Blogikirjoituskilpailu käynnistettiin tarkoituksena tutkia moniulotteisia oikeudenmukaisuuden näkökohtia Helsingin pääkaupunkiseudulla ja osallistumaan kutsuttiin Helsingin yliopiston ja Aalto yliopiston opiskelijat. Kolme parasta blogikirjoitusta ovat innostavia ja hyvin perusteltuja ja käsittelevät kiinnostavalla tavalla oikeudenmukaisuutta ja tasa-arvoa Helsingin kaupungissa eri näkökulmista. Alta näet voittaneet blogikirjoitukset, jotka käsittelevät kysymystä Oikeudenmukaisesta kaupungista.
Onnittelut voittajille!
We approached the question, “Is Helsinki a just city?” through the lens of neurodivergence. During our inclusivity course, we analysed the research paper Considerations of the built environment for autistic individuals: A review of the literature (Black et al., 2022). The article considered different ways the built environment impacts autistic individuals and how it could be improved to accommodate them better.
We wanted to continue this research by applying the conclusions of Black et al. (2022) to different types of urban spaces. We deliberately chose well-known places that are under high-activity use. These spaces include commercial, circulation, and public transport spaces.
The Stockmann department store was chosen as a commercial space for the analysis. Being one of the most recognisable buildings of Helsinki, it was selected due to its historical value and openness to the public.
Multiple entrances make it easier for the neurodivergent to exit and enter while visiting Stockmann. Once inside, maps on each wall of the staircases and escalators are easy to understand as they are colour-coded with their functions. A spacious atrium opens from the ground floor lounge with views towards the upper floors. The varied ceiling heights found on the floors are incoherent with areas of differing activities, causing a disorganized effect.
A combination of artificial and natural lighting tends to be pleasing for neurodivergent persons. However, many interior areas within the Stockman are visually closed from the direct diffused light. The light fixtures aren't hidden and are a visual distraction. The walls have sharp corners, which aren’t ideal for autistic people. The patterns found aren’t overly complex and are easily processable; Moreover, the textures are cohesive on most floors, as the tiles and bright walls don’t distract the view.
Considering the design changes, it’s important to remember the cultural heritage. It’s essential to adapt spaces for everyone. However, it’s crucial to preserve the historical aspects as well. Stockmann isn’t a perfect example of the space fitting for the neurodiverse. Nonetheless, it’s culturally significant to primary users, neurotypical people.
For a circulation space, we chose Narinkkatori, the square in front of the Kamppi centre. It’s a busy public transportation hub and connects the surrounding commercial areas. Narinkkatori’s location means that most people with businesses in the city centre will come into contact with it; this includes autistic people.
Narinkkatori is a broad, open space flanked by high buildings. There is almost no vegetation or other dividing elements. Clear compartmentalisation of uses is missing. This is problematic, as the square isn’t only used for passage but also shopping, eating and events. These different functions meld into each other, causing distraction and disorientation.
Even worse is the amount of visual clutter around Narinkkatori. It hosts lots of illuminated adverts and neon signage. The worst is a giant LED screen above the main entrance of Kamppi constantly playing commercials. Moreover, the glass facades around the square cause lots of glare. All of this may result in discomfort for the neurodivergent users of Narinkkatori.
There would be some simple measures to make the square more accommodating to autistic people and, frankly, everyone. The amount of light pollution should be reduced, especially in the case of the most dazzling adverts. Adding dividing elements like benches or planting boxes would also help with compartmentalisation.
As a public transportation space, we observed the Central Railway metro station. It’s comfortable to enter due to several street-level entrances, but finding the way out is challenging. At the platform entrance, relevant signs blend with advertisements, distracting from the essentials. The platform has two entrances: one accessible by an elevator and another via escalators. The elevator, hidden in a dark corner behind the escalators, creates an unsafe atmosphere.
The station has no natural light, which is understandable due to its underground location. However, the selected lighting solutions dazzle and reflect from other materials. The architectural colour palette is neutral, with beautiful details in the tiling of the walls. Still, various materials and shapes combined engender a hectic atmosphere. The orange colour of the metro can be overwhelming, yet it’s a helpful symbol for recognising the metro throughout Helsinki.
With some changes, the circulation experience in the observed metro station could be enhanced for neurodivergent individuals. Clear signs and hidden indirect lighting would be more pleasant. Subtle structural changes could be done without removing the history. Suspended ceilings changed to more obscure versions would calm the visual clutter and improve the feeling of active circulation areas. The noise pollution characteristic of a metro should be reduced with well thought out acoustic solutions.
In conclusion, Helsinki, like many other cities, is only partially inclusive for neurodivergent people. When making the inclusivity adjustments, it’s also important to consider historical and ecological values. How could the design be adapted while keeping its cultural heritage? The combination of improvements in the built environment should be based on the needs of the neurodivergent people, as well as the aesthetics of the neurotypical. As Helsinki develops to be more inclusive, the environment becomes more pleasant for everyone.
References:
Black, M. H., McGarry, S., Churchill, L., D’Arcy, E., Dalgleish, J., Nash, I., Jones, A., Tse, T. Y., Gibson, J., Bölte, S., & Girdler, S. (2022). Considerations of the built environment for autistic individuals: A review of the literature. Autism, 26(8), 1904–1915. https://doi.org/10.1177/13623613221102753
Though having many faults and room for growth in terms of socio-economic inequalities in the eyes of Finnish scholars, Helsinki also portrays many attributes of how a just city should look and feel. As a Filipino-American who moved to Finland two years ago, I have come to understand why this country has become a world leader in social equity, environmental sustainability, and democracy, finding many answers and developing more questions along the way.
At its foundations, Helsinki’s ability to facilitate access to resources and services is impressive and fundamentally egalitarian. Allowing all people the opportunity to access basic resources like food, water, and shelter is a staple to this city and country’s principles. Mixed-use neighborhoods which guarantee necessary resources are accessible within each neighborhood is ensured through strategic planning. Being the only European country with decreasing homelessness, the City of Helsinki has proven to be just through its focus on fundamental human rights and its determined adherence to the UN’s Sustainable Development Goals.
Mixed-use neighborhoods ensure proper access to food within Helsinki while carefully developed public transport systems largely provide Helsinki citizens with the means of accessing resources and services with ease. Helsinki is able to minimize socio-economic inequalities by developing new neighborhoods with high levels of public transport access in mind. Utilizing access points to connect communities to the common meeting point of the city’s center, these planning efforts develop a sense of community amongst its people through reliance on public resources.
Fear of residential segregation and its subsequent resource disparities, like in many US cities, have led to residential mixing policies in the City of Helsinki. Access to social housing within each neighborhood seeks to prevent lower and upper socio-economic classes from segregating themselves from each other. Simultaneously, the City attempts to limit segregation amongst different ethnic groups through housing policies and goals.
Residential areas mix social classes through offering different types of housing within each area, which more intensely focuses attention on an area’s public spaces as the location for social interaction. But problems within the city arise through a fairly expensive cost for leisure activities in an area’s public spaces. For example, local shopping centers are often seen as the primary spaces for social interactions, especially during the long winter, but the activities offered frequently come at a high cost. This disproportionately prevents participation from the lower socio-economic classes who cannot afford these shopping centre activities.
I have this funny question I pose to people in Helsinki of what came first: Did the Finns’ awkwardness lead them to rely on social welfare or was it the welfare state that made them socially awkward? Finnish people tend to have an unconventional way of interacting with strangers. This meaning, they just don’t really do it. Though it may seem cold, I believe this to be a byproduct of people’s trust in the government to do its job in taking care of others so individuals can go about minding their own business, knowing that their fellow citizens will be properly looked after.
The relatively mutual trust that Finns and their government tend to have between each other is remarkable. Democracy begins with transparency, providing a solid foundation through this city and country to maintain its people’s trust. Fairly reliable news sources and a strong culture which prioritizes education precedes the democratic process of creating change. This is most prominently seen through the individuals’ perception of their ability to create change.
In my hometown of Milwaukee, I see many young people like myself who feel hopeless in creating change. But, here in Helsinki, I see people of all ages who feel empowered to create change through the principle of using your voice and gathering to fight for your rights. Though the City of Helsinki has its troubles, it is significantly guided by education and the basic principles of democracy. This city may already be more advanced than most, but this does not stop its people from progressing towards a better future of equality and sustainability. And that’s what I believe to be a just city.
Helsinki oikeudenmukaisena kaupunkina on herättänyt laajaa keskustelua kaupungin rakentamisen eri lähestymistavoista. On pohdittu, tulisiko kaupungin olla yhden kokonaisuuden valmis taideteos, vai saako se olla urbaani, joustava, monen asian sattuma ja summa. Kaikki ajatukset kuitenkin johtavat kysymykseen siitä, mikä on kaupungin perimmäinen tarkoitus ja tehtävä.
Ääripäät ja utopiat toimivat keskustelun pohjana, mutta niiden tarkoitus ei ole tarjota lopullista ratkaisua. Yalzadeh & Blumbergin määritelmän mukaan “City beautiful” -aate edustaa kaupunkia fantastisena kokonaistaideteoksena. Aatteessa ihannoidaan Antiikin arvoja ja ajatusta ideaalimaailmasta. Jos kaupunki suunnitellaan ideaali-ihmisille, väistämättä se synnyttää “ideaali kansalaisia” (Yalzadeh & Blumberg, 2019). “City beautiful” -aate korostaa järjestystä ja hierarkiaa, mutta yhden vision toteuttaminen koko kaupungissa tuntuu ainakin Helsingissä nykypäivänä hieman vieraalta ja niin sanotusti jopa diktaattorimaiselta. Rakentuuko kaupunki tällöin oikeasti ihmisille vai ihmisihanteille?
Vaikka City beautiful -aatteen tarkoitusperät ovat varmasti hyvää tarkoittavia, herää kysymys siitä, onko loppujen lopuksi eettistä tehdä massiivisia päätöksiä yhden ihmisen toimittamana? Synnyttääkö tämäntapainen ideologia autoritäärisiä ihmisiä̈? Voidaanko edes odottaa kaupungin muuttavan ihmisiä? Ihmisille on luontainen tarve etsiä parempaa elämää, elinoloja ja asumista. Kehittämällä kaupungin, joka synnyttää ideaali-ihmisiä, voidaan yksilön vastuu itsensä kehittämisestä ulkoistaa arkkitehdin kynään. Oikotietä onneen tuskin on, vaikka tietynlainen asumisympäristö voi ohjata suurestikin yksilön toimintaa.
City beautiful -aate kukoisti 1900-luvun alussa. Nykypäivänä, yli sata vuotta myöhemmin, ihanteista ja suurista visioista ei ole päästy eroon. Bilbao -efekti tunnetaan ilmiönä, missä merkittävä osa kaupunkieliitistä ympäri maailmaa pyrkii rakentamaan kaupunkeihinsa arkkitehtonisia ikoneita, esikuvanaan 1990-luvun Bilbaon Guggenheim-museon tapaus ja siitä enemmän tai vähemmän tiedotusvälineiden kautta muodostettu ymmärrys. Del Cerro Santamarían mukaan Bilbaon menestystarina sai monet uskomaan vakaasti, että taloudellisissa vaikeuksissa oleva kaupunki voitaisiin kääntää suunnanmuutokseen pelkästään ikonisella arkkitehtuurilla. Hänen mukaansa museon rakentamisen vaikutus ulottui siis diskursiivisesta maailmasta materiaaliseen maailmaan. Del Cerro Santamaría kertoo, kuinka tapaus sai monien kaupunkien päättäjät ympäri maailmaa pitämään mahdollisena Bilbaon mallin kaltaista käännettä paikallisessa kehityksessä, yksinkertaisesti rakentamalla Guggenheim-museon. (Del Cerro Santamaría, 2020)
Guggenheim-museon kaltaiset yksittäiset piste-elementit voivat muuttaa kaupungin luonnetta ja onnistuessaan nostaa alueen haluttavuutta. Muutoksen kääntöpuolena saattaa kuitenkin olla paikallisen, autenttisen ja alkuperäisen toiminnan pyyhkiytyminen. Tehdäänkö kaupunkeja ihmisille, vai tavoitellaanko kaupungin muutoksilla yhteiskunnan tehokkuuden kasvua? Tekevätkö ihmiset kaupungin vai kaupunki ihmisen? Nämä kysymykset nousivat esille myös Suomessa, kun Helsingin kaupunginvaltuusto aikoinaan hylkäsi Guggenheim-museon hanke-ehdotuksen.
Ideaalin kaupungin ja yhden vision toteuttamisessa on myös hyviä puolia. Selkeys ja tehokkuus ovat tavoittelemisen arvoisia asioita toimivalle kaupungille, joita voi kieltämättä toteuttaa helpoiten yhden visionäärin toimesta. Monesti myös sekavuus ja kaaos alkavat kukoistamaan, mikäli useampia visioita koetetaan pakottaa yhteen. Mikä on loppujen lopuksi arvojen symbolismia ja mikä todella arvoja toteuttavaa? Mihin väliin kaupungit tällä janalla sijoittuvat?
Oikeudenmukainen ja tasa-arvoinen kaupunki syntyy utopian ja ääripäiden kompromisseista. Kuitenkaan kaupunkien syntyä ei tarvitse pakottaa, sillä ne syntyvät ja kasvavat ilmiöinä ikään kuin luontojaan. Historian saatossa monet kaupungit ovat syntyneet liikkumisen risteyskohtiin ja lähteneet kasvamaan pienistä asioista. Kaupungit rakentuvat usein jonkin ”luontaisen elementin” ympärille, kuten joen tai junapysäkin varteen. Toisaalta voidaan myös rakentaa uusi merkittävä monumentti ja toivoa parasta. Ilmastonmuutoksen saapuessa ja maapallomme resurssien ehtyessä “toivotaan parasta” -rakentaminen ei kuitenkaan ole riskin ottamisen arvoista. Monumenttien ja yksittäisten “piste-elementtien” vaikutusta kaupungin luonteeseen ei tule silti aliarvioida, vaikka joskus näillä voikin olla ratkaiseva vaikutus – sekä hyvässä että pahassa.
Salomaa & Tuomiston artikkelin mukaan (2022) Itä-Helsingin perinteikkään ostoskeskus Puhoksen ja sen ympäristön uudistaminen on herättänyt huolta kaupungin liiallisesta vaikutuksesta alueen luontaiseen kehitykseen. Artikkelin mukaan projektin väitetään pyrkivän säilyttämään ja kunnioittamaan historiallisesti arvokasta rakennuskokonaisuutta, heijastaen kaupungin halua vaalia kulttuuriperintöä. Lisäksi artikkelissa todetaan, kuinka projektilla korostetaan nykyisten toimijoiden aseman ja monikulttuurisen identiteetin säilyttämistä, samalla, kun kaupunkitilan muutokset ja uudet viheralueet heijastavat kaupungin pyrkimystä avoimiin tiloihin, tuoden esiin yhdenvertaisuuden kaupunkiympäristössä. (Salomaa & Tuomisto, 2022)
Huolenaiheet koskien gentrifikaatiota korostavat samanaikaisesti kaupunkikehityksen varjopuolia, kuten korkeampia vuokria, mistä voi seurata alkuperäisen kulttuurin häviämistä. Tämä keskustelu kuvastaa laajempaa pohdintaa siitä, miten kaupunkien kasvua ja kehitystä tulisi ohjata niin, että se ottaa huomioon sekä kaupungin historiallisen perinnön että nykyisen yhteisön tarpeet. Suurta keskustelua on aiheuttanut myös Helsingin Suvilahteen kaavailtu suuri viihdekeskus, mikä toteutuessaan pyyhkisi pois nyt paikalla olevan DIY-skeittiparkin. Aromaan artikkelin mukaan vielä käytössä oleva skeittiparkki edustaa kaupunkilaisten itse organisoimaa väljää tilaa, jossa käyttäjien toimintaa ei ole ennalta määrätty. Suvilahden asemakaavasta on artikkelin mukaan jätetty määräajassa kaksi valitusta. Näissä vaaditaan, että hallinto-oikeus kumoaisi Helsingin kaupunginvaltuuston päätöksen asemakaavan muutoksesta lainvastaisena. (Aromaa, J. 2023)
Kaupungin suunnittelemisella on merkittäviä vaikutuksia yhteiskuntaan. Tavoitteet ovat suuret, kun puhutaan siitä, minkälainen kaupunkirakenne johtaa inhimillisyyteen ja ihmisten hyvinvointiin. Olipa kaupunkisuunnittelussa aate, visio tai rakenne mikä tahansa, tämä ei saisi olla esteenä tulevien sukupolvien arvovalinnoille. Paras lopputulos on usein ääripäiden kompromissi, jossa lopputulokseen kukaan ei ole täysin tyytyväinen, mutta jonka ymmärtäessään kaikki ovat enemmän tyytyväisiä.
Lähteet:
Aromaa, J. (3.7.2023). Mikko Leppilammen suunnitteleman viihdekeskuksen rakentaminen siirtyy Helsingissä. Yle Uutiset. Saatavissa https://yle.fi/a/74-20039485
Del Cerro Santamaría, G. (2020). Iconic architecture and the end of the Bilbao Effect: Bilbao, Denver, Abu Dhabi. PhD. The Museum Review journal wordpress, Volume 5, number 1. Saatavissa https://themuseumreviewjournal.wordpress.com/2020/09/22/tmr_vol5no1_del…
Salomaa, M. & Tuomisto S. (24.8.2022). Helsingin Itäkeskuksen Puhoksen ostarille uusi kehityssuunnitelma. Rakennuslehti. Saatavissa https://www.rakennuslehti.fi/2022/08/helsingin-itakeskuksen-puhoksen-ost…
Yalzadeh, I. & Blumberg, N. (2019). City Beautiful movement. Encyclopedia Britannica. Saatavissa https://www.britannica.com/topic/City-Beautiful-movement