Lähes kaikki suomalaiset tietävät, mikä Juha Tapiosta tuli isona: menestynyt muusikko, artisti ja sanoittaja. Hän on myynyt loppuun monet maan suurimmat keikkapaikat.
Uransa alussa Tapio oli päätyä hommiin toisenlaiselle estradille. Hän valmistui luokanopettajaksi Helsingin yliopiston kasvatustieteellisestä tiedekunnasta vuonna 2000 ja teki opettajan töitä kolme vuotta Espoon Tapiolassa, Aarnivalkean koulussa.
- Luotsasin siellä yhden luokan tokalta kolmannelle. Seuraavana vuonna jäin tuntiopettajaksi, Tapio kertoo.
Samaan aikaan Tapio julkaisi musiikkia. Ensimmäiset levyt eivät olleet suuren yleisön albumeja, mutta ne veivät hänet esiintymään ympäri maata.
- Iltapäivällä viimeisen tunnin päättyessä toinen jalkani oli henkisesti jo autossa matkalla keikalle. Koulun rehtori onneksi ymmärsi hyvin tällaista nuorta taiteilijanalkua.
Vuonna 2003 tuli läpimurto: Tapio julkaisi ensimmäisen koko kansan hittialbuminsa Mitä silmät ei nää. Keikkailu vei mennessään, eikä Tapio koskaan hakenut opettajan virkaa.
Nailonkielinen Landola kukisti kapinan
Musiikki tuli Tapion elämään varhaisessa teini-iässä. Kymmenen vuotta vanhempi serkku muutti pois kotoaan. Serkun huoneen nurkkaan jäi lojumaan kitara, nailonkielinen Landola.
Maija-täti totesi, että annetaan se Juhalle.
- Joskus minulla ei kerta kaikkiaan ollut mitään tekemistä. Aloin rämpytellä kitaraa, joka lojui nyt minun huoneeni nurkassa.
Tapio tavasi kitaransoiton alkeita koulun musiikinkirjasta soitujen otetaulukoista. Hän väänsi ”väkisin sormiaan oikeisiin kohtiin” kitaran kaulalla.
- Harjoittelin muutaman soinnun, jotta pystyin rämpyttämään jotakin samalla kun lauloin. Oivalsin, että oppimillani kolmella soinnulla pääsee jo aika pitkälle.
Kolme sointua avasivat Tapiolle laulujenteon maailman.
Biisejä tekemällä hän pystyi käsittelemään teini-iän tunnesolmuja, jotka muuten olisivat luultavasti purkautuneet ulos toksisella uhoamisella, Tapio veikkaa.
- Minulla ei ollut tarvetta sellaiseen kapinaan, koska laulujen maailma oli niin mukaansatempaava.
Yliopisto antoi sivistyksen ja basistin
Kunnollinen ammatti pitää kuitenkin olla, niin parikymppinen muusikonalku ajatteli.
Tapio sanoo, että hänen elämässään on ollut valtavan hyvä ihmissuhdeonni. Opettajaonni on yksi sellainen. Hyvät ja lämpimät kokemukset omista opettajista muovasivat käsitystä, että opettajan työ on siisti juttu.
Hän haki ja pääsi opiskelemaan luokanopettajaksi ensin Kajaanin silloiseen opettajankoulutuslaitokseen. Myöhemmin hän siirtyi Helsingin yliopistoon opiskelemaan tutkintonsa valmiiksi. Koulutuksesta on ollut hyötyä, vaikka urapolku vei esiintyjäksi.
- Jos haluaa taiteilijana pysyä relevanttina ja mennä eteenpäin, pitää olla utelias mieli. Oppiminen ruokkii sitä.
Sivistyksestäkään ei ole haittaa biisejä kirjoittaessa, ja opettajankoulutuksessa luetaan laajasti eri aineita.
Yliopistomaailma antoi Tapiolle myös bändiin basistin. Helsingin yliopistossa tuleville opettajille opetti musiikkia silloinen yliopistonlehtori Pekka Evijärvi.
- Kun julkaisin ensimmäisen levyni vuonna 1999 ja lähdin keikoille, bändistäni puuttui basisti. Pekka soitti bassoa – ja hänellä oli vieläpä iso tila-auto. Musiikinopettajastani tuli ensimmäisen livebändini basisti. Lisäksi Pekalla oli tietysti avaimet opettajankoulutuslaitoksen musiikkiluokkaan.
Tapio bändeineen ryhtyi treenaamaan siellä iltaisin. Muutamankin kerran vartiointiliikkeen kaverit häätivät muusikot yömyöhällä koteihinsa.
Perheet eivät ole koulun asiakkaita
Tänä vuonna Tapio lähti mukaan Helsingin yliopiston alumnitoimintaan. Koulutus on arvokas resurssi monimutkaisessa maailmanajassa, hän perustelee.
- Maailma on nykyään hyvin erilainen verrattuna omiin opiskeluaikoihini. Arvostuksen aiheet ovat monenkirjavat ja harhauttavalla tavalla samalla viivalla: kaikki informaatio on muka tasa-arvoista ja yhtä totta. Kriittinen ajattelu, oikea tieto, sivistys ja perehtyneisyys ovat siksi tärkeämpiä kuin ehkä koskaan.
Siksi niiden puolesta on puhuttava.
- Käynnissä on jopa hiljainen hälytystila koko kansakuntamme tulevaisuuden suhteen. Jos siihen jollain tavalla pystyy vaikuttamaan, haluan yrittää. Esimerkiksi opettajuus ja koulutus pitää nähdä itseisarvona. Lapset ja vanhemmat eivät ole koulun asiakkaita, jotka voivat sanella ja vaatia asioita. Hierarkian täytyy olla toisinpäin.
Koulutus ei saa murentua, sillä koulumaailman ja opettajuuden arvostuksen puute johtaa lopulta sivistyksen romahtamiseen.
- Tätä pohjaa meillä ei ole kansakuntana todellakaan varaa murentaa, vaikka sellaisiakin ääniä kuuluu.
Juha Tapio, mikä on elämäsi läpimurto?
- Vuonna 2003 olin jäänyt tuntiopettajaksi. Alkuviikot opetin liikuntaa ja käsitöitä, loppuviikot keikkailin. Olin jo tavallaan irtautunut koulumaailmasta, mutta halusin vielä pitää päivätyöni.
- Samana vuonna ilmestyneen Mitä silmät ei nää -levyni nimibiisi oli ensimmäinen hittini. Syyskuussa esiinnyin Olympiastadiolla Elämä lapselle -konsertissa. Se oli siihen aikaan valtava tapahtuma, joka televisioitiin suorana lähetyksenä. Esitin konsertissa tuoreen hittini.
- Maanantaina palasin kouluun. Minulla oli vuoro välituntivalvojana. Oppilaat jonottivat pihalla luokseni pyytämään nimmariani reissuvihkoihinsa. Muutos iski vasten kasvojani. Tajusin, että minulla ei ole heidän silmissään enää opettajan roolia. He eivät katso minua sillä tavalla.
- Tämä henkinen steppi johti nopeasti siihen, että opettajuus jäi myös omana identiteettinäni taustalle. Oppilaiden katseiden kautta näin itseni uudessa valossa: muusikkona.