Hulevesistä juurilasisiipeen: nostoja Ilmastoneutraalit ja -kestävät kaupungit -seminaarista 12.5.

Tiistaina 12.5. Ilmastoneutraalit ja -kestävät kaupungit –seminaarisarjassa kuulimme tällä kertaa näkökulmia ja ratkaisuja kaupunkiluonnon monimuotoisuuden edistämiseen!

Ensimmäisen esityksen piti Kati Vierikko, erikoistutkija ja ryhmäpäällikkö Suomen ympäristökeskuksesta. Vierikko esitteli luontopohjaisia ratkaisuja, jotka toimivat luonnon ehdoilla mutta toisaalta auttavat monipuolisesti esimerkiksi hulevesien hallinnassa, monimuotoisuuden kasvattamisessa sekä viihtyisyyden lisäämisessä. Kehitettävää on kuitenkin vielä ratkaisujen ylläpidossa, minkä lisäksi ne kannattaisi huomioida jo maakuntakaavatasolla.

Seuraavaksi professori Ian MacGregor-Fors Helsingin yliopistosta kertoi suomalaisista kaupunkilinnuista. Hän ilmaisi huolensa siitä, että rahoitus keskittyy liikaa soveltavaan tutkimukseen, jolloin sitä tehdään ilman perustutkimuksen antamaa tietopohjaa. Hän esitteli myös tutkimusryhmänsä viimeisimpiä tuloksia, kuten että pienet “taskupuistot” voivat olla tuplasti lajirikkaampia kuin urbaanit alueet, suuret puistot jopa kolminkertaisesti. Kuitenkin monimuotoisuuden houkuttelussa on edettävä varoen, eikä ole esimerkiksi varmaa, ovatko kaupunkilintujen populaatiot elinvoimaisia ilman kaupunkien ulkopuolisia yksilöitä.

Sitten Liisa Kulmala, vanhempi tutkija ja ryhmäpäällikkö Ilmatieteen laitokselta puhui siitä, kuinka kaupunkiluonto hiilinieluineen on osa ilmastoratkaisua, sillä päästöttömyys on haastava saavuttaa. Hän esitteli hiilenkiertomalleja, joista hän tutkimusryhmineen on kehittänyt koneoppimiseen perustuvia keveitä ja nopeita versioita, ”emulaattoreita”. Mallit ovat tarpeen, sillä kaikkialla ei ole mahdollista tehdä mittauksia.

Neljännessä esityksessä ympäristösuojelusuunnittelija Antti Mäkelä Turun kaupungilta esitteli toimia, joita kaupunki on tehnyt suojellakseen uhanalaista, vain Turussa ja Ahvenanmaalla esiintyvää juurilasisiipeä. Kaupunki rakensi uuselinympäristön joutomaalle istuttamalla sinne lähialueiden paahdekasveja, ja jo pian sieltä löytyi sekä juurilasisiipi että kaksi muuta harvinaista perhoslajia. Uuselinympäristöillä voi siis olla tärkeä roolinsa suojelussa.

Ilmastoneutraalit ja -kestävät kaupungit –seminaarisarja on suunnattu kuntien ja kaupunkien ilmastotoimien edistämisestä kiinnostuneille sidosryhmille, kuten kuntien ja kaupunkien ilmastotoimista vastaaville viranomaisille, yhdyskunta- ja kaupunkisuunnittelun parissa toimiville asiantuntijoille, kaupunkien päättäjille, kansalaisjärjestöjen edustajille ja kaupunkilaisille. Seminaarit ovat osa Helsingin yliopiston, Ilmatieteen laitoksen, Itä-Suomen yliopiston ja Tampereen yliopiston yhteistä ilmakehän ja ilmaston lippulaivaohjelmaa (Atmosphere and Climate Competence Center (ACCC)).

Seuraava seminaari järjestetään syksyllä. Kiitos osallistujille!