Syöpä paranee solu kerrallaan

Syöpätutkimus kehittyy huimalla vauhdilla. Nykyään jo lähes kaksi kolmesta syöpään sairastuneesta voidaan parantaa. Elämän käsikirjoitus piilee soluissa. Kun ymmärrämme, miten ne toimivat, voimme tarjoa täsmällistä ja tehokasta hoitoa. Vaikka kahden potilaan syöpäkasvaimet näyttävät samanlaisilta, ne ovat lopulta yksilöllisiä.

Helsingin yliopiston yksilöllisen lääketieteen tutkimus on keskeisessä roolissa syövän hoidossa. Kansainvälisesti poikkeuksellisessa tutkimusympäristössämme on mahdollista löytää ennennäkemättömiä ratkaisuja syövän parantamiseen. Onnistuaksemme tavoitteissamme tarvitsemme myös sinun apuasi. Tee lahjoitus tieteelle ja koko ihmiskunnan tulevaisuudelle.

Monitieteistä syövän huippututkimusta