisenä on käsitys ihmisestä vastuullisena subjektina. Tässä käsityksessä yksilö nähdään järkeilevänä ja vapaana toimijana, joka voi vastata tehdyistä teoistaan. Tämä vaatii kykyä itsenäiseen päätöksentekoon, järkisyihin reagoimiseen sekä tunteiden hallintaan.
Toisena on vaarallinen rikoksenuusija, jossa ihminen nähdään yhteiskunnalle uhkana, jota ei voi pitää luotettavana tai tasa-arvoisena jäsenenä. Vastuu perustuu luonteeseen ja persoonallisuuteen.
Kolmantena ihminen on tieteellinen objekti. Joskus poikkeava ihminen nähdään enemmän ruumiillisena, eikä mentaalisena toimijana. Poikkeava käyttäytyminen tai sairaus tekee ruumiista rikosoikeudellisen tiedon kohteen. Henkilöstä tulee enemmän asia kuin henkilö.
Neljäntenä sosiaalinen itse. Vaikka rikosvastuu on yksilökeskeistä, voidaan suhteita muihin ihmisiin sekä näiden suhteiden vaikutus huomioida rangaistuksen määräämisessä. Esimeriksi painostus tai myötätunto toista kohtaan voidaan ottaa huomioon rangaistusta lieventävänä seikkana. Ihminen on myös valtion kansalainen ja tämän tulee tietää yhteisön säännöt. Rikoslaki myös olettaa kaikkien yhdenvertaisuuden ja sukupuolten tasa-arvon, tässä kuitenkin epäonnistuen. Myös ihmisarvon kunnioittaminen on keskeinen osa tätä rikoslain näkökulmaa ihmiseen.
Kaikki neljä näkökulmaa ihmisyksilöä kohtaan eivät kuitenkaan ole rikosoikeuden sisällä aina yhteensovitettavia.
– Näistä näkökulmista muodostuu ristiriitainen ja epärealistinen kokonaisuus, joka poikkeaa tieteellisestä ymmärryksestä ihmisestä ja johtaa epäoikeudenmukaiseen rikosoikeuteen, Yli-Hemminki sanoo.
Aiempi tutkimus rikoslain ihmiskäsityksestä on pitkälti keskittynyt rikosvastuun historiaan ja syyntakeettomuuden arvioimiseen. Erityisesti näkemykset rikoslain ihmiskäsityksestä myös tieteellisenä objektina ja sosiaalisena minänä ovat uusi tapa hahmottaa rikoslain ihmiskäsitys. Ne tuovat esiin, että ihmisen toimintaa selitetään sekä mielensisällöllä että psykiatrialla, sekä eristettynä yksilönä ja ryhmään kuulumisen kautta.
– Nykyiset oletukset rikosoikeuden henkilöstä ovat kestämättömiä ja ne on uudistettava. Löytämistäni oletuksista voi koota yhtenäisemmän, yhdenvertaisemman ja oikeudenmukaisemman käsityksen ihmisyksilöstä, johon rikoslaki tulisi perustaa.
Vastuuikärajan laskemiselle ei perusteita
Esko Yli-Hemmingin mukaan länsimaissa on yleistä, että rikoslakia käytetään poliittisiin tarkoituksiin, ja ilmiö on rantautunut Suomeenkin. Järjestelmä, joka perustuu poliittiselle agendalle ja moralistisille argumenteille on omiaan tuottamaan epäoikeudenmukaisen järjestelmän, kuten esimerkiksi Yhdysvalloissa.
– Olisi tärkeä perustaa järjestelmä tutkittuun tietoon, ihmisarvon kunnioittamiseen ja yhdenvertaisuuteen. Rikoslakia tulisi käyttää vasta kun muut keinot eivät toimi.
Yksi esimerkki rikosoikeuden ympärillä käydystä keskustelusta on ajatus vastuuikärajan laskemisesta nykyisestä 15 vuodesta. Väitöskirja käy läpi, mitä oletamme vastuussa olevilta yksilöiltä. Heillä on esimerkiksi kyky ymmärtää lain sisältö sekä kontrolloida toimintaansa siihen perustuen, ja heillä on myös hyvä tunnesäätely.
– Nuorilla lapsilla ei näitä kykyjä ole, eikä siksi ole perusteltua laskea vastuuikärajaa. Tahto laskea ikää on poliittinen, eikä perustu tieteelliseen näyttöön, Yli-Hemminki sanoo.
Toinen pinnalla ollut aihe on vaaralliset rikoksenuusijat. Tutkimus avaa, millaisia oletuksia rikoslaki tekee vaarallisesta rikoksenuusijasta ja mitä ongelmia näissä oletuksissa on. Esimerkiksi riskin arvioiminen on erittäin vaikeaa ja arviot menevät usein pieleen.
– Ajatus, että ihmisiä pidetään vastuussa luonteensa ja mahdollisen tulevan tekonsa nojalla on ristiriidassa perinteisen vastuullisen subjektin ajatuksen kanssa, jossa meitä rangaistaan tehdyistä teoista. Vaarallisuuden käyttämiseen rikoslaissa tulisi suhtautua varauksella.
Lisätietoa väitöstilaisuudesta
OTM, VTM Esko Yli-Hemminki väittelee 6.9.2025 kello 12 Helsingin yliopiston oikeustieteellisessä tiedekunnassa aiheesta "Theorising the Criminal Law’s Person – Perspectives on the Human Individual, Problems of Assumed Properties, and Normative Solutions". Väitöstilaisuus järjestetään osoitteessa Porthania, PIII, Yliopistonkatu 3.
Vastaväittäjänä on professori Arlie Loughnan, University of Sydney, ja kustoksena on professori Sakari Melander.
Väitöskirjan tiivistelmä on luettavissa Heldassa.
Väittelijän yhteystiedot:
Väitöskirjatutkija Esko Yli-Hemminki
Puh. +358 50 576 1149
esko.yli-hemminki@helsinki.fi