Oppiaineet

Oppiaineet voidaan jakaa julkisoikeuteen, rikos- ja prosessioikeuteen, yksityisoikeuteen sekä oikeuden yleistieteisiin. Yhteiskunnan muuttumisen myötä mainittu jako on kuitenkin lieventynyt samoin kuin myös itse oppiaineiden rajat. Tiedekunnassa tehdäänkin runsaasti oppiaineiden rajat ylittävää tutkimusta ja opetusyhteistyötä.

Oppiaineissa tehtävään perustutkimukseen voit tutustua TUHAT-tutkimustietojärjestelmässä.

Alta löydät kuvaukset tiedekunnan oppiaineiden keskeisestä tutkimuksesta, opetuksesta ja yhteiskunnallisesta vuorovaikutuksesta.

Perustutkinto-opiskelijoiden aineopintojen tenttitulokset sekä vanhoja tenttikysymyksiä ja mallivastauksia löydät tiedekunnan wikisivustolta.

Opettajien vastaanottoajat ja -paikat löydät Opintoni-sivustolta.

Esineoikeus kuuluu varallisuusoikeuteen, joka on siviilioikeuden laaja osa-alue. Oikeudenalan opetuksessa ja tutkimuksessa tarkastellaan vaihdantaa sen eri muodoissa. Tarkasteltavaksi tulevat esineoikeuden yleiset opit, kuten oikeudenalan peruskäsitteet, periaatteet, teoriat ja instituutiot. Käsiteltävään asiakokonaisuuteen kuuluvat aineellisten ja aineettomien varallisuusobjektit erityisesti vaihdannan kannalta, dynaaminen suoja sekä erityisesti kiinteistöjen vaihdanta ja kiinteistökirjaamisjärjestelmä.

Esineoikeuden opetuksessa ja tutkimuksessa perehdytään omistusoikeuteen varallisuusoikeutena ja muihin esineoikeuksiin sekä kirjaamisjärjestelmiin ja kirjaamisen yleisiin periaatteisiin, erilaisiin vaihdantajärjestelyihin erityisesti ulosmittauksen ja konkurssin näkökulmasta, takaisinsaantiin, erilaisiin rahoitusmuotoihin sekä omaisuuden hyödyntämiseen luoton vakuutena. Esineoikeuden modernia tutkimusta leimaa markkinaistuminen, tuotteistaminen, informatisoituminen sekä kansainvälistyminen. Erityisesti rahoitus- ja vakuusjärjestelyjen kansainvälistyminen tuo esineoikeuden tutkimukseen uudenlaisia haasteita.

Esineoikeuden tarkastelemat kysymykset tulevat ajankohtaiseksi erityisesti pankki- ja rahoitustoiminnassa sekä erilaisten hyödykkeiden vaihdannassa. Esineoikeudellisilla kysymyksillä on keskeinen merkitys esimerkiksi erilaisten rahoitus- ja vaihdantajärjestelyjen toteuttamisessa. Näin sen tarkastelemilla kysymyksillä on merkitystä lähes kaikilla talouselämän lohkoilla. Oppiaine onkin yksi tiedekunnan suosituimmista valinnaisten ja syventävien opintojen kohteista.

Eurooppaoikeuden oppiaineessa opetetaan ja tutkitaan Euroopan unionin oikeusjärjestyksen rakennetta ja sisältöä sekä sen suhdetta kansalliseen ja kansainväliseen oikeuteen. Oppiaine kattaa kaikki eurooppaoikeudelliset säännöstöt sisältäen erityisesti Euroopan unionin perussopimukset, niistä johdetun oikeuden ja Euroopan unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön ihmisoikeusnormistoa unohtamatta.

Varsin keskeinen osa eurooppaoikeuden opetuksesta koskee ns. yleistä eurooppaoikeutta sekä sisämarkkina- ja kilpailuoikeutta. Yleisessä eurooppaoikeudessa keskitytään EU:n normeihin, EU:n toimielinjärjestelmään, Euroopan unionin tuomioistuimeen ja sen kannetyyppeihin sekä eurooppaoikeuden valtionsisäisiin oikeusvaikutuksiin. Lähestymistapa on kontekstuaalinen ja siksi integraatiokehityksen historia esitetään pääpiirteissään. Sisämarkkinaoikeudessa korostuvat tavaroiden, henkilöiden, palveluiden ja pääoman vapaa liikkuvuus. Myös valtiontuet, julkiset hankinnat sekä EU:n kilpailuoikeuden perusteet kuuluvat eurooppaoikeuden opetukseen. EU:n perus- ja ihmisoikeusulottuvuus ilmenee opetuksessa monin tavoin esimerkiksi Euroopan unionin tuomioistuimen ratkaisuja analysoitaessa. Euroopan integraation syvenemisen seurauksena monet perinteisesti kansallisina pidetyt oikeudenalat ovat saaneet etenkin Lissabonin sopimuksen voimaantulon jälkeen lisää eurooppaoikeudellista sisältöä. Entisen ns. III pilarin alalla esimerkiksi rikosoikeuden tai turvapaikkaoikeuden kehitys on tästä oivallinen esimerkki.

Eurooppaoikeutta voidaan tutkimuskohteena lähestyä mm. lainopillisesta, oikeushistoriallisesta, oikeusteoreettisesta tai oikeusvertailevasta näkökulmasta. Tiedekunnan eurooppaoikeuden lainopillisessa tutkimuksessa ja opetuksessa keskeisellä sijalla on kontekstuaalisuus ja monipuolisten oikeustieteen tulkintamatriisien käyttö.

Oppiaineessa toimii tutkijaseminaari yhteistyössä Euroopan kemikaaliviraston (ECHA) oikeudellisen osaston kanssa. Seminaarin sähköpostilistalle ilmoittaudutaan Emilia Korkea-aholle emilia.korkea-aho(at)helsinki.fi. Oppiaineen jatkokoulutusseminaariin ilmoittaudutaan Samuli Miettiselle (samuli.miettinen(at)helsinki.fi), joka toimii oppiainevastaavana 31.8.2017 saakka.

Valtio ja muut julkisyhteisöt tarvitsevat varoja tehtäviensä toteuttamiseksi. Valtaosan tuloistaan ne saavat veroina. Finanssioikeuden keskeisen osan muodostavatkin veronormit, mutta finanssioikeuteen luetaan myös julkisia maksuja koskevat kysymykset sekä finanssihallinto-oikeus.

Vero-oikeus luetaan osaksi julkisoikeutta. Verotuksen pohjana ovat kuitenkin yleensä yksityisoikeudelliset olosuhteet ja toisaalta moniin yksityisoikeudellisiin järjestelyihin vaikuttavat ratkaisevasti veroseuraamukset.

Kansainvälinen vero-oikeus ei ole varsinkaan aikaisemmin ollut ylikansallista lainsäädäntöä, vaan osa kunkin valtion oikeusjärjestystä. Erityisesti EU-maiden osalta tilanne on kuitenkin muuttunut ja myös verosopimuksilla on liittymäkohtia kansainväliseen oikeuteenkin.

Finanssihallinto-oikeuden tutkimuskohteena on erityisesti valtion- ja kunnantalous. Finanssihallinto-oikeuden kysymykset koskevat julkisyhteisöjen varainkäyttöä (mm. talousarvio) ja käytön valvontaa (mm. tilintarkastus). Finanssihallinto-oikeus liittyy läheisesti valtiosääntöoikeuteen ja hallinto-oikeuteen. Julkisia hankintoja koskevien kysymysten osalta sillä on myös kiinteä yhteys kilpailulainsäädäntöön, joka taas suurelta osalta luokitellaan yksityisoikeuteen.

Hallinto-oikeus on oikeusjärjestyksen julkishallintoa koskeva osa-alue. Hallinto-oikeuden normiston keskeinen osa säätelee julkishallinnon tehtäviä, toimintaa, rakennetta sekä asemaa. Oikeudenalana sillä on kolme pääasiallista tehtävää: 1) yksityisten ihmisten ja yritysten suojaaminen julkisen vallan käytöltä, 2) hallinnon ja yksityisen välisen suhteen tasapainottaminen sekä 3) ihmisten vaikutus- ja valvontamahdollisuuksien takaaminen suhteessa julkishallintoon. Merkittävän ulottuvuuden tarkastelussa muodostaa nykyisin eurooppalainen hallinto-oikeus.

Hallinto-oikeuden opetuksen piiriin kuuluvat kysymykset yksilöiden ja yhteisöjen oikeusasemasta suhteessa julkishallintoon, julkishallinnon asema, tehtävät ja ohjaus, hallinto-oikeudelliset suhteet sekä oikeusturvan perusteet. Oikeudenalan keskeisissä periaatteissa ja säännöksissä käsitellään mm. yksilön oikeuksia ja velvollisuuksia, valtion ja kuntien toimintaa, hallintomenettelyä ja -lainkäyttöä sekä julkisuuslainsäädäntöä.

Julkishallintoa voidaan tutkia ja analysoida eri näkökulmista. Hallinto-oikeudessa tämä näkökulma on lähinnä muodollis-oikeudellinen. Hallinto-oikeuden tutkimuskohteena ovat erityisesti ne oikeusnormit, oikeusperiaatteet ja oikeussuhteet, jotka kuuluvat hallinto-oikeuteen oikeusjärjestyksen osana. Tutkimuksen perustehtäviin kuuluu hallinto-oikeudellisen normiston systematisointi ja tulkinta niin kansallisella kuin eurooppalaisella tasolla.

Kansainvälinen oikeus on valtioiden ja muiden kansainvälisen oikeuden subjektien välisiä suhteita laajasti sääntelevien oikeusnormien ja oikeudellisten käytäntöjen kokonaisuus. Opetus- ja tutkimuskohteena kansainvälinen oikeus jakautuu toisaalta kansainvälisiä oikeussuhteita koskeviin oikeussäännöksiin ja toisaalta taas kansainvälisen oikeuden eri osa-alueisiin. Oikeudenala jakautuu lukuisiin normatiivisiin järjestelmiin, joita ovat esimerkiksi ihmisoikeudet, vähemmistöjen suojelu, ympäristöoikeus, talousoikeus, merioikeus, humanitaarinen oikeus ja avaruusoikeus.

Opetuksen lähtökohtana on yleiskuvan muodostaminen kansainvälisen oikeuden erityisluonteesta oikeusjärjestelmänä, kansainvälisten oikeussubjektien keskinäisistä suhteista ja oikeuslähteistä. Tavoitteena on oppia ratkaisemaan kansainvälisoikeudellisia ongelmia tässä viitekehyksessä. Oppiaine tarjoaa mahdollisuuden syventää ja laajentaa opiskelunäkökulmaa sekä oikeudenalan sisällä että sitä sivuaviin tieteenaloihin.

Oikeustieteellisen tiedekunnan kansainvälisen oikeuden tutkimus on laaja-alaista. Kansainvälistä oikeutta ja ihmisoikeuksia koskevien kysymysten ohella tutkimus hakee globaaleihin kysymyksiin eri oppiaineiden yhteistyötä painottavia näkökulmia.

Kansainvälisen yksityisoikeuden tutkimuskohteena ovat rajat ylittävät oikeussuhteet ja erilaiset oikeudelliset toimintaympäristöt globalisoituvassa maailmassa. Yritysten ja yksilöiden liikkuvuuden lisääntyessä kansainvälisyksityisoikeudellisen tiedon merkitys on kasvanut entisestään.

Kansainvälinen yksityisoikeus tutkii rajat ylittäviä oikeussuhteita. Oppiaineessa selvitetään kansainvälisen kanssakäymisen oikeudellisia peruskysymyksiä, kuten sopimustoimintaan liittyvien lainvalintakysymysten ratkaisemisen perusteita. Opetus- ja tutkimuskohteena kansainvälinen yksityisoikeus jakautuu eri osa-alueisiin, mm. kansainväliseen velvoiteoikeuteen, kansainväliseen perhe- ja perintöoikeuteen, kansainväliseen esineoikeuteen, sekä kansainväliseen siviiliprosessioikeuteen. Tarkastelun kohteena on lisäksi henkilön oikeusasemaa koskevat kysymykset sekä kansainvälisen yksityisoikeuden teoria, käsitteistö ja metodi. Kansainvälinen yksityisoikeus on ollut viime vuosina merkittävien uudistusten kohteena EU:ssa, ja monia laajakantoisia uudistushankkeita on myös vireillä. Tästä johtuen oppiaineen tutkimuksen ja opetuksen piirissä perehdytään myös yksityisoikeuden ja kansainvälisen yksityisoikeuden eurooppalaistumiseen ja sen vaikutuksiin jäsenvaltioiden oikeusjärjestelmissä.

Kauppaoikeuden ala on laaja ja heterogeeninen. Sen keskeisin kohde on yritys oikeussuhteineen. Opetuksellisesti kauppaoikeus on jaettu neljään alueeseen, jotka ovat 1) yhteisöoikeus, 2) immateriaalioikeus, 3) markkinaoikeus ja 4) kuluttajaoikeus. Yhteisöoikeuden keskeisiä kysymyksiä ovat oikeus harjoittaa elinkeinotoimintaa ja yritystoiminnan harjoittaminen. Immateriaalioikeus koskee oikeutta aineettomaan hyödykkeeseen kuten esim. tekijänoikeus ja patenttioikeus. Markkinaoikeuteen sisältyy sekä osakkeiden ja muiden arvopapereiden vaihdantaa koskeva arvopaperimarkkinaoikeus että kilpailuoikeus ja muut elinkeinonharjoittajien keskinäisiä suhteita koskevat kysymykset. Kuluttajaoikeuden ytimen muodostavat elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan välistä oikeussuhdetta koskevat kysymykset sekä kuluttajan oikeuksien toteutumista koskeva sääntely.

Kauppaoikeuden ala ei rajoitu ainoastaan kansalliseen normistoon. Opetuksen tavoitteena on perusnormistoon (kansallinen laki, oikeuskäytäntö, eurooppalainen sääntely, kansainväliset sopimukset ja peruskirjallisuus) perehtymisen lisäksi harjaannuttaa opiskelijaa alan tapausten ratkaisutaitojen kehittämisessä, asioiden eettisten ja yhteiskunnallisten vaikutusten tiedostamisessa, jotta hän voisi arvioida sekä omaa toimintaansa yritystoimintaa koskevissa käytännön tapauksissa että pystyisi tarkastelemaan alan normistoa myös kriittisesti.

Lääkintä- ja bio-oikeus on monitieteinen, melko uusi ja tiedekunnassa valinnaisena opetettava oppiaine. Säännöllistä opetusta oppiaineessa on annettu jo vuodesta 1997 alkaen.

Lääkintäoikeuden alaan luetaan terveydenhuoltohenkilöstöä, lääketiedettä ja terveydenhuoltoa käsittelevät oikeudelliset kysymykset. Erityistä huomiota kiinnitetään potilaan ja lääkärin väliseen hoitosuhteeseen sekä lääketieteellisen tutkimuksen koehenkilön oikeudelliseen asemaan, mutta myös hyvinvointivaltiolle ominaiseen terveydenhuoltojärjestelmään liittyvät oikeuskysymykset liittyvät kiinteästi oppiaineeseen.

Lääkintäoikeudella on läheiset yhteydet etenkin valtiosääntöoikeuteen, etenkin perus- ja ihmisoikeuksiin, mutta myös yksityisoikeuteen luettavaan henkilöoikeuteen ja osin myös perheoikeuteen.

Bio-oikeus on määriteltävissä bioteknologian käytön oikeussääntelyä käsitteleväksi oikeudenalaksi. Näin ymmärrettynä oppiaine kattaa niin hyvin eläinten, kasvien ja geneettisesti muunneltujen organismien käyttöön kuin ihmisen kudosten, solujen ja geneettisen materiaalin sekä ihmisalkioiden käyttöön liittyvät oikeudelliset kysymykset. Bio-oikeudella on siten yhtymäkohtia etenkin ympäristö- ja lääkintäoikeuteen. Oppiaineen opetuksessa on keskitytty jälkimmäiseen osa-alueeseen, erityisesti bioteknologian lääketiedettä palvelevien sovellusten (geenitekniikan ja lisääntymislääketieteen) oikeuskysymyksiin.

Lääkintä- ja bio-oikeudessa käsiteltävillä oikeussäännöillä ja -periaatteilla on läheinen yhteys vastaaviin ammattieettisiin ohjeistoihin ja muihin pehmeän oikeuden (soft law) normistoihin. Eurooppalaisilla ja muilla kansainvälisillä normistoilla on tärkeä oikeuslähteen asema lääkintä- ja bio-oikeudessa. Erityisen merkittävä on Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimusta täydentävä yleissopimus ihmisoikeuksien ja ihmisarvon suojaamisesta biologian ja lääketieteen alalla, joka tuli kansainvälisesti voimaan 1999 ja Suomessa 1.3.2010.

Sukupuolen ja oikeuden tutkimuksen opetuksen tavoitteita ovat:

  • tutustua sukupuolen tutkimuksen teoreettisiin lähtökohtiin ja pohtia oikeuden ja sukupuolen välisiä suhteita
  • oppia arvioimaan lakien ja käytäntöjen vaikutuksia sukupuolten ja vähemmistöjen näkökulmista

Sukupuolen merkitys oikeuksille ja oikeuksien toteutumiselle on tunnistettu jo 1800-luvulla, jolloin naisten tasa-arvoa tavoittelevien liikkeiden keskeisiä tavoitteita olivat samat oikeudet naisille kuin miehillä jo oli. Ensimmäisenä maana maailmassa Suomi antoi yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden sekä oikeuden asettua ehdolle vaaleissa vuonna 1906. Muita tärkeitä yhtäläisiä oikeuksia, joita tuolloin tavoiteltiin, olivat oikeudet avioliitossa, oikeus lasten huoltoon, oikeus työhön ja samaan palkkaan ja oikeus yhtäläiseen lain suojaan.

Yliopistolliseksi oppiaineeksi sukupuolta koskevat kysymykset nousivat 1980-luvulla ns. toisen aallon feminismin myötä. Lainsäädännössä samanlaiset oikeudet olivat pitkälti toteutuneet, mutta tosiasiallista tasa-arvoa ei silti ollut saavutettu. Naisten palkat jäivät jatkuvasti jälkeen, uralla eteneminen kilpistyi ns. "lasikattoon" ja naisiin kohdistuva väkivalta havaittiin sitkeäksi ongelmaksi.

Pohjoismaissa näitä kysymyksiä tutkittiin naisoikeuden (kvinnorätt) oppiaineessa. Englanninkielisessä maailmassa käytettiin yleensä termiä feminist legal studies. Tavoitteena oli tuoda esiin naisten oikeudellisia ongelmia, oikeuksien puutteellista toteutumista käytännössä ja analysoida ongelmien yhteiskunnallisia ulottuvuuksia ja yhteyksiä yhteiskuntatieteelliseen tutkimukseen. Pohjoismaissa naisoikeudellinen tutkimus keskittyy vahvasti työelämän tasa-arvoon, sosiaalisiin oikeuksiin ja työn ja perheen huoltamisen yhteensovittamiseen. Helsingin yliopiston naisoikeus-oppiaineessa professori Kevät Nousiainen johti useita tutkimushankkeita, joissa tarkasteltiin tasa-arvon toteutumista ja tasa-arvopolitiikkaa.

Tultaessa 2000-luvulle sukupuolen tutkimus on muuttunut teoreettisemmaksi. Erityisesti sukupuolen käsite on noussut teoreettisen tutkimuksen keskiöön. Naistutkimuksen näkökulmaa on arvostelu siitä, että se ei huomioi naisten moninaisuutta – etnisiä ja sukupuolivähemmistöjä tai naisten erilaisia rooleja reproduktiossa ja työelämässä. Teoreettiselta kannalta on todettu, että sukupuoli biologisena tai sosiaalisena kategoriana ei ole yksiselitteinen, vaan sitä haastavat niin sukupuolivähemmistöt kuin uudenlaiset roolit ja tavat toteuttaa naiseutta tai maskuliinisuutta. Kriittinen miestutkimus alkoi pohtia kysymyksiä maskuliinisuudesta ja sen rakentumisesta yhteiskunnallisissa käytännöissä. Sen vuoksi tänään puhutaan sukupuolen tutkimuksesta ja oikeustieteessä oikeuden ja sukupuolen tutkimuksesta. Sukupuoli nähdään sosiaalisessa vuorovaikutuksessa ja yhteiskunnallisissa käytännöissä tuotettuna, ja oikeus on merkittävä yhteiskunnallinen käytäntö, jossa sukupuolta konstituoidaan.

Oikeushistoria oppiaine sijoittuu mielenkiintoisella tavalla oikeus- ja historiatieteiden välimaastoon. Tutkimuskohteensa oikeushistoria hakee oikeudellisen maailman moninaisista ilmiöistä kuten esimerkiksi  oikeusnormeista, oikeudellisista instituutioista, oikeuskäytännöstä, oikeudellisesta tai ajattelusta ja oikeustieteestä.  Sen sijaan oikeushistorian metodiset ja ajattelulliset työvälineet löytyvät ennen kaikkea historiatieteiden (ja osin yhteiskuntatieteidenkin) piiristä.  Oikeudellista muutosta (tai joskus myös muuttumattomuutta!) eritellään kytkemällä oikeudelliset ilmiöt aikansa yhteiskunnalliseen ja kulttuuriseen kontekstiin.

Oikeushistorian opetuksessa oikeudellista muutosta tarkastellaan antiikin ajoista nykyaikaan, mutta tutkimuksen (varsinkin opinnäytetöiden) painopiste on modernissa maailmassa  ja sen ongelmissa.  Oikeushistorian kautta voimme saada tietoa ja ymmärrystä niistä muutoksista, joiden keskellä nyt elämme.

Juuri kontekstien rakentaminen - oikeuden hahmottaminen ajan ja paikan muodostamassa koordinaatistossa - tekee oikeushistoriasta erityisen tärkeään oppiaineen myös tämän päivän maailmassa toimiville juristeille. Nopeasti muuttuvassa maailmassa, jossa oikeuslähteiden kirjo on entistä runsaampi, oikeudellisten ongelmien tunnistaminen, hahmottaminen ja perusteltu ratkaiseminen edellyttää valmiuksia, joita oikeushistorian kaltaiset "kontekstitieteet" voivat tarjota.

Oikeushistorian opetus tiedekunnassamme on ollut perinteisesti laajaa, monipuolista ja laadukasta. Voimme myös ylpeydellä todeta olevamme Pohjoismaiden ja koko Euroopankin mittakaavassa yksi johtavista oikeushistoriallisen tutkimuksen, tutkijankoulutuksen ja opetuksen yksiköistä.   

Oikeussosiologia on monitieteinen tutkimusala, joka sijoittuu oikeustieteen ja yleisen yhteiskuntatieteen välimaastoon. Oikeussosiologia voidaan määritellä tutkimussuuntaukseksi, jossa tutkitaan oikeudellisten käytäntöjen, instituutioiden, oikeudellista doktriinin ja niihin liittyvän yhteiskunnallisen kontekstin välisiä suhteita. Oikeutta tutkitaan siis yhteiskuntatieteellisestä näkökulmasta. Oikeuden tutkimiseen sovelletaan tällöin yhteiskuntatieteiden yleisiä metodeja.

Oikeussosiologian tehtävä on kehittää yleisiä teorioita, jotka selittävät oikeuteen liittyviä sosiaalisia prosesseja. Toinen tehtävä on oikeudellisten ja yhteiskunnallisten tekijöiden keskinäisten suhteiden empiirinen tutkimus ja analyysi. Keskeisellä sijalla tällöin on ilmiöiden syiden ja seurausten selittäminen. Oikeussosiologisessa tutkimuksessa oikeutta ei yleensä ole rajoitettu voimassaolevaan viralliseen oikeuteen, vaan se on ulotettu myös erilaisiin epävirallisiin menettelyihin ja käytäntöihin viralliskoneiston ulkopuolella. Suuntaukselle ominaista on myös se, ettei siinä sitouduta oikeudellisiin käsitteisiin tai oikeudelliseen tapaan hahmottaa maailmaa. Oikeussosiologista tutkimusta lähellä ovat oikeuspoliittinen, kriminologinen ja kriminaalipoliittinen tutkimus. Näitä tutkimusaloja ei voidakaan aina selkeästi erottaa toisistaan.

Oikeustaloustiede tutkii oikeusjärjestelmää taloustieteen tarjoamin välinein. Vastauksia haetaan erityisesti seuraaviin kysymyksiin:

  • Miten taloustieteelliset argumentit olisi otettava huomioon lakeja sovellettaessa?
  • Miten hyvin oikeusjärjestelmä toimii taloudellisen tehokkuuden kriteerillä arvioituna, ja miten sitä pitäisi muuttaa?
  • Millaisia vaikutuksia lainsäädännöllä ja sen muutoksilla on taloudenpitäjien toimintaan?

Oikeustaloustieteen keinoin pyritään ymmärtämään lainsäädännön sisältöä sekä oikeudellisten instituutioiden toiminnan tarkoituksenmukaisuutta ja tehokkuutta.

Oikeustaloustieteen keskeisiä osa-alueita ovat yritystoiminnan ja rahoitusmarkkinoiden sääntely, kilpailu-, ympäristö ja immateriaalioikeus sekä sopimus-, vahingonkorvaus-, syrjintä- ja rikostaloustiede.

Oikeusteorian opintojen tavoitteena on antaa kokonaiskuva oikeuden ja oikeudellisen ajattelun teoreettisista ja filosofisista perusteista, aatehistoriallisesta kehityksestä sekä oikeustieteen menetelmistä. Oikeusteoria on perusluonteeltaan tieteidenvälinen oppiaine mikä näkyy myös opetuksen teemoissa ja valituissa näkökulmissa. Asiakokonaisuuteen kuuluvat esim. oikeuden, politiikan ja moraalin leikkauspisteet, kysymykset yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden mahdollisuudesta ja perusedellytyksistä, oikeudellisen tulkinnan teoria, sekä teoria oikeudesta yhteiskunnallisena käytäntönä.

Oikeusteoria eroaa teoreettisesta lainopista siinä, että jälkimmäinen analysoi ja muotoilee oikeudenalan yleisiä oppeja, kun taas oikeusteorian piiriin kuuluvat koko oikeutta koskevat yleiset opit, mallit, käsitteet ja periaatteet.

Pakollisen aineopintotentin (ON) lisäksi oikeusteoria vastaa syventäviin opintoihin (OTM) kuuluvasta menetelmäopillisesta valmennuksesta. Jatkotutkinto-opiskelijoiden (OTL, OTT) osalta oikeusteoria vastaa pitkälti jatkokoulutusohjelman yleisten opintojen ja tutkimustaitoja kartuttavien taito-opintojen opetustarjonnasta. Lisäksi monet oppiaineen kansainväliset tutkijat osallistuvat aktiivisesti tiedekunnan tarjoamaan englanninkieliseen opetukseen.

Oikeusteoriassa tutkimusote on usein monitieteellinen mikä näkyy myös opetuksen teemoissa. Oppiaineen piirissä tehdään tutkimusta laajalta alueelta. Oikeusteoreettisen perustutkimuksen lisäksi tutkimusteemoina ovat valtiosääntöteoria, oikeusfenomenologia ja –hermeneutiikka, tulkintatoiminnan etiikka, yhteiskunnallinen oikeudenmukaisuus, lainsäädännön filosofiset perusteet, oikeuden suhde valtaan, oikeus kulttuurisena ilmiönä, sekä oikeus kirjallisuudessa ja muissa taiteissa. Lisäksi oikeusteoria sivuaa oikeussosiologian teoreettisia ja kvalitatiivisia tutkimusaiheita sekä oikeuden ja sukupuolen tutkimuksen teemoja.

Oikeusvertailu on eri oikeusjärjestelmien tai niiden osien vertailevaa tutkimusta, joka tuottaa tietoa vertailun kohteena olevien oikeusjärjestysten eroista ja yhtäläisyyksistä. Vertailun päämääränä on muiden oikeusjärjestysten ja -kulttuurien ymmärtäminen sekä uuden oppiminen omasta oikeusjärjestyksestä. Oikeusvertailun opetuksessa keskitytään erityisesti vertailevan oikeustieteen ja oikeuslingvistiikan perusteiden sekä oikeusvertailun metodien tarkasteluun. Valinnaisten opintojen piirissä analysoidaan myös oikeuden eurooppalaistumista oikeusvertailevasta näkökulmasta sekä annetaan välineitä Euroopan ulkopuolisten oikeusjärjestelmien kuten kiinalaisen ja islamilaisen oikeuden ymmärtämiseen. Myös Pohjoismaista oikeutta tarkastellaan oikeusvertailun oppiaineessa.

Perhe- ja jäämistöoikeus on siviilioikeuden osa-alue. Sen piirissä tutkitaan perhettä koskevia oikeudellisia sääntöjä ja periaatteita. Painopistealueita on kaksi, yhtäältä varallisuusoikeudellinen ja toisaalta korostetun henkilöoikeudellinen.

Perhevarallisuusoikeuden tutkimuskohteena ovat perheenjäsenten väliset varallisuussuhteet ja niistä määrääminen erilaisin oikeustoimin. Tarkastelun keskiössä ovat tällöin aviovarallisuusoikeudelliset ja jäämistöoikeudelliset säännökset, jotka määrittävät aviopuolisoiden ja parisuhdekumppaneiden välisiä suhteita sekä varallisuussuhteiden järjestymistä kuolemantapauksen jälkeen. Yleisten siviilioikeudellisten sääntöjen ja periaatteiden merkitys näkyy korostetusti avopuolisoiden ja rekisteröimättömässä parisuhteessa elävien henkilöiden oikeudellista asemaa koskevissa ratkaisuissa. Holhousoikeus perhevarallisuusoikeuden erityisalana puolestaan tutkii lakimääräisen edustuksen, vajaavaltaisuuden ja holhousoikeudellisen edustamisen periaatteita. Perhevarallisuusoikeudella on läheinen liittymä lahjaverotukseen ja perintöverotukseen. Viime vuosina näiden veromuotojen opetus on aikaisempaa tehokkaammin integroitu osaksi perhevarallisuusoikeutta.

Perheoikeuden henkilöoikeudellinen ulottuvuus tulee puolestaan selvimmin näkyviin perheoikeudellisten statussuhteiden tarkastelussa. Tätä koskevassa tutkimuksessa ja opetuksessa käsitellään esimerkiksi niitä oikeussääntöjä, jotka koskevat avioliiton solmimista ja purkamista, avoliiton ja rekisteröimättömän parisuhteen tunnusmerkistöjä ja etunimen ja sukunimen oikeudellista sääntelyä. Keskeisessä asemassa ovat myös lapsen ja vanhemman väliseen oikeussuhteeseen liittyvät kysymykset. Nä itä ovat muun muassa vanhempien huoltajuus ja huoltajuuden sisältö, lapsen oikeus tulla kuulluksi erilaisissa prosesseissa, lapsen asuminen, lapsen oikeus elatukseen ja lapsen oikeus tavata vanhempaansa. Perheoikeudellisten statussuhteiden sääntelyllä on läheinen liittymä prosessioikeuteen ja sosiaalioikeuteen.

Prosessi- ja insolvenssioikeus on tiedekunnan suurimpia oppiaineita. Se jakaantuu sekä tutkimuksessa että opetuksessa kahteen osioon, yleiseen prosessioikeuteen ja insolvenssioikeuteen. Nämä osiot tavallisesti suoritetaan eli tentitään erikseen. Yleinen prosessioikeus keskittyy oikeudelliseen riidanratkaisuun. Alun perin sen painotus oli  oikeudenkäynnin sääntelyssä eli riita-asioiden ja rikosasioiden lainkäytössä. Tavoitteena oli valmentaa valmistuvia lakimiehiä niin tuomarin kuin asianajajankin tehtäviin. Nämä lainkäytön muodot ovat toki edelleenkin yleisen prosessioikeuden keskiössä. Viime aikoina näkökulma on kuitenkin laajentunut oikeudelliseen konfliktinhallintaan yleensä. Tämä johtuu vaihtoehtoisen riidanratkaisun yleistymisestä. Yhä useammat asiat sovitaan erilaisissa sovittelujärjestelmissä, josta tuomioistuinsovittelu ja rikosasioiden sovittelu ovat esimerkkejä. Pohjoismaille tyypillistä on ollut myös voimakas lautakuntaistuminen: erilaiset lakisääteiset ja sopimuspohjaiset lautakunnat ratkaisevat suuren määrän sellaisia riitoja, jotka asiallisesti kuuluisivat ja monissa maissa kuuluvatkin tuomioistuimille. Opetuksessa ja tutkimuksessa on enenevästi otettu huomioon tämä lakimiesten uusi tehtäväkenttä.

Myös jatkuva kansainvälistyminen on lisännyt uudistamisen tarvetta. Euroopan ihmisoikeussopimuksen mukanaan tuoma oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin ideaali (fair trial) heijastuu kaikkeen lainkäyttöön. Samoin Euroopan unionin säädökset alkavat ulottaa vaikutuksensa paitsi kansainvälisiin oikeudenkäynteihin myös kansalliseen prosessilakiimme. Kannattaa huomata, että moderni konfliktinhallinta ei ole pelkkää juridiikkaa, vaan sen tutkimus ja osaksi opetuskin tukeutuu paljolti muihin tieteenaloihin kuten sosiologiaan, psykologiaan, viestinnän teoriaan sekä antropologiaan. Erityisesti sovittelu pohjautuu paljolti omaan taustaideologiaansa eli konfliktiteoriaan. Yksi perinteisen lainkäytön muoto eli hallintolainkäyttö ei kuitenkaan kuulu oppiaineen piiriin. Historiallisista syistä sitä tutkitaan ja opetetaan hallinto-oikeudessa, vaikka hallintolainkäyttö on tavallisen lainkäytön kaltaista tuomitsemista.

Insolvenssioikeus puolestaan tutkii, miten velkavastuu pystytään toteuttamaan. Laajamittainen luotonanto ja luotonotto ovat nimittäin markkinatalouden edellytyksiä; markkinatalous vie näin kaikkialla luottoyhteiskunnan kehittymiseen. Suomi ei muodosta tässä suhteessa poikkeusta. Luottoyhteiskunnassa velkavastuun toteuttaminen yhtäältä tehokkaasti ja toisaalta riittävän inhimillisesti on välttämätöntä. Insolvenssioikeus yrittää ratkaista, miten nämä ristiriitaiset vaatimukset saadaan sovitetuksi yhteen. Insolvenssioikeuden tutkimuskohteita ovat paitsi luottojen perintä myös ne lakisääteiset insolvenssimenettelyt, joissa velkavastuu viime kädessä toteutetaan. Historiallisen kehityksen tuloksena Suomessa on päädytty erillisten insolvenssimenettelyjen järjestelmään. Järjestelmään kuuluvat seuraavat erilliset ja periaatteessa itsenäiset menettelyt : ulosotto, konkurssi, yrityksen saneeraus ja yksityishenkilön velkajärjestely. Insolvenssioikeus ei ole, toisin kuin yleinen prosessioikeus, sisällä yksinomaan sääntöjä siitä, miten erilaisessa riidanratkaisussa toimitaan. Velkavastuun toteuttamisessa joudutaan lähes aina turvautumaan aineelliseen oikeuteen kuten velkasuhteita, omistusta ja yhtiönmuodostusta ohjaaviin siviilioikeuden säännöksiin. Insolvenssioikeudella on näin luontainen yhteys velvoite-, esine- ja kauppaoikeuteen.

Myös insolvenssioikeudessa kansainvälistyminen näkyy voimakkaana: velallisen, oli kyseessä luonnollinen henkilö tai yritys, maksukyvyttömyys ulottuu yhä useammin yli rajojen. Insolvenssioikeudessa lainataan myös yleistä prosessioikeutta useammin vaikutteita muiden maiden lainsäädännöstä. Insolvenssioikeuden tutkimus ja opetus hakevat nekin tukea muilta tieteenaloilta. Konkurssi ja yrityksen saneeraus ovat samalla liiketaloudellisia ilmiöitä ja siellä tutkimuksen kohteena. Insolvenssioikeuden tutkimus ja opetus käyttävät tästä syystä hyväksi taloustieteen tutkimustuloksia. Ulosotolla ja yksityishenkilön velkajärjestelyllä puolestaan on yhteyttä niin sanottuihin sosiaalitieteisiin kuten sosiaalipolitiikkaan.

Prosessi- ja insolvenssioikeus sisältää lakimiesten ammattitaidon ja juristi-identiteetin kannalta keskeisimmän osan tutkinnosta. Oikeudenala pyrkii tästä syystä pitämään yllä yhteyttä käytännön lakimiestehtäviin. Se järjestää erilaisia käytännöntaidot  -kursseja sekä käyttää opetuksessa runsaasti ulkopuolisia luennoitsijoita, etenkin asianajajia ja tuomareita. Oppiaine on myös tunnettu laajasta valinnaisten opintojen tarjonnasta. Laajalla tarjonnalla pyritään palvelemaan niin vieraskielistä opetusta kaipaavia, uusimmasta tieteellisestä kehityksestä kiinnostuneita kuin tietyn alan erityisosaamista hakeviakin. Prosessi- ja insolvenssioikeus onkin suosittu syventävien opintojen ja jatko-opiskelun kohde. Erityisenä opetuksen painoalueena on VIS MOOT -oikeustapauskilpailu siihen liittyvine kansainvälisine seminaareineen ja esikilpailuineen (pre-moot). Oppiaineen valmentama joukkue on viime vuosina sijoittunut kilpailussa aina vain paremmin. Myös oikeudenalan tutkimustoiminta on hyvin vilkasta. Erityisesti insolvenssioikeudessa suomalaisen tutkimuksen on toistuvasti katsottu tieteellisissä arvioinneissa nousevan korkealle tai hyvin korkealle kansainväliselle tasolle.

Oppiaineen yhteydessä toimiikin Conflict Management Institute -tutkimusyksikkö. Yksikkö on erikoistunut monitieteiseen oikeudellisen konfliktinhallinnan tutkimukseen

Rikosoikeus on se oikeusjärjestyksen osa, joka sisältää rikoksia sekä rangaistuksia ja muita niiden seuraamuksia koskevat oikeusnormit. Rikosoikeus on osa julkisoikeutta, koska siinä on kysymys julkisen pakkovallan käyttämisestä yksilöihin. Rikosoikeudellisen kontrollijärjestelmän lisäksi huomiota kiinnitetään myös muihin rankaisullisiin seuraamuksiin, kuten kilpailu- ja arvopaperimarkkinaoikeuden hallinnollisiin maksuseuraamuksiin. Rikosoikeudella on erityisen läheinen yhteys rikosprosessioikeuteen, joka käsittää rikosten esitutkintaa, syyteharkintaa ja rikosoikeudenkäyntiä koskevat menettelytapanormit.

Rikosoikeuden ytimen muodostavaa sen yleinen osa eli rikosoikeuden yleiset opit. Ne jakaantuvat rikosvastuun yleisiä edellytyksiä, vastuuvapausperusteita ja vastuun muotoja koskevaan osa-alueeseen sekä rikosoikeudellisia seuraamuksia ja niiden täytäntöönpanoa koskevaan osa-alueeseen. Rikosoikeuden erityinen osa käsittää rikosten lajeja eli erinäisiä rikostunnusmerkistöjä koskevan kokonaisuuden.

Rikosoikeuden ala on laajentunut oikeuden eurooppalaistumista ja kansainvälistymistä koskevan kehityksen johdosta. Niinpä rikosoikeuden osa-alueina erotetaan nykyään myös eurooppaoikeuteen yhteydessä oleva eurooppalainen rikosoikeus ja kansainväliseen oikeuteen yhteydessä oleva kansainvälinen rikosoikeus.

Rikosoikeus ei ole ainoastaan oikeuden- vaan myös tieteenala. Rikosoikeus- ja vielä laajemmin kriminaalitieteet kattavat rikosoikeustieteen suppeassa merkityksessä (rikoslainopin, rikosoikeuden historian ja vertailevan rikosoikeuden), kriminologian ja kriminaalipolitiikan ja kriminalistiikan (rikostutkimusopin) sekä keskeisiä osia oikeuslääketieteestä ja oikeuspsykiatriasta. Myös rikosprosessioikeudellinen tutkimus luetaan monissa maissa mainittujen yläkäsitteiden alaan.

Eri rikosoikeus- ja kriminaalitieteiden keskinäisen vuorovaikutuksen hyödyllisyyttä on syytä korostaa. Rikosoikeus on se oikeustieteen ala, jossa oikeudellista tietoainesta on perinteisesti pyritty täydentämään kokemusperäisiin menetelmiin perustuvan yhteiskunta- ja käyttäytymistieteellisen tutkimuksen eli kriminologian tuloksilla. Erityisen merkityksellistä on kriminaalipoliittista päätöksentekoa, erityisesti rikosoikeudellista lainvalmistelua, välittömästi palveleva tutkimus eli tieteellinen kriminaalipolitiikka.

Työoikeus ja siihen liittyvä sosiaalilainsäädäntö käsittävät noin kuudenneksen Suomen lainsäädännöstä. Lainsäädännön lisäksi työoikeuden normiperustana ovat työ- ja virkaehtosopimukset sekä yksittäisiä työsuhteita koskeva muu normitus. Myös työntekijöiden kohtelua kuten sukupuolten välistä tasa-arvoa ja yleisiä syrjintäkieltoja koskeva lainsäädäntö liittyy kiinteästi nykyiseen työoikeuteen. Lisäksi työoikeutta normitetaan laajasti myös EU- ja kansainvälisellä tasolla Samoin ja ihmis- ja perusoikeuksien merkitystä työoikeudessa joudutaan arvioimaan.

Työoikeuden yhteiskunnallinen merkitys ja oikeudellinen laajuus ovat lisääntyneet tasaisesti toisesta maailmansodasta lähtien. Työoikeuden kehitys on kiinteästi sidoksissa muuhun yhteiskunnalliseen kehitykseen. Nykyisin yhä monimuotoisempi työvoiman käytön normitus ja uudet, perinteisestä poikkeavat työvoiman käyttötavat asettavat yhä uusia haasteita työoikeuden tutkimukselle ja opetukselle.

Helsingin oikeustieteellisen tiedekunnan opetus ja tutkimus on laaja-alaista. Se kattaa yksilöllisen ja kollektiivisen työoikeuden lisäksi myös työympäristöön, työntekijöiden yhdenvertaiseen kohteluun ja työntekijöiden sosiaaliturvaan liittyvät kysymykset.

Työoikeuden huomattavasta käytännön merkityksestä johtuen työ- ja sosiaalioikeudelliset kysymykset työllistävät runsaan joukon työmarkkinajuristeja, asianajajia, alan hallinnon virkamiehiä, yrityksen henkilöstöhallinnon ja muita alan osaajia.

Urheiluoikeudessa on kysymys oikeusjärjestyksen vaikutuksesta urheiluun. Urheiluoikeus ei ole selkeäjäsenteinen oikeudenala, vaan sen ongelmat jakautuvat pääasiallisesti perinteisten oikeudenalojen kesken.

Urheiluoikeuden yleiset periaatteet koskevat ensisijaisesti urheilun itsesääntelyä ja autonomian rajoja. Ammattimaistumisesta ja kaupallistumisesta paljolti johtuva urheilun oikeudellistuminen liittyy yhteiskunnassa yleisesti vaikuttavaan oikeudellistumiskehitykseen.

Urheilun oikeudellistuminen on myös osa oikeuden modernisaatiota. Kansanliikkeenä toimivan urheilun perusta on yhdistysautonomiassa ja ammattiurheilun liiketoiminnan oikeudellisessa sääntelyssä. Näiden sfäärien kohtaamisessa syntyy oikeudellisia ongelmia, joiden ratkaisemiseen tarvitaan useiden oikeudenalojen panosta.

Valtiosääntöoikeudessa keskitytään yhtäältä perus- ja ihmisoikeuksiin ja toisaalta ylimpien valtionelinten tehtäviin, toimivaltasuhteisiin, valintaan ja päätöksentekomenettelyihin.

Huomion kohteena ovat myös Euroopan integraation ja kansainvälistymisen vaikutukset valtiosääntöön, perustuslaillistuminen Euroopan unionissa sekä perus- ja ihmisoikeudet Euroopan integraatiossa.

Opetuksessa tavoitteena on antaa opiskelijalle peruskäsitys valtiosääntöoikeuden peruskäsitteistä ja yleisistä opeista, perus- ja ihmisoikeuksista, ylimpien valtioelinten tehtävistä ja toimivaltasuhteista sekä Euroopan integraation ja kansainvälistymisen vaikutuksista Suomen valtiosääntöön. Vastaavat teemat ovat myös valtiosääntöoikeuden tutkimuksen ydinalueella.

Sopimusoikeus

Sopimusoikeus on yksityisoikeuteen kuuluva oikeustieteen ala, jossa käsitellään henkilöoikeuden yleisiä perusteita, yleistä sopimusoikeutta sekä erityisiä sopimustyyppejä kuten irtaimen kauppaa ja kansainvälistä kauppaa.  Oikeudenalan keskeisimpiä aihepiirejä ovat mm. sopimusten tekeminen, sopimusten sitovuuden edellytykset, sopimusrikkomusten seuraamukset, sopimusten voimassaolo, tulkinta ja pätemättömyys. Myös vakiosopimuksia ja irtaimen kauppaa käsitellään oikeudenalan keskeisimpinä osa-alueina.

Sopimusoikeuden oppiaineen tarkoituksena on muodostaa opiskelijalle systemaattinen kuva sopimusoikeudellisesta sääntelystä, sopimusoikeuden yleisistä opeista ja sopimusten merkityksestä. Oppiaineen tavoitteena on määritellä opiskelijalle keskeiset sopimusoikeudelliset käsitteet ja teoriat sekä hahmottaa sopimusoikeuden järjestelmä. Lisäksi opintojakson tarkoituksena on harjoittaa opiskelijaa tunnistamaan ja arviomaan sopimusoikeudellisia ongelmia sekä ratkaisemaan ja argumentoimaan yksinkertaisia oikeustapauksia.

Yleinen velvoiteoikeus

Yleisen velvoiteoikeuden käsiteltäviä asiakokonaisuuksia ovat mm. velvoitteiden syntyminen, perusteettoman edun palautus, rahavelka ja korko, useita henkilöitä koskevat velkasuhteet ja velkasuhteen henkilövaihdokset, velvoitteen muuttuminen ja lakkaaminen sekä luottosuhteet ja luottoinstrumentit.

Yleisen velvoiteoikeuden tavoitteena on antaa opiskelijalle systemaattinen yleiskuva velvoiteoikeudellisesta sääntelystä. Tämän lisäksi oppiaine pyrkii muodostamaan opiskelijalle kyvyn määritellä keskeiset velvoiteoikeudelliset käsitteet ja hahmottaa niiden vaikutus käytännön ratkaisutoimintaan sekä kuvailla tiiviisti keskeiset velvoiteoikeudelliset teoriat ja tunnistaa ja arvioida velvoiteoikeudellisia ongelmia.

Vakuutus- ja vahingonkorvausoikeus

Vakuutus- ja vahingonkorvausoikeudessa tarkastellaan vahinkojen korvaamista. Vahingonkorvausoikeus jakaantuu pääasiassa vahingonkorvauslain mukaan määräytyvään sopimuksenulkoiseen korvausvastuuseen (deliktivastuu) ja sopimusvastuuseen. Vakuutusoikeudessa keskitytään vakuutussopimuslakiin vakuutussopimusten ja vakuutussopimussuhteiden sääntelyn välineenä. Myös tuotevastuu kuuluu vakuutus- ja vahingonkorvausoikeuden kokonaisuuteen.

Vakuutus- ja vahingonkorvausoikeuden tavoitteena on antaa systemaattinen yleiskuva vahinkojen korvaamisesta sekä vahingonkorvausjärjestelmän ja vakuutusjärjestelmän suhteesta. Tärkeitä ovat erityisesti sopimuksenulkoiseen vahingonkorvausvastuun ja vakuutussopimusoikeuden keskeiset kysymykset. Tarkoituksena on, että opiskelija osaa jäsentää vakuutus- ja vahingonkorvausoikeudellisen oikeustapauksen relevantteihin osakysymyksiin, argumentoida kunkin ratkaisemisesta keskeisten vakuutus- ja vahingonkorvausoikeudellisten oikeussääntöjen valossa ja kirjoittaa perustellun ratkaisun.

Viestintä- ja informaatio-oikeuden alaan kuuluu oikeudellinen sääntely ja päätöksenteko, jonka kohteena ovat yhtäältä erilaiset viestinnän muodot, keinot, sisällöt ja toteuttamistavat sekä toisaalta informaation tuottaminen, käsittely, välittäminen ja hyödyntäminen. Viestintä- ja informaatio-oikeudellisessa tutkimuksessa tunnistetaan, problematisoidaan, analysoidaan ja systematisoidaan erilaisia viestintään ja informaatioon kohdistuvan oikeudellisen sääntelyn sisältöjä ja soveltamistilanteita sekä kartoitetaan ja ratkaistaan mahdollisten rinnakkaisten, päällekkäisten tai ristiriitaisten sääntelyjen aiheuttamia ongelmia. Viestintä- ja informaatio-oikeudellinen problematiikka sisältää runsaasti eurooppalaisia ja globaaleja ulottuvuuksia.

Viestintäoikeuden alaan kuuluvat etenkin viestinnän sisältöön ja toteuttamiseen kohdistuvat oikeudellisen sääntelyn ja päätöksenteon kysymykset. Viestintäoikeus on oikeudellista tutkimusta, jossa tarkastellaan ongelmalähtöisesti ja perinteiset oikeudenalojen rajat ylittäen viestinnän eri tapoihin kohdistuvien normistojen soveltamisalaa, sisältöä ja leikkauspisteitä sekä sääntelyn merkitystä ja vaihtoehtoja. Kysymyksessä voi olla esimerkiksi sananvapauden ja yksilön suojan välinen jännite erilaisissa viestinnän muodoissa, työntekijän sananvapauden ja lojaalisuusvelvollisuuden suhde, joukkoviestinnän tai sosiaalisen median eri muotoihin kohdistuvan vastuun määrittely, kaupallisen viestinnän sääntelyn sananvapautta rajoittava vaikutus taikka kilpailuoikeuden tai elinkeinovapauden vaikutus televisio- ja radiotoiminnan sääntelyyn.

Informaatio-oikeuden alaan kuuluu etenkin oikeudellinen sääntely ja päätöksenteko, jonka kohteena on informaatio ja sen käsittely. Informaatio-oikeudellisessa tutkimuksessa tarkastellaan oikeuksia ja velvollisuuksia, joiden kohteena on informaation hankkiminen, käyttäminen, luovuttaminen, julkaiseminen ja muu käsittely. Informaatio-oikeudellinen problematiikka liittyy esimerkiksi julkisuusperiaatteen toteuttamiseen ja rajoituksiin, henkilötietojen käsittelyyn ja suojaamiseen, viestinnän sisällöllisiin puitteisiin sekä tietoturvaa koskeviin kysymyksenasetteluihin. Myös informaation ja viestinnän teknisiin ja menetelmällisiin perusteisiin kohdistuva oikeudellinen sääntely kuuluu informaatio-oikeuden alaan.

Ympäristöoikeus ohjaa ihmisten ja erilaisten yhteisöjen toimintaa suhteessa ympäristöön. Ympäristöoikeudellisella sääntelyllä ehkäistään ja minimoidaan merkittävän haitallisia vaikutuksia ympäristölle ja ihmisten terveydelle. Oikeudenalan keskeisiä tehtäviä ovat ympäristövastuun järjestäminen, ympäristön- ja luonnonsuojelu sekä ympäristön käyttöön liittyvien konfliktien ehkäiseminen ja ratkaiseminen.

Ympäristöoikeus on laaja ja kansainvälinen oikeudenala. Ympäristöoikeudellinen sääntely ulottuu aina paikalliselta tasolta globaaleihin ilmiöihin asti.  Esimerkiksi julkisoikeudellinen vastuu pilaantuneen maa-alueen puhdistamisesta voidaan ratkaista viime kädessä kansallisen sääntelyn pohjalta, mutta ilmastonmuutoksen hillintätoimet edellyttävät myös kansainväliseltä ja Euroopan unionin tasolta annetun ympäristösääntelyn tuntemista ja soveltamista.  Kansainvälisyys kuuluu muutoinkin ympäristöoikeuden ominaispiirteisiin, sillä ympäristösääntelyn uudet innovaatiot edellyttävät oikeusvertailua ja oppimista muiden maiden kokemuksista.