Yhteishaussa noin puolet kandiohjelmien uusista opiskelijoista valitaan valintakokeella. Kaikissa hakukohteissa ei kuitenkaan ole valintakoevalintaa. Lisäksi joissakin hakukohteissa valintakoevalinta on rajattu tietylle hakijajoukolle, kuten hakijoille, jotka eivät ole suorittaneet ylioppilastutkintoa.
Tarkista hakukohteen valintaperusteista Opintopolussa millä eri valintatavoilla hakemaasi hakukohteeseen voi tulla valituksi.
Kaikille hakijoille suunnatut valintakoeohjeet löytyvät Yliopistovalinnat.fi-sivustolta.
Helsingin yliopisto järjestää suurimman osan valintakokeistaan digitaalisina valintakokeina. Digitaalinen valintakoe tehdään omalla kannettavalla tietokoneella yliopiston osoittamissa tiloissa.
Ohjeet päivitetään viimeistään maaliskuussa 2024.
Sinulla tulee olla kokeessa mukanasi
Hyväksyttyjä henkilöllisyystodistuksia ovat voimassa oleva
Myös vanhentunut passi tai henkilökortti kelpaa, jos sen voimassaolo on päättynyt enintään vuosi sitten. Sinut täytyy kuitenkin voida tunnistaa asiakirjassa olevasta kuvasta.
Et voi osallistua valintakokeeseen, jos sinulla ei ole mukanasi hyväksyttävää henkilöllisyystodistusta. Sinulla tulee olla varsinainen henkilöllisyystodistus mukanasi, pelkkä kuva henkilöllisyystodistuksesta ei riitä.
Opiskelijavalinnan yksilöllisillä järjestelyillä tarkoitetaan yksilöllisiä käytännönjärjestelyitä valintakoetilanteessa. Sinulle voidaan myöntää yksilöllisiä järjestelyitä sairauden, vamman tai haitan vuoksi. Myönnettävät järjestelyt riippuvat siitä, millaisia tarpeita sinulla on. Voit esimerkiksi saada kokeeseen lisäaikaa tai mahdollisuuden käyttää apuvälineitä.
Lue ohjeet yksilöllisten järjestelyiden hakemisesta tarkasti ja hae järjestelyitä ajoissa.
Joissakin valintakokeissa on käytössä ennakkomateriaalia. Valintakokeet voivat myös perustua tiettyyn lukion oppimäärään tai kokeessa jaettavaan aineistoon. Opintopolussa kerrotaan kunkin hakukohteen osalta, millä tavoin valintakokeeseen tulee valmistautua.
Helsingin yliopisto järjestää vuonna 2024 suurimman osan valintakokeistaan Messukeskuksessa. Oikeustieteellisen tiedekunnan ja Svenska social & kommunalhögskolanin valintakokeet järjestetään Helsingin lisäksi myös Vaasassa. Voit osallistua valintakokeeseen vain sillä paikkakunnalla, jonka olet Opintopolun hakulomakkeella valinnut koepaikaksesi.
Tarkistathan oman koepaikkasi joko sinulle sähköpostitse tai tekstiviestitse lähetetystä tunnisteesta tai tältä sivulta.
Kokeen tarkka paikka ilmoitetaan hakijoille noin viikkoa ennen valintakoetta sähköpostitse ja tekstiviestitse lähetettävässä tunnisteessa.
Yliopistovalinnat.fi sivulta löydät tiedot kaikista Vallu-valintakoepalvelussa järjestettävistä valintakokeista.
Kokeen tarkka paikkaa julkaistaan tällä sivulla viimeistään viikkoa ennen koetta. Jos olet hakenut ja sinulle myönnetään kokeeseen yksilöllisiä järjestelyitä, saat tiedon koepaikastasi erikseen.