Monella on tunne siitä, että polarisaatio, eli poliittisten mielipiteiden kahtiajakautuminen, on lisääntynyt ja että varsinkin poliittinen keskustelu on entistä repivämpää. Juuri tunteista polarisoituneessa keskustelussa onkin kysymys.
Polarisaatiota on kahdenlaista: ideologista ja affektiivista. Ideologisella polarisaatiolla tarkoitetaan sitä, että ihmisryhmien poliittiset mielipiteet erkaantuvat toisistaan. Affektiivisella polarisaatiolla tarkoitetaan, että negatiiviset tunteet vastakkaisia poliittisia ryhmiä kohtaan lisääntyvät.
– Suomesta on tutkimustuloksia, että ideologinen polarisaatio ei ole niinkään lisääntynyt, affektiivinen on jonkun verran, sanoo sosiologian yliopistotutkija Antti Gronow.
Ihmiset siis eivät ole poliittisilta mielipiteiltään niin kaukana toisistaan kuin he tuntevat olevansa.
Suomessa monipuoluejärjestelmämme hillitsee affektiivista polarisaatiota jonkin verran, koska vastassa on monta eri puoluetta. Yhdysvaltojen kaksipuoluejärjestelmästä on radikaalejakin esimerkkejä affektiivisesta polarisaatiosta, jossa monesti demokraatit ja republikaanit eivät halua olla tekemisissä toistensa kanssa.
Sosiaaliset identiteetit ja politiikka kohtaavat
Sosiaaliset identiteetit, eli sosiaalisiin ryhmiin kuulumisen tunne, on keskeinen osa ihmisyyttä ja identiteettiä.
– Se luo ihmiselle itsetuntoa, sisältöä elämään sekä kuuluvuuden tunnetta, mutta tietysti myös me ja muut -asetelman, samaistutaan enemmän niihin, joiden katsotaan kuuluvan sisäryhmään, sanoo Gronow.
Samalla kun sosiaalinen media on tehnyt ryhmittäytymisen näkyvämmäksi, politiikka on myös henkilöitynyt. Kaikilla on mahdollisuus ajaa asiaansa sosiaalisessa mediassa, ja kun kärkevillä ulostuloilla saa eniten huomiota, keskustelut voivat yltyä repiviksi. Identiteettipolitiikka on päivän sana.
Identiteettipolitiikka liittyy sosiaalisiin identiteetteihin, jotka määräytyvät muun muassa ihmisten elämäntapojen ja -tyylien perusteella.
– Ihmiset identifioituvat johonkin ryhmään, ja ryhmille muodostuu sosiaalisia identiteettejä, joissa ollaan ”me vastaan muut”. Yksi esimerkki on lihansyönti ja kasvissyönti, avaa valtio-opin väitöskirjatutkija Veikko Isotalo.
– Jos kaikki olisivat lihansyöjiä, mitään jakolinjaa ei olisi olemassa. Mutta se muu, toiseus, mahdollistaa identiteetin määrittelyn lihansyönnin kautta.
Tämä itsessään ei ole ongelma, koska sosiaaliset identiteetit ovat, kuten todettu, olennainen osa ihmisyyttä. Sosiaalinen identiteetti voi kuitenkin alkaa ruokkia polarisaatiota, kun se yhdistyy politiikkaan ja asiakysymyksiin – vaikkapa siihen, pitäisikö koulussa järjestää kasvisruokapäivä.
– Sitten nämä lihansyöjät mobilisoituvat: ”tämä on hyökkäys minun identiteettiä vastaan!”. Ei enää olla asiakysymyksessä, vaan se menee henkilökohtaisuuksiin, ja se voi johtaa polarisaatioon, Isotalo sanoo.
Sosiaalinen media saa erot näyttämään todellista suuremmilta
Tutkimusten mukaan sosiaalinen media ei lisää ideologista polarisaatiota. Se kuitenkin saa ihmiset uskomaan – virheellisesti – että polarisaatio on lisääntynyt, koska sosiaalisen median poliittisessa keskustelussa on eniten äänessä kaikkein kärkkäin joukko.
– Usein sosiaalista mediaa syytetään siitä, että se on kaikukammio. Mutta paradoksaalisesti me myös kohtaamme siellä juuri niitä erimielisiä, Antti Gronow sanoo.
Äänekkäimmät sosiaalisen median käyttäjät edustavat useimmiten pientä ääripäätä, mutta helposti kuvittelemme, että noin ”vastapuoli” keskimäärin ajattelee. Tämä kuvitelma voi saada ihmiset entisestään inhoamaan vastapuolta, eli affektiivinen polarisaatio voi lisääntyä. Vaikka altistumme somessa erilaisille mielipiteille, emme pysty tuntemaan empatiaa, jos mielipiteet ovat liian kaukana omistamme.
– Suomeksi voisi puhua hyväksyttävyyshorisontista. Jos meidät altistetaan mielipiteelle, joka ei asetu siihen, mitä pidämme järkevänä, se saa meidät takajaloillemme ja se koetaan hyökkäyksenä identiteettiämme kohtaan, Gronow sanoo.
Demokratiakasvatusta tutkiva Anniina Leiviskä painottaa, että vaikka sosiaalinen media ei ole ainoa syy polarisaatioon, se sisältää piirteitä, jotka edistävät vastakkainasettelun syntymistä.
Ensinnäkin empatiakykymme heikkenee. Kasvokkaisessa vuorovaikutuksessa toisen ihmisen tunteet tarttuvat meihin ja vaikuttavat tapaamme kommunikoida. Sosiaalisessa mediassa ei-kielellinen vuorovaikutus jää pois, ja on helpompi olla ilkeä toista kohtaan.
– Sitten on tietynlainen nopeus. Jos käyttää Twitteriä, joka on kaikkein alttein polarisoituneelle keskustelulle, siinä on se rajattu merkkimäärä. Se ikään kuin kannustaa kärkevään ilmaisuun, Leiviskä sanoo.
Yhteisöllisyys ennen totuutta
Sosiaalisen median palkkiologiikka kannustaa heimoidentiteettien syntymiseen. Kärkevällä kirjoituksella saa välittömästi paljon tykkäyksiä oman heimonsa edustajilta. Sosiaalinen media paljastaa myös sen, kuinka tärkeitä toiset ihmiset ovat meille. Tarvitsemme toisten huomiota, palautetta ja hyväksytyksi tulemista. Tykkäykset, peukutukset, sydämet ja kommentit tuntuvat sivelyiltä.
–Toiset ihmiset ovat meille elintärkeitä. Sen takia jopa ventovieraiden huomiosta on tullut koukuttavaa. Tykkäyksien saaminen ja antaminen aktivoi mielihyvää, sanoo aivotutkija Katri Saarikivi.
Ihmiset saavat mielihyvää myös siitä, että saavat huomauttaa, kun joku muu tekee jotain väärin. Ilmiötä kutsutaan altruistiseksi rankaisemiseksi.
– Se tarkoittaa, että jos joku tekee eri tavalla kuin mihin meidän porukkamme uskoo ja rikkoo tiettyjä sääntöjä ja periaatteita, niin ihminen voi nähdä aika paljonkin vaivaa saadakseen tuotua esiin sen, että ”nyt sinä teet väärin”, Saarikivi sanoo.
Yhteisöllisyyden tarve on niin voimakas, että ihmiset usein mieluummin valitsevat yhteenkuuluvuuden kuin totuuden. Jos oma asema omassa porukassa vaarantuu ”väärästä” mielipiteestä, ihminen voi mukautua ryhmän mielipiteeseen, vaikka toinen mielipide olisi totuudenmukaisempi.
– Se kertoo, että kehityshistorian aikana on ollut todella tärkeää olla yhtenäisiä joukossamme, vaikka kustannuksena olisi, ettemme ymmärrä maailmaa ihan rehellisesti tai emme niin hyvin pysty tavoittelemaan totuutta, Saarikivi sanoo.
Erimielisyyden sietämistä
Sosiaalisen median toimintalogiikka palkitsee vastakkainasettelusta, joka on omiaan lisäämään affektiivista polarisaatiota. Tutkijat eivät kuitenkaan usko, että suuret someyritykset tekisivät suuria muutoksia toimintalogiikkaansa. Oikotietä onneen ei ole, vaan ihmisten pitäisi oppia sietämään erimielisyyttä.
– Erimielisyyden sietäminen ja rakentava suhtautuminen erimielisyyteen ei tarkoita sitä, että päädytään samaan lopputulokseen, vaan sitä, että voidaan kunnioittaa toisten näkökulmaa siitä huolimatta, että pysytään erimielisinä, Anniina Leiviskä sanoo.
Menneen maailman kansalliseen identiteettiin perustuvaan yhtenäiskulttuuriin ei ole paluuta. Miten voimme rakentaa uutta yhtenäisyyttä kesken sosiaalisen median polarisoitunutta keskustelua?
Kansallisen identiteetin sijaan Leiviskä ajattelee, että uusi yhteisyys rakentuu jaettujen normatiivisten periaatteiden kautta, ja että niiden on oltava demokratian ytimessä. Näitä periaatteita ovat esimerkiksi kansalaisten yhdenvertaisuus lain edessä sekä yksilön vapaus tietyissä rajoissa. Erimielisyys niiden tulkinnasta on olennainen osa demokratiaa.
Miten ymmärrystä voi lisätä?
Me kaikki kuulumme monenlaisiin ryhmiin. Sosiaaliset identiteetit voivat olla hierarkkisia, ja ihminen voi samaan aikaan olla esimerkiksi eurooppalainen, suomalainen ja helsinkiläinen. Koska ihminen suosii sisäryhmää ulkoryhmän sijaan, yksi ratkaisuehdotus on yrittää yhdistää kaksi ryhmää jonkin kattoidentiteetin alle.
– Ajatus on, että jos saamme kaksi ryhmää kokemaan jonkun hierarkkisesti korkeamman asian suhteen yhteenkuuluvuutta, niiden välillä koettu ryhmäraja pienenee. Tästä on aika hyviä tuloksia, esimerkiksi kun on tutkittu niinkin tulehtunutta tilaa kuin Israelin ja Palestiinan konfliktia. Mitä enemmän juutalaiset ja muslimit ovat identifioituneet hierarkkisesti korkeatasoisempaan abrahamilaiseen perinteeseen, sitä paremmin he ovat suhtautuneet toisiinsa. Jos löytyy yhdistävä tekijä, se näyttää ennakoivan parempia ryhmien välisiä keskinäisiä suhteita, sanoo islamilaisen teologian yliopistonlehtori Teemu Pauha.
Näitä inklusiivia identiteettejä on kuitenkin vaikea rakentaa hallinnollisesti ylhäältä päin, vaan niiden pitäisi kasvaa orgaanisesti alhaalta päin.
Anniina Leiviskä huomauttaa, että empatiakyvyn kasvattamisen ja erimielisyyden sietämisen lisäksi rakenteellisen eriarvoisuuden poistaminen on tärkeää polarisaation vähentämiseksi.
Tarpeen on myös suhteellisuuden omaksuminen osaksi omaa identiteettiä.
– Eli ymmärrys siitä, että meillä voi yhteiskunnassa olla erilaisia tapoja suhtautua esimerkiksi hyvän elämän kysymyksiin ja että tavat voivat olla yhtä perusteltuja.
Tutkijat osallistuivat Tiedekulman Haloo, Suomi! -ohjelmasarjaan.
Veikko Isotalo keskusteli tapahtumassa Haloo, politiikka!, jossa käsiteltiin poliittisen kulttuurin muutosta. Katso tapahtuman videotallenne tai kuuntele podcastina.
Antti Gronow, Anniina Leiviskä, Katri Saarikivi ja Teemu Pauha osallistuivat tapahtumaan Polarisaatio? Dialogi!, jossa he pohtivat miksi vuorovaikutus rakoilee ja miten voisimme jälleen ymmärtää toisiamme paremmin. Katso tapahtuman videotallenne tai kuuntele podcastina.