Haastattelija: Hanna Hantula
Haastateltava: Laura Kaikkonen
Hanna Hantula: Laura Kaikkonen, mitä jokaisen tulisi ymmärtää ihmisen vaikutuksesta syvään mereen?
Laura Kaikkonen: Se, mitä pitää ymmärtää on se, että maailman pinta-alasta suurin osa on merta ja suurin osa siitä on syvää merta. Ja meressä vähän samalla tavalla kuin maalla, niin kaikki vaikuttaa kaikkeen, eikä yksittäisiä alueita voida suojella ilman, että varjellaan koko meriekosysteemiä ja otetaan huomioon ilmastonmuutoksen ja luontokadon torjuminen.
[rauhallista elektronista musiikkia, vaimenee taustalle]
Hanna: Kuuntelet Utelias mieli -podcastia, joka puhuu tieteestä tunteella. Tässä podcastissa tutkijat saavat puhua niistä asioista, jotka heidän mielestään ovat juuri nyt kiinnostavimpia ja tärkeimpiä. Vieraana on tänään etäyhteydellä Uudesta-Seelannista meribiologi Laura Kaikkonen, Uuden-Seelannin vesi- ja ilmakehän tutkimuslaitokselta. Tervetuloa.
Laura: Kiitoksia.
Hanna: Laura on myös vieraileva tutkija Helsingin yliopistossa. Minä olen Hanna Hantula, tämän podcastin juontaja.
[rauhallista elektronista musiikkia, musiikki vaimenee]
Hanna: Laura, sä olet siis tällä hetkellä Uudessa-Seelannissa sun tutkimuksen takia. Ja kun me tehtiin taustahaastattelua, niin sä olit just tullut surffaamasta [Laura naurahtaa]. Päätyykö kaikki meribiologit alalle sen takia, että pääsee surffaamaan tai sukeltamaan hienoihin paikkoihin?
Laura: Oi vitsi, siis varmasti aika moni ajattelee, että mä haluun meribiologiksi tai ympäristötutkijaksi, koska mä en halua olla tietokoneella. Mutta kyllä se elämä rysäyttää sinne todellisuuteen viimeistään sillä ensimmäisellä introkurssilla, kun vääntää sitten jotain differentiaaliyhtälöitä. Elikkä meribiologeista aika iso osa on ekologeja ja ekologia on matematiikkaa. Niin toki voi koittaa hankkiutua semmoisiin tehtäviin, että pääsee sukeltamaan. Mutta kyllä nyt pakko sanoa, että yleensä pitää karata kyllä töistä, että pääsee surffiaalloille.
Hanna: Siis tämä romutti just mun kaikki semmoiset lapsuuden haavekuvat siitä, miten meribiologit viettää aikaa jossain hienoissa sukellusveneissä ja sitten vähän ui auringonlaskussa delfiinien kanssa. Laura, mistä sulla on oikein on syntynyt alun perin kiinnostus just syvää merta kohtaan?
Laura: No meri on mua kiehtonut koko mun elämän. Mä olen viettänyt ison osan lapsuudesta saaristossa ja saanut nauttia Itämeren rantakalliosta siellä. Ja sitä kautta on päätynyt sitten ympäristöalalle ja tarkemmin merentutkimukseen. Ja mun syvänmeren kiinnostus on herännyt vasta itse asiassa mun tohtoriopintojen, tohtoritutkimuksen kautta. Mä tein mun väitöskirjan merenpohjan kaivostoiminnan ympäristövaikutuksista. Ja mun oma aihe käsitteli potentiaalista kaivostoimintaa Itämerellä, mutta suurempi kysymys maailman mittakaavassa on syvänmeren kaivostoiminta. Ja tätä kautta sitten päädyin lukemaan tosi paljon kirjallisuutta syvästä merestä, jota mun omien meribiologian opintojen aikana ei ollut kauheasti käsitelty. Se on yhä aika uusi ala myös merentutkimuksen alalla. Niin tämä ihan täysin räjäytti mun käsityksen siitä, että miten meriekosysteemi ja maapallo toimii.
Hanna: Millä tavalla se räjäytti sun käsityksen?
Laura: No siihen liittyy jotenkin tosi paljon semmoista, että sitä ajattelee tietävänsä, millainen meri esimerkiksi on. Mutta sitten kun alkoi lukea tieteellisiä julkaisuja, niin ymmärsi sen, että ne asiat, mitkä päätyy julkiseen tietoisuuteen tai edes tavallaan introtason meribiologian kursseille, niin se on aivan pintaraapaisu siitä, että mitä tiedeyhteisö tietää meristä. Ja tämä sitten herätti kiinnostuksen siihen, että halusi ottaa itse enemmän selvää ja pyrkiä sitten tekemään työtä ihmisten kanssa, jotka oikeasti tutkii näitä syvimpiä kolkkia maapallosta.
[rauhallista elektronista musiikkia, musiikki vaimenee]
Hanna: Tässä podcastissa tutkijat saavat puhua siitä, mikä heitä oikeasti kiinnostaa. Mun kanssa linjoilla Uudesta-Seelannista on Helsingin yliopiston tutkija Laura Kaikkonen. Ja tänään me puhutaan siitä, miten ihmisen toiminta vaikuttaa syvään mereen. Ihan selvennyksen vuoksi, kun me puhutaan tässä jaksossa syvästä merestä, niin mistä oikeastaan puhutaan, kuinka syvää se syvämeri oikein on?
Laura: Virallinen määritelmä syvälle merelle on noin 200 metriä. Ja tämä 200 metriä tulee siitä, että suurimmassa osassa valtameriekosysteemeitä 200 metriä on se syvyys, kun suurin osa auringonvalosta on hiipunut. Ja tässä syvyydessä ei enää ole tarpeeksi valoa, jotta yhteyttävät eliöt pystyisi tuottamaan happea ja sitomaan hiiltä. Pari kuukautta sitten yksi tuttu kävi täällä Uudessa-Seelannissa yli 10 kilometrin syvyydessä sukellusveneessä. Niin sanoi, että kyllä se siis, lähdetään pinnalta, yleensä valtamerillä vesi on ihan äärettömän kirkasta, on semmoinen niin syvä sininen, mitä voit kuvitella. Lähdetään pinnalta, auringonvalo alkaa hiipua, ensimmäiseksi kaikki alkaa tulemaan enemmän siniseksi. Se johtuu siitä, että sininen valo alkaa hiipua sieltä. Sitten alkaa tuleen niin sanottu tämmöinen hämärävyöhyke siinä 200 metrin syvyydessä. Että tässä ollaan vielä siis tosi matalassa [pieni naurahdus]. Jotenkin 200 metriä tuntuu itselle ihan hullulta, mutta 200 on vielä tosi matalaa, siellä ehkä pikkuisen näkee. Ja sitten mennään sen hämärävyöhykkeen alle ja tässä syvyydessä alkaa sitten olemaan oikeasti pimeetä. Ja jos sukellusveneessä ei ole valoja, ja yleensä tässä vaiheessa ei ole, niin sieltä alkaa tuleen pieniä pieniä vilkahduksia erilaisia pieniä valonhäikeitä. Ja tämä johtuu siitä, että suurin osa eliöistä, jotka elää vesipatsaassa, niin on jollain tavalla bioluminisoivia. Ja sitten on pimeetä, lämpötila laskee. Yleensä siellä on about neljä astetta, voi olla vielä kylmempää. Paine on aivan murskaava. Sitten kun aletaan meneen 5 kilometrin syvyyteen, niin moni eliö alkaa olemaan vähän läpinäkyviä, semmoisia hyytelömäisiä, koska millään muulla tavalla siellä kauheassa paineessa ei sitten pystykään olemaan. Ja se, mitä sieltä pohjalta löytyy, onkin sitten mysteeri, mitä usein lähdetäänkin katsomaan. Koska pohjan tutkiminen on paljon helpompaa, koska se pysyy paikallaan [pieniä naurahduksia] toisin kuin liikkuvat eliöt. Ja tämä on yksi hankala asia, kun tutkitaan merta, että pitää mennä aika kovilla työkaluilla sinne syvälle katsomaan, että mitä sieltä löytyy, koska sitä ei sieltä pinnan alta muuten näe.
Hanna: Tämä miten sä kuvailit syvää merta, niin vie mun ajatukset itse asiassa avaruuteen. Tämä kuulostaa jotenkin hyvin samankaltaiselta ympäristöltä. Ajattelet sä, että meriä on vaikea suojella senkin takia, että ihmiset kokee ne vieraina, vähän niin kuin just toiset planeetat tai jotkut avaruusolennot?
Laura: No joo, ehdottomasti. Ja pakko sanoa, että merentutkijatkaan ei ole siis täysin syyttömiä siihen, että syvää merta, tai meren tämmöistä pohjattomuutta ja siihen liittyviä pelkoja tai vastaavia on kyllä käytetty sillein, että koitetaan saada ihmisiä kiinnostumaan siitä. Että kaikessa kirjallisuudessa ja tarustossahan meri on ollut hirviöiden lepopaikka. Ja tämä on semmoinen asia, mikä yhä näkyy tosi paljon populaarikulttuurissa. Mutta nyt kun sitten koitetaan miettiä, että no miten saadaan ihmiset kiinnostumaan syvästä merestä ja välittämään siitä, että mitä esimerkiksi ihmistoiminta tai ilmastonmuutos tekee syville meriekosysteemeille, niin kummastikin sitten semmoiset rumat tai pelottavat eliöt ei välttämättä ole niitä, jotka herättää eniten sympatioita. Niin tässä on siis kyllä paljon kelkkaa käännettävänä siitä, että koitetaan miettiä, että millaiset asiat syvässä meressä on niitä, jotka voi saada ihmisten kiinnostuksen heräämään ja haluaa sitten pitää huolta näistä. Koska syvästä merestä ei löydy samanlaisia ehkä maskotteja, kuten pandoja tai jääkarhuja Arktikselta. Niin se on kyllä siis semmoinen asia, mitä on paljon mietitty, että mitkä on ne langat, mistä pitää vetää, kun ei voi suoraa verrata sitten mihinkään söpöihin eliöihin, niin miten voidaan herättää tätä huolenpidonhalua.
Hanna: Me puhutaan tässä siis alueista, jotka on joko kaukana tai syvällä tai molempia. Eli aika kaukana ihmisistä. Miksi sun mielestä meriä on siitä huolimatta tärkeä tutkia? Että mun kaltaisille taviksille ne helposti tuntuu hyvin kaukaiselta ja etäiseltä asialta.
Laura: Tämä on jännä kysymys siitä, koska merethän toki, kuten sanoin alussa, niin vaikuttaa koko maapallon toimintaan. Meret säätelee maapallon ilmastoa, niillä on tosi iso merkitys lämmönsäätelyssä, aineiden kierrossa. Nyt kun mietitään paljon ilmastonmuutosta, niin meret sitoo paljon hiiltä, vaikuttaa pilvien syntyyn ja vastaavaan. Ja toki me saadaan ihmisinä myös paljon hyödykkeitä merestä. Kalastetaan, hankitaan muita erilaisia luonnonvaroja. Merellä on ihan mieletön symbolinen ja kulttuurillinen ja virkistysarvo. Niin se on sitten taas kiinnostava miettiä sitä, että minkä takia joku paikka, joka olisi tosi kaukana, olisi tärkeä. Mutta kuten sanottu, niin tämän takia mä puhun, ehkä englannin kielessä tämä on aina vähän selkeämpi, kun ne puhuu yhdestä merestä, ja Suomessa helposti lähdetään puhumaan meristä, maailman meret monikossa, vähän niin kuin seitsemän meren kierto. Mutta tärkeä on muistaa, että on kuitenkin vain yksi valtamerisysteemi, joka on yhteydessä joka paikkaan. Elikkä ei voi oikeastaan unohtaa niitä kaukaisiakaan alueita, vaikka ne ei sitten tuntuisi niin relevantilta omalle elämälle.
Hanna: Laura, sä tutkit väitöskirjassasi kaivostoiminnan vaikutuksia merenpohjaan. Ja nyt olet Uudessa-Seelanissa tekemässä tutkimusta kalastuksen vaikutuksista syvään mereen. Mistä tässä sun tutkimuksessa oikein on kyse?
Laura: Mun tämänhetkinen tutkimus tähtää siihen, että koitetaan selvittää voidaanko me ennustaa etukäteen kuinka pahaa vahinkoa erilaiset ihmistoiminnat, kuten kalastus tai tämä mineraalienotto on merenpohjaekosysteemeille. Ja ennen kaikkea onko mahdollista ennustaa, että kuinka kauan näillä ekosysteemeillä kestää palautua. Ja tämä palautuminen on syvässä meressä erityisen tärkeää, koska tosi monet syvämeren eliöt on äärimmäisen pitkäikäisiä, niiltä kestää todella kauan lisääntyä ja myös kasvaa. Jolloin on sitten tärkeää koittaa miettiä, että kuinka kauan, jos lähdetään esimerkiksi pohjatroolia vetämään jonkun paikan yli, missä kasvaa koralleja tai sienieläimiä, niin kuinka pahaa vahinkoa tämmöiset toiminnat tekee.
Hanna: Voisitko sä Laura selittää ihan lyhyesti, että mitä siis pohjatroolaus on? Onko se se, kun vedetään semmoista isoa verkkoa siellä merenpohjassa?
Laura: Pohjatroolaus on nimenomaan sitä, kun vedetään sitä isoa verkkoa. Ja se että se osuu pohjaan se verkko, niin siihen pitää laittaa painot. Ja se että raahataan semmoista verkkoa, jossa on painot, ja usein sen verkon päässä tavallaan, jos mietit sitä verkkoa, sillä on pohja ja sitten sillä on suuaukko sillä haavilla, se on niin kuin iso haavi, jota siellä vedetään. Niin sitten, kun ollaan saatu se haluttu saalis sinne, niin sitten semmoiset isot metalliovet laitetaan kiinni sieltä laivasta käsin. Ja just näiden painavien ovien ja painojen raahaaminen siellä merenpohjalla, niin se on se, mikä hyvin isosti huolettaa, jos ei sitten mietitä sitä, että siihen verkkoon toki voi päätyä kaikenlaista, mitä sinne ei toivottaisi päätyvän.
Hanna: Ja monet maat siis vastustaa pohjatroolausta, mutta ilmeisesti Uusi-Seelanti haluaa jatkaa sitä. Miksi?
Laura: Kansainvälisesti polemiikkia aiheuttaa erityisesti se, että Uusi-Seelanti haluaa jatkaa pohjatroolausta sellaisilla alueilla, joita pidetään biologisen monimuotoisuuden kannalta tosi tärkeinä. Ja nämä on semmoisia alueita yleensä, jotka on merenpohjankohoumia, niin sanottuja merenpohjan vuoria. Ja näillä alueilla on usein hyvin monimuotoisia yhteisöjä koralleja ja sienieläimiä. Ja sitten tästä syystä, koska siellä on näitä koralleja, niin myös kalat tykkää lisääntyä näillä alueilla. Ja ne on sitten tämän takia tämmöisiä kaikenlaisen biologisen monimuotoisuuden hotspoteja. Ja Uuden-Seelannin peruste sille, että he haluaa jatkaa tätä, on se, että he kokee, että tätä kalastusta tapahtuu hyvin pienellä osalla näitä merenalaisia vuoria. Jolloin ajatellaan, että okei, ehkä me voidaan kalastaa 10 prossalla näitä vuoria, jos nämä loput 90 prossaa on suojeltuja. Mutta sitten monien kansainvälisten toimijoiden ja monien muiden maiden perusteella, edes se 10 prossaa on liikaa ja kaikki pitäisi suojella.
Hanna: Onko merenpohjassa mitään sellaista kohtaa, missä vaikka pohjatroolaus ei tuhoaisi ekosysteemejä? Onko tämä semmoista toimintaa, jota on mahdollista tehdä kestävästi?
Laura: No kestävyyden määrittely on aina vähän hankalaa. Mutta siis toki on alueita, joilla pohjatroolaus on vähemmän haitallista. Ja tämähän on oikeastaan, että kaikenlainen toiminta, mikä poistaa elinympäristöä on tuhoisaa, mutta sitten lähdetään siihen, että kuinka nopeasti nämä ekosysteemit pystyy uusiutumaan ja onko se aika, mikä niillä kestää palautua hyväksyttävää. Että usein ympäristönhallinnassa, niin nämä on lopun viimein arvovalintoja siitä, että mikä on hyväksyttävä ympäristövahinko.
Hanna: Riistokalastus on ollut paljon otsikoissa useiden vuosikymmenten ajan. Erityisesti Mosambik on kärsinyt siitä, että kansainväliset kalastusalukset on käynyt kalastamassa siellä Mosambikin merialueilla ja paikallisille kalastajille on sitten jäänyt hyvin vähän kalaa pyydystettäväksi. Miten tämä oikein toimii kansainvälisesti tämä kalastusoikeuksien jakaminen? Miten sitä kalastamisen määrää ylipäätään säädellään?
Laura: No kalastus on totisesti semmoinen ala, jolla tätä säätelemätöntä tai laitonta toimintaa esiintyy hyvin paljon. Johtuu varmasti siitä, että kalastus on tosi vanha tai vakiintunut toimiala. Ja toisekseen siksi, että etenkin sitten, kun lähdetään pois rannikkoalueelta, niin kalastuksen valvonta on tosi vaikeeta. Että kaikkein yleisin laiton tai säätelemätön toiminta on se, että kalastetaan eri asiaa kuin siihen, mitä on lupa. Elikkä sanotaan, että on lupa kalastaa jotain tiettyä lajia, mutta sitten kalastetaankin jotain muuta. Se on kaikkein yleisin. Kansainvälisillä merialueilla, eli siellä kaikkien yhteisillä merialueilla, näitä kalastuslupia valvoo niin sanotut alueelliset kalastusorganisaatiot. Ja ne antaa sitten lupia tietyille maille tai yrityksille, jotka toimii jonkun maan nimissä. Kalastaa tietyllä tavalla. Mutta nämä siis säätelee tosi isoja alueita meristä ja toimii aika pienillä varoilla, jos miettii sitä, että kuinka iso esimerkiksi sihteeristö siellä on. Että helposti sen säätelyverkon läpi solahtaa kaikenlaista.
[rauhallista elektronista musiikkia, musiikki vaimenee]
Hanna: Kalastuksesta kaivostoimintaan. Sä olet tosiaan tutkinut myös meren kaivostoimintaa. Kuvailisitko että miten sitä sitten oikein tehdään?
Laura: Merenpohja on samalla tavalla monimuotoinen kuin maa. Ja merenpohja ei toki ole semmoinen tasainen lätty pelkkää hiekkapohjaa, vaan myös merenpohjasta löytyy erilaisia geologisia muodostelmia. Ja näihin sisältyy myös mineraalisaostumia, jota sitten halutaan potentiaalisesti hyötykäyttää niiden sisältämien arvokkaiden metallien vuoksi. Ja kaikkein yleisin näistä mineraalisaostumista, joka on julkisuudessa saanut eniten huomiota, on niin sanotut monimetallinodulit, jotka syntyy merenpohjalle tuhansien tai miljoonien vuosien saatossa saostumalla merivedestä ja sedimentissä olevista aineista. Elikkä ajattele, että liukoisesta tulee semmoinen kivenmurikka merenpohjalle. Ja jostain syystä tämä perunapelto merenpohjassa -esimerkki saa kaikki aina hiffaamaan, mistä on kyse. Elikkä semmosia mineraalimöykkyjä sedimentin päällä.
Hanna: Ja miten niitä sieltä sitten kaivetaan?
Laura: Sen takia tämä suomenkielen kaivostoiminta-sana usein vähän hämmentää, koska usein sitten jengi alkaa miettimään, että pitäisi perustaa, kaivaa jonkinlainen kaivos sinne pohjalle. Mutta asia on yksinkertaisempi, minkä takia tämä toiminta onkin saanut niin paljon kiinnostusta. Näitä möykkyjä, joita sieltä merenpohjalta löytyy, niin voi ottaa periaatteessa ruoppaamalla. Tähän ei ole vielä kaupallista toimintaa, mutta idea on se, että vähän niin kuin imuroidaan joko suoraan putkella tai sitten jollain robotin avulla sieltä merenpohjasta näitä möykkyjä sen alla olevan sedimentin kanssa. Sitten ne imaistaan ylös jollekin tukialukselle. Nämä mineraalisaostumat sitten siivilöidään sieltä sedimentistä. Ja sitten mineraalisaostumat jatkaa matkaansa jatkokäsittelyyn ja sitten sedimentti- ja vesiliemi palautetaan takaisin merenpohjalle.
Hanna: Kun me puhutaan näistä merenpohjan perunapelloista, niin kuinka isoista alueista me puhutaan? Onko se semmoinen mun mummon pottupellon kokoinen omakotitalon takapihalta löytyvä asia vai joku vähän laajempi mineraalikenttä?
Laura: Mummon perunapelto on nytten tässä tapauksessa siellä merenpohjassa huomattavasti isompi. Ihan tarkkaa tietoa näistä mineraalisaostumakenttien koosta ei ole. Liittyen siihen, että merenpohjaa on niin hirvittävän kallis ja vaikea tutkia. Mutta yksi isoimmista alueista, jolta löytyy tämmöisiä saostumia, on tuolla pohjoisella Tyynellä valtamerellä. Ja puhuttaisiinko jopa... Se on joko Teksasin tai Euroopan kokoinen, mutta siis ihan huomattavan iso alue, jolla potentiaalisesti tota löytyy. Ehkä Teksasin. Nyt tuli hyvin epätieteellinen arvio tähän kyllä [pieniä naurahduksia]. Mutta siis isompi kuin mummon pelto.
Hanna: Okei, joo. Aika monen mummon potut mahtuisivat siis sille alueelle [pieni naurahdus]. Miten tällainen kaivostoiminta oikein vaikuttaa pohjan ekosysteemeihin? Mitä me tiedetään tästä tähän mennessä?
Laura: Se asia, mikä on varmaa, on se, että kun halutaan poistaa näitä saostumia, niin silloin poistetaan tietynlainen elinympäristö pohjan eliöille. Eli siitä ei pääse mihinkään. Tätä saostumakenttien eliöstöä on tutkittu jonkin verran nimenomaan tuolla pohjoisella Tyynellä valtamerellä. Ja on todettu, että nämä saostumat semmoisina kovina möykkyinä tarjoaa kiinnittymispinnan tosi monille paikallaan oleville eliöille, kuten koralleille ja sienieliöille, jotka on just näitä eliöitä, jotka on tosi tosi pitkäikäisiä. Eli kaikki se, mistä tämä robotti-imuri ruoppaa ja kulkee, niin sieltä tuhoutuu tämä saostumakenttien tarjoama elinympäristö. Eli siitä ei ole mitään epävarmuutta. Kun usein puhutaan siitä, että nämä vaikutukset on epävarmoja. Suurempi epävarmuus liittyy sitten siihen, että millaisia laajempia vaikutuksia tällä kaivostoiminnalla on. Eli jos annetaan lupa kaivella sen mummon perunapenkin verran, niin ulottuuko se sedimenttipilvi sitten kaksinkertaiselle alueelle vai kymmenenkertaiselle alueelle ja mihin suuntaan.
Hanna: Kun sä kuvailet tuota syvänmeren kaivostoimintaa ja sitä, että miten se tuhoaa just niitä joidenkin eliöiden elinympäristöjä, niin musta toi kuulostaa siltä, että kun miettii tästä maanpäällisestä näkökulmasta, että vähän niin kuin avohakkuita. Mutta jotenkin tosi isommalla mittakaavalla myös ajallisesti. Kauanko siinä kestää, että ne mineraalisaostumat uusiutuu vai uusiutuuko ne edes?
Laura: Oi, ei ne siellä tosi syvässä meressä, siellä niiden ei kyllä... Että siis niiden saostumien on siellä todettu olevan miljoonia vuosia vanhoja. Eli tästä päästään taas siihen kestävyysaspektiin, että okei, näitä saostumia siellä syvällä valtamerellä, niin niitä ei kyllä voida pitää, ne siellä ei uusiudu. Itämerellä nämä saostumat kasvaa tosi paljon nopeammin. Jotain millimetrin sadasosia ehkä vuodessa. Eli geologeille [pieni naurahdus] ihan tosi nopeesti. Tämä on aina hauskaa, kun puhuu näistä aikaskaaloista eri ihmisten kanssa. Elikkä geologisesta näkökulmasta nämä Itämeren saostumat uusiutuu tosi nopeasti. Mutta sitten, että onko tuhansia vuosia kestävä palautumisprosessi meidän nykyaikana enää mitenkään relevantti, niin siitä voi olla montaa mieltä. Mä ehkä itse kuitenkin laittaisin saostumien tuhannen vuoden palautumisen uusiutumattomaan. Mutta...
Hanna: Niin kuulostaa siltä, että nämä on sitten lopulta tosi lopullisia päätöksiä, mitä tehdään siitä, että aloitetaanko jossakin kaivostoiminta. Kuka tätä oikein säätelee? Kuka antaa lupia vaikka just kaivostoiminnan aloittamisesta tai pohjatroolauksesta?
Laura: No tuossa kaivostoiminnassa on tärkeä just huomata, kun paljon julkisuudessa puhutaan siitä, että kaivostoiminta saattaa alkaa kansainvälisillä merialueilla vuonna 2025. Niin kansainvälisillä merialueilla kaivostoimintaa säätelee YK:n alainen Kansainvälinen merenpohjajärjestö. Joka just tällä hetkellä on hiomassa säännöstöä sille, että jos kansainvälisillä merialueilla aletaan tehdä kaivostoimintaa, niin millaisilla pelisäännöillä sitä saa tehdä. Ja tämä on nyt semmoinen asia, mistä ollaan väännetty hyvin paljon. Ja näyttää epätodennäköiseltä, että tämä säännöstö tulisi valmiiksi. Jonka vuoksi sitten se, että miten nyt tällä hetkellä vetämässä olevia kaivoshakemuksia käsitellään, niin se on hyvin hämärän peitossa. Toinen asia sitten kuitenkin on se, että jos joku maa haluaa alkaa omilla aluevesillään tehdä kaivostoimintaa, niin lähtökohtaisesti kaikki maat saa siitä aika lailla päättää itse. Toki jos on yhteisiä aluevesiä jonkun toisen maan kanssa, niin sitten pitää, esim. Suomen ja Ruotsin välillä pitää sitten konsultoida myös toista maata. Mutta on paljon todennäköisempää, että joku maa itse antaa luvan syvämeren kaivostoiminnalle ennen kuin se tapahtuu kansainvälisillä alueilla.
Hanna: Jos nyt miettii täältä meidän pienestä suomalaisesta näkökulmasta, niin onko nämä jälleen kerran asioita, joita tapahtuu jossain kaukana? Vai onko tällaista kaivostoimintaa myös meidän lähivesillä?
Laura: No jopas kyllä myös on. Ja tämäkin on semmoinen asia, että ei vielä pari vuotta sitten kukaan ajatellut, että tämä olisi Itämerelle relevantti asia. Mutta siis näitä samaisia saostumia, joista puhuin, niin löytyy myös Itämereltä. Näitä ei ole hirveästi tutkittu, paitsi geologien toimesta. Ja on jonkin verran katsottu, että okei millaisia mineraaleja nämä Itämeren... Meillä sisältää erityisesti rautaa ja mangaania, jonka vuoksi niitä kutsutaan rautamangaanisaostumaksi. Näitä löytyy hyvin paljon itse asiassa Itämereltä. Ja viime vuosina on ollut useampia tutkimushankkeita, jotka on perehtynyt näihin. Osittain siitä syystä, että maailmanlaajuisesti nämä saostumat on herättänyt niin paljon kiinnostusta. Eli tässäkin tapauksessa tämä kaupallinen kiinnostus on ajanut sitten luonnontieteellistä tutkimusta. Ja hyvin usein tämä näin menee. Mutta nyt ihan viime vuosina tämä Itämeren saostumapotentiaali on myös herättänyt sitten kaupallista kiinnostusta. Ja tällä hetkellä Ruotsissa on ruotsalaisen yrityksen hakemus vetämässä, että saisivat tehdä tätä saostumien testikaivelua tuolta Pohjanlahdelta.
Hanna: Tähän syvämeren kaivostoimintaan liittyy semmoinenkin aika iso ristiriitaisuus, että tällä hetkellä on kovasti muotia siirtyä pois fossiilisesta energiasta. Ja esimerkiksi autoissa se tarkoittaa siirtymistä sähköön, mitä polttoaineeseen tulee. Ja se taas tarkoittaa sitä, että tarvitaan ihan hirveästi lisää akkuja tässä maailmassa. Ja akuissa tarvitaan mineraaleja, joita saa, kuten olemme sinulta kuulleet, sieltä merenpohjasta. Voiko ajatella, että syvänmeren kaivostoiminta olisi jollakin tavalla perusteltua siltä pohjalta, että sen kautta edistetään tästä fossiilisista polttoaineista irti pääsemistä?
Laura: No tämä on ehdottomasti se tarina, jolla tätä kaivostoimintaa perustellaan. Puheet on tosi hurskaita siitä, että ajatellaan, että merenpohjan kaivostoiminta voisi olla uusi yritys tehdä kaivostoimintaa paremmin sekä ympäristön että kaikkien maalla tapahtuvien ihmisoikeusrikkomusten näkökulmasta. Tällä hetkellä kuitenkaan merenpohjan kaivostoimintaa ei ole tutkittu sillä tavalla, että voitaisiin tehdä kauhean varmoja arvioita siitä, että miten se vaikuttaa ympäristöön. Ja tämän ilmastoaspektin ymmärtää kyllä tosi hyvin. Mutta sitäkin on kritisoitu siitä, että syvämeri ja merenpohjat on tosi tärkeitä hiilensidonnalle, ja tämä kaivostoiminta saattaa myös sitten vapauttaa hiiltä, ja se on sitoutunut sinne merenpohjaan. Niin se, että kuinka tasapainossa tämä sitten kuitenkaan on nettohyötynä, niin sitä on aika paljon mielipiteitä. Että ei tämä ehkä ihan niin yksinkertaista kuitenkaan sitten ole, että voidaan pelastaa tämä mineraalien tarve sillä, että käydään kaivamassa merestä. Että kyllä tämä aika kovalla vauhdilla on menossa tiettyyn suuntaan ilman, että ollaan mietitty, että mitkä on nämä hyödyt ja haitat sitten tässä asiassa.
Hanna: Synkkiä asioita ollaan käyty tässä läpi. Mutta siirrytään kohti vähän valoisampia näkymiä. Keväällä 2023 saatiin allekirjoitettua YK:n merten suojelusopimus. Se on historiallinen sopimus, jonka tavoitteena on suojella 30 prosenttia maailman meristä vuoteen 2030 mennessä. Ja suoraan sanottuna kaiken tämän jälkeen, mitä sä Laura olet kertonut, niin 30 prosenttia alkaa kuulostamaan aika vähäiseltä. Mitä mieltä sä itse olet tästä?
Laura: No toi YK:n biodiversiteettisopimus noille aavoille merialueille on siis tosi merkittävä siitä, että se ensimmäisen kerran antaa tavallaan viralliset työkalut sille, että kansainvälisille merialueille voidaan edes perustaa merisuojelualueita. Tärkeä on huomioida, että tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että nämä merialueet olisi suojeltua. Vaan se todellinen meriensuojelutyö alkaa vasta nyt. Eli nyt maiden tulee ratifioida tämä sopimus ja sitten myös toimia sen mukaisesti. Ja se, mitä tulee tähän 30 prosentin suojeluun, niin se millä on merkitystä, on se, että millaista se suojelu sitten on ja millaisia muita toimintoja me annetaan merille. Suojelupäätökset ei tietenkään, eikä niiden pitäisikään perustua pelkästään siihen, että millaisia eliöitä tai millainen sen alueen biologia on, vaan suojelualueet pitää myös laittaa niin, että ne on sosioekonomisten arvojen ja maankäytön, ja tässä tapauksessa merenkäytön, kanssa yhteisymmärryksessä. Niin usein valitettavasti kuitenkin sitten tämä merenkäyttö ehkä, ja semmoinen helppous, sanelee liikaa sitä, että mihin näitä suojelualueita laitetaan. Ja sitten päädytään laittamaan esimerkiksi suojelualueet juuri sen tärkeimmän kalastusalueen viereen eikä sille kalastusalueelle. Ja tähän liittyy tosi paljon semmoista, mietitään, että okei, jos on joku alue, jossa on tärkeitä lajeja, mutta sitä on jo vähän tuhottu, niin kannattaako sitä nyt enää sitten suojella, koska se ei ole enää koskematon. Eli monimutkaisia asioita toki. Mutta siis tämä 30 prossaakin jo antaa paljon toivoa, jos sitten kääritään hihat ja oikeasti suojellaan niitä alueita, jotka on kaikkein merkityksellisimpiä tämän meren hyvinvoinnin kannalta.
[rauhallista elektronista musiikkia, musiikki vaimenee]
Hanna: Kenen elävän tai kuolleen tutkijan kanssa menisit drinkeille? Minne te menisitte, mitä te joisitte?
Laura: Ai, joo loistava kysymys. Siis tieteestä puhuminen, ja jos siihen liittyy kaljanjuonti, niin nämä on ihan suosikkiasioita. Mä menisin jonkun elossa olevan, en mä kenenkään kuolleen kaa halua mennä drinkeille [pieni naurahdus]. Niin menisin jonkun elossa olevan syvämerentutkija power ladyn kanssa. Ehkä Lisa Levinin tai Cindy Van Doverin, jotka tekee syvämerentutkimusta. Niin heidän kanssaan menisin ja me juotaisiin samppanjaa, joka on ollut tuolla ahvenanmaalaisessa hylyssä marinoitumassa. Koska niillä on semmoinen joku kokeilu Ahvenanmaalla, että Veuve Clicquot on laittanut samppanjapulloja kypsymään johonkin hylkyyn [pieni naurahdus]. Ja sitten ne on valmiita joskus 50-luvulla. Siis 2050-luvulla. Mutta tässä todellisuudessa me saataisiin juoda niitä.
Hanna: Kuulostaa upeelta. Mikä mereen liittyvä teos jokaisen olisi tärkeä lukea, katsoa tai kuunnella?
Laura: Oi oi oi, nyt vitsi, kun olisi joku napakka poliittinen. Mutta nyt tulee hauska... [naurahtaa]
Hanna: Jes.
Laura: ...tai ehkä viihdyttävämpi. Kyllä muhun teki ihan mielettömän vaikutuksen, kun 2017 tuli BBC:n Blue Planet -sarjan kakkososa. Ja olikohan se toka jakso tämä syvämeri. Ja siis se kuvamateriaali, mitä ne on saanut, on aivan käsittämätöntä. Ja siis, jos on kiinnostunut merestä, niin mä kyllä siis sanon, että mun aivot räjähti. Ja mä olen nähnyt sen jakson tosi monta kertaa, niin se on kyllä siis aivan upeeta katsottavaa ja jotenkin avaa silmät ihan eri tavalla sille, että millaista elämä voi maapallolla olla.
Hanna: Mitkä on sun kolme suosikkimerieläintä, eliöitä tai ilmiötä?
Laura: Tähän mä en kyllä nyt edes tarvitse kolmea. Koska nämä jättiläisruskolevät eli kelpit on mun aivan ykkönen. Siis mä rakastan [pieni naurahdus] kelppejä. Sen takia on ihan olla täällä Uudessa-Seelannissa, koska Itämerellä ei ole näitä tämmöisiä jättiläisleviä. Niin ykkönen on kaikki kelpit. Sitten kakkonen on rakkolevä tai rakkohauru. Ja hirveän vaikea nyt sitten keksiä... Ehkä joku, mustekalat on kyllä ihania, kun niitä näkee sukeltaessa.
Hanna: Laura Kaikkonen, kiitos kun olit mukana Utelias mieli-podcastissa.
Laura: Kiitos.
[rauhallista elektronista musiikkia, vaimenee taustalle]
Hanna: Kiitos kun kuuntelit Utelias mieli -podcastia. Jos tykkäsit kuulemastasi, kerro siitä kaverillesi.
[rauhallista elektronista musiikkia, musiikki vaimenee]