Luontokadon etenemisestä on tuotettu valtavasti numerotietoa, erilaisia tilastoja, lukuja ja prosenttiosuuksia. Emma Karille hälyttävimmät merkit luonnon tilasta ovat uhanalaisuusarvioinnit. Kari on seurannut luonnon tilan kehitystä pitkään läheltä.
Hän opiskeli Helsingin yliopistossa ympäristönsuojelutiedettä, toimi nykyistä hallitusta edellisen eli Sanna Marinin hallituksen ympäristöministerinä, on entinen Vihreiden kansanedustaja ja nuoruudesta asti ympäristöliikkeissä toiminut luonnonpuolustaja.
Suomen luonnossa elävien lajien uhanalaisuus on huolestuttavasti yleistynyt. Vuonna 2010 arvioiduista lajeista uhanalaisia oli 10,5 prosenttia, vuonna 2019 jo 11,9 prosenttia.
– Aina, kun uhanalaisuusarvioinnit julkaistaan, taustalla kuuluu hälytyskellojen sointi. Tässä ei ole kyse siitä, että jotakin lajia on vähemmän. Uhanalaistuminen on systemaattinen kehitys, joka heikentää koko planeetan elinkelpoisuutta, Kari sanoo.
Monimuotoisessa luonnossa lajit myös vaikuttavat toisiinsa: yhden lajin edustajien väheneminen vaikuttaa toisten lajien elinkelpoisuuteen.
Erityisen pysäyttävänä merkkinä Kari pitää ”ihan tavallisten lajien”, kuten kaupunkilaisillekin tutun varpusen, päätymistä uhanalaisiksi muuttuneiden lajien joukkoon.
– Kun varpunen on äkkiä vaarassa kadota populaatioiden romahtamisen takia, hälytyskellojen pitäisi kyllä soida kaikilla.
Ylipäätään uhanalaisimpia ovat linnut, joista 35 prosenttia on uhanalaisia. Uhanalaisten lajien enemmistö, niistä 31 prosenttia, elää ensisijassa metsissä. Metsäympäristöissä tapahtuneet muutokset ovat yksi uhanalaistumiskehityksen syy.
– Tiedeyhteisöllä on täysin yksiselitteinen viesti: luonnonvarojen jatkuva ylikulutus, jolle olemme rakentaneet lähes koko ihmiskunnan hyvinvoinnin, murentaa meidän planeettamme elinkelpoisuutta. Paitsi tuhansilta lajeilta, myös meiltä itseltämme.
Itselle tehty pääaine
Nykyisessä työssään Kari puhuu luonnon puolesta elinkeinoelämän sisällä.
Viime eduskuntavaalien alla hän ilmoitti, ettei hae kansanedustajuudelleen jatkoa. Hän perusti Sitrassa aiemmin toimineen Mari Pantsarin kanssa yrityksen, jonka tarkoituksena on edistää luontokadon pysäyttämistä yritysten kautta.
– Saimme viime kaudella paljon aikaan, kuten luonnonsuojelulain uudistuksen. Totesin, että olen tehnyt politiikkaa täysipäiväisesti melkein 15 vuotta. Elinkeinopuolella on nyt muutos käynnistymässä, ja siellä tarvitaan osaajia. Menen aina sinne, missä näen isoimman mahdollisuuden [muutokselle].
Kari muistaa olleensa aina luontoihminen. Viisivuotiaana hän järjesti naapuruston lapset keräämään kanssaan roskia lähimetsästä.
Opiskelupaikkaa miettiessä Helsingin yliopiston silloinen pääaine, ympäristönsuojelutiede, tuntui omien arvojen valossa ainoalta vaihtoehdolta. Enää ainetta ei ole olemassa sen nimisenä, mutta Karille jo hakuoppaan otsikko vakuutti, että tässä on pääaine juuri hänelle.
– Yliopisto oli kokonaisvaltainen kokemus. Ympäristönsuojelutieteessä meitä kannustettiin laaja-alaiseen oppimiseen, ja myös osallistumiseen. Muistaakseni meillä oli mahdollisuus jopa saada opintopisteitä ympäristön puolesta toimimisesta eri järjestöissä.
Toivoa ei saa menettää
Merkkejä luonnon paremmasta tulevaisuudesta on onneksi niitäkin. Yksi on se, että luontokadosta on ylipäänsä herätty puhumaan.
Karin mukaan ilmastonmuutoksesta on ollut kymmenisen vuotta helppo puhua, kun asian vakavuus on alkanut olla yleisesti selvä.
– Suomen talouselämä ja elinkeinoelämä ovat heränneet siihen, että totta kai asioiden pitää muuttua, ja ilmastonmuutos on vakava uhka myös taloudelle. Luonnon monimuotoisuus on kuitenkin ollut marginaalissa. Sen ympärillä on ollut täydellinen hiljaisuus, eikä se ole kiinnostanut ketään.
Kuitenkin nyt sama muutos, joka aikanaan näkyi ilmastonmuutoksen kohdalla, näkyy luonnon monimuotoisuutta koskevassa keskustelussa, Kari iloitsee.
Luonnon köyhtyminen on valtava ongelma, eikä näin voi jatkua, hän sanoo. Uhka täytyy pitää mielessä arjessa ja poliittisella tasolla. Toivon ylläpitäminen on tärkeää, jotta toimia jaksaa ja siinä näkee järkeä.
Kari ammentaa toivoa myönteisestä kehityksestä, josta siitäkin on lukuja, prosentteja ja velvoittavia sopimuksia: esimerkiksi joulukuussa YK:n alainen luontokokous COP15 hyväksyi historiallisen Montrealin-sopimuksen luontokadon pysäyttämiseksi vuoteen 2030 mennessä.
– Tässä tilanteessa, jossa on sodan takia aivan poikkeukselliset geopoliittiset jännitteet, saatiin aikaiseksi päätös suojella 30 prosenttia Maan pinta-alasta. Sopimusta on verrattu Pariisin ilmastosopimukseen. Nyt todella aletaan nähdä luontokadon vaikutukset – samalla tavalla kuin ilmastonmuutoksen vaikutukset.