Vaikutuskirjo

Beetalaktaameihin kuuluvat kaikki penisilliinit ja niiden johdannaiset sekä kefalosporiinit. Lisäksi ryhmään kuuluvat monobaktaamit ja karbapeneemit, mutta näitä ei eläimillä saa Suomessa käyttää. Beetalaktaamit ovat pieneläimillä eniten käytettyjä antibiootteja. Ne ovat aikariippuvaisia ja bakteriosidisiä. Beetalaktaamien kirjo riippuu lääkeaineesta: penisilliinit ovat kapeakirjoisia, aminopenisilliinit (kuten amoksisilliini/ampisilliini) ja 1. sukupolven kefalosporiinit (kuten kefaleksiini) melko kapeakirjoisia, ja 3. sukupolven kefalosporiinit (kuten kefovesiini) laajakirjoisia. Kaikki nämä tehoavat esimerkiksi moniin streptokokkeihin, mutta Escherichia coli -bakteeri on luonnostaan resistentti penisilliinille ja herkkyys 1. polven kefalosporiineille on alhainen. Monet enterobakteerit (Enterobacteriaceae -heimoon kuuluvat bakteerit, esimerkiksi Klebsiella) sekä Pseudomonas aeruginosa ovat luonnostaan resistenttejä aminopenisilliineille.

Vaikutus- ja resistenssimekanismit

Beetalaktaamit vaikuttavat bakteerien soluseinässä. Kiinnittymiskohtana ovat nk. PBP-pintaproteiinit (Penicillin Binding Protein), jotka vastaavat soluseinän proteoglykaanien ristikytkentöjen muodostamisesta. Näiden toiminnan esto heikentää soluseinää ja solu kuolee tai ei kehity kunnolla. Bakteerien resistenssi beetalaktaameille on joko entsyymivälitteistä, eli bakteeri tuottaa entsyymejä (beetalaktamaaseja) jotka hajottavat beetalaktaamiantibiootteja, tai muuttunut PBP-proteiini (PBP2a). Tätä jälkimmäistä tavataan mm. stafylokokeilla, jotka ovat resistenttejä metisilliinille (MRS, metisilliinille resistentti stafylokokki) sekä lähes kaikille muille beetalaktaameille.

Farmakokinetiikka ja -dynamiikka

Beetalaktaamit eivät leviä kovin hyvin kudoksiin, mutta erittyvät munuaisten kautta virtsaan, jolloin niiden pitoisuus virtsassa voi olla hyvinkin korkea. Aminopenisilliinien ja 1. sukupolven kefalosporiinien lyhyen puoliintumisajan (t1/2 ~0,5-1,5 h) ja aikariippuvuuden johdosta suositellaan annostelua kolmesti vuorokaudessa. Verrattuna muihin beetalaktaameihin, kefovesiinillä (3. sukupolven kefalosporiini), on todella pitkä puoliintumisaika. Tämä on seurausta siitä, että lääkeaine sitoutuu voimakkaasti plasman proteiineihin. Beetalaktaamit ovat erittäin turvallisia käyttää ja niitä voidaan käyttää myös tiineillä ja imettävillä eläimillä. Ripuli ja oksentelu ovat kuitenkin melko yleisiä haittavaikutuksia.

Beetalaktaamit ovat bakteriosidisiä ja aikariippuvaisua (T > MIC). 

Mesillinaami

Mesillinaamia, kuten nitrofurantoiinia, käytetään vain virtsatietulehdusten hoidossa. Eläinvalmistetta ei ole Suomessa markkinoilla. Mesillinaami tehoaa vain gramnegatiivisiin bakteereihin. Lääkeaine annetaan usein pivmesillinaamina, sillä mesillinaamin hyötysuhde on heikko.

Vaikutuskirjo

Fluorokinolonit luetaan usein tärkeimpien mikrobilääkkeiden joukkoon. Niillä hoidetaan pääasiassa Gram-negatiivisten bakteerien (esim. Escherichia coli tai Klebeisella sp.) aiheuttamia vakavia tulehduksia, kuten verenmyrkytystä (sepsis) tai vatsakalvontulehdusta (peritoniitti). Sitä käytetään myös solunsisäisten bakteerien, kuten mykoplasmojen, aiheuttamien infektioiden hoitoon. Fluorokinolonit tehoavat moniin Gram-positiivisiin ja -negatiivisiin bakteereihin, mutta joidenkin teho on heikko esim. streptokokkeihin ja enterokokkeihin. Enrofloksasiini on yleisimmin pieneläinlääkinnässä käytetty fluorokinoloni. Muutama vuosi sitten markkinoille saapunut pradofloksasiini on edeltäjäänsä laajakirjoisempi, ja lienee laajakirjoisin pieneläimille hyväksytyistä mikrobilääkkeistä. Enrofloksasiini ei tehoa anaerobisiin bakteereihin, mutta pradofloksasiini tehoaa. 1. ja 2. sukupolven fluorokinoloneilla teho streptokokkeihin on heikko, mutta 3. polven fluorokinolonit tehoavat myös streptokokkeihin.

Vaikutus- ja resistenssimekanismit

Fluorokinolonit häiritsevät bakteerisolun perimän lukua, jolloin esim. proteiinisynteesi ja monistuminen estyvät voimakkaasti. Bakteerit ovat kehittäneet lukuisia tapoja vähentää fluorokinolonien vaikutusta niihin. Näihin kuuluvat niin kohteen muutos, alentunut soluläpäisevyys, antibiootin pumppaaminen ulos solusta, sekä kohteen suojaaminen. Ristiresistenssi on yleistä, eli mikäli bakteeri on resistentti enrofloksasiinille, se on hyvin todennäköisesti resistentti myös pradofloksasiinille. Siprofloksasiini on tehokkain fluorokinoloni Pseudomonas aeruginosa -bakteeria vastaan.

Farmakokinetiikka ja -dynamiikka

Fluorokinolonit imeytyvät hyvin suolistosta ja ne saavuttavat korkeat kudospitoisuudet mm. sapessa, mahasuolikanavassa, virtsateissä, sekä myös ihossa, luussa, hengitysteissä ja eturauhasessa. Lääkeaine kertyy tulehdussoluihin, jolloin se pääsee yleensä hyvin tulehdusalueelle. Eritys tapahtuu pääasiassa munuaisten kautta virtsaan.

Fluorokinolonit ovat melko turvallisia, mutta pitkät hoidot ja korkeat annokset voivat aiheuttaa ongelmia. Kasvuikäisillä koirilla tunnettu haittavaikutus on rustovauriot. Kuitenkin, useimmat asiaa koskevat tutkimukset on tehty erittäin korkeilla annoksilla tai in-vitro. Kissoilla on kuvattu verkkokalvon rappeumaa korkeaa hoitoannosta käytettäessä (enrofloksasiini).

Fluorokinoloti ovat bakteriosidisiä ja pitoisuusriippuvaisia (C>MIC tai AUC/MIC).

Vaikutuskirjo

Tetrasykliineja, kuten doksisykliinia, käytetään pieneläinlääkinnässä erityisesti komplisoituneen kennelyskän (aiheuttaja usein Bordetella bronchiseptica) sekä puutiaisvälitteisten tautien, kuten borrelioosin hoidossa.

Vaikutus- ja resistenssimekanismit

Tetrasykliinit ovat bakteriostaattisia antibiootteja. Ne estävät bakteerisolun proteiinisynteesiä haittaamalla bakteeriribosomin toimintaa. Tetrasykliineillä on myös anti-inflammatorisia ja immunomodulatorisia vaikutuksia. Bakteerit kykenevät vastustamaan tetrasykliineja mm. pumppaamalla lääkeainetta ulos solusta, suojaamalla kiinnittymiskohtaa, irrottamalla lääkemolekyylin kohteestaan, muutamalla lääkeainetta entsyymeillä, sekä muuttamalla kiinnittymiskohtaa. Resistenssi tetrasykliineille on bakteereilla kohtalaisen yleistä.

Farmakokinetiikka ja -dynamiikka

Tetrasykliinit imeytyvät hyvin po-annostelun jälkeen ja niiden puoliintumisaika on useita tunteja. Kalsiumia tai magnesiumia sisältävää ruokaa tulisi kuitenkin välttää tetrasykliinikuurin aikana, sillä nämä kationit voivat kelatoitua tetrasykliineiden kanssa, estäen niiden toiminnan. Nuorille koirille annettaessa tetrasykliinit voivat aiheuttaa hampaiden kellastumista, mutta ovat muuten melko turvallisia. Kissoilla on po-doksisykliinihoidon yhteydessä kuvattu esofagiitteja, joten annostelun jälkeen olisi hyvä antaa kissalle pieni määrä ruokaa.

Tetrasykliinit ovat bakteriostaattisia ja aika- ja pitoisuusriippuvaisia (AUC/MIC).

Vaikutuskirjo

Sulfa-trimetopriimiyhdistelmillä hoidetaan usein virtsatietulehduksia, joskin niillä voidaan hoitaa myös esim. iho- ja niveltulehduksia. Ne ovat hevosilla yleisimmin käytettyjä po-antibiootteja. Sulfa-trimetopriimi ei tehoa anaerobisissa tulehduksissa. Sulfonamideja ei juuri enää käytetä yksinään, sillä hankittu resistenssi niille on erittäin yleistä. Trimetopriimiä voidaan käyttää yksinään, etenkin virtsatietulehdusten hoitoon (ihmisillä melko yleistä).

Vaikutus- ja resistenssimekanismit

Yhdistämällä sulfonamidi (esim. sulfadiatsiini) ja diaminopyrimidiini (esim. trimetopriimi) saadaan kahdesta erikseen bakteriostaattisesta lääkeaineista bakteriosidinen yhdistelmä. Nämä lääkeaineet estävät bakteerin foolihapposynteesin kahta peräkkäistä vaihetta (vrt. jos antaisi kortikosteroidia ja tulehduskipulääkettä samanaikaisesti eläimelle). Bakteerit käyttävät foolihappoa tuottamaan DNA:n nukleiinihappoja.

Bakteerit voivat vastustaa lääkeyhdistelmän tehoa muodostamalla entsyymejä jotka ovat niille epäherkkiä. Lisäksi lääkeaineen läpäisevyyden alenemista ja ulospumppaamista esiintyy.

Farmakokinetiikka ja -dynamiikka

Lääkeaineiden pitoisuus lääkevalmisteissa on usein 1:5 (trimetopriimi:sulfonamidi), sillä niiden farmokokineettiset ominaisuudet ovat erilaiset. Elimistössä (ihmisellä) niiden tehollinen suhde on 1:20:een.

Sulfa-trimetopriimihoidon haittavaikutukset johtuvat useimmiten sulfonamidi-komponentista. Ne voivat aiheuttaa kiteitä virtsaan (jopa tukoksen), verihiutaleiden, punasolujen ja tulehdussolujen vähyyttä, sekä ihoreaktioita. Kahden – kolmen viikon hoidon jälkeen voi esiintyä myös kuumetta, nivelkipua ja jopa maksan vajaatoimintaa. Sulfadiatsini voi myös aiheuttaa kuivasilmäisyyttä (keratoconjunctivitis sicca, KCS) joka ei välttämättä aina ole palautuvaa.

Sulfa-trimetopriimiyhdistelmä on bakteriosidinen ja aikariippuvainen (T>MIC)

Vaikutuskirjo

Makrolidit ja linkosamidit käsitellään yhdessä, sillä niiden vaikutustapa ja resistenssitekijät ovat hyvin samanlaiset. Pieneläimillä Suomessa yleisimmin käytetty makrolidi lienee tylosiini, jota usein käytetään ripulin hoidossa. Sillä voitaisiin kuitenkin hoitaa myös esim. ihotulehduksia. Ainoa eläinkäyttöön hyväksytty linkosamidi on klindamysiini, jota käytetään pieneläimillä mm. luun tai suun alueen tulehduksiin. Molemmat lääkeaineryhmät ovat bakteriostaattisia, joskin klindamysiini voi olla bakteriosidinen korkeissa pitoisuuksissa. Kummatkin ovat aikariippuvaisia.

Vaikutus- ja resistenssimekanismit

Sekä makrolidit että linkosamidit estävät bakteerisolun proteiinisynteesiä sitoutumalla bakteeriribosomiin. Yleisin resistenssimekanismi on tarttumiskohdan metylaatio. Tämä aikaansaa usein ristiresistenssin molemmille lääkeaineryhmille, sekä lisäksi streptogramiini B:lle (MLSB-resistenssi). Bakteerit voivat lisäksi aktiivisesti pumpata lääkeaineita ulos tai inaktivoida ne. Klindamysiinille esiintyy myös indusoituvaa resistenssiä. Tämä ominaisuus testataan asettamalla erytromysiinia sisältävä mikrobilääkekiekko lähelle klindamysiinikiekkoa. Indusoituvassa resistenssissä nähdään klindamysiinin estokehän taittuminen erytromysiinikiekon kohdalla (nk. D-estovyöhyke). Tällainen bakteerikanta muuttuu hyvin nopeasti resistentiksi klindamysiinillle, mikäli hoito aloitetaan ko. lääkkeellä. Kliinisen mikrobiologian laboratoriot vastaavat nämä kannat klindamysiinille resistentteinä. Kiekkojen ollessa liian kaukana toisistaan klindamysiinin voi erheellisesti vastata herkkänä.

Farmakokinetiikka ja -dynamiikka

Käytössä molemmat lääkeaineryhmät ovat kohtalaisen turvallisia. Klindamysiini imeytyy po-annostelun jälkeen erittäin hyvin ja se erittyy pääasiassa sappeen ja ulosteisiin, sekä osin virtsaan. Makrolidit eivät juuri erity virtsaan. Kummallakin lääkeaineryhmällä jakautumistilavuus on >1, eli ne päätyvät kudoksiin melko hyvin.

Sekä makrolidien että linkosamidien vaikutus on bakteriostaattinen normaaleilla annoksilla ja ne ovat aikariippuvaisia (T>MIC)

Vaikutuskirjo

Aminoglykosideja käytetään erittäin harvoin pieneläinlääkinnässä. Yleensä ne tulevat kyseeseen, kun mikään muut hoitovaihto ei olisi tehokas, useimmiten mikrobilääkeresistenssin johdosta. Lisäksi niitä voidaan käyttää yhdessä beetalaktaamin kanssa vakavien tulehdusten hoidossa, samaan tapaan kuin fluorokinoloneja. Aminoglykosidit eivät tehoa anaerobisiin bakteereihin.

Farmakokinetiikka ja -dynamiikka

Aminoglykosidit eivät imeydy po-annostelussa, joten ne on annettava pistoksena. Aminoglykosidit ovat pitoisuusriippuvaisia ja bakteriosidisiä. Niitä annostellaan kerran päivässä ja ne omaavat post-antibiotic effectin, eli tappovaikutus jatkuu myös pitoisuuden laskiessa alle bakteerin MIC-arvon.

Amoniglykosidien käyttöä hoidossa vieroksutaan niiden munuaismyrkyllisten ominaisuuksien takia. Pitkäaikainen hoito vaatiikin tarkkaa seurantaa.

Aminoglykosidit ovat bakteriosidisiä ja pitoisuusriippuvaisua (C>MIC).

Kloramfenikoli

Kloramfenikolia käytetään yleisesti paikallishoitona silmätulehduksissa. Eläimille ei ole olemassa systeemivalmistetta. Kloramfenikoli on laajakirjoinen mikrobilääke, joka estää bakteerin proteiinisynteesiä. Se on bakteriostaatti ja aikariippuvainen. Pseudomonas aeruginosa on olennaisin tälle lääkeaineelle luontaisesti resistentti bakteeri. Kloramfenikoli on pääosin bakteriostaattinen.

Fusidiinihappo

Fusidiinihappoa käytetään iho-, korva- ja silmätulehdusten hoidossa paikallisesti. Eläimille ei ole olemassa systeemivalmistetta. Fusidiinihappo tehoaa vain grampositiivisiin bakteereihin, kuten stafylokokkeihin ja korynebakteereihin. Streptokokit, enterokokit sekä kaikki gramnegatiiviset bakteerit ovat lääkeaineelle luonnostaan resistenttejä. Streptokokeilla saatetaan kuitenkin saavuttaa bakteeriin tehoava pitoisuus paikallishoidolla.

Polymyksiini B 

Polymyksiini B on antibiootti, jota käytetään pieneläimillä pääasiassa korvatulehdusten paikallishoidossa. Polymyksiini B tehoaa vain gramnegatiivisiin bakteereihin, kuten Pseudomonakseen tai E. coliin. Kuitenkin mm. Proteus-suvun bakteerit sekä kaikki grampositiiviset bakteerit ovat lääkeaineelle luonnostaan resistenttejä. Polymyksiini B on bakteriosidinen.

Metronidatsoli

Metronidatsolista ei ole olemassa eläinvalmistetta, mutta sitä voidaan eläimillä käyttää kaskadisäännön perusteella. Metronidatsoli tehoaa vain anaerobibakteereihin, joten sitä käytetään yleensä jonkin muun mikrobilääkkeen kanssa laajentamaan hoidon kattavuutta. Anaerobibakteerien kannalta amoksisilliini-klavulaanihapolla on lähes yhtä laaja kirjo, joten sen yhdistäminen metronidatsoliin ei useinkaan ole perusteltua. Metronidatsoli on bakteriosidinen.

Nitrofurantoiini

Nitrofurantoiinia voidaan käyttää eläimillä kaskadisäännön mukaan, vaikka se on ihmisvalmiste. Tätä lääkeainetta käytetään yksinomaan virtsatietulehdusten hoitoon. Lääkeaine on melko laajakirjoinen ja tehoaa moneen grampositiiviseen ja gramnegatiiviseen bakteeriin. Proteus-suvun bakteerit ovat kuitenkin nitrofurantoiinille luonnostaan resistenttejä. Nitrofurantoiini on bakteriostaattinen.

Metenaamihippuraatti

Metenaamihippuraatti on ihmiskäyttöön suunnattu antibakteerinen aine, jota käytetään virtsatietulehduksen uusimisen ehkäisyssä. Virtsan happamassa pH:ssa (<5,5) aine muuttuu formaliiniksi, joka tappaa bakteereita. Ihmisillä valmiste on melko laajassa käytössä ja näkyy mikrobilääkkeiden käyttötilastoissa, vaikka kyseessä ei varsinaisesta mikrobilääkkeestä olekaan. Hoidon kannalta haastavinta on virtsan pH:n laskeminen optimaaliselle tasolle. Aktiivinen tulehdus on kuitenkin hoidettava pois ennen metenaamihippuraattihoidon aloittamista.

On olemassa lukuisia mahdollisia syitä siihen miksi potilas ei vastaa hoitoon tai hoitovaste on heikko. Alla on listattu näistä merkittävimmät:

  • Väärä kliininen diagnoosi (muu kuin bakteeritulehdus)
  • Bakteeri on resistentti valitulle antbiootille
  • Bakteriologinen diagnoosi puuttuu tai aiheuttajabakteeri on tunnistettu väärin
  • Herkkyystuloksia on tulkittu väärin tulkintasäännöin
  • Herkkyystuloksen heikko ennustusarvo koskien tulehdusalueen erityisolosuhteita
  • Farmakokineetiikan ja infektioalueen suhteen väärin valittu antibiootti
  • Viivästynyt vaste tulkitaan tehottomuudeksi
  • Isäntäeläimen immuunivasteen heikkous
  • Puutteelinen lääkekuuri (aloitettu myöhään, väärä annostelu, väärä antoreitti, liian pitkä antoväli, liian lyhyt hoito)
  • Omistajan heikko hoitomyöntyvyys antibiootin annon suhteen
  • Lääkeaineinteraktiot (useiden antibioottien yhtäaikainen anto tai muiden haittaavien lääkeaineiden anto)
  • Antibiootin inaktivaatio ennen lääkkeen antoa (esim. väärä säilytys)

Richter A, Feßler AT, Böttner A, Köper LM, Wallmann J, Schwarz S. Reasons for antimicrobial treatment failures and predictive value of in-vitro susceptibility testing in veterinary practice: An overview. Veterinary Microbiology, Volume 245, 2020, https://doi.org/10.1016/j.vetmic.2020.108694.

Antibiootin valinta

Hoitoon käytetty antibiootti tulisi valita ensisjaisesti herkkyysmäärityksen ja farmakokineettisten tietojen perusteella. Kuitenkin, usein hoito joudutaan aloittamaan ennen kuin herkkyysmääritystulos on tiedossa. Suomessa eläinlääkinnässä empiirisen hoidon tulisi seurata Ruokaviraston (ent. Evira) mikrobilääkesuosituksia.

Antibiootin valinnassa tulisi:

  • Käyttää ensi sijassa lääkeaineita, jotka on hyväksytty kyseiselle eläinlajille kyseiseen käyttötarkoitukseen
  • Välttää kriittisesti tärkeiden antibioottien käyttöä (ei empiiristä hoitoa)
  • Ottaa huomioon lääkeaineen in-vitro teho aiheuttajabakteeriin
  • Varmistaa, että lääkkeen farmakokineettiset ominaisuudet johtavat riittäviin kudospoitoisuuksiin riittävän pitkäksi aikaa tulehdualueella (hyötysyhde, jakautuminen, eliminaatio) aikariippuvaisulla lääkeaineilla
  • Varmistaa, että lääkkeen farmakokineettiset ominaisuudet johtavat riittäviin maksimaalisiin kudospoitoisuuksiin (Cmax) pitoisuusriippuvaisilla lääkeaineilla
  • Ottaa huomioon vaikutusmekanismi (bakteriosidisiä tulisi suosia vaikeissa tulehduksissa tai immuunipuutoksissa)
  • Arvioida sietääkö potilas hoidon; ei kontraindikaatioita
  • Ottaa huomioon lainsaadäntö (lääkekieltoasetus, varoajat)
  • Välttää ei järkeviä yhdistelmiä (esim. makrolidi+linkosamidi)

Annostelu

Kun antibiootti on valittu tulee annostelu suunnitella mahdollisimman tarkkaan. Nykykäytäntönä on aloittaa hoito niin suurella annoksella, että pitoisuudet tappavat niin herkän kuin vähemmän herkän bakteerien alapopulaation. On huomioitavaa, että monet valmisteyhteenvedot on tehty useita vuosia sitten ja bakteerit ovat nykyään usein vähemmän herkkiä antibiooteille vaikka annostusohjeet ovat pysyneet samana.

Annostelutiheyteen vaikuttavat paljolti antibiootin puoliintumisaika elimistössä ja sen vaikutustapa (aika- tai pitoisuusriippuvainen). Jotkin antibiootit ovat sekä aika- että pitoisuusriippuvisia, jolloin voidaan laskea kokonaisaltistus antibiootille (area under the curce, AUC) ja sen suhde bakteerin kasvua estävään pitoisuuteen (minimun inhibitory concentration, MIC). Eri antibioottiryhmien farmakokineettiset periaatteet on kerrottu ko. ryhmän kohdalla. AUC lasketaan annos-aikakäyrän integraalina, eli AUC on käyrän alla olevan pinta-ala (kuva alla).

Area under the cureve-kuvaaja

 

Merkittävimpiä aikariippvaisia (T>MIC) antibiootteja ovat beetalaktaamit. Monella niistä on myös lyhyt puoliintumisaika (noin tunti). Tämä tarkoittaa, että vaikka annos kaksinkertaistettaisiin, se lisäisi T>MIC aikaa vain vähän. Sen sijaan annosvälin lyhentäminen esim. kahdestatoista tunnista kahdeksaan on paljon hyödyllisempää, sillä antibiootin pitoisuus ei ehdi laskea niin alas.

Richter A, Feßler AT, Böttner A, Köper LM, Wallmann J, Schwarz S. Reasons for antimicrobial treatment failures and predictive value of in-vitro susceptibility testing in veterinary practice: An overview. Veterinary Microbiology, Volume 245, 2020, https://doi.org/10.1016/j.vetmic.2020.108694.

Mikrobilääkkeiden käyttö munuaisvikaisella potilaalla

Lääkeaineryhmä

Esimerkki

Eliminaatioreitti

Annoksen muutos

Aminoglykosidit

Amikasiini

Gentamisiini

Tobramysiini

Munuaiset

Munuaisarvojen kontrollointi, pidennetty annnosväli

Kefalosporiinit

Kefaleksiini

Munuaiset

Annosvälin pidennys

Linkosamidit

Klindamysiini

Maksa

Ei muutosta

Makrolidit

Erytromysiini

Tylosiini

Atsitromysiini

Maksa+munuaiset

Ei muutosta

Flurokinolonit

Enrofloksasiini

Siprofloksasiini

Moksifloksasiini

Munuaiset

Annos alas

Penisilliinit

Ampisilliini

Amoksisilliini

Amoksisilliini+ klavulaanihappo

Munuaiset

Annos puolitetaan ja kaksinkertainen antoväli jos vakava

Potentoidut sulfonamidit

Sulfa-trimetopriimi

Munuaiset+maksa

Ei muutosta, kontraindisoitu jos vakava

Terasykliinit

Tetrasykliini

Doksisykliini

Munuaiset+maksa

RSK mukoosa

Tetra kontaindikoitu, doksisykliini ei muutosta

Muut

Amfoterisiini

Ma

½ annos vakavassa

Nitroimidatsolit

Metronidatsoli

Munuaiset+maksa

Ei tietoa

Mikrobilääkkeiden käyttö tiineellä potilaalla

Mikrobilääke

Kontraindikoitu

Haittavaikutus

Aminoglykosidit

 

Mahdollinen kuulohermovaurio

Kloramfenikoli

 

Gary syndrooma vastasyntyneellä

Fluorokinolonit

Kyllä

Artropatiat

Metronidatsoli

 

Susp. karsinogeeni

Nitrofurantoiini

 

Vastasyntyneen hemolyyttinen anemia

Sulfonamidit

 

Riski neonataali-ikterukselle, susp. teratogeeni

Tetrasykliiniet

Kyllä

Hampaiden värjäymät, luun kasvun esto, hepatotoksinen jos munuaistoiminta heikko

Trimetopriimi

 

Synnynäiset anomaliat (folaatti antagonisti)

Imidatsolit

Kyllä

Teratogeeninen

Griseofulviini

Kyllä

Teratogeeninen