Avoin yliopisto on tiedon aarrearkku

Helsingin yliopiston alumni ja lahjoittaja Laila Malinen arvostaa Avointa yliopistoa, jossa voi opiskella mitä ja missä tahansa.

Laila Malinen valmistui aikoinaan Helsingin yliopistosta biokemian alalta.

– Luonnontieteet olivat jo kotoa tuttua aluetta, sillä isäni oli lääkäri ja äitini kemisti. Biokemia löytyikin mukavasti noiden alojen puolivälistä, Laila Malinen kertoo.

Työelämä vei Malisen aluksi kansainvälisen lääkeyrityksen kliinisten lääketutkimusten pariin. Suurimman osan työurastaan hän teki isänsä perustamassa ihon allergiatestaukseen keskittyneessä yrityksessä.

– Vaikka en ole töissäni suoraan tarvinnut biokemian tietämystäni, opinnot eivät menneet hukkaan. Tietojen soveltamisesta on ollut minulle paljon hyötyä puhumattakaan akateemisen opiskelun epäsuorasta annista kuten oman ajattelun analyyttisyyden kehittymisestä.

Monipuolinen avoin yliopisto

Opiskeluintoa Malisella riittää yhä eläkkeelläkin. Kymmenisen vuotta sitten toimiessaan vielä perheyrityksen johdossa Malinen koulutti itseään johtamistaidoissa ja löysi myös Avoimen yliopiston tiedollisen aarrearkun.

– Siitä lähtien olen Avoimessa opiskellut kaikenlaista luonnontieteiden ulkopuolelta, kuten sosiaalipsykologiaa ja käytännöllistä filosofiaa. Halusin nimenomaan hieman haastaa ja laajentaa luonnontieteisiin perustuvaa ajatteluani.

Avoimessa yliopistossa Malinen arvostaa monia puolia.

– Jo se tuntuu hyvältä, että nykyisessä googlailun sirpaleisessa maailmassa joku on miettinyt laajemman kurssikokonaisuuden, johon voi syventyä kaikessa rauhassa ja saada kokonaiskäsityksen jostakin aiheesta.

Opiskele milloin haluat

Toinen kehumisen kohde ovat Avoimen verkkokurssit. Niitä voi suorittaa kotoaan ja itselleen sopivana aikana.

– Verkko-opiskelu toki vaatii itsekuria: se, mitä jää käteen on kiinni omasta aktiivisuudesta. MOOC-kursseilla ja vastaavilla ei varttuneemmalle opiskelijalle myöskään tule huono omatunto siitä, että veisi jonkun nuoren opiskelupaikan.

Monille nuorille avoin yliopisto on hieno reitti päästä akateemisiin opintoihin kiinni, jos vaikkapa peruskoulun aikana vielä muut asiat kuin opiskelu veivät mukanaan, Malinen miettii.

– Lisäksi Avoin on hyvä paikka tutustua eri oppiaineisiin ja saada niistä realistinen käsitys.

Joitakin vuosia sitten Malinen teki kotiyliopistolleen lahjoituksiakin yliopiston peruspääomaan.

– Arvostan yliopistotoimintaa ja koen, että yhteiskunnan pitää taata sille riittävä rahoitus.

– Paitsi että Helsingin yliopisto on kotiyliopistoni halusin lahjoittaa sille siksikin, ettei se saa samankokoista tukea yrityksiltä kuin teknilliset yliopistot. Pienellä osallani osoitin siis henkisen tukeni laaja-alaisten yliopistojen arvolle yhteiskunnassamme.

Jatkuva oppiminen - Kehitä osaamistasi

Helsingin yliopistossa on tutkintoon johtavien koulutusten lisäksi tarjolla paljon kaikille avointa opetusta ja joustavia itseopiskelumahdollisuuksia. Monipuolisen tarjontamme avulla hankit itsellesi lisäkoulutusta, edistät ammatillista kehittymistäsi tai vain opiskelet sinua kiinnostavia asioita. Jatkuvan oppimisen mahdollisuuksia on tarjolla avoimina verkkokursseina eli MOOC:eina (Massive Open Online Courses), Avoimen yliopiston kursseina ja täydennyskoulutuksena sekä lukuisina tapahtumina Tiedekulmassa ja yliopiston kampuksilla.

Tutustu Helsingin yliopiston jatkuvan oppimisen mahdollisuuksiin