– Aineistossamme on jokaiselta tarkastellulta poliisilaitokselta saman tyyppisiä tapauksia, joissa toinen tai osa oli edennyt syyttäjälle ja toisessa tai osassa oli tehty esitutkinnan rajoittamispäätös. Esitutkintaa ei välttämättä toimiteta vakavammissa tapauksissa ja vähäisissä jutuissa se saatetaan toimittaa, tutkijatohtori Kristiina Koivukari tiivistää tutkimustuloksen.
Koivukari ja Sara Lehtilä ovat tutkimuksessaan ”Sattumaa vai yhtenäinen ja perusteltu päätöskäytäntö? – Esitutkinnan rajoittaminen vähäisyys- ja kustannusperusteilla kunnianloukkausrikosepäilyissä” selvittäneet, ovatko esitutkinnan toimittamista koskevat ratkaisut kunnianloukkaustapauksissa perusteltuja ja onko päätöskäytäntö ennakoitava ja yhdenmukainen.
Koivukari ja Lehtilä tarkastelivat kolmen eri poliisilaitoksen (Itä-Uusimaa, Sisä-Suomi, Itä-Suomi) esitutkintapäätöksiä vuodelta 2019 keskittyen erityisesti tapauksiin, joissa esitutkinta oli rajoitettu, eli tutkinta jätettiin toimittamatta loppuun, niin sanotuilla vähäisyys- ja kustannusperusteilla. Näillä perusteilla esitutkintaa voidaan rajoittaa silloin kun asiaa pidetään vähäisenä tai kun esitutkintakustannukset olisivat selvässä epäsuhdassa epäillyn teon vakavuuteen nähden.
Esitutkintapäätöksiä puutteellisilla tiedoilla
Erityisesti sosiaalisessa mediassa ja internetin keskustelupalstoilla käydyn kärjekkään keskustelun yleistymisen myötä kunnianloukkausrikokset ja niitä koskeva esitutkintakäytäntö ovat herättäneet keskustelua julkisuudessa.
Kunnianloukkaus on rikoslajina suhteellisen vähäinen sakkorikos ja vain harva kunnianloukkauksesta tehty rikosilmoitus etenee esitutkintavaiheesta syyteharkintaan. Vuosina 2010–2020 viranomaisten tietoon on tullut 4000–5000 epäiltyä kunnianloukkausta vuosittain, mutta tapauksista vain noin 25 prosentissa esitutkinta on toimitettu loppuun. Esitutkintaviranomainen toteaa siis useimmissa tapauksissa jo ennen esitutkinnan aloittamista tai pian aloittamisen jälkeen, että rikosepäilyä ei tutkita.
– Tämä on perusteltua siitä näkökulmasta, että kunnianloukkauksen tunnusmerkistö voi täyttyä helpostikin ja hyvin vähäisten, yksittäisten loukkausten perusteella, joiden selvittämiseen pitkä ja kallis rikosprosessi ei ole välttämättä tarkoituksenmukainen, Koivukari sanoo.
Huolestuttavampaa on tutkimuksessa havaittu sattumanvaraisuus: esitutkintaa ei aina toimiteta vakavammissa tapauksissa ja vähäisissä jutuissa se saatetaan toimittaa. Esitutkintapäätöksiä tehdään useissa tapauksissa puutteellisilla tiedoilla selvittämättä loukkauksen sisältöä, tapahtumia, niiden kontekstia ja teon asianomistajalle aiheuttamaa kärsimystä ja vahinkoa. Tällöin jää helposti tunnistamatta ja tutkimatta vakavampia loukkauksia ja esimerkiksi laajempia tai pidempään jatkuneita häirintätapauksia.
– Vakavimpien rikosten tutkimatta jääminen lienee suurempi ongelma, mutta järjestelmän toimivuuden kannalta voidaan pitää ongelmana myös sitä, että niukkoja resursseja käytetään joidenkin vähäisimpien rikosten tutkimiseen ja eteenpäin viemiseen rikosprosessissa.
Rasistisia motiiveja ei huomioida tutkintapäätöksissä
Kaikkein ilmeisimpiäkään kunnianloukkauksen suurempaan moitittavuuteen viittaavia piirteitä, kuten teon rasistista luonnetta tai rasistisia motiiveja, ei myöskään usein huomioida. Rikoslain ja kansainvälisten velvoitteiden perusteella on selvää, että tällaisia vähemmistöihin kohdistuvia loukkauksia tulisi pitää ”tyypillisiä” tapauksia vakavampana ja suorittaa esitutkinta matalammalla kynnyksellä.
Tutkimus osoitti kuitenkin, että rasismiin ja teon mahdolliseen rasistiseen motiiviin ei kiinnitetä huomiota esitutkintaa koskevissa päätöksissä eikä myöskään esitutkinnassa osapuolia kuulusteltaessa. Aineistossa ei ollut yhtään törkeänä kunnianloukkauksena kirjattua ja tutkittua rasistista kunnianloukkausepäilyä, vaan kaikki rasistiset loukkaukset oli kirjattu perusmuotoisena kunnianloukkauksena ja useissa tapauksissa esitutkintaa oli rajoitettu sillä perusteella, että tekoa pidettiin vähäisenä.
Esitutkintakäytännöissä alueellisia eroja
Tutkijat havaitsivat myös, että eri poliisilaitosten välillä on selviä eroja sen suhteen, kuinka suuri osa niiden tietoon tulleista kunnianloukkausepäilyistä tutkitaan vuosittain. Riippuu siis alueesta ja poliisilaitoksesta, kuinka todennäköisesti kunnianloukkauksesta tehty rikosilmoitus johtaa esitutkinnan toimittamiseen.
Yksi selittävä tekijä kirjaviin käytäntöihin on tulkinnanvarainen sääntely ja puutteellinen ohjeistus. Sekä esitutkintaa että kunnianloukkausta koskevassa sääntelyssä on paljon tulkinnanvaraa siinä, milloin yksittäistä tekoa voidaan pitää vähäisenä tai sen tutkimisen kustannuksia liian suurina suhteessa tekoon.
Ongelmat sääntelyssä ovat kuitenkin toissijaisia suhteessa soveltamisen ongelmiin. Tutkijoita yllätti, että sääntelyn perusteella selviäkään teon vähäisyyteen tai vakavuuteen viittaavia seikkoja ei aina huomioida esitutkintavaiheessa ja päätöksiä tehdään selvästi puutteellisilla tiedoilla tapahtumista.
– Ongelma on merkittävä, koska prosessin alkuvaiheessa seulotaan viranomaisten tietoon tulleista rikosepäilyistä ne, jotka etenevät rikosprosessissa edelleen syyteharkintaan ja tuomioistuimiin. Tämän käytännön sattumanvaraisuus tarkoittaa, ettei yhdenvertainen kohtelu ja vähemmistöjen oikeudet käytännössä toteudu, Koivukari toteaa.
Tiedote pohjautuu Kristiina Koivukarin ja Sara Lehtilän artikkeliin ”Sattumaa vai yhtenäinen ja perusteltu päätöskäytäntö? – Esitutkinnan rajoittaminen vähäisyys- ja kustannusperusteilla kunnianloukkausrikosepäilyissä”. Artikkeli on julkaistu Oikeustiede–Jurisprudentia-vuosikirjassa LV:2022 (Suomalainen Lakimiesyhdistys).
Lisätietoja:
OTT Kristiina Koivukari
kristiina.koivukari@helsinki.fi
puh. 050 356 8745