Lahjoitus on kohdennettu rappeuttavien aivosairauksien riski- ja suojatekijöitä selvittävään tutkimukseen, erityisesti immuunipuolustuksen ja perintötekijöiden merkityksen osalta. Kyseessä on nopeasti kehittyvä uusi tutkimusala, joka on alkanut muuttaa tutkijoiden käsitystä Alzheimerin taudin kaltaisista sairauksista.
Tutkimuksen pitkän tähtäimen tavoite on mullistava: Alzheimerin taudin kaltaisten sairauksien puhkeamisen lykkääminen siten, että korkeassa sairastumisriskissä olevat yksilöt tunnistetaan aikaisessa vaiheessa ja heidän riskiään pienennetään infektioilta suojaavien rokotteiden tai viruslääkkeiden avulla.
Pipistrel-nimisen sveitsiläisen säätiön kautta lahjoitettu summa on ensimmäinen FIMMin tutkimukseen kohdistettu yksityinen lahjoitus ja siten instituutille tärkeä merkkipaalu.
– Tämä on FIMMille tärkeä hetki. Lahjoitus on osoitus suuresta luottamuksesta FIMMin tieteelliseen visioon ja yhdessä paikallisten ja kansainvälisten yhteistyökumppaniemme kanssa luotuun tutkimusympäristöön, FIMMin johtaja
Infektioiden ja muistisairauksien yhteys selkenee
Viime aikoina useat merkittävät kansainväliset tutkimusprojektit ovat tuottaneet havaintoja, joiden perusteella altistuminen tietyille viruksille tai immuunireaktioille näyttäisi vaikuttavan aivorappeumasairauksien riskiin ja etenemiseen. Näiden tulosten perusteella on toivoa siitä, että yleisimpiä ja hankalimpia aivosairauksia voitaisiin tulevaisuudessa estää, niiden etenemistä hidastaa tai niitä hoitaa täysin uusin tavoin.
FIMMin saamalla lahjoituksella tullaan tukemaan tutkimushankkeita, joissa yhdistetään kattavasti geneettistä ja muuta molekyylitason tutkimusdataa tietoon immuunipuolustuksesta, virusinfektioista ja rokotuksista. Näin pyritään selvittämään perinnöllisten alttiustekijöiden, immuunipuolustuksen ja ympäristöaltistusten vuorovaikutusta ihmisen koko eliniän aikana.
Nimettömänä pysyttelevän lahjoittajan mukaan päätös tukea nimenomaan FIMMissä tehtävää tutkimusta syntyi, koska instituutti on vuosien varrella kehittänyt poikkeuksellista osaamista pyrkiessään edistämään potilaiden hoitoa huippututkimuksen avulla.
– Immuniteetin, infektioiden ja aivorappeutumisen välistä yhteyttä koskevat uudet todisteet perustuvat kykyyn analysoida erittäin suuria lääketieteellisiä tietokantoja. Vaikuttaa todennäköiseltä, että tämä lähestymistapa tulee perustavanlaatuisesti muuttamaan lääketieteellisiä käytäntöjä ja vähentämään merkittävästi aivosairauksien taakkaa maailmanlaajuisesti, hän sanoo.
Suomen ainutlaatuiset vahvuudet mahdollistavat kunnianhimoisen tutkimuksen
Suomen kattavat terveysrekisterit, väestötutkimukset ja biopankkiverkosto yhdistettynä puolen miljoonan suomalaisen geenitiedot kattavan FinnGen-tutkimuksen kaltaisiin kunnianhimoisiin tutkimushankkeisiin luovat kansainvälisesti ainutlaatuisen perustan yleisten sairauksien elinikäisen riskin tutkimiselle.
FIMMissä tällaiset tietoaineistot yhdistyvät huipputason osaamiseen geenitutkimuksen, AI:n, tietojenkäsittelytieteiden, molekyylilääketieteen ja translationaalisen tutkimuksen aloilla. Asiantuntemusta syventää entisestään aktiivinen yhteistyö mittavan kansainvälisen partneriverkoston kanssa.
Lahjoittaja korostaa, että nämä vahvuudet eivät ole syntyneet sattumalta.
– Helsingin yliopiston rohkea päätös perustaa ja tukea pitkäjänteisesti FIMMin kaltaista translationaalisen lääketieteen huippututkimusyksikköä, kattavat yhteistyöverkostot ja Suomen valtion tekemät kaukonäköiset investoinnit ovat mahdollistaneet FIMMin kehittymisen tähän pisteeseen. Maailmassa ei ole montaa paikkaa, jossa tämänkaltaista tutkimusta pystytään realistisesti laajamittaisesti toteuttamaan, hän sanoo.
Siemenrahoitus mahdollistaa rohkeat avaukset
Rahoituksen turvin FIMM avaa tämän vuoden alkupuolella sisäisen tutkimusrahoitushaun. Haun perusteella 1–2 projektia tulee saamaan alkurahoitusta lahjoittajan määrittelemän tarkoituksen mukaiseen innovatiiviseen tutkimukseen.
Samuli Ripatin mukaan yksityiset lahjoitukset ovat tärkeitä rohkeiden ja ajankohtaisten tutkimusaihioiden mahdollistamiseksi.
– Siemenrahoitus antaa tutkijoille mahdollisuuden ottaa riskejä, yhdistellä tieteenaloja innovatiivisilla tavoilla ja testata uusia hypoteeseja ainutlaatuisten tietoaineistojen avulla. Lahjoitus auttaa meitä pysymään yhtä ikääntyvän yhteiskuntamme suurimmista ongelmista koskevan käänteentekevän tutkimusalan eturintamassa, hän sanoo.
Lahjoittaja haluaa laittaa hyvän kiertämään tukemalla modernia lääketieteellistä tutkimusta, jolla on mahdollisimman laaja yhteiskunnallinen vaikutus.
– Aivosairaudet vaikuttavat lukemattomiin ihmisiin ja perheisiin. Isojen tutkimusaineistojen, tekoälyn ja molekyylibiologian viimeaikaisen dramaattisen kehityksen ansiosta meillä on nyt uusi mahdollisuus auttaa monia, mahdollisesti suhteellisen lyhyessä ajassa. Tukemalla uusia lähestymistapoja voimme toivottavasti nähdä tulevaisuuden, jossa nämä sairaudet puhkeavat paljon myöhemmin elämässä tai ne voidaan ehkäistä kokonaan.
FIMMillä ja sen kansallisilla ja kansainvälisillä yhteistyökumppaneilla on erittäin tärkeä mahdollisuus tuottaa mullistavia uusia havaintoja näistä sairauksista ja auttaa näin merkittävästi potilaita sekä suomessa että ympäri maailman.