Haaksirikkoutuneiden alusten pelastamisesta tuli 1700-luvulla liiketoimintaa. Itämeren pelastuskomppaniat saivat haltuunsa arvolasteja, mutta osa hylkyjen aarteista on yhä meren uumenissa.

On musta syysyö Jussarön edustalla vuonna 1777. Itämerta ja Pohjanmerta ravistelee poikkeuksellisen laaja rajumyrsky. Tämä jättipuhuri on a violent hurricane. Niin kuvaa myrskyä laivojen arvolasteja vakuuttanut Lloyd´s-yhtiö asiakirjoissaan.

Sinä yönä laivojen miehistöt kamppailevat kuolemanvaarassa Suomenlahdella. Monen aluksen kohtalo on vääjäämätön: haaksirikko.

Purjeet paukkuvat, takilat katkeilevat ja hajoavat, karit survovat tukevia laivanrunkoja säpäleiksi. Miehistöt kelluvat pian harmaiden, jäätävien aaltojen keinussa. Avunhuudot sekoittuvat tuulen ujellukseen.

Yksi myrskyn keskelle joutuneista aluksista on lyypekkiläisen kapteeni Herman Flockertin kipparoima The City of Frankfurt. Tuuli ja aallot runnovat laivan päin Jussarön pääsaaren eteläpuolisia karikoita, pahamaineisia Jussarön hampaita. Flockertin alus uppoaa.

Aikalaiskuvausta tapahtumasta ei ole, mutta näin City of Frankfurtin viimeiset hetket pääpiirteittäin menivät lokakuussa 1777, arvioi Itämeren historiaan perehtynyt akatemiatutkija Mikko Huhtamies.

MONOPOLI KOMPPANIOILLE

Vuonna 1729 perustetut sukellus- ja pelastuskomppaniat saivat valtion monopolin hylkyjen ja niiden lastien pelastamiseen. Komppaniat kehittivät hylynpelastuksesta kukoistavan bisneksen 1700-luvun mittaan.

Pelastustoiminnan ja hylkytavaroiden myynnin liepeille syntyi monenlaista liiketoimintaa, ja hylyt vaurastuttivat kokonaisia yhteisöjä. Pelastettujen lastien huutokaupat olivat merkittäviä kauppapaikkoja, ja laivanosista merkittävä osa meni vientiin.

— Huutokauppoihin päättyi runsaasti laivojen varusteita ja laivanrakennusmateriaaleja. Suomen markkinoilla ei ollut riittävästi kysyntää läheskään kaikille osille, mikä sekin kertoo hylkyjen ja hylkytavaran valtavasta määrästä, Huhtamies kuvaa.

10 000 KULTARAHAA

Tutkijat saattavat löytää aarteita: kauan sitten mereen vajonneen hylyn ja sen arvolastin tai osia niistä. Yhden erityisen arvokkaan hylyn osa on ehkä jo löydetty juuri samoilta Jussarön vesiltä, jonne myös lyypekkiläiskapteeni Flockertin alus miehistöineen vajosi.

— Sukeltaja Rauno Koivusaaren ja meriarkeologi Minna Koivikon johdolla on löydetty sikoköli, emopuu, jossa näkyy 1400-luvulle viittaavia liitoksia. Hanneke Vromea on etsitty juuri niiltä paikkeilta. Osa voi siis olla Hanneke Vromesta, Huhtamies kertoo.

Hanneke Vromen haaksirikko oli luultavasti 1400-luvun, ellei koko keskiajan, pahin laivaturma Itämerellä, aikansa suuronnettomuus. 

— Hanneke Vrome vei marraskuussa 1468 Jussarön saaren edustan pimeyteen mukanaan Raaseporin linnanherran Lauri Akselinpoika Tottin vaimon, pojan ja parisensataa muuta matkustajaa.

Laivan lastina oli muun muassa 10 000 kultarahaa. Aarteen nykyinen arvo lienee miljoonissa euroissa. On toinen kysymys, ovatko kultarahat enää laivan uppoamispaikassa. Jo hylyn löytyminen olisi iso uutinen.

MAAILMANTALOUS JA MERI

Suomenlahti on koko Itämeren tapaan täynnä hylkyjä.

— Pohjoisen sukelluskomppanian alueella eli silloisen Ruotsin merialueella haaksirikkoutui 1700-luvun jälkipuoliskolla keskimäärin 20–30 alusta joka vuosi. Moni haaksirikko sattui Etelä-Suomen karikkoisilla ja kapeilla vesiväylillä, Huhtamies toteaa.

Laivaturmien määrä vaihteli kuitenkin sääolojen ja maailmanpoliittisen tilanteen mukaan. Globaali kauppa ei ole aivan uusi asia. Esimerkiksi Yhdysvaltain itsenäisyyssota pakotti britit hakemaan tervaa ja puuta Venäjältä, kun kapinoivat siirtokunnat sulkivat Pohjois-Amerikan satamat ja tavarantuonnin briteiltä.

— Pietarin kasvu suurkaupungiksi ja maailmanlaajuinen teollinen vallankumous kasvattivat puolestaan 1700-luvun mittaan Suomenlahden liikennettä.

Erityisen paljon laivaliikenne kasvoi 1770-luvulla. City of Frankfurt -laivan lasti kertoo omaa kieltään varakkaiden tottumuksista. Laivan ruumassa oli muun muassa kultaisia nuuskarasioita, kultakelloja, silkki- ja samettivaatteita ja kirjoja, joiden oli tarkoitus päätyä Pietarin kasvavan yläluokan iloksi.

KULTAKELLOJA RANNOILLA

City of Frankfurtin arvolasti levisi laajalle merialueelle. Pari viikkoa haaksirikon jälkeen Helsingin tullimiehet ottivat kiinni kaksi talonpoikaa, jotka yrittivät salakuljettaa sitruunoita kaupunkiin sillitynnyrin sisällä. Hedelmät olivat peräisin City of Frankfurtista.

Hieman myöhemmin Tammisaaren ja Helsingin väliseen saaristoon alkoi ajelehtia salaperäisiä laatikoita, jotka sisälsivät kultaisia ylellisyystavaroita, Flockertin aluksen lastia niin ikään.

Rannoilta löytyi myös kaksi ruumista, toinen Jussaröstä, toinen Karjaan saaristosta. Miehet kuuluivat luultavasti City of Frankfurtin miehistöön. Ainakin toinen kuolleista haudattiin Tammisaaren hautausmaalle joulukuussa 1777.

— City of Frankfurt vertautuu vuonna 1747 haaksirikkoutuneeseen St. Mikaeliin ja vuonna 1771 uponneeseen Vrouw Mariaan. Kaikki kolme kauppalaivaa kuljettivat luksustuotteita Pietariin ja tuhoutuivat syysmyrskyissä.

Iso osa Suomenlahden kasvaneesta kuljetuksesta liittyi kuitenkin brittien kasvavan teollisuuden tarpeisiin.

LÖYTÄJÄ PITI

Ennen pelastuskomppanioiden aikaa Suomen etelärannikolla noudatettiin vanhaa germaanista tapaoikeutta, jonka mukaan löytäjä sai pitää rannoilta löytämänsä hylkytavaran.

Pelastuskomppaniat toivat hylynpelastukseen järjestelmällisyyttä, uusia käytäntöjä ja laillisuutta. Saaristolaiset toimivat pelastuskomppanioiden avustajina.

Vanhat tavat ja toimiminen laillisuuden rajamailla eivät silti täysin hävinneet.

— Sekä saaristolaiset että pelastuskomppanioiden väki ovat vetäneet välistä. Ei tiedetä, kuinka paljon sitä on tapahtunut.

Miehistöt pelastettiin silloin kun siihen kyettiin. Pelastustyötä tehtiin kuitenkin oman hengen uhalla. Lasti oli yleensä ykkösasia etenkin pelastuskomppanioille, Huhtamies toteaa.

HIIDENMAAN HIRMU

Suomenlahden eteläpuolella meno oli hurjempaa. Viron rannikon kartanonherrat alaisineen olivat tunnettuja raakuudestaan, hylynpelastukseen liittyneistä juonitteluista ja konnankoukuista.

Syrjäinen ja karikkoisten vesien ympäröimä Hiidenmaan saari tunnettiin rantarosvojen paratiisina.

— Suurimpia roistoja olivat saaren mahtikartanoiden isännät. Heistä kenties pahin oli Hiidenmaan hirmuhallitsijaksi kutsuttu paroni Otto Reinhold von Ungern-Stenberg.    

Hirmuparoni joutui lopulta 1800-luvun alussa oikeuden eteen tapettuaan kapteeni Carl Johan Malmin. Paroni tuomittiin sekä kapteenin taposta että aiemmista rikoksista. Hiidenmaan mahtimies lähetettiin Siperiaan elinkautiseen pakkotyöhön.

Artikkeli on julkaistu Yliopisto-lehden numerossa Y/06/17.

Akatemiatutkija Mikko Huhtamies: Julkaisut, projektit, aktiviteetit, palkinnot.

Yliopisto-lehti on kaikille tarkoitettu, monipuolinen tiedelehti Helsingin yliopistosta.
Tilaa ja rakastu tieteeseen.