Porthanian aukion ohi kävellessä silmään pistää vanerinen rakennelma, jonka ovista ja ikkunoista kasvaa lehtiä kohti auringon valoa. Säännöllisin väliajoin ohi kulkevat turistit käyvät kurkistelemassa sisään kasvihuoneen ikkunoista. Rakennelma istuu ympäristöönsä hieman irrallisella, kummallisellakin tavalla. Siitä huomaa, ettei se ole aina ollut nykyisellä paikallaan. Ikkunankarmien väleistä tursuavat kurkun varret tuovat eloa muuten kovin kiviseen ja betoniseen ympäristöön. Oikeastaan juuri yhtä sattumanvaraiselta kuin rakennelma vaikuttaa, on sattumien summaa, että Kasvihuone ylipäätään on olemassa sille osoitetulla paikalla.
Kyseessä on kaupunkimaantieteen väitöskirjatutkijan Lauri Jäntin sekä taiteilija Maarit Myllysen Galleria Kasvihuone niminen kokeellinen kaupunkitilaprojekti. Kasvihuone ei ole vain kasvihuone, vaan se toimii paikkana tapahtumille ja kaupunkitilallisille kokeiluille. Jäntin omien sanojen mukaan pieni rakennelma toimii ihmisten ja ajatusten törmäytyspaikkana; rönsyilyn tilana. Kasvihuoneen ympärillä järjestetään taidetyöpajoja, tanssia ja musisointia. Väitöskirja liittyy opetuskokeiluun, jossa koululaisten kanssa suunniteltiin Kasvihuoneen taide sisältö; keskustelupömpeli. Keskustelupömpeli tapahtuu Kasvihuoneesta löytyvän kysymyshyrrän kautta.
Projektin taustalta löytyy lukuisia iloisia sattumia, joista suurin lienee Lauri Jäntin päätyminen väitöskirjatutkijaksi. Hänellä on pitkä ja aktiivinen historia helsinkiläisen kaupunkikulttuurin skenessä. Jäntti on ollut mukana järjestämässä niin kuolemateeman ympärille rakennettua festivaalia, kaupunkiliftaamisen kokeiluja kaupungin viranhaltijoille, kuin alakoululaisten opiskelutilakokeiluakin. Jälkimmäisen kautta Jäntti päätyi yhteyksiin maantieteen opettajan koulutuksen apulaisprofessorin Noora Pyyryn kanssa. Jäntti etsi kaupunkitutkijaa yhteistyöhön performanssitaiteelliseen kaupunkitilakokeiluun, jossa kuudesluokkalaiset osallistuivat kaupunkitutkimuslaboratorioon, jonka tukikohtana toimi Helsingin kaupungintalo. Tarkoituksena oli luovalla tavalla nostaa alustalle paljon puhuttanut suomalainen koulujärjestelmä. Pyyry oli tutustunut Jäntin projekteihin ja vinkkasi maantieteen vanhemmalle yliopiston lehtorille Petteri Muukkoselle Jänttiä mahdolliseksi väitöskirjatutkijaksi. Nykyinen väitöskirja kehkeytyy maantieteen aineessa kaupunkimaantieteilijöiden ympäröimänä.
Taustaltaan Jäntti on uskontotieteilijä. Uskontotieteissä häntä kiehtoi, miten kokemukset ja käsitykset todellisuudesta muotoutuvat. Uskontotiede tarjosi väylän erilaisten ihmisten ja heidän toimintansa ymmärtämiseen.
“Viihdyn mysteerien äärellä pohdiskelemassa maailmaa ja täällä olemista yhdessä muiden kanssa. Se ei sinänsä liity uskontoihin. Sieltä tulee se kysymys, että miten ihminen kiinnittyy maailmaan ja miten maailma merkityksellistyy”, pohtii Jäntti.
Vaikka kaupunkimaantieteessä ja uskontotieteessä ollaan monesti samojen isojen humaanien kysymysten äärellä, on Jäntin polku väitöskirjatutkijaksi melko poikkeuksellinen. Useimmiten väitöskirjaa aletaan tehdä melko lineaarisesti tiettyyn aiheeseen erikoistumisen jälkeen. Jäntin polku kuitenkin kuvaa hänen avointa suhtautumistaan ihmistoiminnan tutkiskeluun. Päätös väitöskirjan teosta syntyi lopulta melko nopeasti.
“Siihen liittyy semmoinen viehtymys, että miksipä ei. Olemiseni on ehkä sellaista esteettistä asennoitumista maailmaan, jossa parhaat jutut tulevat yllätyksenä. Jos luottaa ja uskoo siihen, että maailma kantaa ja on avoin kaikenlaiselle elämässä, niin se tuottaa jatkuvasti. Ei voi päivääkään viettää, etteikö jokaisella bussipysäkillä avaudu joku mieletön mahdollisuus johonkin, jota ei ole aiemmin osannut kuvitella”, toteaa Jäntti poikkeuksellisesta polustaan tutkijaksi.
Sattumaa oli myös täynnä Kasvihuone-idean synty. Vielä Mariankadulla asuessaan Jäntti alkoi tehdä viherkeidasta parvekkeelle. Samoihin aikoihin hän jutteli sattumalta kaverin kanssa, joka kertoi että taloyhtiön eteen Helsingissä voi luvan kanssa laittaa kaikenlaista, vaikkapa kukkapenkkejä.
“Sitten ajattelin, että no missäs minun viljelylaatikkoni sitten on, jos ei ulko-oven edessä. Rakensin sitten sellaisen pienen rakennelman pyörien päälle. Jos siitä sitten joku suuttuu, niin kuljettelen sen vain jonnekin muualle”, toteaa Jäntti ajatuksesta. Samalla hän kutsui naapurit mukaan yhdessä viljelemään.
Ennakkoluuloton kokeilu kantoi lopulta kirjaimellisesti hedelmää: “Sehän oli sitten aika hauska siinä. Kokeilun tulos oli, että kukaan ei rakennelmaa tuhonnut koko kesän aikana. Tuli perunoita, auringonkukkia ja kesäkurpitsoja. Siihen muotoutui myös pieni kohtaamispaikka.”
Galleria Kasvihuone syntyi koko komeudessaan alun perin Lönnrotin tien päässä sijaitsevalle aukiolle Jäntin muuton myötä. Rakennelma syntyi roskalavalta löydetyistä vanhoista ikkunoista. Kierrätysmateriaalien käyttöä ei ole unohdettu uusimmassakaan Kasvihuoneen versiossa. Galleriaksi Kasvihuone kehkeytyi jälleen kerran sattumanvaraisen kohtaamisen ja keskustelun myötä taiteilija Maarit Myllysen kanssa. Kasvihuoneen toiminnallinen olemus alkoi syntyä. Ihmisten osallistamisen inspiraationa toimi ympäristö, sillä Kasvihuoneen lähettyvillä oli päiväkoti. Näin versoi idea lasten osallistamisesta Kasvihuoneen toimintaan muun muassa taiteen ja kasvien kasvatuksen merkeissä.
“Asiat ja ideat aika lailla rönsyilee. Ne ovat sellaisia tilannekohtaisia yhteensattumia, että tuossahan on vieressä päiväkoti. Miksei me pyydettäisi niitä mukaan, jos ne lapset tässä lähellä kerran viettävät aikaa. Sitten ajatus jatkuu siihen, että jos meillä on kerran lapsia täällä, niin miksei voisi olla vanhuksiakin.”
Päätyessään jatko-opiskelijaksi, tuntui Jäntistä mielekkäältä kytkeä myös Kasvihuone-projekti väitöskirjaansa. Hän oli jo aiemmin projektin parissa työskennellyt eri ihmisryhmien kanssa; nuorien ja vanhojen, lasten ja aikuisten kanssa. Maantieteen opetusta käsittelevä väitöskirja auttoi rajaamaan yhteistyön ryhmäksi tällä kertaa yläkoululaiset Käpylän Yhtenäiskoulusta.
Porthania valikoitui sijainniksi yliopiston läheisyyden ja keskeisen sijainnin perusteella. Ehdotus otettiin yliopistohallinnossa ennakkoluulottomasti vastaan. Jäntin oman kokemuksen mukaan kaupunkitilan kokeilut onnistuvat saavuttamaan ihmisiä parhaiten, kun ne asetellaan tilallisesti tarpeeksi keskeiselle paikalle ihmisvirtojen ääreen, mutta ei niiden tielle tai eteen, jotta jää rauhaa tutustua ja tutkia. Porthanian aukiolla ihmisvirrat kulkevat eteenpäin, mutta aukion suojaisa tila tarjoaa mahdollisuuden myös paikkaan pysähtymiselle.
“Se oli jotenkin ilmeistä laittaa Kasvihuone Porthanian aukiolle. Varsinkin arkkitehtonisesti ympäristö on hieno ja avoin. Toisaalta aukio on hukkatila, josta kuljetaan läpi”, selventää Jäntti.
Jäntillä on silminnähden paljon sanottavaa ihmisten aktiivisemmasta osallistamisesta kaupunkitilassa. Hän haluaisi herätellä ja ravistella kaikkia katsomaan omaa arkiympäristöään toisin ja ottamaan herkemmin vapauksia kaupunkitilassa toimimiseen. Mutta Suomi on tunnettu jäyhien ihmisten maana. Miten tällaisessa ympäristössä onnistutaan lähestymään ihmisiä ilman, että he juoksevat karkuun?
“Ei täällä ole käytänteitä tai tapoja olla lähellä toista, ei ole juuri sellaista tapaa, joka sanoisi, että bussissa istutaan viereen. Suomessa on eletty vasta niin vähän aikaa kaupungeissa, ettei ole pitkälle kehkeytyneitä kaupunkikulttuurin muotoja, jotka loisivat arkisia kohtaamisia”, kertoo Jäntti.
Jäntin mukaan kulttuuri tapoina ja rutiineina ohjaa vahvasti toimintaa kaupungissa, jonka hän kuitenkin kääntää mahdollisuudeksi: “Samalla se luo mielettömän leikkikentän kaikille kokeiluille.”
Kadun kulkijat lähtevät mukaan, jos kynnys on matala ja tilanne tarpeeksi kutsuva. Jäntin mukaan kohtauttamiseen pyrkivät asetelmat kannattaa suunnitella sellaiseksi, ettei synny syytä kieltäytyä.
“Jos ei vaadi yhtään mitään, ei oikeastaan synny vastarektiotakaan. Kasvihuone liittyy tähän, sillä siinäkään ei pyydetä keltään yhtään mitään: Ovet ovat auki, tee mitä huvittaa”, havainnollistaa Jäntti.
Lisäksi sosiaalinen aloitteellisuus on vaikeaa, joten erilaiset tilalliset sommitelmat voivat toimia aloitteen tekijänä. Samaan tapaan kuin koiran ulkoiluttaminen luo keskustelutilanteita ventovieraiden välille, voi jokin materiaalinen elementti toimia aloitteentekijänä. Myös rakennetulla ympäristöllä on siis toimijuutta, eikä se rajoitu vain ihmisiin.
Kokeilujensa kautta Jäntti haluaa haastaa käsityksen, jossa ihmisen rooli kaupunkilaisena kaventuu instituutioihin nähden pelkiksi passiiviseksi yleisöksi ja kuluttajiksi. Esimerkiksi hän nostaa Pohjoisesplanadin kokeilun, joka on herättänyt runsaasti keskustelua helsinkiläisissä:
“Meidän rooli on kuluttajina mennä ihastelemaan ja kertomaan mielipide, sen sijaan, että rooli voisi olla luova ja osallistuva.”
Jäntti haluaa tarjota Galleria Kasvihuoneen kaltaisten kaupunkitilan kokeilujen kautta esimerkin ja mahdollisuuden myös muille kuin virallisille toimijoille kokeilla. Se avaa ihmisten mahdollisuuksia olla tekijöitä kaupunkitilassa. Spontaanistikin muodostuvat kaupunkitilan käytön muodot, kuten julkiset saunat, taideseinät ja pienviljelmät voivat olla paikkoja kulttuurille, taiteelliselle ilmaisulle, sosiaaliselle kanssakäymiselle, aktivismille ja hauskanpidolle.
“Se on osallistavaa kaupunkikulttuuria, jossa kysytään, miten tukea sitä, ettei kaupunkilaisen rooli olisi olla vain passiivisena yleisönä. Usein osallistavissakin kaupunkihankkeissa asukkaille annettu rooli on varattu vain neuvoantavaksi.”
Kun asukkaat ovat mukana ympäristönsä konkreettisessa luomisessa, syntyy merkityksen tunne. Ideat ovat hedelmällisempi, kun ne ovat kytkettyinä todellisuuteen ja sen toimintaan. Jäntti painottaa ihmisten pitävän huolta siitä, mikä on heille tärkeää ja missä he ovat osallisia. Luovan osallistamisen hyödyt eivät rajoitu yksilöiden elämiin, vaan se voi johtaa laajempaan huolenpitoon yhteisestä ympäristöstä ja kaupungista. Siksi olisi tärkeää osallistaa kaupunkilaisia myös toimijoina enemmän. Fyysisen kokeilun kautta haetaan virikkeitä luovalle ajattelulle. Jäntin ajattelussa konkreettisen toiminnan funktio on selkeä:
“Ajattelu on yhtä kuin toiminta. Ei ajattelua tapahdu tyhjiössä, vaan se syntyy toiminnallisessa suhteessa maailman kanssa.”
Jäntti korostaa, että aito mahdollisuus osallistua ja vaikuttaa motivoi: Jos vaikkapa kaupunki järjestää työpajan uuden viheralueen suunnittelusta, olisi projektiin jo olemassa jonkinlaiset takeet toteutumisesta ja asukkaat pääsisivät osallistumaan suunnitteluun ja toteutukseen alusta loppuun asti. Jäntin vahva näkemys on, että osallisuuden kautta voidaan synnyttää huolenpitoa. Jäntti myös huomauttaa, että osallisuus on konkreettista toimintaa ja kokeiluja. Samalla jokaisen aito kokeilu on riski, joka voi myös epäonnistua.
Usein hedelmällisin maaperä uudelle syntyy kokeilemalla ja epäonnistumalla, ajattelee Jäntti. Hänen mielestään tulee olla rohkeutta myös epäonnistua ja poiketa tehdyistä suunnitelmista, jotta voi syntyä jotain uutta: “Usein se pieleen meneminen on juuri se hetki, joka avaa ajattelua kaikkein eniten.” Kokeilut ovat riskejä, mutta tarpeellisia sellaisia. Ne avaavat vuoropuhelua ja kertovat, kuinka moninaisesti kaupunkitilaa käytetään ja haluttaisiin käyttää.
Galleria kasvihuoneen merkitys kiteytyy juuri sen irrallisuuden tuntuun; ai näinkin voi tehdä, tällaistakin voi olla kaupunkitilassa. Fyysinen ympäristö kiinnittää kaupunkien asukkaat ympäristöönsä. Pienikin yksityiskohta tai särö tutussa maisemassa voi ravistella totuttuja polkuja. Yhtäkkiä on poikennut työmatkareitiltä ihastelemaan koppia, jonka sisällä kasvaa valtavia kurkkuja. Ehkä uusi näky istuttaa siemenen uudesta ideasta tai poikkeama reitiltä johtaa uuteen merkitykselliseen kohtaamiseen. Kukaan ei voi tietää täysin, mitä syntyy, kun ihmiset ja asiat kohtaavat odottamatta. Siinä piilee Jäntin tutkimuksen ydin.
“Yksi pyrkimyshän Kasvihuone-projektissa on akatemian ja muun maailman törmäytys, joka tehdään pienellä ikään kuin tilallisella ehdotelmalla, eikä niinkään pakottaen yrittämällä. Ajatuksena olisi, että Kasvihuone voisi tuottaa hauskoja spontaaneja törmäyksiä ja keskusteluja.”
Galleria Kasvihuoneeseen ilahduttaa Porthanian aukiolla (Yliopistonkatu 3) 30.9.2023 saakka.