Yläkoulussa Johannes Anttila kiinnostui ruuasta. Ruokakaupassa hän syynäsi läpi tuotteiden pakkausselosteet ja laski vaikkapa, kuinka paljon elintarvike sisälsi epäterveelliseksi tiedettyä kovaa rasvaa.
Anttila liikkui paljon jo nuorena. Hänen intohimonsa, trikkaus, on erittäin tekninen laji, joka vaatii urheilijalta räjähtävyyttä ja notkeutta. Oikeanlaisen syömisen avulla hän halusi paitsi jaksaa myös palautua treenaamisesta parhaalla mahdollisella tavalla.
Pikkuhiljaa Anttilan viaton kiinnostus hyvinvointiin alkoi muuttua tarkoiksi syömistä koskeviksi säännöiksi.
– Syömiseni oli aika tarkkaa lukiossa ja vuosia sen jälkeenkin. Minulla oli ehkä jopa ortoreksia. Päässäni oli tarkat rajat ’hyvälle’ ja ’huonolle’ syömiselle. Halusin tehdä itselleni hyvää, mutta homma meni haitallisen puolelle. Syömisestä katosi kaikki rentous ja ruuasta nautinto, Anttila, 29, sanoo nyt.
Ortoreksia on syömishäiriö, jossa ihminen kokee pakonomaista tarvetta syödä terveellisesti. Kyse ei ole maksimaalisen terveellisestä syömisestä vaan syömisen rajoittamisesta. Anttilan elämässä vinksahtaneen ruokasuhteen vuodet olivat raskasta aikaa.
Toisaalta kiinnostus ravitsemukseen sysäsi Anttilan nykyiselle uralleen: hän suuntasi Helsingin yliopistoon opiskelemaan elintarviketieteitä. Maisteriksi hän valmistui vuonna 2022
Tarkka syöminen on taaksejäänyttä elämää
Tänä päivänä Anttila työskentelee Ruokakasvatusyhdistys Ruukun EU-rahoitteisessa projektissa lasten ja nuorten RuokaTutka-lähettiläänä. Työ on esimerkiksi etäoppituntien vetämistä eskariryhmille ja koululuokille. Aiheina voivat olla vaikkapa ruuan matka tuottajalta lautasillemme tai terveellisen syömisen perusperiaatteet.
Moni aikuinenkin tuntee Anttilan sosiaalisen median trikkausvideoista. Esimerkiksi Instagramissa hänellä on 43 000 seuraajaa. Trikkaus on keholle raskas laji, joka vaatii erinomaista kuntoa, ja Anttilalla on liikkeet edelleen hallussa.
Tarkka syöminen sen sijaan on taaksejäänyttä elämää. Osaltaan pulmaan auttoi lähipiiriltä saatu malli rennosta ruokailusta. Myös opinnot vaikuttivat osaltaan. Vaikkapa kansanterveystiedettä käsitelleillä luennoilla tuli hyvin esiin, ettei terveellinen syöminen ole ”nippeleiden hinkkaamista”.
Anttila huomasi sekin, että opinnoissa häntä kiinnostivat juuri laajat ilmiöt, vaikkapa väestötason haasteet tarpeeksi hyvässä syömisessa. Ei niinkään se, kuinka jokin tietty ravintoaine toimii ihmisen elimistössä solutasolla.
– Minun suosikkijuttuni ei ole sukeltaa tosi syvälle yhteen asiaan. Ja jos vaikkapa suomalaisten syömistä miettii, pienet asiat eivät ole tärkeitä vaan isot kokonaisuudet. Moni voisi syödä paljon nykyistä terveellisemmin tekemällä entistä useammin hyviä valintoja, kuten suosimalla kasviksia ja etenkin palkokasveja, jotka monen lautaselta puuttuvat kokonaan.
Moni nuori pelkää ruokaa
Syömishäiriö ei ole vastoinkäyminen, josta on pakollista repiä irti hopeareunus. Anttila kuitenkin ajattelee, että nuoruudenkokemuksista on hänelle hyötyä nykyisessä työssä nuorten parissa.
– Nuorilla on nykyään tosi paljon ruokaan liittyviä paineita. Moni syö ihan liian vähän tai pelkää tiettyjä ruokia. Sosiaalinen media voimistaa olemassa olevia ulkonäköpaineita ja tuo ne jokaisen lähelle. Osaan samastua tilanteeseen, jossa ruokasuhde on vaikea.
Toisaalta Anttila huomauttaa olevansa esimerkki siitä, että rajoittavien ajatusten kehästä on myös mahdollista päästä pois.
Johannes Anttila, mikä on läpimurtosi elämässä?
– Vaimoni Carolinen tapaaminen seitsemän vuotta sitten. Hän on muuttanut minua tosi paljon myönteisempään suuntaan! Tavatessamme esimerkiksi huomasin, miten chilli suhtautuminen hänellä oli syömiseen. Pikkuhiljaa omakin syömiseni alkoi mennä hänen esimerkistään parempaan suuntaan.