Pelkoa ja rakkautta oikeussalissa — oikeudenkäynnin ilmapiiri vaikuttaa siihen, kuinka hyvin tosiasiat saadaan selville

Juttu on julkaistu Yliopisto-lehdessä 3/2026, ja sen ääniversion voi kuunnella tai .

Kun prosessioikeuden professori vielä työskenteli Örebrossa, hän kulki toisinaan koiransa kanssa laivalla Suomen ja Ruotsin väliä. Erään laivamatkan nopeaa kohtaamista hän sanoo muistelleensa vuosien varrella moneen otteeseen, hyvin erilaisissa yhteyksissä. 

— Yksi kanssamatkustajista — aikuinen, jolla oli lievä kehitysvamma — katseli kiinteästi koiraani ja kysyi lopulta: Rakastaako se sinua? 

Rotu- ja ikätiedusteluihin koiranomistajat ovat tottuneita, mutta tähän kysymykseen Ervolla ei ollut valmiiksi hiottua vastausta. Oli pysähdyttävä miettimään. 

Uuden professorin luennollaan viime joulukuussa Ervo palasi jälleen ajatukseen rakastamisesta, nyt omaan tutkimuskohteeseensa sovitettuna. Pitäisikö ihmisen saada oikeudenkäynnissä rakkaudellista kohtelua, hän kysyi. Voiko ajatella, että järjestelmän kuuluisi rakastaa meitä, ihmisiä, rikoksesta syytettyjäkin? 

Oikeudenkäynti on keskustelu

Laura Ervon tutkimusaihe on jo pitkään ollut oikeusprosessi ja oikeudenkäyntien oikeudenmukaisuus. Toteutuvatko ihmisen osallistumisoikeudet niissä? 

Hän pohtii, antaako oikeusjärjestelmä kaikille mahdollisuuden ajaa asiaansa aktiivisesti, tosiasiallisesti ja vastapuolen kanssa tasa-arvoisesti — olipa kyse sitten rikos- tai riita-asiasta. Kuunnellaanko ja ymmärretäänkö ihmistä ihan tosissaan?

— Parhaimmillaan oikeudenmukainen oikeudenkäynti on keskustelu, johon tuomioistuin osallistuu perusteluilla.

Dialoginen prosessi vaatii paljon enemmän kuin sen, että ihminen tulee muodollisesti kuulluksi. 

— Kohtaamisten pitää olla inhimillisiä. Jos asiat halutaan saada selvitetyksi parhaalla mahdollisella tavalla, oikeussali ei saa olla pelottava paikka. Siellä pitää kunnioittaa ihmisen arvoa. 

Oikeusalamaisuuden aika on ohi, eikä voi enää ajatella vain teknisenä sääntöjen kokoelmana, Ervo sanoo. Se on heijastus yhteiskunnan odotuksista ja ilmapiiristä. 

— En halua muutenkaan ajatella oikeustiedettä vain teknisesti, ”insinööritieteenä”. Filosofiset kysymykset ja oikeusteoria ovat aina kiinnostaneet minua.

Viranomaisten väärät päätökset

Huonoimmillaan oikeuksien toteutuminen saattaa tyssätä jo siihen hetkeen, jona pitäisi ryhtyä peräämään niitä. Moni jättää leikin sikseen, eikä oikeusprosessi ikinä edes ala. Ihminen jää paikkailemaan oikeuksiensa tallomisen jälkiä itse ja omin voimin. 

Prosessioikeus onkin Ervon mukaan myös sen selvittelemistä, kuinka korkeita kynnyksiä oikeuskulttuuri rakentaa oman asian ajamiselle. Saako oikeudenkäyntiin apua ja pääseekö tuomioistuimiin? Ovatko oikeudenkäynteihin liittyvät säännöt ja juridiikan kieli niin vieraita, että ne pitävät tavallisen ihmisen etäällä? 

Petteri Orpon hallitus antoi viime syksynä lakiesityksen uudenlaisesta pienten riita-asioiden menettelystä, jolla yhtä kynnystä on tarkoitus madaltaa. Tämä vuokrasuhde-erimielisyyksiin liittyvä prosessi olisi täysmittaista oikeudenkäyntiä yksinkertaisempi ja oikeudenkäyntikulujen korvaamiseen asetettaisiin raja, joka hillitsisi taloudellisia riskejä. 

Läheskään kaikkiin ongelmiin yksi lakiesitys ei kuitenkaan vastaa. Oikeudenmenetyksiä tapahtuu koko ajan sekä kuluttaja-asioissa että viranomaispäätösten vuoksi. Huolestuttavaa kyllä, viranomaisetkin saattavat käyttää aivan tietoisesti hyväkseen sitä, miten vaikealta ja riskialttiilta oikeusprosessin aloittaminen ihmisistä tuntuu, Ervo arvioi. 

— On tapauksia, joissa yritykset ja viranomaiset tietävät itsekin, etteivät niiden tekemät päätökset kestäisi oikeudessa. Mutta ne luottavat siihen, etteivät ihmiset nosta kanteita.

Osaatko juridiikan kieltä?

Oikeuden istunnossa yhteistyön onnistuminen on merkittävissä määrin kiinni tuomarin ja vastaajan välisestä yhteydestä, Ervo sanoo. Kommunikaatio ei ole helppoa ikinä ja jos yhteistä kieltä ei ole, tilanne mutkistuu vielä huomattavasti. 

— Tulkin löytäminen on usein vaikeaa, ja jos syyttäjä ja asianajaja eivät pysty seuraamaan vierasta kieltä, paikalle saadun tulkin asiantuntemuksesta ei aina ole takeita. 

Parhaassakin tapauksessa, silloin kun tulkki on erinomainen, ylimääräinen lenkki kommunikaatioketjussa muuttaa Ervon kokemuksen mukaan tilannetta olennaisesti.

Oikeusprosessimme kestävät kuitenkin hyvin vertailun Ruotsiin, kun kriteerinä on ihmisoikeuksien kunnioittaminen, professori punnitsee. 

— Jos lainsäädäntö laahaa perässä, suomalaisten tuomioistuinten laintulkinnat saattavat olla hyvinkin luovia, kun ne pyrkivät ottamaan huomioon yhteiskunnan tarpeet ja ihmisoikeussopimukset. 

Ruotsissa oikeudenkäyttö on tässä varovaisempaa. 

— Siellä uudistustarpeisiin ei yleensä lähdetä vastaamaan tulkinnoilla vaan lainsäädännön kautta, Ervo vertaa.

Tulevaisuus on tärkein

Jos vuorovaikutuksen ja osallisuuden ajatukset halutaan ottaa tosissaan, oikeudenkäynneissä ei pidä katsoa vain menneisyyteen, Ervo painottaa. Oikeuslaitoksen on käännettävä osa huomiostaan ajassa eteenpäin. 

— Jo tapahtuneen lisäksi täytyy miettiä, kuinka tulevaisuudesta saataisiin rakennettua paras mahdollinen. 

Oikeustieteilijät puhuvat restoratiivisesta oikeudesta, joka keskittyy aiheutuneen vahingon korjaamiseen. Prosesseissa tähdätään siihen, että vastaaja pystyisi kantamaan teoistaan vastuun. Terapeuttisessa juridiikassa puolestaan oikeusprosesseja tarkastellaan niiden synnyttämän vaikutuksen kautta. Silloin mietitään, kuinka asianosaisten hyvinvoinnin käy. 

— Oikeudenkäynti muokkaa aina ihmisen elämää. Ei ole lainkaan yhdentekevää, millainen oppimiskokemus se on, professori sanoo. 

Vankistavatko vai rapauttavatko oikeussalin tapahtumat ja ilmapiiri ihmisen luottamusta yhteiskuntaan? Saako hän kokemuksen rakastavasti tai edes välittävästi ja reilusti toimivasta oikeuslaitoksesta? 

Kohtaaminen Ruotsin-laivan kannella johdatti Ervon miettimään asiaa niiden näkökulmasta, joiden elämä ei syystä tai toisesta ole ollut kaikkein yksinkertaisinta. 

— Heille arvostava kohtelu on luultavasti aivan erityisen tärkeää, sekä oikeudessa että elämässä muuten.

Yliopisto-lehti on Helsingin yliopiston tiedeaikakauslehti, joka on sitoutunut Journalistin ohjeisiin.