Hanna Hantula: Tiina Airaksinen, mitä jokaisen tulisi ymmärtää Kiinan nykytilasta?
Tiina Airaksinen: Että Kiina ei ole se, mitä Xi Jinping ja kommunistinen puolue sanoo, vaan se on 1,4 miljardia mielipidettä sen lisäksi.
[rauhallista elektronista musiikkia, musiikki vaimenee taustalle]
Hanna: Kuuntelet Helsingin yliopiston Utelias mieli -podcastia, joka puhuu tieteestä tunteella. Tässä podcastissa tutkijat saavat puhua niistä asioista, jotka heidän mielestään ovat juuri nyt kiinnostavimpia ja tärkeimpiä. Vieraana on tänään Aasian tutkimuksen vanhempi yliopistonlehtori Tiina Airaksinen Helsingin yliopistosta. Tervetuloa. Minä olen Hanna Hantula, tämän podcastin juontaja.
[rauhallista elektronista musiikkia, musiikki vaimenee]
Hanna: Tiina, sä aloitit Aasian tutkimuksen parissa 90-luvulla. Ja sun kaikki tutkielmat keskittyi jo silloin Kiinaan. Millainen kuva Kiinasta oli silloin Suomessa?
Tiina: No se oli aika hyvin, sanotaanko kommunistinen, ja hyvin kaukana. Aina ehkä tämmöisestä imperialistisesta näkökulmasta, että me ollaan Euroopassa maailman keskustassa ja Kiina on hyvin kaukana. No he tietysti ajatteli just toisinpäin.
Hanna: Miksi sä sitten rupesit opiskelemaan Kiinaan liittyviä asioita, jos se tuntui niin kaukaiselta silloin?
Tiina: No Kiinan historia on mua aina kiinnostanut. Se on hyvin värikäs, se on monisyinen. Ja siellä oli jotenkin vähän eri tavalla kuin, sanotaan esimerkiksi meidän perinteisessä evankelisluterilaisessa kirkossa, että se oli hyvin semmoista erilaista. Sillä tavalla voisin tietysti sanoa, että olisin tutkinut jo Kiinaa teini-ikäisestä, mutta mä olin vaan pohjattomasti kiinnostunut esimerkiksi taiteesta ja kirjallisuudesta ja kaikesta, mitä semmoista värikästä maailmaa se edustaa.
Hanna: Mitä sä ajattelet, kuinka hyvin nykyään Suomessa ymmärretään Kiinaa?
Tiina: Enemmän ja enemmän totta kai. Ja sitten tietysti se, että mitä 90-luvulla tai sitä ennen jo oli, niin se oli tiettyjen ihmisten kiinnostuksenkohteena eikä siitä paljon oikeastaan mediassa puhuttu. Nythän se on mediassa joka päivä. Avaat television, katsot verkkoa, luet lehteä, Kiina on siellä.
Hanna: Joo, mä olen samaa mieltä siitä, että Kiina näkyy nykyään mediassa aika paljon. Mutta sitten samaan aikaan musta on aika kiinnostavaa, että miten eri tavoilla eri suurvallat näkyy just vaikka uutisotsikoissa. Että just se Kiina, jossa on se 1,4 miljardia asukasta, niin se tiivistyy vähän jonkinnäköiseksi möhkälemäiseksi entiteetiksi nimeltä Kiina, joka vaan tekee asioita. Mutta sitten taas, kun miettii vaikka jotain Yhdysvaltojen kaltaista suurvaltaa, niin tuntuu siltä, että mediassa ehkä on vähän enemmän nyansseja sen suhteen, että miten siitä puhutaan, ja siitä mielipiteiden kirjosta siellä puhutaan. Oletko sä tästä samaa mieltä?
Tiina: Olen hyvinkin samaa mieltä. Että Kiina ei ole myöskään osannut myydä omaa kulttuuriaan tai populaarikulttuuriaan samalla tavalla kuin Yhdysvallat tai muuta. Että meillä on hankala, esimerkiksi meidän nuorten ihmisten ja vähän vanhempienkin, löytää sellaista kiinnostavaa, jotain sellaista positiivisen kiinnostavaa, muuta kuin talous ja politiikka ja ihmisoikeudet ja muuta. Että sieltä useasti tulee, ne uutiset, mitkä on, niin on jollain tavalla negatiivissävytteisiä, jos verrataan esimerkiksi Yhdysvaltoihin, josta tulee monentyyppistä uutista.
Hanna: Mistä sä ajattelet, että se johtuu?
Tiina: No Kiinan omasta tietysti informaatiopolitiikasta ja omasta sensuurista. Ja jotenkin Kiinan ehkä haluttomuudestakaan tuoda muuta kuin se sellainen yksisuuntainen yhden puolueen linja, että näin me kaikki teemme Kiinassa. Että kyllä se pitkälti on siitäkin kyse. Ja sitten tietysti se, että Kiina on ollut tällaisena avoimena valtiona huomattavasti lyhyemmän aikaa kuin esimerkiksi Yhdysvallat.
[rauhallista elektronista musiikkia, musiikki vaimenee]
Hanna: Tässä podcastissa tutkijat saavat puhua siitä, mikä heistä on juuri nyt tärkeää. Tänään mun kanssa studiossa on Aasian tutkimuksen vanhempi yliopistonlehtori Tiina Airaksinen. Ja me puhutaan kiinalaisesta yhteiskunnasta ja erityisesti naisten asemasta ja toimijuudesta Kiinassa. Jos meillä on ollut taipumus nähdä Kiinan valtio aika suppeasti, niin mä uskaltaisin veikata, että tämä suppea näkökulma on toistunut myös mielikuvissa kiinalaisista naisista. Millainen kuva kiinalaisesta naisesta oli silloin, kun sä aloitit Kiinan tutkimuksen?
Tiina: No ehkä se kuva oli sellainen, että kiinalainen nainen on vaan hiljaa kotona, synnyttää lapset, tekee ruuat. Pitää huolen ei pelkästään miehestä ja lapsestaan, mutta tietysti isovanhemmista ja muista sukulaisista. Että hyvin sellainen passiivinen ja osaansa tyytyväinen henkilö oli kiinalainen nainen meidän mielestä.
Hanna: Oliko tämä nimenomaan suomalainen tai länsimainen stereotypia vai oliko kiinalaiset samaa mieltä?
Tiina: Hyvin länsimainen ja suomalainen näkökulma tietystihän se oli. Ja kiinalaiset halusi tietysti, siellä on tämmöistä kungfutselaista perinnettä, jonka mukaan kiinalaisilla naisilla on tietty paikka yhteiskunnassa. Ja mun mielestä hyvin kuvaa sellainen kuva, mitä annettiin kiinalaisesta naisesta tietysti perinteisessä eli dynastisessa Kiinassa. Että kiinalainen nainen on kuin tällainen kaunis kukkamaljakko, joka on kirjahyllyssä. Se on kaunis, totta kai posliinia ja upean värinen. Mutta sitten mulle tulee mieleen, että okei, tyhjä. Ja sitten, että sillä ei ole mitään sananvaltaa, että se siellä vaan seisoa nököttää ja on vaan kauniina.
Hanna: Mäkin kyllä tunnistan tuon tuollaisen tietyn stereotypian, mikä ehkä Suomessa ja just länsimaisessa populaarikulttuurissa joskus saattaa vähän toistua. Varsinkin jos puhutaan jostain tämmöisistä epookkihahmoista. Mutta elääkö tämä mielikuva edelleen 2020-luvun Kiinassa?
Tiina: No ehkä se meidän mielessä on hyvinkin tämmöinen, vähän niin kuin orientalistinen näkökulma. Että me edelleenkin katsotaan sitä sieltä. Se, että kiinalainen nainenhan on jo vuosikymmeniä, varmaan vuosisatoja, niin rynnistänyt ja yrittänyt muokata sitä mielikuvaa. Mutta se on ikävä kyllä sillä tavalla, tai en mä tiedä ikävä kyllä, se on niin paljon myös sitten miesten asenteista kyse. Että se ei ole pelkästään naisten halukkuudesta tuoda omaa toimijuuttaan ja näyttää sitä, että meillä on oikeuksia ja meillä on mahdollisuuksia. Ja sitten tietysti se poliittinen järjestelmä myös tukee ja vahvistaa miehen asemaa ihan eri tavalla kuin, sanotaanko meidän Suomessa, tasa-arvoisessa Suomessa.
Hanna: Millä tavalla se poliittinen järjestelmä oikein vahvistaa miesten asemaa?
Tiina: No jos sä katsot esimerkiksi Kiinan kommunistista puoluetta, siellä on yhdeksänkymmentä-, montakohan miljoonaa siellä on jäsentä. Maailman suurin puolue taitaa olla. Niin aika vähän siellä on naisjäseniä. Tietysti sitten se, että minkä verran siinä poliittisessa järjestelmässä, valtionhallinnossa, korkeimmassa johdossa Pekingissä, niin mitä korkeammalle mennään, sitä vähemmän siellä on naisia. Ja ei niitä ole siellä paljon ollut. Ja nykyisen presidentin aikana, niin viimeisetkin on tipahtaneet sieltä pois.
Hanna: Sä puhuit siitä, että miten kiinalaiset naiset on jo satoja vuosia yrittänyt muuttaa tätä mielikuvaa siitä kauniista kirjahyllyssä olevasta posliinimaljakosta, mitä heidän pitäisi edustaa tai henkiä. Mun täytyy nyt tunnustaa, että mä en ihan hirveästi tiedä kiinalaisesta feminismistä ja sen historiasta. Pystyisitkö sä jotenkin summaamaan sen tiiviisti, että millaista tasa-arvokamppailua kiinalaiset naiset on käynyt?
Tiina: No mä voin sanoa sellaisen vuoden kuin 1995, niin ennen ja jälkeen. Eli silloin pidettiin Kiinassa tällainen YK:n naisten maailmankonferenssi. Ja jo tietysti ennen sitä valmistautuessa siihen ja sitten sen jälkeen, niin feminismi jo itse asiassa sananakin, mitä se tarkoittaa kiinan kielessä ja onko se biologinen vai onko se gender vai kulttuurinen, yhteiskunnallinen. Niin silloin alettiin valtavasti keskustelemaan siitä. Mutta totta kai yksittäisiä ryhmiä ja henkilöitä on ollut jo vuosikymmeniä ja vuosisatoja ennen sitä. Mutta tämä -95 vuosi on sellainen vähän niin kuin raja-aita, minkä jälkeen maailmaa muuttuu kiinalaisten naisten terminologiassa ja toiminnassa.
Hanna: Mites sitten nyt, kun siitäkin alkaa olla parikymmentä vuotta aikaa, mitä, kolmekymmentä vuotta aikaa [naurahtaa], niin miten nykyään tasa-arvosta ja naisten asemasta puhutaan Kiinassa?
Tiina: No jos otetaan vähän historiallista taustaa, niin kommunistit kun tuli valtaan Kiinassa -49, niin se yksi hyvä asia, minkä he teki, oli se, että he pyrki tuomaan erilaisia avioliittosäädöksiä ja lakeja, että naisilla oli oikeus erota ja muuta. Tietysti se on muuttanut kiinalaisten naisten mahdollisuuksia ei pelkästään avioeroon, mutta he ovat pystyneet opiskelemaan. Sitten se, että ollaan päästy tällaisesta, esimerkiksi 80-luvun alussa oli tämä yhden lapsen politiikka, joka aika pitkälti sanotaanko vapautti kiinalaista naista. Koska sun ei tarvinnut olla vaan sellaisena, anteeksi käytän tällaista sanaa, vähän huonoa, synnytyskoneena, joka tekee vaan niitä, huom. poikalapsia. Niin tämä on tietyllä tavalla myös antanut mahdollisuuksia naisille kehittyä työelämässä, edetä urallaan. Heitä on yritysten johtajina. Että tietyllä tavalla tämä keskustelu, kun se on tullut kiinalaisille naisille, täytyy muistaa taas, että heitä on joku 700, 800 miljoonaa, että pienesti yleistän tässä asioita, niin se on tullut jäädäkseen. Ja se ei sieltä häviä.
Hanna: Suomessa on aika harvassa semmoiset miehet, jotka ainakaan julkisesti olisi valmiita sanomaan, että ei tasa-arvo ole tärkeetä ja kyllä ne naiset ehkä sitten kuitenkin sinne kotiin kuuluu. Mutta mites Kiinassa, kuinka vahvasti miehet on mukana tässä tämmöisessä tasa-arvoliikkeessä?
Tiina: No se varmasti myös riippuu siitä, että missä tämä mies asuu ja minkälainen hänen koulutustaustansa on ja perhetaustansa on. Että kyllä siellä tietysti on paljon sellaisia ihmisiä, jotka meidän näkökulmasta, tällaisesta modernista ja tasa-arvoisesta näkökulmasta näkee. Mutta tietyllä tavalla se on sellainen yhteiskunnallinen ja poliittinen ja jopa kulttuurinenkin perinne, mistä on vaikea päästä ajatusmaailmassa eroon. Että totta kai ihmiset lukee sitten millä tavalla on Yhdysvalloissa tilanne ja mitä on Euroopassa ja monella muualla maailmassa. Mutta se, että kun sä itse elät sitä elämää siinä, joka antaa sellaista tiettyä kuvaa naisten asemasta, niin ei se ole, sanotaanko nyt miesten näkökulmasta, ei sekään ole helppo miettiä sitä naisten ehkä tasa-arvoisempaa asemaa.
Hanna: Niin, se ehkä helposti tuntuu vähän sillein, että tämä on nyt luonnollista, että meillä täällä...
Tiina: Joo.
Hanna: ...on nämä asiat tällä tavalla. Ja muualla saattaa joku muu asia olla luonnollista.
Tiina: Niin. Ja miksi kyseenalaistaa, jos asiat toimii.
Hanna: No jos miettii vielä tuota kiinalaista feminismiä. Niin täältä Suomen kontekstista meillä on usein aika selvät ajatukset siitä, että mitkä on agendalla sillein ehkä koko kansalla. Että vaikka samapalkkaisuus, väkivallan vastainen työ, hoivatyön vastuunjaon jakautuminen tuntuu meillä olevan aika lailla silleen yleisesti hyväksyttyjä kysymyksiä, että näille tarvitsisi tehdä jotain. Mutta mites nämä näkyy Kiinassa? Miten kiinalaiset naiset suhtautuu länsimaiseen feminismiin?
Tiina: No sieltähän on otettu todella paljon esikuvia. Esimerkiksi 1900-luvun alussa, jolloin 20-luvun aikana, niin siellä oli todella voimakas tällainen naisten vapautumisliike. Ja tietysti yleisen kulttuurin vapautumisen liike. Mutta jos puhutaan tästä päivästä, niin edelleen totta kai paljon otetaan mielikuvia länsimaalaisesta feminismiliikkeestä. Mutta tuotetaan myös sitä omaa tietoutta, että mitä se tarkoittaa kiinalaisessa kontekstissa, nimenomaan kungfutselaisessa maailmanymmärryksessä. Ja tietyllä tavalla siellä on myös tärkeitä teemoja ollut esimerkiksi juuri tämä palkkaus. Koska joka on perinteisesti ollut se, että kiinalainen nainen, hän eläköityy todella nuorena. Ja hänen totta kai eläkkeensä ei missään nimessä kata sitten kaikkia niitä kuluja. Ja toinen iso teema siellä on perheväkivalta, joka on ollut sellainen taas jotenkin vähän sisäsyntyinen asia, jota ei nähdä. Että kyllähän vaimoa voidaan läppäistä tai näpsästä tai muuta. Ja nämä keskustelut on hyvin samanlaisia kuin mitä meilläkin. Mutta sanotaan, että ne tulee ehkä pikkaisen jäljemmässä, vähän myöhäisemmässä. Mutta ne teemat sinällään on hyvin universaaleja. Ja tietysti mahdollisuus edetä työelämässä ja saada lapsille päiväkotipaikka ja muuta. Niin ne keskustelut on sillä tavalla samanlaisia kuin mitä meillä esimerkiksi täällä Suomessa on.
Hanna: Mä just huomasin, että vaikka me lähdettiin liikkeelle tässä haastattelussa nyt siitä, että no siellä Kiinassahan on ne 1,4 miljardia ihmistä ja kaikilla on omanlaisensa näkemykset maailmassa ja tällein, niin koko ajanhan me nyt sitten puhutaan itsekin tässä aika yleistäen sitä, että no millaista siellä Kiinassa on. Kuinka paljon sä joudut tutkijana tekemään töitä sen eteen, että sä et sorru yleistyksiin ja vaikka kiinalaisten naisten eksotisointiin näiden maljakkovertausten hengessä?
Tiina: Se on todella vaikee. Ja sitä täytyy itsekin aina herättää, nipistää itseensä. Ja että yleistänkö mä liikaa, onko mulla semmoinen orientalistinen gaze tai näkökulma tähän asiaan. Ja tietyllä tavalla, että olenko ylimielinen, että kun meillä Suomessa on näin tällä tavalla naisten asema, ja Euroopassa ja länsimaissa. Että enhän mä olisi tutkija, jos en mä kyseenalaistaisi. Ja joudun joka tapauksessa tekemään yleistyksiä. Niin kuin mä sanoin, jos mä puhun 700 miljoonasta, 800 miljoonasta, tai sitten 1,4 miljardista kiinalaisesta, niin kyllä mä joudun joka kerta kun mä opetan jonkun kurssin, niin sanomaan, että olen pahoillani, joudun yleistämään. Mutta näillä termeillä aloitetaan ja sitten ruvetaan menemään syvälle ja miettimään. Että pyrin olemaan sillä tavalla rehellinen itselleni ja kaikille muillekin, että en kuvittelekaan edustavani kiinalaisia naisia. Vaan tulen aina olemaan, vaikka olen pitkään tutkinut Kiinaa, niin aina suomalainen nainen, joka katsoo sitä vähän eri tavalla.
[rauhallista elektronista musiikkia, musiikki vaimenee]
Hanna: Sä olet sun omassa tutkimuksessa korostanut sitä, että Kiinassa verkostot on tosi isossa roolissa. Ja voisi sanoa, että koko Kiinan sosiaalinen järjestys palautuu verkostoihin. Mutta mitä ne verkostot oikein siis käytännössä tarkoittaa? Miten ne näkyy ja mihin kaikkeen ne oikein vaikuttaa?
Tiina: No se vaikuttaa hyvässä ja huonossa, toisaalta kaikessa se, sanotaanko suodattuu yhteiskunnalliseen toimintaan, kulttuuriseen toimintaan, perheeseen. Että mä muistan, että ensimmäinen kiinankielinen sana, minkä mä opin oli guānxì, joka tarkoittaa suhteita. Eli ilman tällaista verkostoa tai suhdemaailmaa sinua ei oikeastaan ole Kiinassa olemassakaan. Eli sä tarvitset verkostoja, olet sä sitten työpaikalla, opiskelemassa tai lastenhoitoon. Tai jos sä haluat esimerkiksi olla joku, kulttuuripiirin tai muun perustaa, niin sä tarvitset, uskonnossa, sä tarvitset verkostoja. Eli Kiinassa aina se yksilö ei ole niin tärkeä kuin se ryhmä, johon sä kuulut. Että onhan se meilläkin, mekinhän kuulutaan hirveen monenlaisiin verkostoihin. Mutta siellä se verkoston toiminta voi keskittyä esimerkiksi siihen, että jos sä haluat ostaa uuden auton, niin sitten sä jostain kaveriverkostosta kysyt, että hei mä tunnen yhden autokauppiaan, että voisitko sä hoitaa mulle hyvän diilin. Tai mun tytär haluaa päästä opiskelemaan hyvään yliopistoon, no hei mä tunnen sen dekaanin tai rehtorin siellä, voit sä hoitaa mulle, että mun tytär pääsee opiskelemaan. Eli sillä tavalla se verkosto on tärkeä osa sun identiteettiä. Ja sä olet aina osa jotain verkostoa Kiinassa.
Hanna: Niin kuulostaa siltä, että identiteetin lisäksi ehkä osa myös ylipäätään toimintakykyä yhteiskunnassa...
Tiina: Kyllä.
Hanna: ...ja maailmassa. Millaiset verkostot kiinalaisilla naisilla noin keskimäärin on?
Tiina: No niillähän on todella hyvät ja moninaiset. Ja tietyllä tavalla se, että riippuen tietysti, että oletko sä kotiäitinä, tai enemmässä määrin tietysti opiskelemassa tai työelämässä, niin sä luot suhteita. Että se verkosto tulee aina siinä vaiheessa käyttöön, kun sä tarvitset jotain. Tai sitten sä ikään kuin palautat palveluksen johonkin siinä sun naisverkostossa olevalle naiselle riippuen jostain asiasta, mitä sä olet joskus tehnyt. Että ne suhteet ja verkostot on sillä tavalla semmoisia eläviä. Ja sä olet aina jossain vaiheessa joko vähän velkaa jollekin tai joku on velkaa sulle. Ja sä tiedät, että sä jossain vaiheessa voit käyttää sen edun hyödyksesi siinä verkostossa.
Hanna: Kuulostaa vähän niin kuin joltain peliltä.
Tiina: No niinhän se vähän onkin tietyllä tavalla. Mutta täytyy muistaa se, että kun on paljon ihmisiä, niin tietyllä tavalla se kakofonia, jos sä kävelet jossain Kiinan suuren kaupungin kaduilla, niin se on aika kaoottista se tilanne, kun ihmisiä menee, ja autoja ja polkupyöriä joka suuntaan. Ja se on semmoista kaoottista. Mutta sitten, kun sä olet jossain talon sisällä tai kotona, niin siellä on vähän niin kuin se rauha. Ja sitten sä siellä rupeat miettimään, että miten sä pärjäät tässä kaoottisessa maailmassa. Niin tämmöinen suhdeverkosto on se tapa pärjätä paikassa, missä on paljon ihmisiä.
Hanna: Sä maalasit tuossa aika hienon kuvan kaoottisista kiinalaisista suurkaupungeista. Mutta sitten Kiina on myös isolta osin isoa maaseutua. Ja käsittääkseni niissä eletään aika eri todellisuuksissa, maaseudulla ja kaupungissa. Miten alueellinen eriarvoisuus näkyy kiinalaisen naisen elämässä vielä 2020-luvulla?
Tiina: Todella paljon. Että se Kiina, mistä me yleensä kuullaan ja nähdään uutisissa, niin se on oikeastaan itärannikon Kiinaa. Siinä on Shanghaita, Pekingiä, muita suuria kaupunkeja. Joissa tietysti nämä, ideana myös Kiinalla on aluepoliittisesti ollut tietysti vähän pakkomuuttaa myös ihmisiä maalta kaupunkiin. Että jos sä mietit maaseudulla Länsi-Kiinassa asuvaa kiinalaista naista, niin kyllähän, tietysti totta kai hänellä on paikasta riippuen ihan nämä modernit järjestelmät. Kännykkä kädessä ja televisio ja muuta. Mutta sitten on myös sellaisia alueita, johonka tämmöinen edes kiinalainen sivistys ei ole päässyt. Mutta se, että mistä mä olen aina ollut hirveän kiinnostunut ja ylpeä toisaalta Kiinassa, on se, että he aina uskoo vahvasti koulutukseen. Että vaikka sä asuisit siellä maaseudulla naisena, niin sulla on kuitenkin esimerkiksi koulutuksen avulla mahdollisuus edetä elämässäsi. Mutta kyllä se Kiina on se, tosiaan niin kuin mä sanoin, niin se on sitä Itä-Kiinaa, mistä me useasti puhutaan ja nähdään mediassa.
Hanna: Mediasta puheen ollen, Kiinasta on aika hankala puhua ilman puhetta sensuurista. Ja kun alussa oli puhetta siitä Kiinan niputtamisesta yksiköksi, niin kuinka paljon sitten taas kommunistinen puolue itse pyrkii vahvistamaan yksipuolista kuvaa Kiinan toiminnasta? Että on vaan tämä yhdenlainen totuus ja yhdenlainen näkökulma asioihin?
Tiina: No se on hyvinkin pitkälti riippuen siitä teemasta, mistä Kiina haluaa, tai Kiinan kommunistinen puolue haluaa tuoda tämmöisen heidän tulkintansa totuudesta. Se voi olla vaikka 1989 Tiananmenin alueen demokratialiike. Siitä on yksi totuus ja sitä ei tutkita. Ja se on hauskaa, jos haluaa joskus kokeilla sitä, niin menee tämmöisten kiinalaisten verkossa olevien lehtien sivuille. Ja siellä on englanninkielisiäkin painoksia, yrittää etsiä sieltä sanoja Tiananmenin demokratialiike, niin sieltä tulee suurin piirtein Tiananmenin aukion kuva, jossa linnut visertelee [Hanna naurahtaa]. Ja se on totuus sillä tavalla. Että siellä on tietyt asiat, jotka on Kiinan kommunistiselle puolueelle ja sitten valtiolle tärkeitä. Niin niistä tuotetaan se yksi kuva ja yksi totuus. Ja se tulee sitten mediassa, ei pelkästään sisäisesti siellä Kiinan jokaiseen kolkkaan, jokaiseen provinssiin ja kylään, mutta tietysti sitä syötetään myös meillä täällä lännessä ja tietysti koko maailmaan.
Hanna: Niin mutta se ei ole mikään siis totaalinen kontrolli. Että on ne tietyt asiat, jotka on tärkeitä.
Tiina: Joo. Toki tietysti voidaan sanoa, että sensuurikoneisto on, Kiinahan on luonut kaikista näistä tietokone- ja muista järjestelmistä, apeista, niin omat versionsa. Niin totta kai siellä on erilaisia poliiseja, jotka seuraa sitä viestintää sosiaalisessa mediassa ja joka mediassa. Mutta on myös Kiinalle jollain tavalla edullista, että ihmiset saa välillä vähän purkaa tuntojaan. Että vähän päästä välillä ja haukkua jotain, on se nyt ketä tahansa. Että ei sellaiseen, jos vaikka paikallisbyrokraattia siellä haukutaan tai jotain muuta, niin ei sellaiseen puututa. Koska ymmärretään, että täytyy välillä vähän purkaa fiiliksiään ja rähistä vähän asioista. Muuten se kohdistuu helposti sitten siihen valtioon, että jos ei anneta semmoista varaventtiiliä, mistä saa räjähdellä väliin.
Hanna: Niin, onko siinä vähän kanssa semmoinen ajatus, että ihmisillä pitää olla asiat myös henkisesti sillein riittävän hyvin...
Tiina: Kyllä.
Hanna: ...että yhteiskuntarauha säilyy? Joo.
Tiina: Se on eräänlainen balanssi asioiden välillä. Että sen saavuttamiseksi varmasti tätä mediaakin, sosiaalista ja muuta, niin kontrolloidaan aika paljon.
[rauhallista elektronista musiikkia, musiikki vaimenee]
Hanna: Jonkun verran Suomessakin on otsikoissa näkynyt sitten taas kiinalaisten opiskelijoiden aktivismi. Mutta sekin vaikuttaa ainakin uutismäärän perusteella vähentyneen. Onko se opiskelijoiden vastarinta kadonnut vai toimiiko kommunistisen puolueen filtterit ja me ei vaan samaan tapaan kuulla siitä?
Tiina: No joissakin maissa, esimerkiksi Euroopan maissa, siitä on ollut keskustelua, onko Suomessakin tämä, että meillä olisi tällainen kiinalainen poliisi, joka seuraa. Siis se fyysisesti olisi ihan kiinalainen poliisi, joka seuraa sitten paikallisia, esimerkiksi Suomessa asuvia kiinalaisia. Mutta sanotaanko, että esimerkiksi Etelä-Euroopassa, Espanjassa on selkeästi paikallinen kiinalainen poliisi, joka raportoi sitten esimerkiksi opiskelijoiden aktivismista takaisin Kiinaan.
Hanna: Se varmasti vähän vaikuttaa siihen, että millä tavalla ja kuinka aktiivisesti sitä aktivismia haluaa tehdä. Vähemmistöjen asema Kiinassa on tukala. Ennen kaikkea uiguurien, kazakkien ja muiden pääosin muslimitaustaisten vähemmistöjen. Miten tämä sensuuri vaikuttaa näihin vähemmistöihin Kiinan ulkopuolella? Onko tällaista samanlaista poliisiseurantaa?
Tiina: On vielä enemmän. Esimerkiksi uiguurit on hyvä esimerkki siitä. Tietysti tiibetiläiset myös. Mutta uiguurit on hyvä esimerkki siitä, että heidän toimintaansa ja aktivismia seurataan ja hyvin herkästi raportoidaan. Ja sitten se, mikä on ollut Kiinassa ehkä perinteessäkin tämmöinen aika inhottava tai ilkeä tyyli, on se, että ei pelkästään sinua, jos joku saadaan tämmöisestä separatismista tai aktivismista, joku uiguuri kiinni, niin ei pelkästään sinua rangaista, vaan sinun perhettäsi siellä takaisin Kiinassa. Ja se on kaikkien aktivistien tiedossa, kun he toimivat. Eli he ottavat tietoisen riskin siitä, että jos he jäävät kiinni tai jos heidän toimintansa paljastuu, niin sitten voi olla, että heidän perheettään, sukulaisiaan rangaistaan Kiinassa.
Hanna: Tämä tällainen jokseenkin totalitaristinen poliisikontrolli, joka tulee ulkomailta, mutta toimii eurooppalaisissa maissa, niin kuin sä tuota kuvailet, niin tämähän ei nyt näytä sillein myös niitä maita, jotka mahdollistaa tämän Kiinan toiminnan, ihan kauhean hyvässä valossa. Mitä sä ajattelet, onko Suomi tai onko EU ihan tehtävänsä tasalla, mitä tulee meidän rajojen sisällä olevien kiinalaisten aktivistien suojeluun?
Tiina: No Suomessahan nähtävästi ei ole vielä, en tiedä olenko vielä ajan tasalla, mutta tätä poliisin toimintaa. Mutta silloin kun se toimii ehkä meidän juristiikan ulkopuolella, eli jos se toimii esimerkiksi Kiinan suurlähetystön, konsulaattien alaisuudessa, niin mä en tiedä, että miten meidän toimivalta, yltääkö siihen. Eli tässä ollaan semmoisella harmaalla alueella. Ja uskoisin, että tämä on tiedossa, koska tästä on tehty jo tutkimusta ja haastatteluja. Että siellä missä on suurempia kiinalaisia yhteisöjä, jos nyt puhutaan vaan esimerkiksi Euroopasta, niin jokaisessa maassa siellä on myös tämmöistä seurantaa kiinalaisten toimesta. Mutta silloin mennään oikeudellisesti sellaiselle alueelle, että sitten se voi olla hankalaa. Ja voidaan aiheuttaa paljon tällaista kansainvälistä kährämää. Ja Kiinan kanssa ei yleensä haluta tehdä sellaista suurta julkituloa. Toki tietysti kritisoidaan ihmisoikeustilanteesta ja aktivistien syrjinnästä ja vangitsemisesta sun muusta ja sanotaan, että soo soo.
Hanna: Ollaan kovin huolissaan.
Tiina: Ollaan kovin huolissaan. Kyllä, juuri näin.
Hanna: Joo. Kommunistinen puolue on hankkinut omistusoikeuden myös moneen akateemiseen julkaisukanavaan. Ja tietyllä tavalla omistusoikeudellaan on myös kontrolloi sitä, mitä siellä julkaistaan. On monia semmoisia aiheita, mistä ei saa julkaista tieteellistä artikkelia sitten näissä julkaisuissa. Miten kommunistisen puolueen kontrolli vaikuttaa suomalaiseen Kiinan tutkijaan?
Tiina: No sanotaanko, että on kollegoita, jotka eivät esimerkiksi saa enää viisumia Kiinaan. Aihe on sen verran herkkä tai hän olisi menossa sellaiselle alueelle, jolleka ei haluta. Että se on ihan selkeä tällainen näin. Meillähän oli eläköitynyt professori, joka ei 10, 15 vuoteen saanut sinne viisumia. Mutta sitten tietysti se, että jos sä haluat mennä sinne tutkimaan, niin sun täytyy sensuroida itseäsi tai sensuroida sitä tutkimuksen aihetta, että sä saat sen viisumin, että sä pääset sinne. No sitten seuraava, missä tämä vaikuttaa, on se, että jos me halutaan julkaista jossain tietyssä, siellä on esimerkiksi Springer Nature, tämmöinen tiedejulkaisu, isompi konserni, niin siellä on tiettyjä teemoja, joista sä et saa julkaista mitään. Että jos sä kritisoisit esimerkiksi nykyistä presidenttiä, Kiinan presidenttiä Xi Jinpingia. Puhuisit Taiwanin itsenäistymisestä. Jos palataan siihen Tiananmenin aukion demokratialiikkeeseen, ihmisoikeuksiin, uiguureihin, name it. Niin aika monta teemaa on se, että tämä lehti ei julkaise sun artikkelia, jos sä käsittelet sitä teemaa.
Hanna: Kuinka paljon tuo sitten käytännössä vaikuttaa siihen, että mitä Kiinan ulkopuolella voi julkaista? Onko sulla esimerkiksi tullut vastaan jotain semmoisia tilanteita sun tutkimuksessa, missä pitäisi vähän miettiä, että no milläs sanoilla tämän asian ilmaisen, että menee läpi?
Tiina: Sanotaan, että jossain vaiheessa uraani, kun oli jo kannukseni ansainnut ja olin tohtoriksi väitellyt, ehkä silloin kun mä opiskelin tohtoriksi, niin mun täytyi vähän miettiä sitä. Mutta mä tein sellaisesta aiheesta, että se oli, sanotaanko tällainen suht koht neutraali. Jos sellaista nyt Kiinan kontekstissa voi koskaan olla. Mutta tietyllä tavalla sen jälkeen, niin mä olen sen miettinyt, että meidän täytyy käsitellä monenlaisia asioita monenlaisesta näkökulmasta. Ja jos mä itse ryhdyn sensuroimaan itseäni, niin enhän mä ole tieteilijä enkä akateeminen henkilö. Että tietyllä tavalla myös tämmöisistä hankalista aiheista täytyy tuottaa tutkittua tietoa. Ja sanotaanko, että sitten siinä vaiheessa, kun mä muutama vuosi sitten julkaisin Kiinan sensuurista tällaisen pienen artikkelin ja muuta, niin mä tiesin sen, että voi olla, että nyt en saa viisumia Kiinaan tämän jälkeen. Mutta sitten mä ajattelin, että no ei sille mitään mahda, että joku muu menee sitten sinne mun puolestani. Mutta tietyllä tavalla kyllähän sä otat riskin aina tutkijana, jos sä julkaiset jotain sellaista, jossa saattaa olla jotain negatiivista, jonka Kiinan valtio näkee negatiivisena. Mutta toisaalta ethän sä voi toimia tutkijana, jos sä ryhdyt tekemään sellaista poliittista tutkimusta, joka jollain tavalla palvelee ja vähän myötäilee Kiinan politiikkaa tai hallintoa.
Hanna: Kuinka tärkeä se viisumi ylipäätään on vaikka sun tutkimuksessa? Jos sä et pääsisi enää Kiinaan, niin miten sä sitten tekisit sun tutkimusta?
Tiina: No sitten vaan täytyy tehdä niillä resursseilla, mitä täällä on. Että sehän on hyvin tyypillinen tapa, että sitten sulla on kuitenkin sitä materiaalia olemassa, mitkä olet aikaisemmin saanut vaikka. Ja tietyllä tavalla se, että kyllähän sä voit katsoa Kiinaa täältä sinnekin päin. Että osalle tutkijoista, mä olen lukenut artikkeleita siitä, että he ovat joutuneet paikallisen poliisin käsittelyyn. Ja itsellä ei ole sellaisia kokemuksia, niin en usko, että todennäköisesti saisin varmaan viisumin sinne. Mutta kyllähän se totta kai vaikuttaa sitten siihen, että sitten vaan tehdään täältä käsin, mitä voidaan ja pystytään. Ja aika monethan, tietysti kiinalaisetkin, jotka ovat paenneet Kiinassa ja ovat aktiiveja, niin he tekevät sen, minkä voivat täältäpäin käsin.
Hanna: Jos sä saisit murtaa yhden kommunistisen puolueen ylläpitämän Kiina-myytin, niin mikä se olisi?
Tiina: No, kiinalaiset ei ole tyhmiä. Enkä sano ehkä, että kommunistinen puolue näin väittääkään. Mutta heillä on myös oma halu. Ja pyrkimys ja mahdollisuus myös tämmöiseen demokraattiseen toimintaan. Että jollain tavalla, että kommunistinen puolue on tuonut sellaista kuvaa, että monet kiinalaiset ajattelee, että eivät he osaa äänestää. Että tuo demokratia näyttää olevan niin vaikeaa, että katsokaa vaikka Yhdysvaltoja. Ja minä nyökyttelen päätäni. Mutta tietyllä tavalla se, että kannattaisiko kokeilla tällaista demokraattista hallintotapaa ja monipuoluejärjestelmää, että millä tavalla se toimisi ja olisivatko ihmiset tyytyväisiä.
[rauhallista elektronista musiikkia, musiikki vaimenee]
Hanna: Kenen elävän tai kuolleen tutkijan kanssa menisit drinkeille, minne menisitte ja mitä joisitte?
Tiina: Sen verran täytyy tästä historiaan mennä, että mä olen tutkinut 1920-luvun opiskelija-aktivismia Kiinassa. Ja sieltä nappaisin (Hu Shih'n) [epäselvää], Chen Duxiun, ja sitten vielä Qiu Jinin, jotka olivat tällaisia aktivisteja, omalla alallaan miehiä ja naisia. Ja heidän kanssa sitten haluaisin, että käytäisiin läpi tätä Kiinan historiaa viimeisen sadan vuoden aikana. Ja juotaisiin ehkä kiinalaiset oluet. Ja sitten ehkä suomalainen joku Lapin Kulta tai Koff tai Karjala siihen perään. Ja sitten juteltaisiin kiinalaisesta demokratiasta ja millä tavalla he näkee sen tämän hetken Kiinassa.
Hanna: Kuulostaa kiinnostavalta illalta. Mikä Kiinaan liittyvä teos jokaisen olisi tärkeä lukea, katsoa tai kuunnella? Tämä saa olla ihan mitä vaan kulttuuria.
Tiina: Mulla on kolme.
Hanna: Nonni.
Tiina: Villijoutsenet, Jung Changin kirjoittama erinomainen kuvaus kolmesta eri sukupolvesta naisia 1900-luvun Kiinassa. Loistava kirja. Itkettävä kirja, mutta aivan loistava. Sitten mä mainostan omaa, meidän julkaisemaa kirjaa eli Enemmän kuin puoli taivasta: Kiinalainen nainen historiassa, yhteiskunnassa ja kulttuurissa. Muutama vuosi sitten kirjoitettiin kollegoiden kanssa ja toimitettiin sellainen kirja. Se kannattaa lukea, se on erittäin erittäin hyvä johdatus kiinalaisiin naisiin. Ja sitten ehkä tähän elämään ja hetkeen ja aikaan, niin yksi mun mielestä mielenkiintoisimmista kirjoista, ja positiivisimmista kirjoista, eli Dalai-lamaa ollaan haastateltu, ja kirja on nimeltään Onnellisuuden taito. Se on aivan loistava. Ehkä tähän maailmantilaan liittyvä oikein loistava opus.
Hanna: Kiitos hyvistä vinkeistä. [rauhallista elektronista musiikkia alkaa soimaan taustalla] Tiina Airaksinen, kiitos kun olit mukana Utelias mieli- podcastissa.
Tiina: Kiitos.
[rauhallista elektronista musiikkia, musiikki vaimenee taustalle]
Hanna: Kiitos, kun kuuntelit Utelias mieli -podcastia. Jos tykkäsit kuulemastasi, kerro siitä kaverillesi.
[rauhallista elektronista musiikkia, musiikki vaimenee]