Hanna: Minna Palmroth, mitä jokaisen tulisi just nyt tietää lähiavaruuden kestävästä käytöstä?
Minna: Avaruussään määritelmä, eli kaikki ne ongelmat, joita avaruuden olosuhteet voivat aiheuttaa ihmisille tai teknologialle.
[rauhallista elektronista tunnusmusiikkia]
Hanna: Kuuntelet Utelias mieli -podcastia, joka puhuu tieteestä tunteella. Tässä podcastissa tutkijat saavat puhua niistä asioista, mitkä heidän mielestään ovat juuri nyt kiinnostavimpia ja tärkeimpiä. Vieraana on tänään laskennallisen avaruusfysiikan professori ja kestävän avaruustieteen ja -tekniikan huippuyksikön johtaja Minna Palmroth Helsingin yliopistosta. Tervetuloa.
Minna: Kiitos.
Hanna: Minä olen Hanna Hantula, tämän podcastin uusi juontaja.
[rauhallista elektronista tunnusmusiikkia]
Hanna: Minna sä olet tutkinut lähiavaruutta, avaruussäätä ja avaruusromua, ja ollut luomassa muun muassa maailman täydellisimmäksi kuvailtua avaruussääsimulaatiomallia Vlasiatoria, joka mallintaa aurinkotuulen vaikutusta maapallon lähiavarauuden olosuhteisiin. Mistä sulla on syttynyt kiinnostus juuri lähiavaruutta kohtaan?
Minna: No periaatteessa tähän on ehkä, sanotaan noin kolme syytä. Mutta jos käydään ne systemaattisesti läpi, niin varma yksi on tämmöinen ajopuuteoriatyyppinen. Toinen on sitten kyllä toisaalta tämmöinen strateginen, eli sitten lukion jälkeen mietin, että mitä voisi tehdä jatkossa, niin fysiikka kiinnosti ja sitten myöskin maantieto. Ja sitten mä ajattelin, että nämä on aika kivat alat, ja näissä on varmaan paljon haasteita tulevaisuudessa. Ja voi tehdä asioita, mitkä muuttaa maailmaa. Ja sitten mä sen takia myöhemmin sitten valitsin fysiikan. Ja mikäs se kolmas syy on, ai niin se oli se, kun mä päädyin kesätöihin ensin Ilmatieteenlaitokselle, ja sieltä sitten rupesin tekemään gradua ja sitten väikkäriä. Ja nyt mä olen sitten täällä Helsingin yliopistossa. Niin oikeastaan näistä kolmesta syystä.
Hanna: Mikä sun mielestä on parasta tai kutkuttavinta avaruuden tutkimisessa?
Minna: No siis, ehkä se on se, että kun se on vaikeaa, että ei ole samanlaisia työpäiviä, kaikki on oikeastaan kiinni siitä, että mitä jaksaa tehdä. Että on niin paljon tekemistä, ja niin paljon löytämistä ja tutkimista, että kaikki mitä tekee periaatteessa on uutta. Ja sittenhän myöskin sekin, että kun mulla on aika kiva tiimi, on aika kiva olla töissä yhteistyössä kaikkien näitten upeitten tutkijoitten kanssa, keiden kanssa mä teen yhteistyötä, niin se on tosi kivaa.
Hanna: Määrittele meille vielä, että mistä se lähiavaruus, mitä sä olet tutkinut, niin mistä se oikein alkaa ja mihin se päättyy?
Minna: Joo, hyvä kysymys. No avaruushan on oikeastaan, se alkaa, sanotaan tuosta yläilmakehän yläosista. Ja siellä ei ole sellaista rajaa, missä se alkaa, vaan se on oikeastaan kerros. Mä sanoisin, että 80 kilsaa, niin siellä näkyy jo avaruuteen liittyviä ilmiöitä, kuten revontulet esimerkiksi. Ja sitten lähiavaruus, niin on tämä meidän maapallon ydinnaapurusto. Eli siis tuosta kun mennään täältä aurinkoon päin, niin se on tuommoiset kymmenen maansädettä, sinne loppuu meidän magneettikentän, oman maapallon magneettikentän vaikutus. Ja sitten taas yöpuolella, niin se on vähän pidempi matka, kun aurinkotuuli painaa sitä kasaan, vähän tätä meidän magneettikenttää. Että meidän magneettikenttähän on tämmöinen tuulipussi, jota aurinkotuuli riepottelee. Ja se on tämän tuulipussin alue, mikä on se lähiavaruus.
[rauhallista elektronista tunnusmusiikkia]
Hanna: Tässä podcastissa tutkijat saavat puhua siitä, mikä heitä oikeasti kiinnostaa. Mun kanssa studiossa on Helsingin yliopiston laskennallisen avaruusfysiikan professori ja kestävän avaruustieteen ja -tekniikan huippuyksikön johtaja Minna Palmroth. Sä haluat tänään kertoa siitä, miten avaruutta tulisi käyttää kestävästi. Kun ajattelen ympäristötietoisuutta, niin pakko sanoa, että avaruus ei todellakaan tule ihan ekana mieleen, eikä välttämättä tokanakaan. Mitä kestävyys oikein avaruuden kohdalla tarkoittaa?
Minna: No se on hirveän hyvä kysymys. Ja nyt jos me eka tehdään tämmöinen analogia tänne ympäristötieteisiin, mikä on ehkä ihmisille vähän tutumpaa, niin kestävyyshän on usein joittenkin tiettyjen aiheiden välistä kompromissia. Että usein puhutaan semmoisesta niin sanotusta Vennin diagrammista, missä on talous, ihmiset ja ympäristö. Ja sitten ne piirretään semmoiseksi kehiksi ja sitten siinä keskellä on se kestävyysala. Että siellä kun operoi, että otetaan huomioon talous, sitten ihmiset ja ympäristö, niin sitten ollaan siinä kestävyyden keskiössä. Eli jos me mietitään vaan pelkästään sitä, että tulee rahaa, niin ei olla kestäviä. Jos mietitään pelkästään sitä, että ihmisillä on hyvin asiat, niin sitten taaskaan ei olla kestäviä. Ja sitten jos me ollaan pelkästään siellä ympäristöpuolella, niin sitten taas ei saada rahaa eikä kukaan voi käyttää niitä resursseja, mistä ollaan puhumassa, niin sekään ei ole kauhean kestävää. Niin tämä on kestävyys yleisesti ympäristönäkökulmassa. Ja nyt jos me ajatellaan sitä avaruuteen, niin ihan täsmälleen sama juttu. Eli nythän tällä hetkellä avaruus on, kuten sanoin, niin tämmöinen megatrendi. Eli tällä hetkellä lähetetään avaruuteen enemmän satelliitteja kuin ikinä ennen. Ja se on todella raju se nousu. Ihan viimeisten viiden vuoden aikana on noussut ihan räjähdysmäisesti avaruuden käyttö. Ja syy siihen on taloudellinen. Eli me oikeastaan eletään semmoista aikaa, jota elettiin myöskin löytöretkien jälkeen. Eli ensin vähän katseltiin, löydettiin maapallolta, että ai täällä on tällaisia paikkoja. Ja sitten ruvettiin hyödyntämään niitä taloudellisesti. Niin ihan sama juttu avaruudessa. Me ollaan nyt vähän niin kuin löydetty miten sinne mennään, ja vähän että mitä siellä on ja miten siellä ollaan. Niin nyt sitten ollaan taloudellisesti hyödyntämässä sitä potentiaalia, mitä se avaruus tarjoaa. Ihmiskunnan historiassa on lukuisia esimerkkejä siitä, että kun joku resurssi on kaikkien käytössä, niin lopulta se sitten muuttuu kestämättömäksi sen käyttö. Että näitä on ihan hirveästi. Että nyt sitä käytetään todella paljon ja nimenomaan taloudellisesti. Ja sitten ihmiset saa myöskin paljon avaruuteen liittyvää dataa, eli esimerkiksi sunkin kännykässä karttasovellus, niin käyttää avaruudesta peräisin olevaa signaalia. Ja nyt jos me puhutaan tästä Vennin diagrammista taas, missä oli nämä ihmiset, talous ja ympäristö, niin me otetaan tällä hetkellä huomioon talous ja ihmiset, mutta itse asiassa se ympäristö on nyt vähän siellä avaruudessa pikkuisen kärsimässä. Ja jos tälle asialle ei tehdä mitään, niin sitten se kärsii myös tulevaisuudessa.
Hanna: Voisiko tämän tiivistää tällä tavalla raflaavasti, että tällä hetkellä data on vähän niin kuin uusi öljy, ja satelliitit on niiden porauslauttoja? Tarkoittaako tämä, että me eletään jonkinnäköistä avaruuden riistokapitalismin aikaa?
Minna: No toi on hirveän hyvä huomio toi uusi öljy ja öljynporauslautat. Kyllä mun mielestä toi on aika hyvin sanottu. Mä en tiedä tuosta riistokapitalismista niin paljoa, että mä voin sanoa siitä mitään. Mutta sen voin sanoa, että avaruuden taloudellinen potentiaali on huomattu, ja sitä käytetään nyt enenevissä määrin. Eli jos me ajatellaan niitä avaruudenkäyttökonsepteja, mitä oli ennen 2015 vuotta, niin niitähän oli käytännössä kaksi, sotilaallinen ja sitten yhteiskunnallinen. Eli siis periaatteessa tämmöiset tiedeprojektit ja näin. Ja nyt on sitten tullut tämä kaupallinen tähän kylkeen. Ja nyt tällä hetkellä, kun me katsotaan niitten uusien lähetettävien satelliittien motivaatiota, niin valtaosa siitä on kaupallista satelliittia. Eli siis oikeastaan nyt niin, että mä en tiedä kuvaako toi riistokapitalismi hirveän hyvin kuitenkaan tätä termiä, koska kyllä moni firmakin sen ymmärtää, että jos meillä on hyvässä kunnossa se avaruusympäristö, niin myös niillä on sitten mahdollisuus hyödyntää sitä tulevaisuudessa, sitä avaruutta. Että kyllä musta tuntuu, että aika moni tämän tajuaa tällä hetkellä. Mutta sitten, että mitä sille asialle on tehtävissä, niin se on tietenkin eri asia.
Hanna: Mutta ei ole sitten kuitenkaan semmoinen tilanne olemassa, että jotenkin nyt vaan mentäisiin sinne ja nopeasti satelliitteja taivaalle, ja ei yhtään ajatella riskejä?
Minna: No ei se nyt ihan noin ole, että kyllä me jonkun verran ajatellaan riskejä. Että nythän esimerkiksi Suomessa on uusi avaruuslaki, mäkin olin mukana sitä avaruuslakia tekemässä, mikä tuli voimaan 2018 alussa. Ja siinähän määrätään, että millä perusteella sä saat mennä sinne avaruuteen. Ja siellä tehdään muun muassa just tämmöinen riskianalyysi, että jos sun satelliitista on jotain haittaa jollekin toiselle satelliitille, niin sitten sä et vaan saa lupaa lähettää sitä avaruuteen. Mutta Suomella onkin aika hyvä avaruuslaki. Että monilla mailla ei ole läheskään näin tulevaisuuteen katsova ja tätä kestävyyttä huomioiva laki. Näitäkin maita kyllä on olemassa, joilla on tämmöinen kestävyyttä ajatteleva laki, mutta Suomi on mun mielestä ihan yksi parhaista avaruuslaeista, mitä meillä on. Että siinä otetaan huomioon just nämä taloudelliset aspektit, mitkä on mun mielestä ihan oikein. Koska ei me voida sitäkään tehdä, että nyt päätetään, että ei enää ikinä käytetä avaruutta. Että tämmöinen, että esimerkiksi sitten siirrytään takaisin paperikarttoihin, ja ei ikinä soitella millään satelliittipuhelimella. Ja sääsovellukset, niin ei oteta avaruudesta dataa. Ilmastonmuutosta ei seurata avaruudessa. Että se ei ole mikään optio ettei sitä avaruutta käytetä. Mutta että sitten pelisäännöt sen kestävään käyttöön, niin ne pitäisi kyllä saada aikaiseksi.
Hanna: Kuinka paljon tuosta on olemassa vaikka jotain kansainvälisiä sopimuksia tai tämmöistä yhteistyötä? Että kuulostaa ainakin mun korvaan aika pieneltä askeleelta se, että nyt piskuisella Suomella on hyvä avaruuslaki.
Minna: Joo, näin on. Se on ihan totta. Mutta on se nyt kumminkin hyvä alku, että näin on. Ja kyllä mun mielestä noi avaruuslakien tekijät, ne juttelee keskenään, että eri maissa kun tehdään uutta avaruuslakia, niin ne puhuu niitten muitten maitten kanssa, jotka on myös tehnyt avaruuslakia viime aikoina. Ja tällä tavalla saadaan ikään kuin levitettyä tätä kestävyysasia myös muitten maiden avaruuslakeihin. Mutta sitten toi, että kansainvälinen lainsäädäntö, niin sitähän ei ole semmoista sitovaa. Ja periaatteessa, jos sulla olisi sitova kansainvälinen lainsäädäntö, niin sitten sä myöskin tarvitsisit jonkun mekanismin valvomaan sitä, eli avaruuspoliisin käytännössä. Ja sellaistahan ei myöskään ole. Ja eikä ole oikeastaan mitään järkeäkään ajatellakaan mitään avaruuspoliisia.
Hanna: Mutta se kuulostaa aivan älyttömän siistiltä. Mä haluan olla avaruuspoliisi isona.
Minna: Niin semmoinen avaruuspoliisiauto sinne laitetaan ja sitten.. [naurua]
Hanna: Sitten niillä on tosi coolit univormut ja ehkä jotkut lasertykit.
Minna: Joo, se on totta, että univormut pitää ihan ensimmäiseksi niille suunnitella niille avaruuspoliiseille [naurua]. Mutta tosiaan, niin ei ole sitovaa kansainvälistä lainsäädäntöä. Mutta sitten on olemassa kyllä kansainvälisiä sopimuksia, mitkä monet maat on ratifioinut. Ja niissä just pidetään sitä avaruuden kestävää käyttöä keskiössä. Ja tämmöistä työtä tehdään YK:ssa aika paljon.
Hanna: Isossa osassa siitä, mitä sä olet puhunut tämän kestävyysaiheen tiimoilta mediassa, on avaruusromu. Mistä kaikesta se oikein koostuu?
Minna: No se voi olla mitä vaan. Että ensinnäkin sitä on noin 8000 tonnia yhteensä siellä kiertoradoilla. Ja se voi olla mitä tahansa pienestä maalihiukkasesta semmoiseen isoon bussinkokoiseen zombisatelliittiin. Että kaikkea siltä väliltä. Siellä voi olla jotain raketin kappaleita tai jotain vanhoja tankkeja tai hajonneita satelliitteja. Sitten myöskin kokonaisia satelliitteja, mutta mihin ei vaan saada yhteyttä, eli ne on zombeja ja tämäntyyppistä.
Hanna: Tämä on aivan upea jakso, tässä on avaruuspoliiseja ja zombisatelliitteja [naurua]. Tämä tuntuu ihan scifiltä. Mutta avaruusromu siis sinänsä kuulostaa todella huolestuttavalta. Siis sanotko vielä sen määrän?
Minna: 8000 tonnia.
Hanna: 8000 tonnia.
Minna: Joo. Siis se ongelmahan tässä avaruusromussa on se, että sen ei tarvitse olla kauhean iso sen kappaleen, että se saa merkittävää tuhoa aikaiseksi. Eli on olemassa semmoinen kuuluisa kuva, missä on kansainvälisen avaruusaseman ikkuna, ja sitten siinä keskellä on semmoinen kauhea häränsilmä. Ja sitten siellä takana on tyhjä avaruus. Että siinä voi kuka tahansa ajatella, että voi hitsi, että jos toi olisi tullut läpi tuosta, niin oltaisiin kaikki kuoltu tänne, tyyliin. Ja siis sen pienen häränsilmän on aiheuttanut semmoinen pieni maalihiukkanen. Eli siis se pointsi on siinä se, että kun avaruudessa ei ole kitkaa, niin kaikki kappaleet, mitkä sinne on lähetetty, niin kulkee sillä alkuperäisellä nopeudella, mikä niillä oli. Ja tämä nopeus on 7,5 kilsaa sekunnissa. Ja jos sä saat tämmöisen pienen maalihiukkasen 7,5 kilsaa sekunnissa mihin tahansa osumaan, niin siitä tulee aika iso kraatteri siihen objektiin, mihin se osuu. Eli siis pienet hiukkaset on ongelma, sitten puhumattakaan isoista kappaleista. Että yksi isoimmista ongelmista on semmoinen Envisat-niminen HKL:n bussin kokoinen satelliitti, joka juurikin on zombi, eli siihen ei saada enää yhteyttä. Ja se kulkee tämmöisellä yhdellä megamoottoritiellä avaruudessa, eli se on tämmöinen todella käytetty rata. Ja jos se törmää johonkin sillä radalla, niin sitten sinne radalle ei enää ikinä voi laittaa mitään. On sitten kyllä olemassa ratoja, missä ei ole niin paljon avaruusromua. Ja sitten mitä alempana se rata on, niin sitä parempi se on romun kannalta, koska siellä ilmakehä jo pikkuisen jarruttaa niitä romuja, ja myöskin niitä satelliitteja. Että jos sinne alemmalle radalle laittaa satelliitin, niin se tulee sieltä sitten järjellisessä ajassa alas, tai palaa ilmakehässä. Mutta mitä korkeammalle laitetaan, niin sen pahempi se on, koska niitä ei saa sieltä alas millään muulla kuin joillakin aktiivisella toimella, niin kuin esimerkiksi käyttämällä ajoainetta eli löpöö.
[rauhallista elektronista tunnusmusiikkia]
Hanna: Jos semmoisia vähän vakavampia ja isompia uhkakuvia miettii, niin tulee mieleen ainakin semmoinen, että onko mahdollista, että avaruusromun törmäyksistä syntyisi jonkunnäköinen dominoefekti, ja kohta vaikka kaikki meidän tärkeät satelliitit ja avaruusasemat tuhoutuisi?
Minna: Joo, toi tunnetaan semmoisella sanalla kuin Kesslerin syndrooma. Eli Kessler vuonna 1979 kirjoitti semmoisen paperin, että näin voi käydä. Että ensin joku törmää johonkin ja sitten tulee paljon pientä romua, ja sitten nämä pienet romut törmää johonkin muualle ja tulee lisää romua. Ja lopulta tilanne on se, että romun määrä on tosi suuri, mutta sen koko on tosi pieni. Eli että tulee tämmöinen iso romukerros sinne. Ja mä en tiedä, että kuinka todennäköinen se Kesslerin syndrooma on. Mutta se on kyllä ihan sanottu, että tämä on ihan mahdollista, että näin käy. Ja tämä on yksi niistä syistä, että mitä varten sitä avaruusromua täytyisi pitää sillä tavalla silmällä, että sitä ei, olisi nimittäin aika ikävää, jos me yhtenä päivänä ei voitaisi enää käyttää avaruutta. Että kuten sanottu, se on aika keskeinen, tänä päivänä avaruus on tullut jopa tämmöiseksi arkipäiväiseksi asiaksi, että sä et enää välttämättä edes muista, että joku palvelu, mitä sä käytät, niin on avaruusriippuvainen. Niin jos tätä ei ole enää käytössä sitten tulevaisuudessa, niin sehän on tosi huono homma sitten yhteiskunnan kannalta. Mutta siis kyllä tämä tiedostetaan tämä Kesslerin syndrooma just esimerkiksi siellä YK:ssa, ja kaikissa näissä kansainvälisissä pöydissä, missä tätä asiaa käsitellään.
Hanna: Nyt mua rupesi jotenkin kuumottamaan tämä. Eli siis onko toi semmoinen, voiko sitä ennakoida, onko se semmoinen, mitä pystyy jotenkin luotettavasti vaikka laskemaan, että tämmöinen todennäköisyys nyt on, että kolmen vuoden päästä alkaa tämmöinen dominoefekti? Vai onko se vähän semmoinen, että no katsellaan mitä tapahtuu?
Minna: Sitä ei oikein hirveän hyvin pysty laskemaan. Ja merkittävin tekijä tässä laskennan epätarkkuudessa on avaruussää. Eli tässä on tämmöinen esimerkki. Euroopan avaruusjärjestöllä oli semmoinen satelliitti kuin GOCE, ja se GOCE sitten, juurikin sattumoisin tuli hallitsemattomasti alas. Että siihen menetettiin yhteys ja sitten se rupesi tulemaan alas sieltä kiertoradaltaan. Ja kun se oli semmoisella, juuri tällä avaruuden rajavyöhykkeellä, mistä me puhuttiin aluksi, missä ilmakehä jo pikkuisen tuntuu, niin silloin sattui tämmöinen ihan mitätön avaruussää aktivaatio. Ja sitten se GOCE, sen maahansyöksy nopeutui muistaakseni kuudella tunnilla. Eli alun perin se oli laskettu, että mihin se osuu, kun se tulee tietyssä ajassa alas. Mutta sitten tuli tämä avaruussää siihen väliin, ja sitten se nopeutui sen maahansyöksy. Ja sitten tavallaan kuusi tuntia voi tuntua aika lyhyeltä ajalta, mutta kun ottaa huomioon sen, että siinä kuudessa tunnissa se kiertää kuitenkin maapallon neljä kertaa, ja maapallo pyörii koko ajan siellä alla, niin sehän käytännössä voi olla missä tahansa se satelliitti silloin, jos se virhemarginaali on kuusi tuntia. Ja sitten ihan samasta syystä, niin nyt viime helmikuussa Elon Musk menetti 40 satelliittia. Eli tämä Starlink-satelliittien menetys johtui täsmälleen samasta syystä, eli juuri kun ne oli mennyt siihen avaruuden rajakerrokseen, jota mä joskus kutsun nimellä ignorosfääri, koska siitä ei hirveästi tiedetä mitään, niin silloin sattui tämmöinen hyvin mitätön avaruussäätapahtuma, ja sitten se menetti 40 satelliittia. Että vastaus kysymykseen, ei tiedetä hirveän tarkasti näitä ratoja. Sitten varsinkaan ei tiedetä näitten pienimpien hiukkasten ratoja. Ja sitten vielä siinä on se epävarmuus siitä avaruussäästä.
Hanna: Toi avaruussää on kiinnostava elementti, sä olet sen nyt tässä pari kertaa maininnut. Mä en tarkalleen tiedä, mitä se tarkoittaa. Voisitko sä selittää mulle, että mitä se oikeastaan on, ja miten se siis vaikuttaa niihin siellä kiertoradalla oleviin satelliitteihin sun muihin asioihin?
Minna: Joo, eli avaruussää on määritelmänä seuraava. Ne kaikki olosuhteet, jotka voi vaikuttaa ihmisen terveyteen tai teknologian luotettavuuteen, ja jotka johtuu avaruuden ympäristön muutoksista. Ja se avaruussää johtuu siitä, että auringosta puhaltaa koko ajan niin sanottua plasmaa eli varautuneita hiukkasia. Ja sitten nämä varautuneet hiukkaset, kun ne vuorovaikuttavat meidän oman magneettikentän kanssa, niin siitä syntyy erilaisia ilmiöitä kuten revontulet, ja monia muitakin ilmiöitä. Ja sitten joskus auringosta lähtee tämmöisiä isoja purkauksia, tai sitten meidän oma magneettikenttä voi aikaansaada sellaisia tapahtumia, jotka yhtäkkisesti voimistaa tätä avaruuden olosuhdetta. Eli esimerkiksi voi tulla yhtäkkiä valtavat revontulet, ja näkyä vaikka täällä Etelä-Suomessa ja niin edelleen, tämmöisten isojen aurinkopurkausten seurauksena. Niin siellä on tämmöinen samanlainen vaihteleva olosuhde, kun mitä meillä on täällä maanpäälläkin. Ja sitten ne satelliitit, jotka siellä lentää, niin ne joutuu olemaan siinä vaihtelevassa olosuhteessa. Ja useinkaan se olosuhde ei ole, eli tässä Starlinkin ja tämän GOCEn tapauksessa, niin se mikä toi ne satelliitit alas oli se, että avaruussää yhtäkkiä lämmitti ilmakehää ja ilmakehä nousi ylöspäin. Ja sitten ne satelliitit kohtasi niin paljon kitkaa, että ne tuli sen takia alas. Mutta tämä on itse asiassa vähän tämmöinen harvinaisempi satelliittiongelma. Tai ainakin tähän asti ollut satelliiteille harvinaisempi tapahtuma. Ehkä tulevaisuudessa on toisin. Mutta useimmat satelliitit, niitten suurin ongelma on säteily. Eli avaruudessa on valtavasti säteilyä, ja sitten tämä avaruussää joskus voimistaa sitä paljon, ja sitten ne satelliitit saattaa tämän säteilyn takia joutua epäkuntoon.
Hanna: Pystyykö avaruussäätä ennustamaan luotettavasti?
Minna: No ei. Että se on semmoinen kanssa, että mä olen joskus sanonut, että avaruussään ennustaminen on samalla tasolla kuin maanpäällisen sään ennustaminen oli joskus 50-luvulla. Ja siis oikeastaan tässä me ollaan nyt tämän mun kaikkien päivien huolenaiheiden ytimessä, eli tämä on just se asia, mikä mua tällä hetkellä eniten huolestuttaa. Että jos sä ajattelet maanpäällistä sääennustetta, niin sehän perustuu siihen, että on hirveästi säämittausasemia. Että Suomessakin on varmaan, en mä tiedä, satatuhatta semmoista mittausasemaa, josta tulee koko ajan reaaliaikaista tietoa. Ja niitä syötetään sinne sääennusteeseen ja sitten saadaan selville, että pitääkö se ennuste paikkaansa, ja että miten sitä ennustetta sitten voidaan korjata ehkä tulevaisuuteen ja niin edelleen. Niin avaruudessa meillä on käytännössä yksi satelliitti todella isolla alueella, ja meidän pitäisi sen yhden satelliitin avulla jotenkin ymmärtää sitä avaruussäätä. Ja sitten kun vielä ajatellaan tätä, että tämä meidän ilmakehä on kumminkin aika paljon pienempi paikka kuin tuo avaruus, niin että eihän se yksi satelliitti riitä mihinkään. Ja sen takia mä just olen kehittänyt näitä mallinnusmenetelmiä, että kun mua on aina ottanut päähän se, että mä en näe sitä kokonaisuutta siellä avaruudessa. Että jos mä katson vain yhden satelliitin dataa, niin enhän mä siitä saa selville yhtään mitään. Niin sen takia mä olen kehittänyt näitä isoja malleja, jotta mä voisin ymmärtää, että miten se kokonaisuus toimii. No sitten jos meillä on validaatiopiste sille mallille yksi satelliitti, niin et sä näe siitä paljon mitään. Ja se on tosi jotenkin turhauttavaa, että jos me palataan taas tähän Vennin diagrammiin, eli tähän kestävyyteen, niin siinähän oli just nää talous, ihmiset ja ympäristö. Niin nyt tähän ympäristöön liittyy nimenomaan tämä romu, mutta erittäin keskeisesti tämä avaruussää ja sen ilmiöt. Ja jos me ollaan tilanteessa tällä hetkellä, missä me ajatellaan tätä taloutta ja näitä ihmisiä, mutta ei ollenkaan sitä, että miten se ympäristö itse käyttäytyy, niin eihän tämä voi olla kestävä pitkällä aikavälillä tämän avaruuden käyttö. Että meidän on pihan pakko alkaa ymmärtämään semmoinen asia, että meidän on ihan pakko laittaa lähiavaruuteen uusia satelliitteja. Tai muuten me ei ymmärretä sitä, että mitä siellä tapahtuu, ja sitten me ei voida suojella näitä miljardeja, joita me ollaan tungettu sinne avaruuteen. Ja sitten myöskin niitä ihmisiä, jotka käyttää niitten satelliittien dataa.
Hanna: Eikö tässä ole nyt aika iso ristiriita kun toisaalta on just tämä tilanne, että me ollaan hirveän riippuvaisia siitä, että siellä avaruudessa on niitä satelliitteja, että kaikennäköinen teknologia maanpäällä toimii, mutta sitten toisaalta siellä on jo liikaa sitä kaikkea romua. Ja sitten toisaalta sinne pitäisi vielä laittaa lisää niitä satelliitteja, että se kaikki olisi ennustettavampaa. Mikä sun mielestä olisi ideaaliratkaisu tähän tilanteeseen?
Minna: No ideaalitilanne olisi se, että me ymmärretään, mitä siellä tapahtuu. Ja kun me ymmärretään, niin me osataan suojella näitä satelliitteja ja niiden toimintoja. Ja tällä hetkellä me ei ymmärretä, mitä siellä tapahtuu, koska meillä ei ole näitä mittalaitteita. Ja näissä mittalaitteissa on se hyvä puoli, että ne laitetaan yleensä aina niin kauas sinne avaruuteen, että siellä sitä romua sitten ei enää ole. Että ne radat, mihin näitä mittalaitteita laitettaisiin, niin siellä ei ole romua. Että se suurin osa niistä romusta on tässä niin sanotulla geostationäärisellä radalla, ja sitten muutamalla tämmöisellä low earth orbit eli polaariradalla. Sinne on sitten kertynyt sitä romua. Mutta sitten nämä mittalaitteet on muilla radoilla, niin se ei haittaa. Ja se olisi ihan keskeisen tärkeää, että me saadaan näitä uusia mittalaitteita. Koska muussa tapauksessa meillä ei ole mitään mahdollisuutta tyyliin auttaa näitä firmoja esimerkiksi siinä, että mitä tapahtuu avaruussäässä tulevaisuudessa, tai miten sitä ennustetaan sitä systeemiä.
Hanna: Niin, sä katsot avaruutta tutkijan näkökulmasta, mutta sitten samaan aikaan avaruus on tosi nopeata vauhtia kaupallistumassa, että sinne on just tulossa näitä puhtaasti kaupallisia toimijoita viemään satelliitteja, joitten avulla sitten tehdään erilaista maanpäällä toimivaa teknologiaa. Onko se niin yksinkertaista, että lisää toimijoita tarkoittaa että siellä on lisää romua ja ongelmia? Pidätkö sä ongelmallisena tätä avaruuden kaupallistumista?
Minna: No en pidä ongelmana. Itse asiassa mun mielestä se on ihan hyvä, että sinne tulee kaupallisia toimijoita. Ja toive vaan olisi, että sinne tulisi semmoisia toimijoita, jotka ymmärtää tämän kestävyysnäkökohdan. Ja nyt mun mielestäni kaikki ne avaruusfirmat, joiden kanssa mä olen puhunut, niin ne ottaa sen kyllä vakavasti. Ja moni kaupallinen avaruustoimija on itse asiassa suurimmassa äänessä tässä, kun ne sanoo, että hei että meidän täytyy varmistaa, että avaruus on käytettävissä myös tulevaisuudessa. Kun tilannehan on se, että jos ne lähettää vaikka satelliittimission, joka kestää vaikka 15 vuotta, niin sitten kun kumminkin tämä romuongelma on lävähtänyt silmille viimeisen 5 vuoden aikana, niin eihän niidenkään kannata laittaa sinne miljardeja ja taas miljardeja, jos ne on sitä mieltä, että jo 5 vuoden päästä se on käyttökelvottomassa kunnossa se avaruus. Eli myöskin niitten täytyy uskoa siihen, että kyllä tämä homma saadaan hoidettua, tai muuten ne ei laita niitä satelliitteja avaruuteen. Ja nythän Euroopan unioni on edistämässä tämmöisiä avaruuden liikennesääntöjä ja näin edelleen. Että mä sanoisin näin, että tämä avaruusromujuttu on viimeisen muutaman vuoden aikana noussut esiin niin monissa eri kansainvälisissä yhteyksissä, että jotenkaan mä en ole siitä enää kauhean huolestunut, että kyllä sille asialle jotain tehdään. Mutta se, mikä nyt mun mielestä on ihan supertärkeää ja kriittistä on just tämän avaruusympäristön ymmärtäminen. Että se ei ole riittävästi, esimerkiksi eurooppalaiset toimijat ei tällä hetkellä riittävästi ymmärrä sitä, että meillä on hirveästi asioita tässä lähiavaruudessa, mitä me ei ymmärretä, mikä meidän täytyy ymmärtää, jotta me voidaan suojella näitä taloudellisia investointeja, ja sitten ihmisten avaruusriippuvaisuutta.
[rauhallista elektronista tunnusmusiikkia]
Hanna: Mikä on avaruusfysiikkaisin asia, mitä olet ikinä tehnyt?
Minna: No jos ajatellaan tämmöinen sitä kautta, että missä on mukana aivot ja elämys, niin varmaankin revontulien katseleminen.
Hanna: Aika ihana vastaus. Ja sitten me päästään seuraavaan kysymykseen, joka on, mitkä ovat top kolme suosikkitaivaankappalettasi?
Minna: Niitä on vain kaksi. Ja ne on maa ja aurinko. Eli siinä ne on. Ja niiden välisestä vuorovaikutuksesta sitten syntyy tämä meidän avaruussää, eli ne kaksi on parhaat.
Hanna: Ne on parhaat kolme, se on jämpti.
Minna: No, parhaat kaksi [naurua]. Onko se ignorosfääri siellä kolmas, ei se ole erillinen maasta.
Hanna: Mun täytyy sanoa, että tämän haastattelun perusteella ignorosfääri on mun lemppariosa tätä meidän avaruutta, ja luultavasti myös se, mihin mä kuulun sillon kun puhutaan avaruusfysiikasta. Jos avaruusfysiikka olisi suomalainen kunta, niin millainen vaakuna sillä olisi?
Minna: Siinä olisi ehdottomasti revontulet, ja sitten siinä olisi varmaankin jotain, ehkä siinä olisi aurinko taustalla ja revontulet. Ja sitten ehkä semmoinen, siinä olisi hei tietenkin kettu ja sitten semmoinen iso häntä ja revontuli.
Hanna: Niin kuin se on se myytti, että siitä tulee se revontuli kun kettu huiskuttaa hännällä.
Minna: Joo.
Hanna: Hei siitä tulisi kaunis vaakuna. Minna Palmroth, kiitos kun olit mukana Utelias mieli -podcastissa.
Minna: Kiitos.
[rauhallista elektronista tunnusmusiikkia]
Hanna: Kiitos kun kuuntelit Utelias mieli -podcastia.
[rauhallista elektronista tunnusmusiikkia]