Äänitteen kesto: 27 min
Haastattelija: Reetta Rönkä
Haastateltava: Anu-Katriina Pesonen
[musiikkia]
Rönkä: Anu-Katriina Pesonen, mitä jokaisen ihmisen tällä hetkellä kannattaisi unesta pysähtyä pohtimaan?
Pesonen: No, se onkin hyvä kysymys, koska juuri silloin, kun olet unessa, niin et voi oikeestaan pohtia unta. Unta voi pohtia unta ennen tai sen jälkeen tai tämmösenä yleisenä ilmiönä. Uni on henkilökohtainen asia, mutta siitä huolimatta meillä on samanlaisia asioita meidän unessa, jotka yhdistää meitä. Semmonen oman unen tutkiminen, mistä minun uneni koostuu, on ehkä matka parempaan uneen.
[musiikkia]
Rönkä: Kuuntelet Helsingin yliopiston Utelias mieli -podcastia, joka puhuu tieteestä tunteella. Tässä podcastissa tutkija saa puhua juuri siitä, mikä nyt on kiinnostavaa ja tärkeää. Vieraana on tänään unitutkija ja Sleep and Mind -tutkimusryhmän johtaja Anu-Katriina Pesonen Helsingin yliopistosta. Terve!elH
Pesonen: Terve!
Rönkä: Mä oon Reetta Rönkä, tämän podcastin juontaja.
[musiikkia]
Rönkä: Anu, tänään me puhutaan sun kanssa unesta ja esimerkiks unikulttuurista ja siitä, mitä se oikein on. Mut alotetaan nyt tällai kohteliaasti kuulumisilla. Miten nukuit viime yönä?
Pesonen: Olen nukkunut erittäin hyvin viime aikoina. Oon opetellu siihen, että en pidä herätyskelloa, vaan yritän mennä niin ajoissa nukkumaan, että herään spontaanisti ja silloin yleensä uni on ollut aika hyvä.
Rönkä: Ja se toimii?
Pesonen: Se toimii mut se vaatii sen, et tietää, kuinka paljon tarvitsee unta ja menee ajoissa nukkumaan.
Rönkä: Tä on must kiinnostavaa, et sä tutkit sellasta asiaa, josta joka ikisellä ihmisellä on aika, sanoisin et yleensä myös aika vahva ja jokasella varmasti on oma subjektiivinen kokemus. Millasta on tutkii sellasta asiaa, joka on ihmisille niin hirveen tärkeä?
Pesonen: No, jännittävää. Jännittävää just mun mielestä unessa on se paradoksaalisuus, että todella me voidaan keksiä ikään kuin kömpelöitä tapoja lähestyä unta, mutta jollain tavalla se unen monimutkainen ydin, syvä olemus on jollain tavalla arvoitus parhaillekin tutkijoille. Se tekee siitä mielenkiintosta. Se on vähän niinku semmonen musta aukko tai mustaa ainetta, jota yritetään nyhtää vähän eri kulmista auki.
Rönkä: Tässä podcastissa tutkijat saavat valita keskustelun aiheen ja teeman. Anu, sä haluat tänään puhua unikulttuurista. Mitä se oikein on?
Pesonen: Mä en edes tiedä, onko oikeastaan sitä olemassa, mutta mä haluaisin lanseerata tällasen ajatuksen, et me eletään oikeestaan tämmöstä uuden unikulttuurin aikaa. Se liittyy tähän, et on yhtäkkiä niinku kerroin huomattu, että uni onki todella keskeistä ihmisen hyvinvoinnin kannalta. Uni ei olekaan ehkä ihan niin yksilöllinen tapahtuma, että se on jokaisen itsensä hallussa ja vain henkilökohtainen asia.
Silloin, kun puhe unesta lisääntyy, niin unesta puhutaan tietyllä tavalla. Se luo sitä kulttuuria. Ihmiset suhtautuu omaan uneensa eri tavoin, yrittää parantaa sitä joillakin asioilla tai jakavat ehkä sosiaalisessa mediassa tai muissa keskusteluissaan asioita omasta nukkumisestaan. Tää luo jonkinlaisen orastavan unikulttuurin.
Rönkä: Tää podcast on must ehdottomasti paikka, jossa saa ja pitää lanseerata uusia ajatuksia ja uusia käsitteitä. Kuvasit just äsken sitä, miten uni on tavallaan hirveen paljon nyt esillä. Siit kirjotetaan, siit puhutaan. Sitä aika paljon myös ehkä seurataan, mitataan ainakin joissain porukoissa ja kuplissa. Tää on just sitä vallitsevaa unikulttuuria. Mut miksi se on tavallaan nyt vasta noussut jotenkin esiin? Miks me nyt just puhutaan siitä niin paljon?
Pesonen: No, ensinnäkin tiede on edistynyt. Sielt todella tulee jännittäviä löydöksiä koko ajan, jota myös jaetaan. Ihan populaarimediassakin on kovaa tiedettä. Toisaalta sitten kaupalliset toimijat on liikkeellä, eli on yhä jännittävämpiä tapoja, millä ihmiset todella voi mitata ja seurata omaa untaan. Tää on varmasti yks tekijä. Sit on semmonen ehkä semmonen suorituskulttuuri, jossa uni on valjastettu yheksi keskeiseksi osatekijäksi siihen, et me voitais suoriutua kaikesta paremmin. Urheilijat puhuu vaan unesta, et miten he voi vielä puristaa itestään enemmän suorituskykyä. Eli siit on tullu tällanen, siin unikulttuuris valitettavasti on tämmönen suorittamisen maku.
Rönkä: Niin. Toi on must ihan hirveen kiinnostavaa, et se ei välttämättä ookaan vain hyvä asia, että uni on paljon esillä ja siitä kannetaan huolta ja siit puhutaan ja kirjotetaan. Koska sitä myös mitataan ja siit on selvästi tullu ehkä asia, jossa voi onnistua tai sit siin voi jotenkin epäonnistua.
Pesonen: Niin ja todennäkösesti se epäonnistuminen harvoin on sit kuitenkaan sellasta, johon ihminen totaalisesti itse feilaa. Nukkuminen voi olla monista syistä hankalaa joissain elämänvaiheissa. Se ei oo niin oman kontrollin alla. Se on paradoksi: mitä enemmän meille toitotetaan, et nukahda, nukahda, nukahda, niin sitä tiukemmin me pysytään valveilla. Me ei voida komentaa unta.
[musiikkia]
Rönkä: Uni on kuitenkin asia, jolla on ihan hirveesti väliä niinku äsken sanoit. Mihin kaikkeen uni oikeestaan vaikuttaa? Miks se on ihmisen elämässä niin tärkeä asia?
Pesonen: No, uni on yhteydessä lähes kaikkeen. Sen takia me tiedetään varmaan, et jos me valvottais, ni mehän kuoltais aika nopeasti, jos meil ei ois sellasta mekanismia, joka meidät sit loppujen lopuks kuitenkin vaivuttaa uneen. Se varmasti se tunne, kun sä aamulla heräät, et miten se päivä lähtee ja mitä sä siinä päivän aikana saat aikaseks, niin se määrittyy pitkälti sen mukaan, mitä edellisenä yönä on tapahtunu.
Rönkä: Mistä se semmonen uni oikeestaan koostuu? Sä oot puhunu esimerkiks unen rakenteesta. Mitä kaikkee siihen rakenteeseen kuuluu?
Pesonen: No, unen rakenteella viitataan juuri eri univaiheisiin ja siihen, miten nää unisyklit, joissa nää vaiheet toistuu, seuraavat toisiaan. Varmasti moni on kuullu, että viime aikoina on todella paljon puhuttu tästä syvästä unesta ja kuinka tärkeetä syvä uni on. Ihmiset ostaa painopeittoja ja keinuttaa itsensä uneen saadakseen lisää syvää unta. Sitten mittaavat erilaisilla laitteilla, että kuinka paljon tuli syvää unta.
Sitten uni koostuu myös kevyemmästä unesta, mut se ei oo yhtään sen vähäpätöisempää. Tää on tämmönen populaarimyytti, että vain syvä uni ratkaisee. Se on toki palauttavaa, mutta kevyessä unessa tapahtuu myös monia hyödyllisiä asioita.
Sit on REM-uni, joka on sitä vilkeunta, jolloin me todennäköisimmin nähdään unta. Mutta oikeastaan me voidaan kyllä nähdä unta muissakin univaiheissa.
Rönkä: Mitä kaikkee siel meidän kehossa, aivoissa tapahtuu sillon, kun me nukutaan?
Pesonen: Viime aikoina on puhuttu esimerkiks täst glymfaattisesta kierrosta ja systeemistä. Eli siitä että miten aivot huuhtoutuu silloin, kun ne on syvimmässä lepotilassa ja sieltä poistuu ylimääräisiä proteiinipätkiä, jotka sitten muuten muodostaisivat sinne plakkeja, jotka voisi olla esimerkiksi näihin dementiaprosesseihin yhteydessä.
Mutta kaikista tärkein asia mun tutkimuksen näkökulmasta on ehkä se, että hermosoluyhteydet, niitä tulee lisää ja niitä karsiutuu. Eli uni on aivoissa tämmönen plastinen muovautuva tila, jossa ne aivot ei oo enää samassa asennossa, kun me herätään, suhteessa siihen, kun me mentiin nukkumaan.
Rönkä: Eli aivot ihan aidosti muuttuvat unen aikana.
Pesonen: Tää on se pointti. Ne nimenomaan muuttuu.
Rönkä: Puhutaan unen ja tunteiden yhteydestä kohta lisää. Mut mua kiinnostaa se, että kun uni on niin hirveen yksilöllinen asia ja kaikilla tosiaan on siitä aika vahva omakohtainen kokemus, niin miten voi olla, että kokemus ei kuitenkaan aina vastaa todellisuutta. Siis että ihmisillä saattaa olla semmonen fiilis, että he vaikka nukkuu huonosti tai he on nukkunu koko yön kuin tukki. Silti vaikka tutkimuksissa voi käydä ilmi, että itse asiassa he on heräilly paljon tai että he onkin nukkunut paljon paremmin kuin mitä se heidän kokemus kertoo.
Pesonen: Tää on tosi mielenkiintosta. Suuri osa niistä, jotka kokee unettomuutta, väittävät esimerkiksi, että he nukkuvat todella vähän, että he ovat valvoneet melkein koko yön. Tä on toistuva löydös, että he eivät kuitenkaan ole valvoneet, vaan he ovat jonkinlaisessa unessa olleet. Se unen ja valveen raja on todella herkkä.
Rönkä: Niin, tääkin on kiinnostavaa, että tavallaan arkielämän kokemus itse asiassa unesta ja vaikka valveilla olon rajasta voi olla myös erilainen, mitä se on tieteellisessä tutkimuksessa ja siinä kontekstissa. En mä haluu asettaa näit mitenkään vastakkain, mut tavallaan mitä täs pitäis sit sillai kuunnella? Kokemusta vai esimerkiks mittaustuloksia?
Pesonen: No, riippuu vähän millä mittaat. Jos mittaa rannekkeella tai sormuksella unta, niin täytyy muistaa, et me mitataan silloin aina liikettä. Eihän se mittaa oikeesti unta. Ihminen voi liikkua unissaan tai olla paikallaan, kun hän on valveilla. Siin on aika paljon virhelähdettä.
Uni-EEG, joka mittaa sitä aivojen sähköistä aktiviteettia osuu tarkemmin siihen, mikä on unta, mut sekään ei oo ihan sataprosenttinen. Esimerkiksi jos ihminen on kovin stressaantunut. Meil on just semmonen tutkimus tulossa ulos. Me mitattiin tavallaan aivojen sähköistä aktiviteettia ja nähtiin, että sinne unen sekaan tulee valvetaajuuksia. Että vaikka se on unta se aivojen sähköinen aktiviteetti, niin siellä seassa on sellaisia taajuuksia aivotoiminnassa, jotka on valveelle tyypillisiä. Uni ei välttämättä ole puhdasta unta.
Rönkä: Siis tää on must niin hurjaa, koska kun mä valmistelin tätä jaksoa, niin mulla jotenkin koko ajan vaan vahvistu ja vahvistu se ajatus siitä, että uni on aikamoinen herkkis. Tavallaan mitä ikinä pientä elämässä tekeekään, niin siihen uneen voi vaikuttaa. Erityisesti sen voi jotenkin vähän niinku pelästyttää pois tai karkottaa kauemmaks tai tehdä vieläkin enemmän vaikeasti tavoiteltavaks.
Teidän tutkimuksessa tai teidän tutkimusryhmässä on tutkittu just unien ja tunteiden vaikutusta toisiinsa. Onko tosiaan niin, että kaikenlaiset tunteet voivat vaikuttaa uneen?
Pesonen: On niinku jännittäviä hypoteeseja tällä hetkellä siitä, että ihmiset uudelleen esimerkiksi käsittelee jotain tunnetta silloin, kun he on REM-unessa. Ikään kuin sillä unella voi olla parantava vaikutus ahdistukseen tai stressiin. Se jollain tavalla se semmonen prosessointi voi jatkua läpi yön. Tulos voi olla se, että aamulla on parempi olo.
Rönkä: Sua kiinnostaa tällä hetkellä myös ahdistusprosessit. Siis uni ja ahdistushan tuntuu ajatuksena aika jotenkin inhottavalta yhdistelmältä. Mikä siinä on kiinnostavaa?
Pesonen: Siin on ehkä kiinnostavaa se, että jos on ahdistusta, joka on ehkä semmonen stressin äärimuoto, niin yleensä se vaikuttaa uneen. Ahdistus ja unettomuus liittyvät yleensä toisiinsa. Toisaalta sitten ahdistus on myös tunne, joka voimakkaimmin ehkä sit muuttuu yön aikana. Meitä kiinnostaa nimenomaan, että voisiko unta ymmärtää paremmin tästä näkökulmasta, että milloin ahdistus lievenee yön aikana ja milloin se ei kenties lievene. Voidaanko unta valjastaa tämmöseks ikään kuin ahdistuksen voittajaks?
Rönkä: Niin, eli vois ajatella, että unta vois käyttää jopa jonkinlaisena parantavana tekijänä vaikka ahdistukseen. Itsekin ahdistuneena ihmisenä tavallaan mielellään ottaisin kaikki keinot käyttöön ja avun vastaan siinä. Mutta toimiiks tää oikeesti ihan niin, että kuhan menee nukkumaan, niin ahdistus voi kadota? Onks tässä tavallaan tällaiseks uniterapiaksi?
Pesonen: No, sitä tutkitaan monessakin unilaboratoriossa täl hetkellä maailmalla. Idea on se, että uni edistää yleensä oppimista, eli jos illalla luet tai haluat oppia jotain ja sitten menet nukkumaan, niin todennäköisesti osaat aamulla paremmin. Tai soitat pianokappaleen illalla, niin aamulla osaat sen paremmin kuin mitä nukkumaan mennessä osasit.
Mutta unessa tapahtuu myös poisoppimista, ja tää on se mielenkiintonen asia tunteiden näkökulmasta. Esimerkiksi jos joku asia pelottaa sua ja sä näet siitä intensiivisesti unta, niin voi käydä niin, että sä ikään kuin siedätyt sille sun pelolle ja aamulla, kun sä heräät, niin se pelottaa tai ahdistaa sua vähemmän. Näitä prosesseja on yritetty myös kokeellisesti manipuloida siten, että se on tämmönen kohdennettu uudelleenkelaus. Yritetään unessa saada ihminen kelaamaan uudestaan jotain, mitä hän esimerkiksi pelkää.
Rönkä: Miten toi voidaan tehdä?
Pesonen: No, se onkin mielenkiintosta. Se voidaan tehdä ehdollistetuilla ärsykkeillä. Eli esimerkiksi jos kysymys olis hämähäkkipelosta, niin katsot illalla hämähäkin kuvia ja siihen yhdistetään joku haju tai ääniärsyke. Sit yöllä, kun sä nukut, niin siellä taustalla tulee tätä piipitystä tai tuoksua, jolloin sun hermoverkot nappaa, että ahaa, tää liittyy tähän muistoon, ja lähtee ikään kuin pyörittää niit hermoverkkoja uudestaan.
Rönkä: Siis lopputulos tässä, se mitä täs tavotellaan, sehän kuulostaa ihanalta. Mut kylhän toi tapa kuulostaa ihan sairaan kauheelta ja jopa pelottavalta. Siis että mun pitäis iltaisin katsella vaik videoita asioista, jotka mua pelottaa, ja sitten mun unen aikana mut yritettäis saada totutettua siihen.
Pesonen: Näin. Niinku siedätyshoito yön aikana. Mut hei, me ei olla viel täällä, et me voitais sanoo, et tää toimii, joten älä ryhdy tekemään sitä vielä. Se mahdollinen lopputulos on, et sä pelkäät aamulla jopa enemmän, joten viel vähän säätämistä tarvitaan.
Rönkä: Toi on must hyvä varotus. Älä kokeile tätä kotona.
Pesonen: Älä.
Rönkä: Tätä saa kokeilla vaan valvotuissa tutkimusolosuhteissa, joissa tiedetään, miten tää asia tehdään ja tiedetään miten -.
Pesonen: Tehdään turvallisesti ihan kivoilla ärsykkeillä, jotka ei oikeesti ihmisiä sitten traumatisoi.
Rönkä: Just näin.
[musiikkia]
Rönkä: Tämä podcast on kaikille, joilla on utelias mieli.
[musiikkia]
Rönkä: Sanoit ja toit esiin tän, että tosiaan uni on tärkeää oppimisen sekä sen poisoppimisen kannalta. Pitäiskö sun mielestä opiskelijoilla kuulua esimerkiks opetussuunnitelmaan nukkumista, jos ja kun tiedetään sen tehostavan sitä oppimista?
Pesonen: Ehdottomasti. Mun mielestä jokaisen pitäis kokeellisesti yrittää muuttaa nukkumistaan tai tehdä jotain muutoksia ja katsoa mitä siit seuraa. Ikään kuin suhtautua uteliaasti siihen omaan uneen, et se on omaa pääomaa ja oma ihana asia. Mä uskon, et semmonen nalkuttava kulttuuri, joka tulee joka puolelta, et nuku enemmän ja voi voi kun et nuku, se on todella masentavaa. Mun mielestä uni on ihana asia, jossa jokaisella on mahdollisuus olla kiinnostunut ja utelias siitä. Näin mä lähestyisin myös nuorten nukkumista.
Rönkä: Eli tavallaan onks tässä vähän niinku ituja siihen, että minkälainen sun toiveiden unikulttuuri ois? Sellanen jossa ihmiset tavallaan suhtautuvat uneen kiinnostuneesti mutta eivät ahdistuneesti. Tavallaan jotenkin sukeltavat siihen tuntematta suurempaa ehkä huonoa omaa tuntoa tai suorittamistarpeita.
Pesonen: Kyllä. Se on vähän niinku ruokakulttuuri tai liikuntakulttuuri. Se tarjoaa valtavan rikkaan ihan jokaiselle omakohtaisen tutkimusmatkailualueen. Miten se meidän kulttuuri vois kehittyä, et me osataan jakaa näitä asioita tai jollain tavalla luodaan täst semmost positiivista kulttuuria? Nyt iltapäivälehdet on täynnä näitä, et näillä kymmenellä vinkillä sitten nukut paremmin. Kaikki oikeestaan tietää ne vinkit ja ne on aika tylsiä.
Rönkä: Mut mua kiinnostaa tässä se kans, et miten on mahdollista yrittää suhtautua uneen tavallaan uteliaasti ja kevyesti, kun me yhtä aikaa tiedetään se, miten paljon merkitystä sillä on. Me tiedetään se, miten moneen asiaan se vaikuttaa ja tavallaan miten tärkeetä meille ois se, et se uni jotenki toimis ja olis hyvää ja edesauttais kaikkii näit esimerkiks oppimisen tai minkä tahansa muun elämisen prosesseja.
Pesonen: Mä luulen, et jokainen tietää elämästään niitä asioita, joita hän voi itse tehdä. Kukaan ei oo täydellinen oikeestaan tässä. Ja jokainen itse asiassa vähän niinku tarkkailemalla itseä tietää niit asioita, mitä pitää tehdä. Ehkä sen kännykän voi jättää kahden metrin päähän sängystä.
Mut kukaan ei voi elää koko ajan täydellisesti. Unessa on se, et jos kerran onnistuu saavuttamaan täydellisen unen ja rytmin, niin seuraavalla viikolla sun pitää taas alottaa alusta. Eli tää ei oo mikään sellanen, jonka saa kerralla kuntoon, vaan tää on tämmöst jatkuvaa. Siin voi tulla viisaammaks ja taitavammaks, mut jollain tavalla me ollaan jokainen tuomittu feilaaman tän unen suhteen myös. Se on osa sitä unikulttuuria.
Rönkä: Onks uni sellanen ihmelääke, joka vois jotenki parantaa aika paljonkin meidän ongelmia?
Pesonen: Mä kyllä uskon et on. Et se tunne, kun sä heräät aamulla levänneenä ja sä oot nukkunu hyvin, ni kyl se on todella iso juttu. Jos kattoo mitä tahansa psykiatrisia häiriöitä, unihäiriöt liittyy kaikkiin. Ylipainoon, siihen miten me syödään ja säännöstellään meidän ruokailua, ruokahaluun. Et kyl mä, unitutkija tietysti voi sanoa, että uni on todella tärkeää.
Rönkä: Pitäiskö sun mielestä lääkärien jakaa unireseptejä?
Pesonen: Siinähän se onkin, et mä luulen, että meissä jokaisessa on myös sitä viisautta, et me osataan itse tehdä paljon. Tarvitaanko tähän nyt sitä lääkäriäkään niin kauheesti.
Rönkä: Ihmiskunta on elellyt ja samaan aikaan nukkunut tällä pallolla aika pitkään. Unen historia on yhtä pitkä kuin ihmisen historia. Mitä sellasta on, mitä me ei unesta kuitenkaan vielä tiedetä?
Pesonen: Varmasti erilaiset, ja nää ei oo mun tutkimuksen keskiössä, erilaiset ihan molekulaaritason mekanismit, et mitä unessa tapahtuu. Niitä ei tiedetä. Tiedetään aika vähän myös siitä vielä kuitenkin, miten nää oppimis- ja poisoppimisprosessit tapahtuu. Ihmiset ei tai tutkijatkaan ei viel osaa vastata siihen, miksi meillä on eri univaiheita ja miksi ne seuraa toisiaan niinku ne seuraa. Ihan tämmösii peruskysymyksiä unesta ei tunneta. Oikeastaan me tällä hetkellä tiedetään se, et kuinka tärkeää uni on.
Rönkä: Joku tutkija on joskus hienosti viitannut ylipäätään tutkimuksen tekemiseen sillä tavalla, et se on sellasta, et taskulampulla yritetään vähän niinku sohia johonki pimeään ja aina niinku saadaan hetkeksi tavallaan joku yksittäinen pieni alue valoon, mut et tutkimuksen tekeminen olisi juuri sellaista. Mul jotenkin tää ajatus tuli mul mieleen, kun mä kuuntelen, miten sä puhut unesta ja siitä, että ikään kuin koko ajan parhaansa yrittää, et näkis edes jotain siitä. Mut et se on semmonen yks iso mystinen kokonaisuus ja ehkä semmonen ajatus, et aina siitä voi nähdä silti vain osasen.
Pesonen: Aina voi nähdä vaan osasen ja yks tutkija voi nähdä pienen osasen. Mut se idea on, et niit taskulamppuja on siellä tuhansittain samaa kohdetta valaisemassa. Se tarkottaa sitä kansainvälistä tutkimusyhteistyötä ja unitutkimusyhteisöjä ja verkostoja ja sitä, et sitä tietoa tuotetaan paralleelisti ympäri maailmaa ja ihmiset on kiinnostunu samanlaisista asioista. Kyl se sieltä valottuu ja on valottunut jo huomattavasti.
Rönkä: Mikä unitutkimuksen kentällä on sellainen seuraava mysteeri, joka sua erityisesti kiinnostaa tai johon sä haluaisit sun tutkimuksessa paneutua seuraavaksi?
Pesonen: No, kyllä edelleen täs on paljon tutkimusta tässä. Uni ja tunteet, se on oikeestaan aika uus tutkimusalue. Uni ja stressi ja ylipäätänsä se, mitä ihminen itse voi tehdä unensa parantamiseksi. Uni tämmösenä säätelytekijänä, oman stressin säätelytekijänä, niin kyl siel mun elämäks riittää. Mun ei tarvii hirveesti täs enää keksiä. [naurahtaa]
[musiikkia]
Rönkä: Anu, miks just nyt on ihana aika olla unentutkija?
Pesonen: Uni tarjoaa loputtomasti mielenkiintosia tutkimuskysymyksiä. Se kiinnostaa, ei vain tutkijoita vaan oikeestaan meitä kaikkia. Nyt on paljon semmosia uusia tutkimuskäsitteitä, jotka auttaa tutkijaa kehittämään aika mielenkiintosia tutkimuskysymyksiä ja -asetelmia.
Rönkä: Entä miks just nyt on ihan hirveän kamala aika olla unitutkija?
Pesonen: No, ihan samasta syystä kuin on ollut aika kamala aika monelle tutkijalle. Eli tällä hetkellä tutkimuksen teko johtuen koronatilanteesta on aika vaikeaa.
Rönkä: Jos unitutkija, sinä tai kuka tahansa muu unitutkija haluis laittaa autoonsa tai vaikka pyöräilykypäräänsä tämmösen puskuritarran, bumper stickerin, niin mitä siin oikein lukis?
Pesonen: Siin lukis todella ärsyttävästi ”mikä ihana aamu”. Koska kun sä heräät, niin vaikka sun elämäntilanne olis mikä, mut jos sä oot nukkunu hyvin, niin se tunne, et sul on energiaa ja saat sen semmosen kortisoliryöpyn siin aamulla ja oot valmiina päivään, niin se on ehkä parasta elämässä.
Rönkä: Nyt vähän unelmoidaan. Suomen Akatemia jako vuonna 2020 tutkimusrahaa reippaasti yli 400 miljoonaa euroa. Jos sä saisit käyttöösi ihan kaiken tuon tutkimusrahan, niin millaisen tutkimusasetelman pykäisit pystyyn?
Pesonen: No, mä pykäisin sellasen unitalon tohon ehkä Etelärantaan tai johonkin.
Rönkä: Onks sil sijainnilla vaikutusta siihen, et miten siellä -?
Pesonen: Joo, se olis aika keskellä tätä jotenkin siel mis me liikutaan, et uni tulis keskelle kaupunkia.
Rönkä: Joo.
Pesonen: Se ois valkonen ihana talo, jossa ois sininen neonkyltti. Sen nimi ois Unipankki.
Rönkä: Joo.
Pesonen: Sinne vois ihmiset tulla sisään, antaa unensa tieteelle ja lähteä aamulla siit sit vaikka torikahville.
Rönkä: Kenen elävän tai kuolleen tutkijan kanssa sä menisit kaljalle?
Pesonen: Kuule, tutkijat voi olla aika tylsiä. Valitsisin taiteilijan, jos sulle sopii.
Rönkä: Sopii.
Pesonen: Mun tausta on itse asiassa, mä oon valmistunut myös joskus taiteilijaksi aikaisemmassa elämässäni. Valitsisin vanhan opettajani Outi Heiskasen. Menisin kaljalle ja juttelisin siitä, miten unen logiikka tulee taiteeseen läsnäolevaksi. Se on must todella mielenkiintosta, et miten taiteilijat hallitsee unen logiikan.
Rönkä: No, se on tosi kiinnostavaa. Onks sul täst jotain orastavaa ajatusta? Oisko taiteilijat jonkinlainen tavallaan erityinen ryhmä, kun mietitään unen logiikkaa ja sen hallitsemista?
Pesonen: Joo. Mä luulen, että nimenomaan taiteilijat hallitsee sen. Tietysti voi olla ihan minkä taiteenalan tahansa edustaja. Elokuvataiteilija tai elokuvissahan on todella paljon unilogikkaa. Mut must ois mielenkiintosta keskustella siit unitutkijana taiteilijan kanssa. Outin valitsisin siksi, koska tietäisin, että Outi osaisi siitä loistavasti keskustella.
Rönkä: Jos mä haluisin nyt olla trendin aallonharjalla unitutkimuksen piireissä, niin mikä ois semmonen muotisana tai joku hypetetty termi, jota nyt paljon käytetään tai joka laitetaan kaikkiin rahotushakemuksiin, että rahaa tulis?
Pesonen: Glymfaattinen järjestelmä.
Rönkä: Glymfaattinen järjestelmä.
Pesonen: Se nyt on jotain, mitä tapahtuu unen aikana, eli tää aivopesukierto.
Rönkä: Berkeleyn yliopistossa on sellanen perinne, että nobelistit saa yliopistolta oman parkkipaikan. Jos sä joskus voittaisit Nobelin, niin mitä sä toivoisit Helsingin yliopistolta?
Pesonen: Joo, mä toivoisin tämmöst unitutkimusohjelmaa. Toivoisin, että uni tämmösenä keskeisenä ihmisyyteen liittyvänä asiana sidottaisiin vielä monitieteisemmin taloustieteisiin ja yhteiskuntatieteisiin. Ikään kuin annettais unelle mahdollisuus tämmöseen laaja-alaseen näkemykselliseen tieteentekoon.
Rönkä: Toi kuulostaa must kivalta, mut eksä toivois mitään prameeta? Niinku vaik patsasta tai jotain kunniaovea yliopistoon sinulle nobelistille?
Pesonen: Mut hei.
Rönkä: Mitään semmost suhun liittyvää vähän narsistista, hedonistista.
Pesonen: Mul on se Unipankki jo siin Etelärannassa. Sen vois tietysti laittaa siihen päärakennuksen kylkeenkin.
Rönkä: Anu Pesonen, kiitos kun olit mukana Utelias mieli -podcastissa.
Pesonen: Kiitos paljon.
[musiikkia]
Rönkä: Kuuntelit Utelias mieli -podcastia. Löydät sen Helsingin yliopiston verkkosivuilta ja yleisimmistä podcastpalveluista.
[musiikkia]