Sienitaudit jaetaan pinnallisiin ja syviin mykooseihin. Pinnalliset mykoosit vaikuttavat yleensä ihoon, limakalvoihin tai ihonalaiskudokseen. Näihin kuuluu yleisiä koirien ja kissojen sieni-infektioita, kuten dermatofyyttitulehdukset ja Malassezia-infektiot. Hengitystieinfektoiden yhteydessä tavataan erityisesti Aspergillus -suvun homeita, kun taas hiivasienet voivat aiheuttaa mm. virtsatie- ja yleistulehduksia. Syviä mykooseja aiheuttavia Histoplasma capsulatum, Blastomyces dermatitidis ja Cryptococcus sp. lajit kuuluvat vaaraluokan kolme mikrobeihin, eikä epäilynäytteitä näistä tule lähettää YESLAB:iin.
Terve aikuinen eläin ei ole kovinkaan altis sienitulehduksille. Sienitulehduksien mahdollisuus kuitenkin lisääntyy immunosuppressiivisia lääkkeitä käytettäessä, sekä immuunipuutteisten potilaiden määrän lisääntyessä.
Sienitulehdusten hoito voi olla haastavaa ja kuurit voivat olla pitkiä. Eläimille rekisteröityjä systeemilääkitysvalmisteita on rajallisesti, mutta kaskadisäännön perusteella pieneläimille voidaan käyttää tarvittaessa myös ihmisvalmisteita.
Deramatofytoosi on silsasienen aiheuttama ihon ja ihokarvojen tulehdus. Yleisimmät aiheuttajat koiralla ja kissalla ovat Microsporum canis, Nannizzia gypsea (ent. Microsporum gypseum), sekä Trichophyton mentagrophytes. Näistä M. canis on pääasiassa koirien ja kissojen tauti, kun taas T. mentagrophytes -sientä tavataan useimmiten jyrsijöillä ja kaneilla.
Katso myös konsensusartikkeli dermatofytoosin diagnostiikasta ja hoidosta: Moriello KA, Coyner K, Paterson S, Mignon B. Diagnosis and treatment of dermatophytosis in dogs and cats.: Clinical Consensus Guidelines of the World Association for Veterinary Dermatology. Vet Dermatol. 2017 Jun;28(3):266-e68. doi: 10.1111/vde.12440. PMID: 28516493. https://onlinelibrary.wiley.com/doi/10.1111/vde.12440
Tartunta: Tartunta tapahtuu yleensä suoralla kontaktilla sairaan ja terveen eläimen välillä. Kuitenkin epäsuora tartunta, kuten harjausvälineiden, peittojen yms. tai muuten sieni-itiöiden saastuttaman ympäristön välityksellä on mahdollista.
Oireet: Oireet vaihtelevat yksilön ja dermatofyyttilajin mukaan. Yleensä nähdään papuloita, pustuloita, rupia, hilseilyä, komedoneita ja alopesiaa. Lisäksi voi esiintyä punoitusta, hyperpigmentaatiota, märkävuotokanavia ja nodulaarista dermatiittia, samoin kuin onykogrypoosia. Potilaan kutina on usein lievää, mutta se voi olla vakavaakin. Leesioita voi esiintyä missä tahansa iholla, mutta etenkin kissoilla oireet keskittyvät usein naamaan, korviin ja tassuihin ja leviävät niistä laajemmalle. Oireet muistuttavat mm. bakteerifollikuliittia ja demodikoosia.
Zoonoottisuus: Silsasienet voivat tarttua eläimeltä ihmiseen. Yleisimmin näistä ihmisillä tulehdusta aiheuttaa M. canis. Muutosalueita tulee käsitellä käsineet kädessä. Ihmisillä oireet ovat paikallisia ja tauti on hoidettavissa.
Diagnoosi: Tyypilliset oireet yhdistettynä karvojen mikroskopointiin tai positiiviseen Woodsin lampun tutkimukseen, sekä tietenkin sieniviljely tai PCR voi vahvistaa epäillyn. Hoidon tehon arviointiin suositellaan sieniviljelyä tai PCR-tutkimusta.
Hoito: Perusterveillä eläimillä dermatofytoosi rajoittuu useimmiten itsestään, mutta taudin kestoa voidaan lyhentää hoidoilla. Systeemilääkityksellä hävitetään sieni karvafollikkeleista ja paikallishoitoa käytetään karvojen puhdistukseen. Lisäksi ympäristöä täytyy siivota aktiivisesti. Sairaan eläimen eristämistä voi harkita, kunhan eläimen muu hyvinvointi otetaan huomioon.
Lääkehoito koostuu niin paikallisesta kuin systeemilääkityksestä. Paikallinen sienilääkehoito on tärkeä osa dermatofytoosin hoitoa ja sitä käytetään yhdessä systeemisen sienilääkkeen kanssa. Paikallinen hoito poistaa dermatofyytit turkista, joka on tartunnan lähde muille eläimille ja ihmisille. Se myös vähentää itiöiden leviämistä ympäristöön, mikä ehkäisee väärien positiivisten sieniviljelytulosten ja tarpeettoman pitkien hoitojaksojen riskiä. Turkin desinfiointi on olennainen paranemisen saavuttamiseksi. Yleisin syy jatkuviin positiivisiin sieniviljelytuloksiin kliinisesti normaalilla eläimellä ovat infektiopesäkkeet naamassa tai korvissa.
Hoito kiteytettynä:
Lähde: Moreillo KA, Coyner K. Dermatophytosis. Teoksessa: Sykes JE (toim). Greene's Infectious Diseases of the Dog and Cat, 5. painos. 2023. Elsavier, Inc.
Malasseziadermatiitin aiheuttajana on kissoilla ja koirilla käytännössä aina Malassezzia pachydermatis -hiiva. Malassezziat ovat lipofiilisiä hiivoja ja niitä löydetään kliinisesti terveiden eläinten iholta ja limakalvoilta. Hiivan aiheuttamassa dermatiitissa hiivojen määrä on monituhatkertainen normaaliin verrattuna (hiivaylikasvu). Malassezziadermatiittia nähdään erityisesti atooppisilla tai allergisilla potilailla ja se voi pahentaa potilaan oireilua.
Tartunta: Kliinisessä taudissa kyseessä on eläimen omien hiivakantojen ylikasvu otollisten kasvuolosuhteitten takia. Taudin ei tiedetä olevan tarttuva.
Oireet: Koirilla Malasezzia voi aiheuttaa niin paikallisen kuin systeemisenkin dermatiitin. Hiiva menestyy parhaiten lämpimillä ja kosteilla kehon alueilla, kuten varvasväleissä, kaulassa, huulissa, korvakäytävissä, kaunaloissa, nivusissa ja ihopoimuissa. Omistaja havaitsee useimmiten tulehdukseen liittyvän kutinan. Usein taudissa havaitaan rasvaista eritettä ja erite voi haista hiivalta.
Tauti on kissoilla huomattavan paljon harvinaisempi, samoin kuin Malassezia-hiivat itsessäänkin. Muuten kissojen malasseziadermatiitti voi muistuttaa pitkälti koirien tautia.
Zoonoottisuus: Tartunta ihmiseen on mahdollinen, mutta sen aiheuttama tulehdus on ihmisellä äärimmäisen epätodennäköinen.
Diagnoosi: Nopeiten diagnoosin saa sytologisesta näytteestä. Tulehduseritteen suoramikroskopointi (esim. Diff-Quik) osoittaa yleensä hyvin tyypillisiä kengänpohjan muotoisia hiivasoluja. Näytettä voidaan myös viljellä, mutta on syytä ottaa huomioon, että hiiva ei välttämättä kasva kaikilla viljelyalustoilla.
Hoito: Paikallishoito on oleellisin osa malasseziadermatiitin hoitoa. Vaikeissa tapauksissa voidaan lisäksi antaa systeemistä hiivalääkettä.
Hoito kiteytettynä:
Lähde: Bond R. Malassezia dermatitis. Teoksessa: Sykes JE (toim). Greene's Infectious Diseases of the Dog and Cat, 5. painos. 2023. Elsavier, Inc.
Aspergillus spp. homesienet aiheuttavat koirilla ja kissoilla erityisesti nenä- ja poski-/otsaontelon tulehduksia. Vaikka ylempien hengitysteiden tulehdukset ovat yleisimpiä, etenikin Aspergillus-lajit voivat aiheuttaa erilaisia tulehduksia kissoilla ja koirilla. Näitä ovat mm. keratomykoosi, otomykoosi, rhinosinusiitti, bronkopulmonaarinen aspergilloosia, sekä invasiivinen aspergilloosi. Ylähengitystietulehduksissa niin kissoilla kuin koirilla tartunta on yleensä ei-invasiivinen. Kissoilla esiintyvä sino-orbitaaliaspergilloosi on poikkeus, sillä tämä tulehdus ulottuu silmäkuoppaan asti.
Tartunta: Molempia homeita löytyy runsaasti ympäristöstä ja niiden itiöt leviävät herkästi ilman välityksellä. Mm. hometalot voivat toimia tartunnan lähteenä. Tarkkaa syytä taudin syntyyn ei tiedetä. Perusterveellä koiralla riski sairastua on pieni.
Oireet: Oirekuva vaihtelee tulehduskohdan mukaan. Ylähengitystieinfektiossa koirilla nähdään usein aivastelua, ryystämistä, kroonista seröösiä tai mukopurulenttia sierainvuotoa, depigmentaatiota, kuivaa eritettä tai ulseraatiota nenän päässä, kuonon kipua ja joskus nenäverenvuotoa. Nenävuoto on tyypillisesti aluksi toispuoleista.
Zoonoottisuus: Ihmisten tulehdusten lähde on ympäristö, eikä tartuntaa koirasta ihmiseen ole kuvattu. Invasiivista aspergilloosia nähdään ihmisillä yleensä vain immuunipuutteisilla henkilöillä. Yleisin aiheuttaja on kuitenkin sama kuin pieneläimillä (A. fumigatus).
Diagnoosi: Ylähengitysteiden homeinfektioissa plakista otettu edustava näyte ja siitä tehty sieniviljely on useimmiten diagnostinen. Hengitystiehuuhteluissa kasvava A. fumigatus voi kuitenkin olla kontaminantti ja viljelytuloksen lisäksi vaaditaan suorasytologiassa nähtyjä sienihyyfejä diagnoosin varmistamiseksi. Syvämärkäviljelyissä sienen löytyminen on yleensä diagnostinen, joskin kontaminaation mahdollisuus on muistettava. Sino-, nasaali- tai orbitonasaaliaspergilloosin diagnostiikassa auttaa myös alueen CT- tai magneettikuvaus.
Hoito: Sinonasaaliaspergilloosin hoito voi olla haastavaa, sillä diagnoosiin päästään usein vasta, kun tauti on edennyt melko pitkälle. Epäilys saattaa herätä vasta, kun kokeiltu antibioottihoito ei vaikuta oireisiin. Hoidon kannalta oleellisinta on sieniplakkien mekaaninen poisto (vrt. korvien puhdistus ennen paikallishoidon aloittamista). Plakkien poisto sinuksista voi vaatia kirurgiaa. Plakkien poiston jälkeen alue huuhdellaan toistuvasti keittosuolaliuoksella ja neste imetään pois. Paikallisesti annostellaan klotrimatolia tai enilkonatsolia. Systeemistä sienilääkitystä voi harkita, mutta ei ole tietoa siitä, auttaako se merkittävästi. Syvissä tulehdukissa systeemilääkitys on sen sijaan olennainen osa hoitoa.
Hoito kiteytettynä:
Lähde: Barrs VR & Dear JD. Aspergillosis and Penicilliosis. Teoksessa: Sykes JE (toim). Greene's Infectious Diseases of the Dog and Cat, 5. painos. 2023. Elsavier, Inc.