”Keräilen koppakuoriaisia ja rämmin metsissä!” hihkun innoissani opiskelukavereilleni. Kysymys on siis siitä, että mitä minä oikein siellä Urbarian harjoittelussa kesällä teen. Vastaus: pääsen avustamaan evoluutioekologian tutkijatohtori Basile Finandia hänen kenttätutkimuksissaan ympäri pääkaupunkiseutua. Ympäristötieteilijälle kesäpäivien viettäminen metsässä on oikein tervetullut tarjous toimistotyön oheen.
Kenttätyöskentely alkaa autoajelulla tutkimuskohteisiin ympäri pääkaupunkiseutua. Kuskin paikalla istuu tällä kertaa kaupunkiekologian dosentti Johan Kotze, joka kertoo vastauksia kaikkeen mitä osaan kysyä - sekä siihen, mitä en ole tajunnut ajatellakaan.
Saan heti huomata, että lajin tunnistuksessa minulla olisi vielä paljon opittavaa. Tässä tutkimuksessa ei tosiaankaan ole kyse mistä tahansa kansakielisistä koppakuoriaisista vaan maakiitäjäisistä -eli petokuoriaisten alalohkoon kuuluvista kuoriaisista. Niitä on erikokoisia ja näköisiä, siivellisiä ja siivettömiä. Maakiitäjäiset nimensä mukaisesti kipittävät pitkillä jaloillaan pitkin maata, ja tänä kesänä niistä muutamat epäonnisimmat tipahtavat tutkijan muovipurkkiin.
Basile tutkii, miten maakiitäjäiset reagoivat urbaanissa ympäristössä tapahtuvaan elinympäristöjen pirstoutumiseen pitkällä aikavälillä. Erityisen mielenkiintoisen tutkimuksesta tekee sen historiallinen näkökulma. Käytännössä kenttätutkimusta tehdään erilaisilla alueilla, joista osa on kaupungistunut ja metsät pirstaloituneet jo vuosikymmeniä sitten, toiset tutkimuskohteista ovat käyneet läpi muutoksen vasta viime vuosina.
Monen tutkimusmetsän vieressä on tälläkin hetkellä rakennustyömaita, sillä Helsinkiin rakennetaan rakennuksia ja uusia asuinalueita kovaa tahtia. Kaupungin tiivistyessä metsät pienenevät ja eristyvät kauemmaksi toisistaan. Basilen tutkimustulokset antavat arvokasta tietoa siitä, miten tämä elinympäristöjen pirstaloituminen vaikuttaa pitkällä aikavälillä.
Ajallinen perspektiivi olisi tärkeää ottaa paremmin huomioon hektisessä kaupunkiympäristössä. Kaupungistumisen vaikutukset voivat näkyvät eliöyhteisöissä ja lajien ominaisuuksissa vasta vuosien, vuosikymmenten tai vuosisatojen viiveellä. Elinympäristöjen muutos voi muuttaa lajikirjoa ja vaikuuttaa populaatiotasolla yksilöiden ominaisuuksiin, kuten kokoon ja leviämiskykyyn. Pahimmillaan pirstaloituminen vähentää populaatioiden elinvoimaisuutta ja voi johtaa paikallisiin sukupuuttoihin. Luontokato ei tapahdukaan yhtäkkiä ja dramaattisesti, vaan koko ajan siellä täällä ja usein lähes huomaamatta.
Vakavista aiheista huolimatta kenttätutkimus on käytännössä hyvin konkreettista ja hauskaa. Helsingissä on kauniita ja monimuotoisia metsäalueita, joissa on ilo kulkea. Kesäisissä metsissä kulkemisessa on toki omia haasteitaan; alkukesällä hyttysparvet ja loppukesällä äkäiset ampiaiset. Kokeneita hyönteistutkijoita ne eivät kuitenkaan hätkäytä.
Johan ohjaa tottuneesti aloittelijaa urbaanin ekologiatutkimuksen käytäntöihin. Tässä tutkimuksessa käytetään kuoppapyydysmenetelmää, eli maastoon asetetaan pieniä purkkeja ansoiksi ja niihin tipahtavat yksilöt päätyvät tunnistettaviksi ja mitattaviksi laboratorioon. Metsistä tutkitaan myös ympäristömuuttujia kuten maaperän ominaisuuksia, lehtikarikkeen paksuutta ja latvuspeittävyyttä.
Ensin täytyy tietysti etsiä tutkimusalue ja löytää Basilen ja Johanin alkukesällä piilotettamat purkit. Kaupunkialueilla tämä ei aina ole ihan niin yksinkertaista, kuin miltä kuulostaa. Kuulemma varsinkin päiväkodit ja koiranulkoiluttajat aiheuttavat haasteita, sillä muovipurkit ja niiden sijainnin merkkinä käytetyt värinauhat kiinnostavat tutkijoiden lisäksi myös metsiköissä viihtyviä lapsia ja koiria. Yhdessä metsäkohteessa merkkinauhat ovatkin hävinneet, ja hetken kenttätutkimus muistuttaa enemmänkin aarteen etsintää.
Yleensä tehtävä sujuu ryhmätyönä tehokkaasti. Purkki pois, sisältö talteen, purkki takaisin ja piiloon lehtien alle. Joistain purkeista löytyy paljon kuoriaisia, eli juuri sitä haluttua tutkimusdataa. Toisiin on tippunut kotiloita tai muurahaisia. Myöhemmin laboratoriossa ihmettelen, miten paljon erilaisia pieniä maaperäeliöitä madoista hämähäkkeihin pienestäkin näytteestä löytyy.
Metsiä kiertäessä ehtii jutella ja oppia samalla paljon tutkimusmaailmasta. Erityisen kiinnostavaa on kuulla kansainvälisten tutkijoiden kokemuksia Suomesta ja siitä, miten kaupunkitutkijan työ vie helposti ympäri maailmaa. Ranskalainen Basilekin on päätynyt Pariisin puistoista Helsingin hyttysmetsiin.
Kaupungit ovat keskenään hyvin erilaisia, mutta samankaltaisia ilmiöitä voi tutkia lähes missä vaan. Samankaltainen toistuu urbaaneissa ympäristöissä; osa lajeista menestyy kaupunkialueilla, toiset taantuvat ja häviävät, jotkut pendelöivät urbaanin rajamailla. Kaupungit tarjoavat resursseja ja monimuotoisia elinympäristöjä, mutta tarkoittavat myös uudenlaisia uhkia, stressitekijöitä ja pirstaleista elinympäristöä, johon suuri osa lajeista ei ole vielä ehtinyt sopeutua.
Hyönteisten, kuten juuri maakiitäjäisten, tutkiminen urbaanissa ympäristössä on tärkeää, sillä ne tuottavat valtavasti olennaisia ekosysteemipalveluita pölytyksestä jätteen hajottamiseen. Olemme riippuvaisia näistä naapureistamme. Vaikka urbaanit ilmiöt ovat samankaltaisia eri paikoissa, voivat paikalliset erot lajien käyttäytymisessä, piirteissä ja sopeutumisessa olla merkittäviä. Siksi ekologista perustutkimusta tarvitaan myös meidän pohjoisten kaupunkien eliölajeista ja elinympäristöistä.
Luonnontieteellinen tutkimus vaatii kärsivällisyyttä ja tarkkuutta. Basile istuu heinäkuussakin pitkiä päiviä laboratoriossa tunnistamassa, mittaamassa ja tilastoimassa jokaisen kerätyn kuoriaisen. Pääsen itsekin kokeilemaan jalkojen ja kuorenpalojen pikkutarkkaa irrottelua ja mikroskoopilla mittaamista. Pienet otukset ovat yllättävän kauniita, kun niitä pysähtyy kunnolla katsomaan.
Aikaa ja vaivaa vaativan tutkimustiedon tulisi päätyä tutkimuspapereista käytäntöön ja kaupunkisuunnittelijoiden työpöydille. Tietoa tarvitaan päätösten tueksi, jotta kaupungeista voidaan tehdä pitkällä aikavälillä kestäviä elinympäristöjä niin meille ihmiselle kuin muillekin lajeille. Urbarian tutkijatohtorit tekevät tiivistä yhteistyötä kaupunkien kanssa näiden tavoitteiden toteuttamiseksi.