Alzheimerin taudille on tyypillistä beta-amyloidiproteiinista koostuvien plakkien syntyminen, krooninen tulehdus ja hermosolujen toiminnan heikkeneminen aivoissa. Taudin tärkein perinnöllinen riskitekijä on apolipoproteiini E:n geenimuoto, apoE4, jonka tiedetään muun muassa aikaistavan taudin puhkeamista. Yli puolet Alzheimerin tautia sairastavista henkilöistä kantaa tätä geenimuotoa. Syytä siihen, miten apoE4 täsmälleen vaikuttaa taudin kehittymiseen, ei kuitenkaan ole tiedetty.
Helsingin yliopiston tuoreessa tutkimuksessa selvisi apoE4-geenin tarkempi yhteys kehon immuunipuolustuksen osaan, joka vaikuttaa myös Alzheimerin taudin taustalla. Kyseessä on niin kutsuttu komplementti, joka osallistuu vieraiden solujen tuhoamiseen ja laukaisee elimistössä herkästi tulehdusvasteen.
– Havaitsimme, että apoE4 sitoo huonosti erästä immuunijärjestelmän säätelytekijää, faktori H:ta. Faktori H -molekyyli on ratkaisevan tärkeä voimakkaan tulehduksen estämisessä, tutkimuksen päätekijä
– Normaalisti apoE sitouttaa faktori H:ta aivojen beta-amyloidikertymiin ja vähentää siten paikallista tulehdusta. Mutta apoE4 ei sitä tee, hän täsmentää. Seurauksena on haitallisten beta-amyloidikasaumien synty ja tulehdus aivoissa.
Faktori H:n sitouttaminen voisi olla hänen mukaansa mahdollinen ratkaisu estämään aivojen muutoksia, jotka johtavat Alzheimerin tautiin. Tällaisen sitouttavan molekyylin etsiminen on seuraavaksi käynnistymässä tutkimuksissa.
Tautimekanismin ymmärtäminen on avain parempien hoitojen löytämiseen
Alzheimerin tautiin liittyvät beta-amyloidikertymät alkavat muodostua aivoissa kymmeniä vuosia ennen muistisairauden toteamista. Koska muutokset aiheuttavaa mekanismia ei ole tunnettu tarpeeksi syvällisesti, lääkekehityksessä on keskitytty jo tapahtuneiden muutosten pysäyttämiseen tai hidastamiseen.
– Nykyään käytössä olevat lääkkeet eivät estä itse taudin syntyä, Haapasalo vahvistaa.
Alzheimerin tauti on hitaasti etenevä muistisairaus, johon sairastuu maailmassa vuosittain yli 10 miljoonaa ihmistä. Kun väestö ikääntyy, sairastuvien määrä kasvaa merkittävästi. Alzheimerin tauti aiheuttaa tulevaisuudessa entistä suuremman inhimillisen, mutta myös kansanterveydellisen ja kansantaloudellisen taakan.
– Alzheimerin taudin kehittymiseen vaikuttavien molekyylitason mekanismien selvittäminen on tärkeää, jotta tulevaisuudessa voidaan kehittää tautiin parantavia lääkkeitä ja hoitokeinoja.
Toukokuussa
Alkuperäinen artikkeli: