”Haluaisin käynnistää takaisin antamisen dominoefektin”

Bisnesvalmentajana työskentelevästä Roberto D’Abroscasta alumnitoiminnassa on parasta, että pääsee osaksi laajaa, eri alojen asiantuntijoiden yhteisöä.

Keväällä 2021 Helsingin yliopiston alumni Roberto D’Abrosca huomasi sähköpostiviestin, jossa pyydettiin alumneja mukaan kannustamaan opiskelijoita korona-aikana. Hiljattain business coachiksi eli valmentajaksi kouluttautunut D’Abrosca innostui ja ilmoittautui mukaan keskustelijaksi alumnitapahtuman pienryhmään.

– Alumnitoiminta on ympäristönä kansainvälinen. Viihdyn sellaisessa, ja ajattelin että nyt on hyvä aika antaa jotain takaisin alma materilleni. Se oli tosi kiva ilta.

D’Abrosca avasi opiskelijoille ikigain ajatusta. Ikigai on japanilainen käsite, jolla viitataan merkityksellisen elämän löytämiseen.

– Se, että voin tehdä jotain muiden hyväksi ilman muuta agendaa, on osa omaa ikigaitani. Ja minulla oli opintoja alalta ja kykyä auttaa.

Samalla esihenkilöuraa siihen asti yrityksissä tehnyt D’Abrosca sai tilaisuuden harjoittaa uutta ammattiaan käytännössä.

Alumnina pääsee oppimaan eritaustaisten ihmisten kanssa

Roberto D’Abrosca on osallistunut alumnitoimintaan myös muun muassa tarjoamalla opiskelijoille yksilövalmennusta pro bonona. Lisäksi hän on pitänyt webinaarin valmentavasta johtamisesta eri alojen esihenkilöille Think & Lead -tapahtumassa, jonka tarkoituksena on jakaa johtamiskokemuksia ja -oppeja alumniverkoston jäsenten kesken.

Parasta alumnitoiminnassa on D’Abroscasta ollut juuri se, että siinä pääsee osaksi laajaa, monialaista asiantuntijayhteisöä.

Osaamisen jakaminen voi käynnistää dominoefektin, hän sanoo. Jollekin voi syttyä siitä uusi idea, jota hän puolestaan voi jakaa eteenpäin. Vaikutukset voivat siten levitä laajalle.

D’Abrosca on saanut alumniverkostosta konkreettista hyötyä myös oman osaamisensa päivittämiseen.

– Pitchaus-webinaari oli juuri omaan tarkoitukseeni sopiva. Se, että puhuja on opiskellut yliopistolla ja päässyt työelämässä eteenpäin, oli minulle merkki laadusta. Sisältöä on olemassa niin paljon, kuten tiedetään, joten laatu ratkaisee.

D’Abrosca suosittelee alumnitoimintaa kaikille, jotka pitävät jatkuvaa oppimista ja yhteisöllisyyttä tärkeinä. Oppia voi toki itsenäisestikin, hän sanoo, mutta ryhmässä pääsee keskustelemaan ja syventämään aihetta.

– Yliopiston alumneilla on yhteinen lähtöpiste, mutta jokaisen matka on vienyt aivan eri suuntiin. Siinä pääsee oppimaan ihan erityyppisten ihmisten kanssa. Se merkitsee minulle todella paljon.

Oletko sinä opiskellut tai työskennellyt Helsingin yliopistossa?

Helsingin yliopiston alumnina hyödyt verkostostasi, jonka jäsenenä saat tukea, tietoa ja tuoreita kontakteja työelämään. Voit jakaa osaamistasi muille ja oppia lisää kiinnostavista aiheista tai ryhtyä vaikkapa valmistuvan mentoriksi. Lue lisää Helsinki Alumni -yhteisön eduista ja liity jäseneksi täysin ilmaiseksi.