Berkeley-palkinto Linnunradan kartoittajille

Yhdysvaltain tähtitieteellinen yhdistys AAS on palkinnut Gaia-avaruusluotaimen parissa tehdyn tutkimustyön, jossa on rakennettu kolmiulotteista karttaa Linnunradan miljardeista kohteista.

Euroopan avaruusjärjestö ESAn Gaia-luotain on kerännyt havaintodataa lähes kahdesta miljardista Linnunrata-galaksimme tähdestä vuodesta 2014 lähtien. Gaian tietojen käsittelystä vastaa yli 300 tutkijan ja insinöörin Euroopan-laajuinen verkosto DPAC (Data Processing and Analysis Consortium).

Verkoston tekemän massiivisen työn tuloksena syntyy jatkuvasti tarkentuva kolmiulotteinen kartta galaksistamme. Gaia jatkaa edelleen datan keräämistä, ja sen lopullisia tuloksia odotetaan noin vuonna 2030.

Yhdysvaltain tähtitieteellisen yhdistyksen (AAS, American Astronomical Society) perustelujen mukaan Gaia-hankkeen kolmea tiedonjulkistusta vuosien 2016 ja 2022 välissä tullaan pitämään tähtitieteen historian merkkipaaluina, joille maailmanlaajuinen yhteistyö kotigalaksimme alkuperän, rakenteen ja tulevaisuuden selvittämiseksi perustuu.

Gaian julkaiseman havaintodatan voidaankin sanoa mullistaneen käsityksemme kotigalaksistamme Linnunradasta. Aurinkokunnan tutkimuksessa Gaia on tuottanut asteroideille laajimman koskaan havaitun spektriaineiston sekä tarkimmat paikkahavainnot. Toisaalta tähtien tarkentunut paikkatieto on johtanut läpimurtoihin asteroidien tähdenpeittojen ennustamisessa.

– Gaian merkitys tähtitieteelle on valtava, tiivistää akatemiaprofessori Karri Muinonen Helsingin yliopiston fysiikan osastolta.

Karri Muinosen mukaan tieteellisten artikkeleiden lukumäärällä mitattuna Gaia on kautta aikain merkittävimpiä tähtitieteen avaruusmissioita. Hän on DPACin ja myös AAS:n Division for Planetary Sciences -jaoksen jäsen.

Gaian tiedonjulkistukset tuottaneen DPAC-verkoston johtoryhmän puheenjohtaja Anthony Brown Leidenin observatoriosta vastaanotti palkinnon sekä piti palkintoluennon 12.1.2023 Seattlen kongressikeskuksessa AAS:n vuosikokouksessa.

Karri Muinosen lisäksi Gaia-hankkeeseen on Helsingin yliopistosta osallistunut postdoc-tehtävässä Belfastissa tällä hetkellä työskentelevä Grigori Fedorets, apulaisprofessori Mikael Granvik ja yliopistotutkija Antti Penttilä sekä äskettäin väitellyt  Lauri Siltala, joka työskentelee tällä hetkellä asteroidien louhintaan keskittyvässä Karman+ -yrityksessä.

Palkinnon koko nimi on Lancelot M. Berkeley − New York Community Trust Prize for Meritorious Work in Astronomy. Vuodesta 2011 vuosittain myönnettävän palkinnon valintaan osallistuu tähtitieteilijöiden yhdistyksen AAS:n lisäksi sen arvostettujen AAS journals -tiedejulkaisujen toimituskunta.

Lisätietoja

Lancelot M. Berkeley − New York Community Trust Prize for Meritorious Work in Astronomy

Gaia Collaboration to Receive 2023 Berkeley Prize (9.11.2022)

Gaia-avaruusteleskooppi järisyttää asteroiditiedettä (17.6.2022)

Gaia-avaruusteleskooppi mittasi Aurinkokunnan kiihtyvyyden (3.12.2020)