Elements of AI -verkkokurssi laajenee koko Euroopan Unioniin

Tekoälyn perustaidot tarjoava Elements of AI -verkkokurssi käännetään kaikille Euroopan Unionin virallisille kielille. Suomen aloitteen tavoite on opettaa tekoälyn perusteet yhdelle prosentille EU-kansalaisista vuoden 2021 loppuun mennessä.

Elements of AI -verkkokurssi käännetään vuosien 2020–2021 aikana kaikille Euroopan unionin virallisille kielille. Aloite on osa Suomen EU-puheenjohtajakautta, ja se julkistettiin Brysselissä 10. joulukuuta EU-maiden työministerikokouksen yhteydessä. Investoinnin arvo on yli 1,5 miljoonaa euroa.

Elements of AI on Helsingin yliopiston ja teknologiayritys Reaktorin yhdessä luoma avoin ja ilmainen verkkokurssi, jonka avulla jokainen voi opiskella perustiedot tekoälystä ilman pohjatietovaatimuksia. Kurssista on aiemmin ollut olemassa englannin- suomen- ja ruotsinkieliset versiot sekä marraskuussa 2019 julkaistu vironkielinen versio.

– Elements of AI on ollut Helsingin yliopiston historian suosituin kurssi, ja sen tekeminen yhdessä Reaktorin kanssa on jo opettanut meille paljon verkko-opetuksen toteuttamisesta. Se on myös lujittanut kansainvälistä yhteistyötämme muiden yliopistojen kanssa, mistä on hyötyä tutkimukselle, sanoo Helsingin yliopiston vararehtori Sari Lindblom.

– Nyt kun kurssi laajenee koko EU:hun, siihen yhdistyy hienosti myös yliopiston kolmas tehtävä eli yhteiskunnallinen vuorovaikutus. Koska Elements of AI käsittelee merkittävää yhteiskunnallista murrosta, se on avannut meille tietä niihin tilaisuuksiin, joissa voimme oikeasti vaikuttaa päätöksiin. Uskon, että tekoälyllä on suuri merkitys niin Suomen kuin Euroopan tulevaisuudelle, sanoo kurssin vastuuopettaja, tietojenkäsittelytieteen apulaisprofessori Teemu Roos.

Kurssi tasaa teknologia-alan sukupuolijakoa

Elements of AI -kurssin tähänastisista osallistujista noin 40 prosenttia on ollut naisia, mikä on enemmän kuin teknologia-alalla yleensä

– Olemme erittäin innoissamme siitä, että kurssi otetaan käyttöön Euroopan laajuisesti ja useilla eri kielillä. Tekoäly, kuten teknologia laajemminkin, luo valtavasti mahdollisuuksia. Siksi on elintärkeää, että yhä useampi ymmärtää miten eri ratkaisut toimivat ja mitä niillä on mahdollista tehdä. Olimme positiivisesti yllättyneitä, kuinka suuren suosion kurssi saavutti Suomessa etenkin naisten ja yli 45-vuotiaiden keskuudessa. Toivomme vastaavaa myös muissa EU-maissa, sanoo Reaktor Educationin johtaja Ville Valtonen.

Suomen päätöksen taustalla on myös halu investoida koko EU:n väestön digitaaliseen osaamiseen ja jatkuvaan oppimiseen Suomen EU-puheenjohtajakauden aikana. Elements of AI -kurssin avulla kaikkien 28 EU-jäsenmaan kansalaiset voivat hankkia perusymmärryksen tekoälystä ja ymmärtää tekoälyn tuomia mahdollisuuksia omalla kielellään. 

Kurssin jalkauttaminen jäsenmaihin toteutetaan yhdessä eri maissa toimivien paikallisten yliopistojen kanssa, ja käännöksistä vastaa Euroopan unionin elinten käännöskeskus. Ensimmäisiä kieliversioita aletaan julkaista alkukeväällä 2020. Viimeisimpiä uutisia tulevista julkaisuista löytyy kurssin verkkosivulta.

Lue lisää aloitteesta työ- ja elinkeinoministeriön verkkosivuilta

Teko­äly tar­vit­see ih­mi­sen apua: kol­me syy­tä opis­kel­la sen pe­rus­teet nyt

Lisätiedot:
Teemu Roos,
Apulaisprofessori, Helsingin yliopisto
+358 445 231 238
teemu.roos@helsinki.fi