Äänitteen kesto: 32 min
Hastattelija: Reetta Rönkä
Vastaaja: Hannes Lohi
[Tunnusmusiikki]
Reetta Rönkä: Hannes Lohi, mikä on sellainen juttu, jota sun mielestä joka ikisen koiranomistajan kannattaisi just nyt ajatella?
Hannes Lohi: No nythän on pandemia-aikana paljon hankittu koiria. Ja siinä yhteydessä, kun sitä koiraa hankkii, niin kannattaa miettiä, mitä sen koiran kans aikoo touhuta, mitä niistä koirista on viime aikoina uudelleen tiedetty. Nythän on viimeisen 15 vuoden aikana koirien geenitutkimus maailmalla käynnistynyt, kun koirien perimä kartoitettu. Kannattaisi selvittää, miten se vaikuttaa ja voisiko se vaikuttaa siihen hankintaan ja mitä tietoja sieltä on saatu aikaseksi. Se voi vaikuttaa siihen, minkälaista rotua haluaa tai mitä sieltä on mahdollisesti odotettavissa sit sen koiran kanssa.
[Tunnusmusiikki]
Reetta Rönkä: Kuuntelet Helsingin yliopiston Utelias mieli -podcastia, joka puhuu tieteestä tunteella.
[Tunnusmusiikki]
Reetta Rönkä: Tässä podcastissa tutkija saa puhua juuri siitä, mikä nyt on kiinnostavaa ja tärkeää. Vieraana on tänään Hannes Lohi, molekyyligenetiikan professori Helsingin yliopistosta. Moikka!
Hannes Lohi: Terve.
Reetta Rönkä: Mä oon Reetta Rönkä, tän podcastin juontaja.
[Tunnusmusiikki]
Reetta Rönkä: Hannes, sun kanssa me puhutaan tänään siis siitä, miten koirien geenejä tutkimalla voidaan ymmärtää sekä koiria että löytää ratkaisuja esimerkiksi ihmisten sairastamiin sairauksiin. Mut mä pysähdyn heti ekana tähän sun titteliin ja sun tutkimusalaan, siis molekyyligenetiikkaan, olet sen professori. Mitä kaikkea molekyyligenetiikka oikeastaan on?
Hannes Lohi: No molekyyligenetiikka ihan sananmukaisesti tarkoittaa molekyylitason tutkimusta genetiikassa. Eli periaatteessa tutkitaan kaikkia perinnöllisiä asioita pääosin meidän tapauksessa erilaisia sairauksia ja me käytetään tähän koiraa mallina ihmissairauksien tutkimukseen.
Reetta Rönkä: Kaksi termiä, jotka varmaan tulee tänään tässä podcastissa toistumaan aika paljon, on termit perimä ja sitten terminä geenit. Miten ne oikeastaan eroaa toisistaan tai mitä ne tarkottaa?
Hannes Lohi: No geeni on oikeastaan osaa perimää. Et meillä on perimässä noin ihmisellä 20 000 geeniä. Koirilla, nisäkkäillä, suurin piirtein saman verran. Eli geeni on yksi yksikkö siellä, toiminnallinen yksikkö. Geeneillä me tavanomaisesti ymmärretään, et geenistä koodataan se valkuaisaine, joka toimii sitte entsyyminä tai rakennemolekyylinä tai mitä kaikenlaisia toimintoja elimistössä sitten on.
Reetta Rönkä: Sä vedät Suomessa koirien geenitutkimusta. Oot sä ite koiraihminen?
Hannes Lohi: No oikeastaan en, et meillä ei oo omassa lapsuudenkodissa ei ollu koskaan koiraa eikä itsellä oo ollu koiria. Et meillä on perheessä hiiri ja kani.
Reetta Rönkä: Oho, siis tämä romuttaa nyt täysin mun teorian semmosesta tiedätkö porttiteoriasta, että ihmisen omat kiinnostuksenkohteet myös ohjaavat häntä esimerkiksi tutkimustyössä.
Hannes Lohi: No mulla on oikeastaan tausta ihmisgenetiikasta. Mä tein väitöskirjan ihmisgenomiikasta. Mä aloitin sen 99 ja silloin 3 % ihmisen perimästä oltiin kartoitettu. Väitöksen jälkeen mä jonkun verran tein syöpätutkimusta ja sit mä sain apurahan Sigrid Juséliuksen säätiöltä Torontoon Kanadaan tämmöseen postdoc-harjoitteluun. Alun perin mulla oli tarkoitus tutkia siellä autismia ja epilepsiaa ihmisellä. Mut 2003, kun mä muutin, niin itse asiassa koirista tuli ensimmäinen raakaversio niitten perimästä ja 2005 sitten parempi. Eli siellä oloaikana koirien perimä kartoitettiin ja alkoi syntyä ne työkalut, joilla voi periaatteessa sitten tutkia mitä tahansa koirissa. Me tiedettiin, et koirissa esiintyy paljon epilepsia ja onnistuttiin saamaan semmoinen näytekohortti sinne, jossa oli samankaltaista epilepsiaa, Laforan tautia, mitä samanaikaisesti laboratoriossa tutkittiin ihmisillä. Ja sieltä tunnistettiin itse asiassa geeni, joka oli ihan vastaava kuin ihmisgeeni ja se oli vähän semmonen Heureka-hetki sitten, että koirahan vois olla mainio malli, koska niillä on ainutlaatuinen populaatiorakenne. Ja nyt nämä työkalut syntyy ja siellä on vähän tehty tutkimusta. Kuitenkin isona eläimenä se muistuttaa, sairaudet kehittyy samalla tavalla kuin ihmisellä.
Reetta Rönkä: Puhut siis 2000-luvun alusta. Siitä on nyt jo reilusti yli 15 vuotta ja tällä tiellä olet edelleen. Onko ihmiset menettäneet kiinnostuksensa geenien osalta ja koirat ovat vieneet sut mennessään?
Hannes Lohi: Joo, 15 vuotta on tehty ja biopankki on lähes 100 000 näytteen kokoinen. On kerätty näytteitä yli 300 rodusta varmaan, kaikista roduista, mitä Suomessa asustaa. Koiraharrastajat on olleet mahtavasti mukana tässä, et meillä on tullu välillä valtavia määriä näytteitä suurin piirtein ovista ja ikkunoista. He on olleet innoissaan mukana tässä. Selkeästi suomalaiset koiraharrastajat on halunneet ymmärtää, minkälaisia sairauksia näissä roduissa on. Ja ennen kaikkea he on halunneet ratkaisuja niihin, ettei koskaan ole kivaa, kun koira sairastuu. Se on ikävää sen koiran kannalta ja se voi tietysti tulla myöskin omistajalle kalliiksi. Meillä on varmaan maailman suurin koirien biopankki, et näitä on muutamia muualla maailmalla esimerkiksi Ruotsissa ja Tanskassa on pieni, Sveitsissä, Englannissa ja sit tietysti Pohjois-Amerikassa on, mutta meillä on varmaan se suurin ja kaunein.
[Tunnusmusiikki]
Reetta Rönkä: Tässä podcastissa tutkijat saavat siis valita keskustelun aiheen ja teeman. Ja Hannes, sä haluat tänään puhua siitä, miten koirien geenejä ymmärtämällä me voidaan auttaa sekä koiria, että ihmisiä. Kuinka samanlaisia koirien ja ihmisten geenit oikeastaan on?
Hannes Lohi: No kyllä ne on noin 90-prosenttisesti samanlaisia. Tietysti vähän, että mitä kohtaa katsoo siellä perimässä, mutta jos puhutaan näistä proteiinia koodaavista geeneistä, niin kyllä ne on hyvin samankaltaisia. Et jos vertaa ihmistä ja hiirtä ja ihmistä ja koiraa, niin koira on samankaltaisempi kuin hiiri. Ei siinä isoa merkittävää eroa ole, mutta kuitenkin.
Reetta Rönkä: Toi on jotenkin hassua, koska ihan nyt ensimmäinen fiilis on se, et miten se on mahdollista. Mehän näytetään ihan erilaisilta. Me ollaan ihan eri kokoisia kun koirat tai hiiret. Niin miten se voi olla, et ne geenit on niin samankaltaisia?
Hannes Lohi: No se on tietysti evoluution aikana kehittynyt näin. Ne perusmolekyylit, jotka rakentuu lajista toiseen, ne on hyvin samankaltaisia. Että ne isot erot oikeastaan tulee sitten enemmän siellä, että miten niitä geenejä säädellään. Et jos me ajatellaan meidän serkkuja simpansseja ja muita, niin ne on vielä perimältään huomattavasti lähempänä ihmistä kuin koirat, mutta sielläkin se isoin ja merkittävin ero on nimenomaan siellä geenien säätelypuolella. Eli miten se kokonaisuus toimii.
Reetta Rönkä: Miksi just koirat on hyvä tutkimuskohde, kun yritetään ymmärtää myös ihmisten sairastamia sairauksia ja löytää niihin mahdollisia ratkaisuja?
Hannes Lohi: No ylivoimaisesti ehkä tärkein asia koirissa on tämä niitten ainutlaatuinen populaatiohistoria ja roturakenne. Eli koirat polveutuu harmaasudesta ja sitten tämä valtava viktoriaanisen aikakauden aikana 1800-luvun puolessavälissä käynnistynyt rodunjalostus, eli tämä puhdasrotuisten koirien jalostaminen, joka on sitten johtanut siihen, että meillä on olemassa ainakin noin 400 erilaista rotua. Tämä on aiheuttanut ainutlaatuisen roturakenteen, mikä on käytännössä tarkoittanut, et siellä on geenitutkimukselle hyvin suotuisa se perimän rakenne. Yhden rodun sisällä ne koirat perimältään muistuttaa keskenään kovin toisiaan, mut sitten taas rotujen välillä on merkittäviä eroja. Ja tutkimuksesta tämä tarkoittaa sitä, että me pystytään tunnistaa tautigeenejä erilaisiin asioihin pienemmällä näytemäärällä ja pienemmällä resoluutiolla, markkerimäärällä, kuin mitä, jos vertaisi sekarotuiseen populaatioon.
Reetta Rönkä: Te siis tutkitte koirien geenejä. Millaisia asioita te yleensä lähdette etsimään, kun teette tutkimusta tai olette lähteneet etsimään, kun pureudutte sinne geeniin? Ja yritättekö te löytää sieltä eroja vai samankaltaisuuksia just vaikka verrattuna ihmiseen?
Hannes Lohi: Tavoite tässä on, että me koirien kautta voisimme ymmärtää myöskin omia sairauksia. Eli se, mikä meitä kiinnostaa, on erilaiset sairaudet. Ja tarkoitus on ollut tunnistaa, että mikä geenin se nyt aiheuttaa tai geeni ja geenivirhe aiheuttaa koirille tämän sairauden ja sit me verrataan sitä, että onkohan tämmöstä geeniä liitetty aiemmin vastaavaan ihmissairauteen. Jos meillä on koirissa joku mielenkiintoinen sairaus, sanotaan vaikka epilepsia, ja sieltä tunnistetaan joku geeni, niin monesti päästään varsin nopeasti eteenpäin, kun saadaan se geeni kiinni, assosioitua tai liitettyä siihen sairauteen. Että se on se tärkein työ siinä, että sä keräät sen aineiston. Sanotaan vaikka epilepsia, niin sun pitää kerätä riittävä määrä epileptikkoja ja sitten verrokkeja, terveitä koiria siihen rinnalle. Ja sitten sä luet ja analysoit niitten perimää, vertaat keskenään. Ja mitä sieltä sitten päivän päätyttyä pitäis löytyä, niin sieltä pitäis löytyä jotakin eroja niistä epileptikoista, mitä ei löydy sit niistä terveistä koirista.
Reetta Rönkä: Koirien ja ihmisten geenit on siis ainakin mun mielestä yllättävänkin samankaltaisia ja pitkälti samanlaisia. Mites sit taas sairaudet, joita koirat ja ihmiset sairastaa. Onks nekin samoja tai samanlaisia?
Hannes Lohi: No kyllä ne hyvin pitkälle on. Että jos ottais listan yleisimmistä koirien sairauksista ja vertaisi sitä listaan yleisimmistä ihmissairauksista, niin niin kyllähän se hämmästyttävän saman näköinen on. Toki totta kai siellä on lajien välisiä eroja, mutta jos nyt puhutaan vaikka neurologisista sairauksista, niin epilepsia on koirien yleisin hermostosairaus, kovin tavallinen myös ihmispuolella. Mut sitten tietysti koirissa on paljon jalostuksen tuomaa, sitten näitä esimerkiksi rakenteelliset ongelmat, lyhytkuonoisuus, lyhytraajaisuus ja tän tyyppisiä asioita. Mut nää tämmöset perinnölliset sairaudet, missä me katsotaan vaikka jotain tiettyä geenivirhettä koirilla ja sitä sairautta ja vastaavaa geeniä, geenivirheitä ihmispotilailla, niin kyllä ne taudinkuvat on kuvattu hämmästyttävän samankaltaisia.
Reetta Rönkä: Voiko koirilla olla samoja psyykkisiä sairauksia kuin ihmisillä? Voiko koira siis ahdistua kuten ihminen?
Hannes Lohi: Kyllä. Koirilla on itse asiassa paljonkin kuvattu ahdistuneisuushäiriöitä. Se on ollut kans meidän yksi tutkimuskohde siellä. Siis erilaisia pelkoja, ääniarkuutta, tämmöstä yleistä pelkoa, pelkoa vieraita koiria, vieraita ihmisiä, uusia tilanteita kohtaan, pakkohäiriöitä. Tietysti aggressio on yksi semmoinen. Eroahdistus on aika voimakasta. Sitten varsinaista ADHD-diagnoosia ei koirilla ole, mut sen tyyppistä impulsiivisuutta, keskittymiskyvyttömyyttä- Että ihan samankaltaisia, kyllä ne on hämmästyttävän samankaltaisia ja itse asiassa niitä hoidetaan samoilla lääkkeillä kuin mitä ihmisen psykiatrisia sairauksia. Ja ainakin monissa tapauksissa lääkkeet tuntuu tepsivän, joka itse asiassa voisi viitata siihen, että siellä on sitten yhteistä biologiaa taustalla. Mutta haaste siinä on se, että miten sitä käyttäytymistä voisi objektiivisesti mitata. Me on tehty tällaisia kyselytutkimuksia, jossa esimerkiksi kuvataan joku tilanne, että koira joutuu johonkin tilanteeseen ja kysytään omistajalta, että miten koira käyttäytyy siinä tilanteessa. Ja sitten me tehdään siitä tulkinta, että oliko se arkuutta vai ei. Niihin kyselyihin liittyy subjektiivisuutta aina, joka saattaa haastaa sen tutkimuksen, että jonkun mielestä koira on arka ja toinen sanoo, että eihän se ole yhtään arka. Koirahan on perheessä vähän niin kuin lapsi. Kyllähän se on 24/7 siinä, ihmiset tuntee erittäin hyvin, miten se käyttäytyy erilaisissa tilanteissa. Kyllä ne tietää, kun ne vie sen koirapuistoon, miten se reagoi. Kyllä ne tietää, mitä tapahtuu, kun uudenvuoden ilotulitus käynnistyy.
Mutta se käyttäytymisen mittaaminen luotettavasti, niin se on yksi haaste tietysti. Eikä se ole sen helpompaa ihmispuolellakaan, että samalla tavalla esimerkiksi lasten kohdalla haastatellaan vanhempia, että miten tämä lapsi käyttäytyi siinä ja koki. Mutta joka tapauksessa meidän etuna saattaa olla se, että meillä on huomattavasti suotuisampi roturakenne. Jos me pystytään mittaamaan näitä kohtuullisen luotettavasti näitä erilaisiin pelkoja ja arkuuksia ja aggressioita, ja sitten tutkiin niitä roduittain, niin me saatettais päästä hyvin geenien taakse ja onkin päästy, että me ollaan vasta kuvattu kolme geenialuetta, jotka liittyy arkuuteen ja pelkoon. Ja itse asiassa mielenkiintoisesti ne geenit, mitä niissä geenialueilla on, niin niissä on tosi paljon päällekkäisyyttä vastaaviin pelkoon, Alzheimeriin, tämmösiin liittyviin ihmispuolen tutkimuksien kanssa.
Reetta Rönkä: Näissä psyykkisissä sairauksissa musta kiinnostavaa on myös se, että niihinhän varmasti ihmisten kohdalla vaikuttaa myös paljon tietynlainen yhteiskunta ja kulttuuri. Ja ainakin siihen, että miten niitä tuodaan esiin tai missä kohtaa niitä havaitaan. Siis puhutaan vaikka siitä, että mielenterveysongelmissa on vielä stigmaa, minkä takia ihmiset ei välttämättä edes hakeudu hoitoon samalla tavalla, kuin hakeuduttais jonkun fyysisen vamman kanssa. Onko siis koirien kohdalla tietyllä tavalla psyykkisten sairauksien havaitseminen helpompaa, kun voisi kuvitella, että tämän tyylisiä ongelmia ei ehkä ole? Va päteekö ne itse asiassa ne samat stigmat ja samat kulttuurit myös siellä, kun kerta ne havainnot koirista tulee omistajien kautta?
Hannes Lohi: Saman tyyppiset asiat siellä on. Mutta ehkä siellä ei niin voimakkaasti ole tommosta kulttuurillista ja stigmaa, että kuitenkin koira on koira ja se käyttäytyy. Mutta täytyy sanoa, et nää ei-toivotut käyttäytymispiirteet, niin se on kuitenkin se suurin syy, miksi koirasta luovutaan. Sen kanssa on vaikeaa, se on liian arka tai se on liian aggressiivinen tai muuta. Mutta se on ylivoimaisesti suurin syy, miksi koirasta luovutaan.
Reetta Rönkä: Suomessa on noin 700 000 koiraa. Kuinka suuri teidän koko geenitutkimuksen aineisto on?
Hannes Lohi: No meillä on tällä hetkellä noin 80 000 näytettä reilusta 300 rodusta, että ei kaikista koirista. Mutta kyllä se aika hyvä edustus on ja näytteitä on jostakin tuolta 2005 vuodesta, mikä on ihan mielenkiintoinen ja tärkeä aineisto. Sitten siellä on näytteitä mukana maalaiskoirista ja kaupunkikoirista. Sekin on ollut ihan mielenkiintoinen, kun me ollaan sitten tutkittu esimerkiksi allergioitten yleisyyttä maalla ja kaupungissa, samoten ahdistuuko kaupunkilaiskoirat herkemmin kuin maalaiskoirat ja saman näköisiä ilmiöitä me nähdään sielläkin kuin ihmispuolella, eli kaupungissa asiat alkaa menevän huonompaan suuntaan. Eli tämmöinen maanläheinen elämä tuntuisi suojaavan allergioilta ja myöskin ahdistukselta.
[Tunnusmusiikki]
Reetta Rönkä: Tämä on Utelias mieli -podcast, joka puhuu tieteestä tunteella.
Mua kiinnostaa myös tämä eri rotujen geneettinen eroavaisuus. Siis että onko eri roduissa kuinka isoja ne geenien erot ja onko kyse siitä, että ne erot on itse asiassa aina näitä tavallaan ratkaisevissa geeneissä olevia eroja? Siis että päällisin puolin geenit ois samankaltasia, mutta sitten siinä pienessä osassa ne erot voi olla just tosi ratkaisevia sen suhteen, että mitä vaikka eri sairauksia eri roduissa on?
Hannes Lohi: Kyllä nämä koirat ja rodut eroavat. Se johtuu tästä rotujalostuksesta, mikä on ollut hyvin aggressiivista ja voimakasta. Eli me nähdään 3-4 kertaa suurempia eroja eri joittenkin rotujen välillä, kuin mitä esimerkiksi eri ihmisväestöjen kesken ylipäätään. Toki siellä on sitten paljon rotuja, jotka ovat lähempää sukua toisilleen, että se ero ei oo niin suuri. Jos katsotaan vaikka terriereitä, niin kaikki eri terrierit keskenään ovat enemmän ja vähemmän saman näköisiä. Mut että totta kai tämä puhdasrotuisuus, jos aina saman rodun koira ja siitä läheltä aina valitaan se astutuskumppani, niin totta kai ne muuttuu geeneiltään saman näköseksi ja toiset erkanee toiseen suuntaan sillä samalla hetkellä.
Reetta Rönkä: Mitä sä ajattelet siitä, et mitä koiranomistajan tai koiran hankintaa harkitsevan ihmisen pitäisi ymmärtää koirien geeneistä ja ehkä varsinkin näistä eroista eri rotujen välillä?
Hannes Lohi: No tämä on hyvä kysymys. Meillähän on valtaisa määrä näitä rotuja, satoja erilaisia rotuja. Ja toki rotu, se on ihan paikallaankin, kun niitä käytetään, meillä on metsästysrotuja ja saatetaan käyttää paimennukseen ja muuhun, että niitä on ihan asiasta erilaisiin ominaisuuksiin ja taipumuksiin jalostettu. Mutta sittenhän meillä on paljon seurakoiria. Ja monet rodut on aika pienen geenipoolin, itse asiassa voisi sanoa, että enemmistö roduista lepää hyvin kapea geenipoolin varassa, eli niitten perinnöllinen monimuotoisuus on aika heikko. Ja jos perinnällinen monimuotoisuus heikkenee, niin kyllä se väistämättä näkyy siellä, että siellä tuppaa yleistymään erilaiset sairausalleelit, sairausgeenit. Yleisesti ottaen meidän pitäisi lähteä menemään siihen suuntaan, että kasvatetaan sitä monimuotoisuutta ja tehdään tutkimusta ja yritetään tunnistaa niitä sairausgeenejä ja karsitaan geenitestien avulla niitä pois ja sitä kautta ikään kuin puhdistetaan koirien perimää.
Reetta Rönkä: Miten sitä monimuotoisuutta voidaan siis kasvattaa?
Hannes Lohi: No valitsemalla ei-lähisukulaisia astutuspartnereita. Tai roturisteytys on yksi semmoinen mahdollisuus, jolla pystytään nopeasti tuomaan uudenlaisia geenimuotoja tiettyyn rotuun. Ongelmanahan meillä on monessa rodussa se, että siellä saattaa olla sama uros aika monen pentueen takana per vuosi. Jossain vaiheessa suomenajokoirien esimerkiksi taustalla suosituimpien urosten käyttö oli aika massiivista, että joku uros saattoi vastata 20 % kaikista pentueista sinä vuonna, joka tarkoittaa, et silloin niillä on kaikilla vahva annos sen tietyn uroksen perimää. Kun sitten siellä ois ollut 1 000 muuta urosta potentiaalisesti, joita ois voinu käyttää. Mut siellä on tietysti kun on laajaa tää näyttely- ja metsästyskilpailutoiminta ja yleensä vaaditaan koiralta näyttöjä ja tuloksia ennen kuin se hyväksytään jalostuskäyttöön, niin kaikkihan ei osallistu semmoseen eikä harrasta, niin sitten se kapenee se porukka, joka on käytössä siihen jalostustoimintaan. Ja useimmiten siellä päädytään samoihin koiriin, samaan yksilöön. Sillä saattaa useita satoja jälkeläisiä siellä, niin valitettavasti se sitten köyhdyttää sitä perimää siellä ja siitä voi olla seurauksena, että joku alleeli, mitä se yksi koira siellä taustallaan kantoi, niin se levisikin niihin seuraaviin sukupolviin ja yleistyy. Kyllä me on nähty tämän tyyppistä kehitystä siellä aika paljon.
Reetta Rönkä: Niin tää jalostaminen on kiinnostava asia. Se on aika historiallinen asia, ihminen on jalostanut eri koirarotuja just sopimaan erilaisiin tarkoituksiin niin metsästykseen kuin seurusteluun, tai sit ihan vaan ulkonäöllisistä syistä. Ja musta oli kiinnostavaa se, että sä toit jo esiin, että tietyllä tavalla tämä jalostus, jota pidetään usein hyvin negatiivisena asiana ainakin nykyään, niin on kuitenkin tehnyt esimerkiksi tästä tutkimuksen tekemisestä tietyllä tavalla suotuisaa. Se on tehnyt hyvät tutkimusasetelmat siihen koirien geenien tutkimiseen. Mutta mitä sä ajattelet, onko eläinten jalostaminen jotenkin aina vähän huono asia, vai onko olemassa sellaista hyvää jalostusta?
Hannes Lohi: En mä sitä lähtökohtaisesti näe huonona asiana. Kyllä minun mielestäni se, että näillä koirilla on erilaisia taipumuksia erilaisiin esimerkiksi metsästys- tai käyttöominaisuuksiin liittyviä taipumuksia, niin kyllä meidän pitää jalostaa eri tarkoituksiin niitä koiria. Mutta siinä on hirveän tärkeää huolehtia siitä perinnöllisestä monimuotoisuudesta ja sopusuhtaisesta rakenteesta ja muusta, joka sitten pitää ne koirat terveinä. Ja se on haastavaa se jalostaminen, koska siinä pitäisi huomioida siis terveysaspektit, rakenteelliset aspektit ja sitten myöskin se luonne. Et voi olla, että siellä on hyvin toimivia koiria, mutta sitten ne ovat luonteeltaan haastavia. Että koko tämä kokonaisuus. Ja jotta sitä hyvin ja tehokkaasti voidaan tehdä, niin varmaan näitä kaikkia asioita pitäisi jollakin tavalla mitata ja oppia mittaamaan ja tutkimaan ja seuraamaan. Mä uskon, että tämä geenitutkimus, mitä on tehty, pikkuhiljaa tuo työkaluja siihenkin.
Reetta Rönkä: Onko mahdollista, että semmoset rodut, joille on tavallaan tehty hallaa jalostamalla, jos mietitään vaikka lyttykuonoisia rotuja, niin voisko niitä rotuja itse asiassa auttaa jalostamalla lisää? Toimiiko tää kela sillä tavalla, että pystyttäisin kompensoimaan sitä aiheutettua vahinkoa tekemällä vähän uudenlaista ja erilaista jalostusta siihen päälle?
Hannes Lohi: No ei, kyllä melko tutkimus esimerkiksi lyttykuonoisten osalta osoittaa sen, että ne on geneettisesti umpikujassa. Kliinisesti, terveydellisestihän on nähty jo pitkään, että hengitys, nää lyhytkuonoiset on haastavassa tilanteessa, että niitten jalostaminen on mennyt liian pitkälle. Ja nyt kun on katsottu näitten koirien perimää myöskin, niin nähdään se, että siellä ei ole geneettistä vaihtelua, että voitaisiin rodun sisällä jotakin sille asialle juurikaan tehdä. Eli vaihtoehto on roturisteytys, jolloin me menetetään ne rodunomaiset piirteet, ne brakykefaaliset, lyttykuonoisuuden piirteet sieltä. Tässä on tultu tietyllä lailla semmoiseen mielenkiintoiseen pisteeseen, että meidän täytyy, jos me halutaan puolustaa koirien terveyttä ja hyvinvointia, niin kyllä me joudutaan silloin lyttykuonoisista roduista luopumaan.
Sama saattaa koskea myöskin tämmösiä tosi lyhytraajaisia rotuja, koska ne geenimuunnokset, jotka johtaa siihen tosi lyhytraajaisuuteen, esimerkiksi kääpiömäyräkoirat, valitettavasti ne vaikuttaa myöskin niitten välilevyihin, välilevyjen rakenteeseen ja siellä on tosi ikävää tuskaliaita kirurgiaa vaativia sitten välilevyongelmia, kalkkeumia ja niin edelleen. Eli nää geenit on tällaisia, me kutsutaan niitä pleiotrooppisiksi, eli ne vaikuttaa samalla kertaa monenlaisiin ominaisuuksiin. Sieltä ei voi valita kaikkea, että sen jalostuksen mukana on tullut tosi huonoja ongelmia. Nyt mun mielestä on aika, kun meillä on kaiken sen terveystiedon lisäksi olemassa myöskin geenitietoa, niin aika pysähtyä siihen ja kysyä se kysymys, että minkä mikä on filosofisesti ja eettisesti kestävää koiran jalostamista ja kasvattamista ja onko meidän vaan yksinkertaisesti aika siirtyä 2020- tai 30-luvulle ja lopettaa määrättyjä rotujen kasvattaminen kokonaan.
Reetta Rönkä: Niin, nyt kun tietoa on tarpeeksi siitä, että tavallaan poispääsyä tietynlaisesta mitä itse sanoit geneettisestä umpikujasta ei ole, niin tosiaan on vaikea ehkä enää sit sulkea silmiä siltä faktalta.
Hannes Lohi: Kyllä. Mä ihan tyytyväisenä kattelin näitten lyhytkuonoisten rotujen rekisteröintimäärät oli laskeneet. Ja osin meidän tutkimuksen kautta, tosin tää on kansainvälinen ilmiö, että näistä puhutaan paljon näistä lyttykuonoisista ja niitten terveysongelmasta ja siitä, että se ei ole eettisellä eikä välttämättä edes laillisella pohjalla se niitten kasvattaminen. Viranomaiset on myöskin eri maissa heränneet, myöskin Suomessa, ja meillä on eläinsuojelulain uusinta menossa ja mun mielestä nää pitää tiukasti ottaa mukaan sinne ja tehdä semmoiset lainmäärittelyt, että niitä asioita on myöskin helppo valvoa. Onhan meillä tänä päivänäkin eläinsuojelulaki, joka selkeästi ottaa niihin kantaa, mutta siellä ei ole sitten valvontamekanismeja mietitty loppuun asti. On kehitetty Hollannista tämmönen Hollannin malli esimerkiksi, jossa selkeästi mitataan esimerkiksi kuonon mitta ja on päätetty, että kuonon pitää olla vähintään puolet kallon mitasta, joka mahdollistaa silloin normaalin hengittämisen ja lämmönvaihtelun koirille. Käytännössä se johtaa sitten monien lyhytkuonoisten rotujen kasvatuksen lopettamiseen. Mutta se on mun mielestä se tie, mitä meidän pitäisi myös lähteä Suomessa kulkemaan.
[Tunnusmusiikki]
Reetta Rönkä: Hannes Lohi, miksi just nyt on ihana ihana aika olla koirien geenitutkija?
Hannes Lohi: No kyllä genetiikka elää tällä hetkellä tietynlaista kulta-aikaa tämän teknologisen kehittymisen myötä. Käytännössä pystytään varsin edullisesti lukemaan minkä tahansa elävän organismin perimä. Ja nyt on valtavia hankkeita menossa, missä periaatteessa koko eliökunnan perimät halutaan saattaa julkisiin tietokantoihin. Kyllä se avaa meille aivan ennennäkemättömän kuvan siihen, et miten tämä evoluutio on menny ja minkälaisia ratkaisuja siellä on perimän tasolla tehty, että on sopeuduttu erilaisiin olosuhteisiin. Ja se mahdollistaa myöskin sitten tavallaan niitten ympäristötekijöitten tutkimuksen ja niin edelleen. Tämä on huikeaa seurata, että oikeastaan viikoittain tulee mahtavia uutisia eri lajeista ja muuta, mikä oli oikeastaan ihan science fictionia voisi sanoa parikymmentä vuotta sitten, kun ei ollut mitään perimää olemassa. Niin tämä on tosi mahtavaa aikaa. Ehkä tässä sitten se toinen puoli on, että kun tämä menee tämä juna niin nopeasti, että miten pysyy sen uuden tiedon harjalla ja miten sen oman tutkimuksen voisi asemoida sitten oikealla tavalla siihen. Ja vaatii aika paljon kyllä paneutumista, että pysyy tämän uuden teknologian ja metodiikan ja muun perässä ja pystyy niitä tehokkaasti hyödyntämään ja samaan tätä omaa pientä palasta eteenpäin.
Reetta Rönkä: Jos se, mitä nyt tehdään, oli 20 vuotta sitten ihan scifiä, niin uskallatko sä edes ajatella, et mitä 20 vuoden päästä tästä hetkestä katsottuna tapahtuu? Vai onks sekin jonkun scifi-elokuvan kuvastoa vielä?
Hannes Lohi: Nyt jos seuraa yhtään esimerkiksi tekoälyn kehittymistä ja kvanttimekaniikkaa ja tavallaanhan siinä on näköpiirissä tämmönen teknologinen harppaus, joka saattaa olla merkittävämpi kuin tulen keksiminen aikoinaan. Joka mahdollistaa tietysti, koska paljon esimerkiksi genetiikassa on nimenomaan laskentaa ja se on yksi merkittävä pullonkaula tässä. Joka tarkoittaa myöskin sitä, että varmasti tullaan ymmärtämään aivan uudella tavalla sairauksia, miten ne kehittyy. Myöskin ihan näitä mielenterveysongelmia, jotka on olleet haastavia. Me ymmärretään aivan huikealla tavalla paremmin, miten aivot toimii, miten hermosolut toimii, miksi ihminen ahdistuu, mitä siellä molekyylitasolla tapahtuu ja miten siihen asiaan voi puuttua lääkkeillä tai ei-lääkkeillä. Esimerkiksi miten liikunta on niin positiivista ja auttaa ja miten ravitsemus auttaa. Tavallaan nämä kaikki eri palaset ja osa-alueet, niin ne pystytään tehokkaammin liittämään toisiin. Ja kyllähän siitä automaattisesti pitäisi seurata parempaa terveyttä, parempia ratkaisuja. Kyllä tämä ihan mahtavaa on.
Reetta Rönkä: Jos molekyyligeneetikko laittaisi autonsa puskuriin tai vaikka pyöräilykypärään semmosen puskuritarran, bumper stickerin, niin mitä siinä oikein lukis?
Hannes Lohi: Jaa-a. Ehkä tänä päivänä siinä vois lukee, että CRISPR-Cas9.
Reetta Rönkä: Oijoi, geenisakset, eikö?
Hannes Lohi: Geenisakset. Eli kaikki molekyylibiologian laboratoriot maailmalla tällä hetkellä harrastaa geenisakseilua ja leikkelee sitä DNA:ta. Eli sä voit nopeasti solusta poistaa jonkun geenin tai vain muokata sitä geeniä ja katsoa, minkälaisia seurauksia siitä tulee. Ja jos ne on sairausgeenejä, niin totta kai se samalla auttaa sua ymmärtään näitä sairauksia. Ja näitähän käytetään myöskin sitten ihan terapiana. Ja tää geenieditointi on tavallaan mä sanoisin et viime vuosien, ja tästähän tulikin Nobel, niin semmoinen merkittävä innovaatio. Ja jatkuvasti näkee, miten sitä nopeasti yritetään saada myöskin eteenpäin tuonne sairauksien hoitopuolella. Ja se on mahtavaa.
Reetta Rönkä: Jos nyt voisit lähteä kaljalle kenen tahansa elävän tai kuolleen tutkijan kanssa, niin kenen kanssa menisit?
Hannes Lohi: No kyllä mä nyt valitsisin Darwinin tästä.
Reetta Rönkä: Miksi haluaisit mennä just Darwinin kanssa?
Hannes Lohi: No mä haluaisin kertoa Darwinille, et olit muuten väärässä tässä koirien alkuperässä. Eli nyt näillä uusilla geenitutkimuksilla on osoitettu, et koirat polveutuu harmaasudesta. Ja Darwin ajatteli, silloin ei ollut käytössä tämmöstä molekyylitutkimusta, niin arveli, että vielä koiran perimä tuntuu taipuvan niin moneen muotoon, et se arveli, et siellä täytyy olla poikkeuksellinen määrä erilaista monimuotoisuutta ja rakennetta, et siellä täytyy suden lisäksi olla taustalla sakaalia ja muita tän tyyppisiä lajeja. Mut että geenitutkimus on aika hyvin osoittanut, että kyllä siellä vaan on se harmaasusi eikä näitä muita. Eli kävisin korjaamassa Darwinin tietämystä sen suhteen koirien alkuperäistä.
Reetta Rönkä: Musta on upeeta et toi ei oo liian jalo toi sun motiivi, vaan ihan semmonen, niin kuin vähän besserwisserinä kaljalle, et nyt kuule ei mennyt nappiin. Berkeleyn yliopistossa on sellainen perinne, että nobelistit saa yliopistolta oman parkkipaikan, jos siis Nobelin voittavat. Mitä sä toivoisit Helsingin yliopistolta, jos joskus Nobel napsahtais?
Hannes Lohi: No itse asiassa just tällä hetkellä, kun tää pandemia tästä hellittää, niin mä toivoisin, et mä saisin oman toimiston oman tutkimuslabran yhteyteen. Et tällä hetkellä meillä on aika paljon tilapulaa tuolla ja mä jaan oma officen tuolla Folkhälsanin tutkimuskeskuksessa, jonka ryhmänjohtaja mä oon myöskin.
Reetta Rönkä: No luulis, et kyl nyt Nobelin jälkeen ainakin oman huoneen saa. Eiks mitään isompaa, enempää? Fanfaaria, vaik oma portsari siihen huoneen ovelle tai joku jatkuva tarjoilu?
Hannes Lohi: Ei oikeastaan. Et tutkija elää siitä kiinnostuksesta ja innostuksesta niihin uusiin löytöihin. Että niiden yleisesti ottaen tutkimusedellytysten parantaminen niin se on parasta.
Reetta Rönkä: Hannes Lohi, kiitos kun olit mukana Utelias mieli -podcastissa.
Hannes Lohi: Kiitoksia.
Reetta Rönkä: Kuuntelit Utelias mieli -podcastia. Löydät sen Apple Podcasteista, Spotifysta ja SoundCloudista.
[Tunnusmusiikki]