Miksi entisessä itäblokissa haikaillaan vanhaa?

Juttu on julkaistu Yliopisto-lehdessä 10/2025.

Kuuntele juttu tai .

Miksi niin monet Itä-Euroopassa asuvat ovat tyytymättömiä ja haikailevat entiseen? Äärioikeistolaiset vahvat johtajat kasvattavat suosiotaan ja Venäjä saa ymmärrystä. Onko Neuvostoliiton kuristusote jo unohtunut entisen itäblokin maissa?

— Epäoikeudenmukaisuuden tunteeseen on monia syitä, esimerkiksi kyllästyminen eliitin ylhäältä alaspäin kohdistuvaan hallintaan, sanoo oikeushistorioitsija .

Hän tutkii epäoikeudenmukaisuuden kokemuksia Itä-Euroopan maaseudulla. Kohdealueiksi Erkkilä on valinnut Saksan itäosat, Puolan, Viron ja Suomen. Itä-Saksan aineiston hän on jo kerännyt ja seuraavina vuorossa ovat Viro ja Puola.

Suomen vaiheet poikkeavat selvästi muista. Kuinka se sopii joukkoon?

— Jos tutkisin vain entisiä itäblokin maita, syntyisi helposti kaikukammio, jossa kaikki ongelmat johtuvat vain diktatuurista. Kun ottaa mukaan myös maan, joka ei kuulunut blokkiin, huomaa, että maatalouden ongelmat ovat samoja täälläkin, Erkkilä toteaa. 

Yhteistä on myös kokemus, että maaseudun ääntä ei kuulla.

Viljelijän ahdinko

Kaikki Erkkilän tutkimat alueet ovat Venäjän imperiumin reunalla, sidoksissa sen nousuun ja hajoamiseen. Kaikki myös olivat ennen toista maailmansotaa talonpoikaisyhteiskuntia, ehkä Saksaa lukuun ottamatta.

Toisen maailmansodan jälkeen Neuvostoliitossa toteutettiin maatalouden kollektivisointi, jonka yhtenä tarkoituksena oli rikkoa talonpoikaisidentiteetti. Virossa nähtiin nälkää. 

Itä-Euroopan satelliittivaltioissa tilanne oli erilainen: Itä-Saksassa kollektivisointi lykkääntyi 1960-luvun vaihteeseen ja Puolassa se jäi tekemättä kokonaan, koska hallitus oli liian heikko.

Suomessa maanviljelijöitä ei nujerrettu eikä tiloja kollektivisoitu, mutta kuinka hyvä sodanjälkeinen maatalousjärjestelmä oli tilallisen kannalta Suomessakaan, Erkkilä pohtii.

— Pientilojen tuotto ei riittänyt elämiseen, ja ajatus oli, että lisätuloja hankittaisiin metsäteollisuudesta. Kun metsäteollisuus koneistui, korttitalo kaatui ja alkoi suuri muutto Ruotsiin. 

Maatalouden perspektiivi

Euroopan maaseutua vaivaavat nyt uudenlaiset haasteet. Ilmastonmuutos vaikuttaa maatalouteen ja metsänkasvatukseen. Usein kuitenkin juuri maanviljelijät vastustavat ilmastonmuutoksen hillintätoimia.

Maatalous perustuu Euroopassa tukiin. Ne ovat vähentyneet ja muutoksia on tehty kysymättä maaseudun ihmisiltä. 

— Maatalouden tuet Suomessakaan eivät seuraile yleviä poliittisia tavoitteita. Paras tulo tiloilta saadaan keinoilla, jotka eivät tue päästötavoitteita. Se ei ole viljelijöiden vaan tukijärjestelmän vika, sanoo Erkkilä.

Poliittisella tahdolla useammat saataisiin viljelemään tavalla, joka vähentäisi päästöjä, Erkkilä arvioi. Silti julkisessa keskustelussa esitetään toisinaan epäilys, että maalaiset tieten tahtoen torpedoisivat ilmastotavoitteet. 

Myös suomalaisessa susikeskustelussa osapuolet ovat usein nin kaukana toisistaan, ettei yhteistä säveltä löydy. 

Periferiassa kieli ja tavoitteet ovat erilaisia kuin keskustassa, Erkkilä muotoilee.

— Maalla maailmankuva perustuu toisenlaiselle ajatukselle työstä ja hyvästä elämästä. Myös aikaperspektiivi on erilainen: sitä rytmittävät yhä satokaudet ja sukupolvenvaihdokset.

Uusi Moskova

Erkkilän aineisto koostuu oikeudenkäyntipöytäkirjoista ja niitä täydentävistä haastatteluista. Tutkimus kattaa vuodet 1945—1995, joihin sisältyy sekä toisen maailmansodan jälkeinen järjestelmänmuutos että Neuvostoliiton romahdusta seurannut murros.

— Käsitys oikeudesta ja oikeudenmukaisuudesta muuttuu hitaasti ja siirtyy sukupolvelta toiselle. Se liittyy omistamiseen, perhe- ja naapurisuhteisiin ja resonoi poliittisten ja taloudellisten muutosten kanssa.

Periferian ja keskuksen jännite löytyy myös muualta. Itä-Eurooppa on hyvä ikkuna siihen, mitä koko Euroopassa tapahtuu, koska muutokset ovat tapahtuneet muita alueita nopeammin, monesti ylhäältä alas annetuilla määräyksillä, Erkkilä arvioi.

— Unkarissa on sanonta, että Bryssel on uusi Moskova. Sanelu ei ole hävinnyt minnekään.

Kaikki varastivat

Erkkilä on tutkinut oikeustapauksia Itä-Saksan maatalouskollektiivien yhteisomaisuuden väärinkäytöstä. Se oli arkipäivää, maan tapa.

— Siellä vitsailtiin, että se, joka ei varasta, varastaa perheeltään.

Toimintaa katsottiin läpi sormien, koska muuten järjestelmä ei olisi pyörinyt. Vain räikeimpiin tapauksiin puututtiin. Silloin etsittiin syntipukki ja yritettiin neuvotella keskusvallan kanssa niin, että kollektiiville koituisi mahdollisimman vähän haittaa.

Erkkilän mukaan ajatus kaikkien yhteisestä edusta näivettyi sosialistisissa yhteiskunnissa.

— Luottamus ylhäältä alas annettuun ohjaukseen tuhoutui ja tilalle tuli nihilismi. Raaka voima ja oma hyöty ratkaisevat, ihanteet ovat toisarvoisia. Nyt Unkarin ja itäisen Saksan maaseudulla vastakaikua herättää Venäjän sanoma: et voi luottaa kehenkään, sillä kaikki ajavat omaa etuaan.

Sivuutetut

Kun vuonna 1989 Berliinin muuri murtui, itäblokin asukkaat uskoivat, että vapaus merkitsee heidän uhraustensa ja selviytymiskeinojensa tunnustamista. Kävikin päinvastoin. Itäinen Eurooppa leimattiin takapajuiseksi.

— Läntisen voittajan totuutta ei kyseenalaistettu. Oikeusvaltio yhdistettiin talouskuriin, ja seurauksena ajettiin alas yhteiskunnan osia Saksassakin, jossa rahasta ei ollut pulaa. 

Itä-Saksassa kollektivisoitu omaisuus jaettiin tavalla, jonka monet kokivat epäoikeudenmukaiseksi. Paikoitellen maaomaisuuden omistajiksi tuli ulkomaisia rahastoja, jotka keinottelivat maat haltuunsa. Toisaalla taas kollektiivien aikaiset johtajat jatkoivat niiden hallinnointia. Miljoonia työpaikkoja katosi. Valtava määrä ihmisiä lähti länteen. 

— Virhe oli muutoksen hätäisyys ja sen sivuuttaminen, että ihmisillä oli taitoja, joiden avulla he olivat selvinneet aiemmassa järjestelmässä. Mitään osaamista ei arvostettu. 

Monet jäivät työmarkkinoilta syrjään ja kadottivat horisonttinsa. 

Voittajan totuus

Itä-Saksan oikeusjärjestelmä muuttui muutamassa kuukaudessa. Tuomarit erotettiin ja tilalle tuli opiskelijoita lännestä. 

— Vaikea sanoa, mitä olisi pitänyt tehdä. Olisiko pitänyt antaa niiden tuomareiden jatkaa, jotka olivat toteuttaneet räikeitä ihmisoikeusloukkauksia osana diktatorista hallintoa?

Toisinkin olisi voitu menetellä. Kun Länsi-Saksaa luotiin toisen maailmansodan jälkeen, suunnitteilla oli demokratiakasvatusta ja kansantribunaaleja, jotka tuomitsisivat entisiä natseja. Tosielämässä natsimenneisyyttä alettiin puida ja vanhoja natseja erottaa vasta 1960-luvulla.

— Ajatus oli, että natsipuolueessa korkeammissa viroissa olleilla ei olisi asiaa työelämään. Käytännössä lähes kaikki palasivat vanhoihin töihinsä, Erkkilä kertoo. 

Esimerkiksi Länsi-Saksan oikeustieteilijöistä valtaosa jatkoi töissään. Moraaliset periaatteet sivuutettiin, jotta yhteiskunta toimisi sujuvammin.

Kylmän sodan käynnistyttyä niin itä kuin länsi halusivat liittolaisia, ei kapinoita. 1990-luvulla työttömien tyytymättömyydestä ei tarvinnut välittää, koska voittajan totuudelle ei ollut kilpailijoita.

Venäjän ystävät

Tänä päivänä Itä-Euroopan maat ovat päätyneet varsin erilaisiin tilanteisiin niin taloudellisesti kuin poliittisesti. Viro ja Puola ovat päässeet hyvin jaloilleen, kun taas Unkaria voi hädin tuskin kutsua demokratiaksi.

Suomessa ja Virossa suhtautuminen Venäjään on erilaista kuin vaikkapa itäisessä Saksassa. Siellä Venäjää ymmärretään, vaikka toisen maailmansodan jälkeinen miehitys oli julma. Sama pätee Unkariin ja Slovakiaan, jotka myös kokivat neuvostopanssarit vuorollaan.

— On oikeastaan paradoksi, kuinka Venäjästä tuli ystävä kylmän sodan Itä-Saksassa. DDR:ssä diktatuurin alla pystyi saamaan aika hyvän elämän, jos vain piti pään alhaalla, Erkkilä pohtii.

1970–80-luvuilla kerrottiin sankaritarinoita loikkareista, jotka pakenivat DDR:stä länteen. Vähemmän on puhuttu siitä, että osa heistä palasi takaisin itään, koska Länsi-Saksassa eläminen vaati liikaa. 

— Varma asunto ja varma työpaikka vetoavat joihinkin. Moni voi kaivata mennyttä arkea ja elämäntapaa. Toisaalta: kun muuri murtui, ihmiset lähtivät joukoin länteen, eivät toisin päin.

Voittiko vapaus?

Äärioikeistolaiset puolueet kasvattavat suosiotaan monissa Euroopan maissa. Erkkilän mielestä pitäisi harkita uudelleen käsitystä, että vapaus on voittanut.

— Itse uskon oikeusvaltioon, ihmisoikeuksiin ja liberalismiin. Tunnen pettymystä siitä, ettei se päämäärä toteutunutkaan, mihin uskoimme olevamme menossa muurin murtumisen aikaan. Mutta tämä maailmanselitys on arvioitava uudelleen, jos ihmiset eivät enää osta sitä.

Fasismin lumous ei ole pelkästään eurooppalainen ongelma, vaan näkyy myös esimerkiksi Yhdysvaltain ruostevyöhykkeellä, Erkkilä sanoo. 

— Demokratiaa ei voi ymmärtää ilman taloudellista horisonttia. Vapaus kytkeytyy mahdollisuuksiin ja näköaloihin. Niiden puute yhdistää niin ruostevyöhykettä, itäistä Saksaa kuin Suomen maaseutua.

Voiko sitten olla demokratiaa ilman taloudellista hyvinvointia?

— Ei siihen ole varmaa vastausta, mutta tässä vaiheessa vaikuttaisi siltä, että ei.

Unionin idea

EU ei ole onnistunut perustelemaan arvojaan kaikille jäsenmaiden asukkaille, Erkkilä harmittelee. Monessa itäisen Euroopan maassa ajatellaan, että raha kannattaa kiskoa EU:sta omaa etua ajaen.

— EU:n idea on minusta ainutlaatuinen ja ehdottoman puolustettava. Ei kuitenkaan voi odottaa, että kaikki sulautuisivat siihen hetkessä. 

EU:n koulutuksissa, raporteissa ja selvityksissä on keinotekoisuuden maku. Jotta idea tulisi identiteetin perusosaksi, se pitäisi elää todeksi, Erkkilä arvioi.

Saksan yhdistyminen verettömästi ja EU:n laajentuminen ovat kaikesta huolimatta menestystarinoita Euroopan historiassa, Erkkilä huomauttaa. Jugoslavian hajoamissodat ja Romanian verinen vallanvaihto ovat esimerkkejä siitä, miten itäblokin murtuminen olisi voinut muuallakin mennä. 

Yliopisto-lehti on Helsingin yliopiston tiedeaikakauslehti, joka on sitoutunut Journalistin ohjeisiin.