Utelias mieli, jakso 21, tekstiversio: miten pandemioita ehkäistään?
34 minuuttia

Haastattelija: Reetta Rönkä (RR)
Haastateltava: Tarja Sironen (TS)

[tunnusmusiikki]

 

RR: Tarja Sironen, mitä jokaisen tulisi just nyt tajuta pandemioista?

 

TS: Pandemioista olisi hyvä tajuta se, että tämä ei ollut mikään ainutlaatuinen tapaus, mikä nyt on käynnissä. Meillä on itse asiassa villi luonto täynnä potentiaalisia pandemian aiheuttajia. Niihin tulee varautua, mutta me voidaan aika paljon tehdä sen eteen, että ne pandemiat jää sinne villiin luontoon eikä itse asiassa synny ollenkaan. Se on ehkä se tämän hetken ajatus.

 

[tunnusmusiikki]

 

RR: Tämä on Utelias mieli -podcast, joka puhuu tieteestä tunteella.

 

[tunnusmusiikki]

 

RR: Tässä podcastissa tutkija saa puhua siitä, mikä hänen mielestään on juuri nyt kiinnostavaa ja tärkeää. Vieraana on tänään apulaisprofessori ja virologi Tarja Sironen Helsingin yliopistosta. Tervetuloa.

TS: Kiitos.

RR: Ja mä olen Reetta Rönkä tämän podcastin juontaja.

 

[tunnusmusiikki]

 

RR: Me keskustellaan tänään siitä, miten pandemioita ehkäistään ja miten ne ylipäätään maailmassa pääsevät valloilleen. Tarja, kun sun nimen naputtaa Googleen, tuloksena on pitkä lista uutisjuttuja ja artikkeleita tietenkin koronasta. Sä olet tehnyt viimeisen vajaan parin vuoden ajan aktiivisesti töitä koronaviruksen tutkimuksen parissa. Kyllästyttääkö korona jo vai onko se yhä asia tai aihe tai teema, josta tutkijalle löytyy uutta ja mielenkiintoista?

TS: Kyllä ja ei on vastaus tähän, eli täytyy myöntää, että kyllähän se korona alkaa jo kyllästyttää. Samaan aikaan on siis kiva, kun on päässyt takaisin kiinni niihin vanhoihin projekteihin. Mä olen tutkinut koronaa aikaisemminkin, mutta montaa muutakin tosi mielenkiintoista virusta. Ne kaikki projektit jätettiin hyllylle siksi aikaa, kun pelastettiin maailmaa koronalta. On ollut tosi ihana palata niihin projekteihin ja tavallaan ottaa se, mitä me opittu koronana kanssa: uusia menetelmiä, tehokkaita työskentelytapoja, ja kaivaa ne vanhat ihanat projektit sieltä esille. Olin muun muassa Keniassa tuossa elokuussa. Oli jotenkin ihana palata sinne maastotöihin. Toisaalta koronahan on äärimmäisen kiehtova virus. Kyllähän se on zoonoosivirologin unelmavirus. Se on todella mielenkiintoinen, ja siinä on meillä paljon vielä töitä ja tutkittavaa. Koronaviruksiahan on maailma pullollaan. Jos SARS-koronavirukseen kakkoseen kyllästyy, voi poimia jonkun muun koronaviruksen sieltä.

RR: [naurahtaa] Korona-aikana on jo totuttu heittämään läppää siitä, miten netistä löytyy aika paljon oma elämänsä virologeja, eli on viitattu ihmisiin, joilla on ehkä vahvat mielipiteet koronasta, jotka sitten esittävät näitä mielipiteitä ikään kuin ne olisivat faktoja, vaikka ehkä varsinaista osaamista ei välttämättä taustalta löydy. Muutenkin korona on aiheuttanut tosi vahvoja tunnereaktioita. On pelkoa, huolta, ahdistusta jopa vihaa, polarisaatiota ihmisten välillä. Miltä tänä aikana sinusta siis ihan oikeasta tutkijasta, oikeasta virologista se oma asiantuntijuus on tuntunut?

TS: Kyllähän se alkuun oli itse asiassa aika pelottavaa. Vaikka olen siis yli 20 vuotta tutkinut viruksia ja zoonooseja, mä olen ollut aika lailla siellä omassa tutkijan kammiossani kaikessa rauhassa tutkinut myyräkuumetta ja puutiaiskuumetta ja ehkä vähän niitä eksoottisia lepakoiden välittämiä viruksia. Se, että tajusi siinä alkuvaiheella, että hetkinen, mä olen nyt se asiantuntija. Meitä on ihan vain pari Suomessa, jotka tunnetaan koronavirukset. Täytyy myöntää: se oli aika pelottavaa, varsinkin kun tutkijana yleensä on enemmän niitä semmoisia, että ei me tiedetä tätä. Tavallaan sitten rohkeasti tulla ja sanoa, että tämä me tiedetään ja tuota meidän täytyy miettiä. Onhan tämä ollut aikamoinen vuoristorata ja itselle oppitunti tiedeviestintään kyllä. Mielenkiintoinen, kiehtova oppitunti. Teen sitä mielelläni, mutta ei se ihan helppoa ole.

RR: Sä tutkit siis viruksia ja zoonooseja. Kerrataan vielä heti tähän alkuun, että mikä zoonoosi on.

TS: Joo, se on siis infektiotauti, virus, joka siirtyy eläimistä ihmisiin. Yleensä sillä on säilymö tai reservuaari siellä villissä luonnossa, jossa se ei välttämättä aiheuta mitään tautia, mutta sitten syystä tai toisesta se sieltä hyppää ihmiseen tai toiseen eläinlajiin ja sitten aiheuttaa tautia. Tämä on zoonoosi.

 

[tunnusmusiikki]

 

RR: Tässä podcastissa tutkijat saavat valita keskustelun aiheen ja teemaan. Studiossa istuu Helsingin yliopiston uhkaavien infektiotautien apulaisprofessori ja virologi Tarja Sironen. Sun kanssa me puhutaan tänään siitä, miten pandemioita oikein ehkäistään. Nyt me ollaan yhä ihan koronapäissämme ihan syystäkin, mutta pitäisikö meidän osata jo suunnata katseemme jonnekin muualle? Siis muhiiko seuraava ihmisiä uhkaava pandemia jo jossain?

TS: En missään nimessä halua pelotella ketään, mutta toki villi luonto on täynnä näitä. Jos mä ajattelen omaa työtäni, tässähän on jo seurattu uutisia, että meillä tutkijoilla katse on jo muuallakin kuin tässä viruksessa. Siellähän on esimerkiksi lintuinfluenssaa löytynyt Suomesta ja tästä lähimaastosta tarttunut ihmisiinkin. Sitähän on pidetty semmoisena, että joku tämmöinen lintuinfluenssa tai joku muu influenssa olisi se seuraava pandemia. Näinhän sitä ajateltiin. Siihen varauduttiin. Se on se pandemia. No ei ollutkaan. Se oli koronavirus. Sitten on tämmöinen nipah-niminen virus. Sitä oli tapauksia myöskin tuolla Aasiassa. Kyllä näitä seurataan koko ajan, ja niitä uusia yrittäjiä tuolla kyllä riittää koko ajan. Mun mielestä nyt jos koskaan on aika katsella, mitä me voidaan oppia tästä pandemiasta ja mitä meidän täytyy tehdä, että me ehkäistään se seuraava.

RR: Niin, yrittäjiä uusiksi pandemioiksi riittää jo. Pystytäänkö me oikeasti ennustamaan jo tässä kohtaa se, mikä niistä yrittäjistä onnistuu, mistä se tavallaan oikeasti tulee?

TS: Tämä on meidän iso tutkimuskysymys, että voitaisiinko me tehdä tämä, koska viruksia on yksinkertaisesti liikaa. Sitten jos otetaan muutkin mikrobit siihen mukaan, niitä on yksinkertaisesti aivan liikaa siellä luonnossa. Meillä ei ole tällä hetkellä sellaisia työkaluja, että me pystyttäisi ennustamaan kauhean tarkkaan, että tuosta se seuraava pandemia alkaa. Me tiedetään vaikka, että lepakoissa ja jyrsijöissä tai vaikka hyttysissä on tosi paljon erilaisia viruksia. Me osataan tutkia, että nämä kaikki virukset sieltä löytyy. Me tehdään semmoinen katalogi, että nyt meillä on näitä kymmeniä satoja viruksia, mutta kun me luetaan sitä genomia, me ei osata sanoa, että hei toi näyttää uhkaavalta. Me ollaan opittu paljon, mutta tämä on ehkä semmoinen hot topic tällä hetkellä mun mielestä virologian tutkimuksessa. Tätä me itsekin halutaan tehdä, että pystyttäisiinkö me ennustamaan ja varautumaan tiettyihin viruksiin. Tosi me tiedetään, että se on todennäköisesti sieltä villistä luonnosta ehkä lepakoista, se on ehkä joku hengitysteitse tarttuva, koska se mahdollistaa helpommin leviämisen ja meillä on tiettyjä virusryhmiä, jotka todennäköisempiä kuin toiset. Jonkun verran me osataan kaventaa vaihtoehtoja. Ei nyt ihan kaikki mahdolliset, mutta on siinä tosi paljon meillä vielä töitä.

RR: Mitkä on ne tavallaan hiljaiset signaalit tai ennusmerkit, jotka herättävät virologin huomion? Tarkoittaako se sitä, että jossain kun alkaa kuulua viestiä siitä, että jossain päin vaikka lepakkopopulaatio käyttäytyy oudosti, silloinko sinä kiinnostut, että hetkinen, tähän pitää paneutua? Vai mitä ne oikein on?

TS: Toihan on se ongelma, kun nämä ei aiheuta siellä lepakoissa mitään tautia eikä oireita eikä ongelmia. Tällä hetkellä me nähdään se vasta siinä vaiheessa, kun meillä alkaa ihmisiä sairastuu johonkin erikoiseen oirekuvaan. Jos me ajatellaan vaikka tätä pandemiaa, siellä on hengitystieinfektioita, keuhkokuumetta, jota ei tunnisteta, mikä sen aiheuttaa. Sehän on vähän myöhäinen signaali siinä vaiheessa, kun me nähdään jo potilaita, jos niitä on paljon. Toinen vaihtoehto voisi olla semmoinen tilanne, että meillä on joku villieläinpopulaatio, että me nähdään kuolemantapauksia siellä eläinpopulaatiossa tai vaikka tuotantoeläimissä. Tämä voisi olla signaali, että hei nyt tapahtuu jotain ja siihen pitää reagoida. Tähän on aika myöhään. Tietenkin toivottavasti tulevaisuudessa reagoida jo vähän aikaisemmin.

RR: Mitä se voisi olla se aikaisempi reagointi? Mitä se siis käytännössä voisi tarkoittaa?

TS: Se on sitä, että me pystyttäisi seulomaan joko niitä lähteitä, niitä säilymöitä. Ne voi olla vaikka hyttysiä, punkkeja, lepakoita, ne voi olla ympäristönäytteitä vaikka jätevesinäytteitä. Jos me löydettäisi siellä jotain uhkaavaa virusta ja osattaisiinkin siinä vaiheessa reagoita, että hei nyt täällä on joku uusi virus, joka lisääntyy ja nyt meidän pitää siihen reagoida. Se voisi olla semmoinen. Eli seurantaa, seurantaa, mikä on kauhean tylsää. Siihen on vaikea saada tutkimusrahoitusta, että kerrotaan, että me halutaan seuloa ja tehdä tämmöinen seuranta. Sepä onkin on ollut vaikea tutkimusrahoituskohde.

RR: Aiheuttaako tässä pandemioiden ennustamisessa tai niiden mahdollisten seuraavien pandemioiden etsimisessä haastetta myös se, että tuskin on koskaan olemassa kahta täysin samanlaista pandemiaa? Voisin ajatella, että pandemiat on kuitenkin myös aina jotenkin uniikkeja. Vaikka nyt saataisi tosi selvästi jäljitettyä, mistä se korona tuli, milloin se alkoi ja mitä olisi pitänyt tehdä, voiko olla niin, että ne opit ei itse asiassa välttämättä auta tai päde täysin seuraavan edessä?

TS: Näinhän se valitettavasti on.

RR: Hitsi.

TS: Joka kerrasta me opitaan lisää, mutta kyllähän me nytkin oltiin varauduttu influenssaviruksen aiheuttamaan pandemiaan tosi hyvin. Jos se olisi ollut influenssa, meillä olisi ollut työkalupakissa aika paljon valmista, mutta kun se ei ollutkaan influenssa ja tämä korona käyttäytyikin eri tavalla. Se esimerkiksi leviää eri tavalla kuin influenssa. Mun mielestä se oli tosi hyvä opetus, että meidän täytyy ottaa aika laaja katsantokanta tähän asiaan, ylipäänsä niihin viruksiin, mistä ne tulee, mitkä tekijät siihen vaikuttaa. Sitten tullaan just siihen yhteisen terveyden tutkimukseen, mitä mäkin teen. Tarvitaan aikamoinen joukko asiantuntijoita ja monitieteistä tutkimusta, että me oikeasti päästään ennustamaan niitä pandemioita.

RR: Niin, sä olet mukana Helsingin yliopiston Helsinki One Health -tutkimusverkostossa, joka tutkii ihmisten ja eläinten yhteistä terveyttä eli siis koko maapallon ja lajien yhteistä terveyttä. Tämä yhteinen terveys kuulostaa musta jotenkin ihanan kaunopuheiselta termiltä. Mitä se pitää sisällään?

TS: Sehän on koko maailman hyvinvoinnista huolehtimista ja maailman pelastamista, jos näin voi sanoa. Siinä puhutaan tosiaan ihmisten, eläinten ja ympäristön terveydestä. Määritelmiä on tosi monia riippuen, kuka sen määrittelee. Mä itse ajattelen sen aika yksinkertaisesti sillä tavalla, että me voidaan parantaa ihmisen terveyttä ja hyvinvointia sillä, että me itse asiassa huolehditaan ja parannetaan eläinten ja ympäristön terveyttä hyvinvointia. Nämä kaikki liittyy toinen toisiinsa. Sen takia yhtä parantamalla me voidaan parantaa niitä toisia. Tämmöinen hirveän optimistinen maailman parannus -näkökulma.

RR: Aivan ihana.

TS: Joo. Se on mun määritelmä yhteisestä terveydestä.

RR: Mitkä on tärkeimmät asiat ymmärtää yhteisestä terveydestä? Onko se just tämä, että kaikki liittyy kaikkeen vai mitä siitä pitäisi tajuta?

TS: Tämä on juuri se asia, jotta me oikeasti halutaan ymmärtää tällaisia terveyskysymyksiä ihan kokonaisuudessaan. Mä tietysti katson niitä pandemioita. Jos me halutaan oikeasti ymmärtää, mistä ne pandemiat syntyy, meidän täytyy ymmärtää se, miten esimerkiksi ympäristön muutos vaikuttaa eläimiin, luontoon, ihmisten käyttäytymiseen, miten se vaikuttaa siihen, että me kohdataan niitä viruksia ja miten sitten ne infektiotaudit vaikuttaa oli se sitten niihin eläimiin tai ihmisiin. Tavallaan se kokonaisuus täytyy olla hallussa, jotta me voidaan ajatella, että me pystyttäisi torjumaan infektiotauteja?

RR: Mitä oikeastaan Helsinki One Health -tutkimusverkossa tutkitaan, kun tutkitaan tätä yhteistä terveyttä?

TS: Me ollaan itse asiassa hyvin laaja joukko tutkijoita. Meitä on yli sata tällä hetkellä ja me ollaan useammassa tiedekunnassa mukana niin kuin tietysti poikkitieteellisessä tutkimuksessa täytyy olla. Siellä on infektiotauteja, antibioottiresistenssiä, myöskin ruokaturvallisuutta, vesiturvallisuutta. Siellä on eläintenhyvinvointia monesta eri näkökulmasta, tällaisia teemoja. Sen lisäksi yksi tärkeä osa on translationaalinen tutkimus, eli käytetään spontaaneja eläinmalleja sairauksista kuvastamaan. Opitaan niistä asioita, mitä me voidaan käyttää myöskin, kun tutkitaan ihmisten vastaavia tauteja ja toisinpäin, eli eläimet toimii mallina ihmisille ja toisaalta ihminen voi toimia mallina eläimillekin. Tämä on yksi tärkeä osa tämä translationaalinen tutkimus.

 

[tunnusmusiikki]

 

RR: Tarja Sironen, miksi meillä on pandemioita?

TS: Niin, virukset, mikrobit nehän on aina olleet tuolla luonnossa. Ne ei ole mitään uutta. Ne ei ole sieltä ilmaantuneet yhtäkkiä. Ne toki muuntuu siellä koko ajan, mutta nehän on siellä koko ajan olleet. Kyllähän me eletään tällaista pandemioitten kulta-aikaa ja ajatellaan, että vain kiihtyy tämä tämmöinen lajihyppäyksien aika. Sehän on se keskeinen elementti, eli se virus hyppää sieltä luonnosta ihmisiin. Kolme neljäsosaa uusista infektiotaudeista ja pandemioista on zoonooseja eli eläimistä ihmisiin tarttuvia. Se on ehkä se kysymys, että mikä muuttui, että me kohdataan ne virukset.

RR: No mikä muuttui? Mikä aiheutti pandemian kulta-ajan? Tavallaan kulta-aika yleensä on hyvä asia.

TS: Niin.

RR: Tässä yhteydessä en ajattele, että se on niin hyvä asia.

TS: Meidän ihmisten määrä ensinnäkin on lisääntynyt. Siitähän se lähtee. Meitä on paljon. Me tarvitaan tilaa. Me raivataan itsellemme sitä tilaa, ihan itsellemme, mutta myöskin ruuantuotannolle. Me mennään sinne villiin luontoon ja kohdataan niitä lähteitä, niitä säilymöitä oli ne sitten lepakoita, jyrsijöitä, jotain muita lajeja. Tämä on aika yksinkertaisesti se lähtökohta. Toinen on sitten se, että me muutetaan ympäristöä. Me aiheutetaan ilmaston muutosta. Tämä vaikuttaa monella tavalla. Esimerkiksi sillä tavalla... Mä itse tutkin lepakoita Keniassa. Kun me muokataan siellä ympäristöä, me muokataan ilmastoa, nämä lepakkolajit joutuu muuttamaan. Ne joutuu etsimään uusia, paremmin niille sopivia elinalueita. Me laitetaan ne lepakot liikkeelle. Mä tutkin esimerkiksi semmoista lajia, joka viihtyy ihmisasumuksissa. Sitten ne lähtee liikkeelle ja hakeutuu uusiin ihmisasumuksiin ja kohtaa ihmisiä. Tämä on yksi esimerkki siitä, miten me ollaan muutettu maailmaan ja ympäristöä. Tässä vaiheessa pitää aina muistaa sanoa, että lepakot on äärimmäisen tärkeä laji meidän ekosysteemissä pölyttäjinä ja hyönteistorjujina. Me ei pärjätä ilman lepakoita. Niille pitää antaa se tila ja rauha, minkä ne tarvitsee.

RR: Mua kiinnostaa myös tämä, että mitä kaikkia reittejä virus oikein voi kulkea. Siis jos mietitään sitä, että virus jotenkin kuitenkin tulee ja tarttuu sieltä vaikka eläimistä ihmiseen, kuinka usein se tartunta oikeasti tapahtuu eläimestä ihmiseen ja kuinka usein vaikka jonkun kontaminoituneen hedelmän kautta? Siis mitä kaikkia mahdollisia väyliä viruksella on ihmisen luo sieltä luonnosta?

TS: Hirveän tärkeä kysymys ja itse asiassa aika keskeinen osa sitä mun tutkimusta myöskin. Me ei itse asiassa kauhean hyvin tiedetä monen viruksen osalta, miten ne tarttuu. Aika usein ne on suoria kontakteja. Sehän nyt on helppo ymmärtää, jos tulee lepakko, joka puree tai jyrsijä, joka puree tai ylipäänsä kosketellaan, käytetään vaikka ruuaksi näitä villieläimiä. Siinä tulee ihan tämmöinen kosketuskontakti, mikä on mahdollinen tartuntareitti. Monet näistä on myöskin hengitysteitse tarttuvia. Ehkä hyvä esimerkki on joku lepakkoluola. Jos sinne mennään ilman maskeja ja hengitellään sitä ilmaa, joka mahdollisesti on täynnä viruksia, me voidaan saada näitä hengitysteitse. Hyvä esimerkki tästä on suomalainen myyräkuume, joka on metsämyyrästä ihmiseen tarttuva. Sitähän me hengitellään nimenomaan. Mennään tilaan, jossa on ollut metsämyyriä ja niiden eritteitä. Sitten ne kuivuu ja pölisee ja niitä hengitellään. Se on tämmöinen epäsuora ympäristön kautta tapahtuva kontakti. Aika usein siellä on myöskin väli-isäntä, eli ei se välttämättä sieltä villistä luonnosta suoraan ihmisiin hyppää, vaan siinä on joku vaikka tuotantoeläin yleensä välissä. Tätähän kuumeisesti etsitään koronan osalta, että mikä se on. On puhuttu niistä muurahaiskävyistä ja ties mistä. Sehän on mysteeri edelleen, oliko siellä väli-isäntä vai ei. Monen tunnetun zoonoosin kohdalla näin on, että siellä on joku välietappi. Sitten meillä on vektorivälitteisiä, eli puhutaan näistä hyttysistä ja puutiaisista. Sitten se ihan sen hyttysen pistoksen, punkin pureman voi tarttua. Sitten on tosiaan nämä tällaiset saastunut ruoka tai juoma, joka voi toimia zoonoosin lähteenä. Kaikki vaihtoehdot löytyy.

RR: Yksi riskitekijä zoonoosien leviämiselle on ilmeisesti myös lihan tehotuotanto isoilla tiloilla. Miksi ja miten?

TS: Ihan yksinkertaisesti sen takia, että siellä on paljon yksilöitä tiheästi, ja jos sinne pääsee virus tai joku muu mikrobi sinne tuotantotilalle, jos siellä ei ole tämä biosuojaus kunnossa, siinä on vieri vieressä yksilöitä. Virus voi siellä lisääntyä voimakkaasti. Viruksethan muuntuu koko ajan. Ne on aika huolettomia siinä, kun ne kopio itseään. Ne tekee virheitä ja tulee monenlaista varianttia. Tuommoisissa olosuhteissa huonotkin variantit ja vähän erikoiset variantit pääsee eteenpäin, kun siinä on vieri vieressä niitä yksilöitä, mihin tarttua. Ne on tilanteita, missä virus pääsee muuntumaan ja leviämään ja tulee suuri määrä sitä virusta. Tämä on yksi tekijä siihen, joka vaikuttaa. Toinen asia, mikä vaikuttaa, on se eläinten terveys siellä suurtiloilla. Aina vaikuttaa myöskin meidän immuunipuolustus ja hyvinvointi siihen, miten me pystytään torjumaan erilaisia infektioita. Jos siinä on ongelmia, ne eläimet ei voi hyvin, silloin ne alttiimpia tartunnoille ja sille, että siellä virus lähtee lisääntymään. Lihantuotannosta halusin vielä sanoa sen, että sehän on myös ilmaston muutosta edistävä. Se omalla tavallaan monia eri reittejä pitkin vaikuttaa esimerkiksi infektiotautien leviäimiseen, eli se ei ole vain se, että sillä tilalla on paljon eläimiä, vaan se vaikutus ilmastoon ja ympäristöön ja tällaiset tekijät.

RR: Niin, eli tavallaan ne ketjut itse asiassa voi olla pitkiäkin siinä, mikä se vaikutus on.

TS: Joo, tämä juuri.

RR: Me eletään maailmassa, jossa ihmiset kuitenkin matkustelee ja liikkuu paikasta toiseen. Onko täysin mahdoton ajatus, että meillä olisi joskus yhteiskunta tai maailma, jossa pandemioita ei vain olisi olemassa ollenkaan tai ainakaan ne ei olisi täällä ihmisten keskuudessa?

TS: Kyllä se taitaa science fictionia olla, että siihen päästään

RR: Oii.

TS: Mutta se, mihin mä uskon, että me voidaan päästä, on se, että meillä on työkalupakki tunnistaa niitä tosi paljon tehokkaammin ja reagoida. Onhan tämä aika uskomaton tieteen voitto, että meillä vuosi pandemian alkamisen jälkeen on rokote käytössä. Tämähän on ihan ennennäkemätöntä. Ne on huikean hyviä ne meidän rokotteet. Nyt jos me saatiin tehtyä se vuodessa, mitä jos me saataisi se tehtyä puolessa vuodessa tai lyhyemmässä ajassa. Tai meillä olisi vaikka viruslääkkeitä, jotka oli laajakirjoisia, laajasti eri viruksia kohtaan toimivia, joita me voidaan ottaa sieltä työkalupakista käyttöön, kun me huomataan, että hei nyt tuolla on joku uusi virus. Sillä tavalla uskon, että laajamittaisia pandemioita me päästään kyllä pysäyttää nopeammin, kun me otetaan vain nyt kaikki oppi mukaan, mitä tästä pandemiasta jää.

RR: Tämä on musta kiinnostavaa, kun musta tuntuu, että niin kuin aika monissa tämän hetken vaikeissa ja viheliäisissä kysymyksissä myös tässä pandemioiden ehkäisyssä on aika paljon kyse isojen kokonaisuuksien, tavallaan sen kuuluisan ison kuva hahmottamisesta. Sellaista ajattelua pitäisi olla enemmän, että ihmisen terveys, eläinten terveys, ympäristön terveys, se, miten luonnolla ja ympäristöllä menee, linkittyy siihen miten me voidaan.

TS: Joo ja semmoinen, minkä mä haluan tuohon ehdottomasti heittää on myöskin ihmisten käyttäytyminen, koska se on semmoinen asia, mikä virologina ole tässä itse oppinut, että se onkin yllättävän iso osa tätä palapeliä. Se viestintä ja miten me saadaan ihmiset mukaan yhdessä torjumaan tätä pandemiaa ja se, että me väsytään torjuntatoimiin jossain vaiheessa ja kaikki tämä tosiaan tämän disinformaation kanssa toimiminen ja miten me saadaan vakuutettua ne ihmiset siitä, että nämä rokotteet on turvallisia ja hyviä. Se onkin valtavan isossa osassa itse asiassa se ihmisen käyttäytyminen. Se on itsellekin ollut tässä uusi oppi, miten tärkeätä se on.

RR: Mitä sä ajattelet, jos me mietitään Suomen näkökulmasta, ollaanko Suomessa tarpeeksi varauduttu tuleviin pandemioihin?

TS: Varmasti mikään maa ei voi tässä kohti sanoa, että oltiin varauduttu, mutta mä tiedän, että Suomessa tehdään paljon töitä ja itsekin olen paljon mukana. Teen yhteistyötä ja annan asiantuntemusta siihen tulevaan varautumiseen, ja sen eteen tehdään nyt paljon töitä. Suomen etu on se, että kuitenkin ollaan aika pieni maa ja erilaiset viranomaistahot, tutkijat on löytäneet tämän pandemian aikana toisensa ja nyt keskustellaan hyvin laajalti niistä jatkotoimenpiteistä. Uskon kyllä, että meillä asiat on hyvin, kun vaan jatketaan tätä työtä.

 

[tunnusmusiikki]

 

RR: Tämä on Utelias mieli -podcast, joka puhuu tieteestä tunteella.

 

[tunnusmusiikki]

 

RR: Mitä sä ajattelet, mitkä ovat suurimmat haasteet pandemioiden tutkimisessa? Opitaanko pandemioista uutta lähinnä aina silloin, kun se pandemia on päällä vai voiko jatkuvasti silloinkin, kun on rauhan aika saada uutta tietoa ja oppia uutta?

TS: Kyllähän se valitettavasti on näin, että käy niin, että kun jotakin tämmöistä tapahtuu, silloin sitä tutkimusrahoitusta löytyy. Se, mitä oikeasti tarvittaisi, on pitkäjänteinen rahoitus perustutkimukseen, että meillä olisi se pohja, mistä ponnistaa sitten, kun tulee joku akuutti tilanne. Kyllähän se perustutkimuspohja, mikä oli olemassa, oli ihan ehdoton tämän pandemian pysäyttämisessä. Meillä oli uusia ideoita esimerkiksi rokotteista, miten ne saadaan nopeasti tehtyä ja ne saatiin sitten käyttöön. Ylipäänsä ajatellaan vaikka diagnostiikkaa, että se saatiin tosi nopeasti kehitettyä, koska sitä on tehty paljon. Mun mielestä se isoin haaste on perustutkimuksen rahoitus ja sen ylläpitäminen. Siinä on tekemistä. Toivotaan, että rahoitusta riittää.

RR: Toi on musta tosi mielenkiintoinen pointti, koska helposti ehkä varsinkin julkisessa keskustelussa huomio ja välillä ehkä jopa arvostus menee enemmän sinne soveltavan tutkimuksen pariin. Ehkä kertauksena tässä se, että perustutkimus on tällaista, miten sen nyt sanoisi, ymmärrystä syventävää, jotenkin ehkä tasaisempaa tutkimusta, mitä koko ajan tehdään. Sitten taas soveltava tutkimus on ratkaisukeskeisempää. Siinä tähdätään jonkun tietyn asian ratkaisemiseen, ja sitä tutkimustietoa sovelletaan suoraan käytännössä. Varmasti molemmilla on paikkansa, mutta tuntuu, että siinä julkisessa keskustelussa just ehkä helpommin välillä arvostetaan sitä soveltavaa tutkimusta. Tämä on mun mielestä kiinnostaa, että itse asiassa just jotenkin silloin, kun hätä on päällä, kun tavallaan sitä ratkaisua tarvitaan, kuten kun pandemia iskee, sillä tosi pitkällä ja pieteetillä tehdyllä perustutkimuksella on tosi paljon merkitystä.

TS: Se on juuri näin. Siihenhän se kaikki soveltaminen sitten pohjautuu. Vaikea lähteä luomaan sovelluksia, jos pohja ei ole tiedossa. Nostan ehkä semmoisen esimerkin: ainakin itselle tämän pandemian tosi mielenkiintoinen oli tämä aerosolileviäiminen. Mä muistan silloin pandemian alussa, kun keskustelin tästä fyysikkokollegojen kanssa ja he toi tämän esille. Mä olin, että ei tämä nyt voi olla ilmalevitteinen. Eihän me voida tehdä mitään, jos tämä on sellainen ja näin on aina ollut. Sitten mä rupesin katsomaan itse asiassa, mitä tästä tiedetään. Tämä oli asia, mitä ei ollut juurikaan tutkittu. Se on aika semmoista perusvirologiaa, mihin ei ole panostettu. Siellä olikin valtavia tietoaukkoja, mitä on sitten kyllä paikattu runsaasti. Tavallaan meidän käsitys siitä virusten leviäimisen mekanismeista, mitä on pisaraleviäiminen, mitä on aerosolileviäiminen, on ainakin itsellä mennyt ihan täysin uusiksi. Siellä ollaan tavallaan tosi parus biologian ja fysiikan yhdistelmän äärellä, ja sitä on ollut tosi kiehtova tehdä, mutta enpä usko, että olisin siihen suuntaan lähtenyt ilman tätä tilannetta. Tässä joutuu myöskin ravistelemaan välillä niitä perusajatuksia ja pitkäaikaisia uskomuksia itsekin, että näinhän siellä virologian oppikirjoissa luki. Tietyiltä osin ne piti nyt kirjoittaa uusiksi.

 

RR: Kuten jo totesit, kiitos koronan nyt eletään ilmeisesti myös jonkinlaista huippuaikaa, hyvää aikaa virologisessa tutkimuksessa, koska huomio on ollut tosi vahvasti siinä ja sitä on todella paljon tarvittu. Mitä sä Tarja ajattelet, onko tässä kyse jostain aidosta muutoksesta ajattelussa tai arvostuksessa vai pelkäätkö, että tässä on kyse trendistä, joka tavallaan unohtuu sitten, kun korona alkaa olee vähän paremmin taputeltu?

TS: Mä olisin aika naiivi, jos mä uskoisin siihen, että esimerkiksi tämä tutkimusrahoitus säilyy tällä tasolla. Meillä on paljon syitä ajatella, että siinä tulee ongelmia. Mä teen paljon yhteistyötä aika laajalti erilaisten viranomaistahojen ja päättäjien kanssa ja mä näen siellä kyllä hyvin laajalti sen nimenomaan yhteisen terveyden merkityksen tällä hetkellä. Kyllä se on aika hyvin siellä ymmärretty. Varmasti tästä jää semmoinen pysyvä muutos, mutta ilman muuta se hypetys tästä jossain vaiheessa rauhoittuu.

RR: Niin, että joku lamppu on ihmisten päässä syttynyt, mutta nähtäväksi jää, kuinka kirkkaan se loistaa.

TS: Joo. Kyllä se on nyt meidän tutkijoitten asia pitää yllä sitä lamppua kirkkaana ja puhua näistä asioista, vaikka ehkä vähän väsyttääkin [naurahtelua] tässä vaiheessa pandemia. Ihana suunnata ajatus laajempiin näkökulmiin ja asioihin. Se on semmoinen, mitä mä ainakin haluan olla tekemässä kovasti töitä sen eteen, että katse on siellä tulevassa.

RR: Saattaa olla, että kysyn nyt epäsopivan kysymyksen, mutta kysyn silti. Mikä on sun mielestä kiinnostavin tai kiehtovin pandemia, mitä maailmassa on koskaan ollut?

TS: Tässä on varmaan monta näkökulmaa, mutta mä vastaan kyllä, että se on ebola. Sehän toki ei nyt ehkä ollut pandemia sinänsä, onneksi ei päässyt, mutta tämä Länsi-Afrikan ebola. Puhutaan nyt vaikka epidemiasta kuitenkin. Suurin määrä tapauksia ikinä. Ebolaahan pidettiin Afrikan paikallisena ongelma. Voi olla toki välillä hyvin vakava infektio, aiheuttaa välillä enemmänkin tapauksia, mutta siellä se on. Sitten kun se siirtyikin Länsi-Afrikkaan maihin, joissa sitä ei tunnettu ja yhtäkkiä meillä onkin tuhansia ja tuhansia tapauksia. Matkustajien mukana se liikkui myöskin Eurooppaan, USA:han, muualle maailmaan. Se on mun mielestä kiehtova. Me ikään kuin tiedettiin ebola, mutta se pääsikin meidät kuitenkin yllättämään. Siinäkin tapahtui semmoinen mieletön kehitys, että nyt meillä on ebolarokote, jota me voidaan käyttää. Meillä on tauti, joka oli 50 prosenttia tappava, joskus isompiakin lukemia. Nyt meillä on rokote, jolla saadaan se kuolleisuus hyvin pieneen ja meillä oli vain muutama tapaus länsimaissa. Tässä on paljon mun mielestä kiehtovaa, ehkä vähän surullistakin tässä tarinassa, mutta ebola viruksena on tietenkin virologin kaikkein ehkä kiehtovin virus. Me tutkitaan itse yhtä ebolavirusta siellä Keniassa. Se on kyllä kiehtova virus kaiken kaikkiaan.

 

[tunnusmusiikki]

 

RR: Tarja Sironen, jos virologi laittaisi autonsa puskuriin tai vaikka pyöräilykypärään bumber stickerin eli puskuritarran, mitä siinä lukisi?

TS: Jotenkin tulee semmoisia virologisisäpiirijuttuja mieleen kuin, että luonto on pahin bioterroristi tai tietenkin siinä voisi lukea biohasarditarra, mutta nämä on ehkä aika pelottavia versioita.

RR: No, ehkä vähän.

TS: Niin en ehkä laittaisi tällaista sinne kuitenkaan. Ehkä laittaisin sitten kuitenkin aika tylsän tarran, jossa lukee one health tai yhteinen terveys. Se on kuitenkin se mun juttu.

RR: Se yhteinen terveys olisi musta kyllä ihana sillain (-) [epäselvää] kuvailit sitä aikaisemmin, että siinä on tämmöistä jotenkin pidetään kädestä kiinni maapallo ja ihminen ja luonto ja eläin ja...

TS: Kyllä.

RR: ...maailmassa toisistamme huolta ja soi joku ihana imelä rakkauslaulu taustalla. Siinä on tämmöistä.

TS: Kyllä. Näin me virologit pelastamme maailman [naurahtaa].

RR: Just näin. Kenen elävän tai kuolleen tutkijan kanssa menisit kaljalle, jos voisit mennä ihan kenen tahansa kanssa?

TS: Maailmassa on upeita tutkijoita. Mun ehkä tämänhetkinen idoli on Marion Koopmans, joka oli yksi näistä tutkijoista, joka lähti WHO:n matkassa viime keväänä Kiinaan selvittelemään tämän viruksen alkuperää. Hän on nimenomaan tämmöinen one health -virologi ja nainen ja vetää isoja tutkimushankkeita, konsortioita EU:ssa. Hän on tiukka mimmi. Mä menisin nimenomaan kaljalle hänen kanssaan. Ei mihinkään skumppalasille, vaan me mentäisi kaljalle, ja mä kuulisin häneltä mielellään, minkälaista se on ollut raivata se tie sinne ihan huipulle naistutkija. Jos mä katson kuitenkin tutkimusmaailmaa, siellä on vielä paljon semmoista miesvaltaisuutta. Marion on mun idoli siellä huipulla. Pyytäisin vähän vinkkejä.

RR: Jos sä olisit Suomen tiedeministeri, minkä yhden asian tekisit ensimmäisenä?

TS: Korjaisin tutkimuksen perusrahoituksen [naurahtaa]. Toisin sanoen varmaankin käytännössä perustaisin jonkun työryhmän, joka lähtee selvittämään...

RR: Selvitys.

TS: ...miten tämä tehdään. Se on tärkeä asia. Perusrahoitus on turvattava näinä jotenkin epävarmoina aikoina. Nyt paljon on tutkimusrahoituksen kanssa sitä, että tulee uutinen, että nyt sitä vähennetään ja sitten se palautetaan ja sitten sitä vähennetään. Tämä luo valtavaa epävarmuutta. Ylipäänsä tutkijan ammatti on hyvin epävarma edelleen. Se, mitä mä toivoisin pääseväni korjaamaan, on juuri se, että meillä on tietty tämmöinen urapolku, mutta se helposti katkeaa. Siellä pitäisi löytää uusia urapolkuja ja keinoja ja varmistaa se rahoitus. Siihen haluaisin ministerinä puuttua. Tehdä jotain sen asian eteen.

 

[tunnusmusiikki]

 

RR: Tarja Sironen, kiitos kun olit mukana Utelias mieli -podcastissa.

TS: Kiitos.

 

[tunnusmusiikki]

 

RR: Kiva, kun kuuntelit Utelias mieli -podcastia. Löydät sen Spotifysta, Apple Podcasteista ja SoundCloudista.

 

[tunnusmusiikki]