Vuosia sitten Hanna Västinsalo päätti jäädä työpaikalleen yöksi. Hän oli silloin molekyyligenetiikan väitöskirjatutkija Helsingin yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa. Työpaikka sijaitsi tutkimus- ja opetuskeskus Biomedicumissa Meilahdessa.
Öisessä tutkimuskeskuksessa Västinsalo ei kuitenkaan edistänyt väitöskirjaansa. Hän kuvasi siellä lyhyen kauhuelokuvan siskonsa kanssa. Tarina kertoo pimahtaneesta tutkijasta, joka pilkkoo kollegansa tutkimuksensa tarvitsemaksi kontrollinäytteeksi.
– Näytin elokuvan kaikille työkavereilleni. He halusivat totta kai tehdä siihen jatko-osan. Seuraavaksi jäimme keskukseen yöksi isommalla porukalla. Kaikki saivat itse valita, millä tavalla kuolevat siellä Biomedicumin käytävillä, Västinsalo kertoo nauraen.
Yksi sai puukon päähänsä, toinen putosi korkealta.
Tohtorista taiteilijaksi
Tänä päivänä Västinsalo on sekä tieteen että taiteen ammattilainen: hän on molekyyligenetiikan tohtori, joka tosin paraikaa työskentelee elokuvaohjaajana ja -käsikirjoittajana. Västinsalon ensimmäinen pitkä elokuva Palimpsesti sai ensi-iltansa keväällä 2024.
Pääosia näyttelevät muiden muassa Riitta Havukainen, Krista Kosonen ja Antti Virmavirta. Elokuva kertoo kahdesta vanhuksesta, jotka osallistuvat tieteelliseen geeniterapiakokeiluun. Yllättäen he alkavat fyysisesti nuorentua – mikä ei suinkaan johda pelkkään onneen ja auvoon.
Ulkopuolinenkin sen helposti huomaa: tarinan taustalla vaikuttavat Västinsalon tohtoriopinnot. Hän on rakastanut elokuvia lapsesta saakka, mutta vasta akateemiset opinnot täysin toiselta alalta ajoivat hänet elokuvantekijäksi.
– Tutkimme ja kehitimme tutkimusryhmässämme kuurosokeuden, eli Usherin oireyhtymän, geeniterapiaa.
Ensin väitöskirja antoi aiheen lyhyelle kauhuelokuvalle mutta johti myöhemmin ideaan pitkästä elokuvasta. Väitöksensä jälkeen Västinsalo haki ja pääsi opiskelemaan maailmankuuluun elokuvakouluun, Los Angelesissa sijaitsevaan American Film Instituteen.
Kaiken takana on vanhempien tuki
Kolikon toinen puoli on tämä: leffat puolestaan ovat vaikuttaneet Västinsalon akateemiseen uraan. Lapsena Jurassic Park kolahti kovaa. Hän tulee aina muistamaan alkuperäisen elokuvan fiktiivisen dna-animaation, joka esitteli, miten dna-näytteestä kasvatetaan dinosauruksia.
Se inspiroi häntä pohtimaan, mitä kaikkea tiede voisikaan saada aikaan. Västinsalo haki ja pääsi opiskelemaan pääaineenaan perinnöllisyystiedettä.
– En valitettavasti päässyt tekemään dinosauruksia!
Tohtoriopintoihin hän hakeutui, sillä ajatus ihmisten auttamisesta puhutteli syvästi.
– Jos tiede pystyisi oikeasti kehittämään geeniterapian, joka auttaisi – siitä motivaationi lähti.
Yksi kysymys on jäljellä. Miten Västinsalosta kasvoi sekä tieteen että taiteen monilahjakkuus, sanalla sanoen renessanssinero?
Itsestä puhuminen on kamalaa, Västinsalo aloittaa. Hetken mietittyään hän keksii, että vanhempien kannustus ja tuki kasvattivat hänet uskomaan, että mitä tahansa voi ainakin yrittää.
– Olen totaalisesta työläisperheestä. Äitini oli halpakauppaketjun liikkeessä töissä, isä oli putkimies-hitsari. Vaikka he ala-asteeni lopussa sanoivatkin, etteivät pysty enää auttamaan minua matikanläksyissäni, ovat he aina olleet puolellani. Esikoiselokuvani kuvauksissakin isäni rakensi lavasteita myöhään yöhön yhdessä lavastajan kanssa.
Parhaillaan Palimpsestistä kehitetään Yhdysvalloissa tv-sarjaa. Sen julkaisuaika ei ollut tiedossa juttua kirjoittaessa.