Yhteistyön tutkimusrahoitusta voidaan myöntää enintään kahden (2) vuoden pituisille Helsingin yliopistossa tai Aalto-yliopistossa toteutettaville pääkaupunkiseudun kaupunkeja koskeville tutkimushankkeille. Rahoitusta on jaettavana vuosittain yhteensä noin 400 000 euroa ja summalla voidaan rahoittaa 2–4 hanketta.
Nyt haettavana on rahoitus vuosille 2025–2027 liitteenä olevien ohjeiden mukaisesti. Rahoituspäätös tehdään vuodeksi kerrallaan, mutta hanke voi saada rahoitusvarauksen enintään kahdelle vuodelle (24kk).
Sopimuksen mukaan yhteistyökaudella rahoitetaan kaupunkien toiminnan vaikutuksia arvoivaa tai kaupunkien toimintaan vahvasti liittyvää ja siihen vaikuttavaa tutkimusta. Rahoitettavien hankkeiden metodologisena painotuksena tulee olla kvantitatiivinen empiirinen arviointitutkimus, kausaalitutkimus, satunnaistetussa koeasetelmassa tehdyt tutkimukset tai tulevien politiikka- ja toimintavaihtoehtojen vaikutusten mallintaminen ja simulointi. Rahoitusta ei lähtökohtaisesti myönnetä pääasiassa laadullisia menetelmiä käyttävälle tutkimukselle, mutta laadullinen tutkimus voi olla täydentävä osa tutkimusta.
Vuosina 2025–2027 tutkimushanke voi saada rahoitusta johonkin liitteessä mainituista kaupunkien ajankohtaisista aiheista.
Tutkimusrahoituksen haku aloitetaan täyttämällä alustava, kahden sivun pituinen tutkimusidea-lomake, jossa esitellään hyvin lyhyesti keskeisimmät ideat tutkimuksen tavoitteista ja toteuttamisesta. Varsinainen pidempi tutkimussuunnitelma pyydetään myöhemmässä vaiheessa niiltä hankkeilta, joille ollaan esittämässä rahoitusta.
Ohjeet ja tarkempi aikataulu rahoituksen hakemiseksi löytyvät liitteistä.
Lisätietoja rahoituksesta ja tutkimusyhteistyöstä:
Jari Järvenpää, pääsihteeri / pääkaupunkiseudun tiedeyhteistyö
jari.p.jarvenaa@hel.fi
p. 040 355 7304