OPPIMAAN OPPIMINEN – MITÄ SE ON?

Arvioinnit ovat koulua kehitettäessä ja siitä keskusteltaessa yhä keskeisempiä – esimerkkeinä Opetushallituksen valtakunnalliset arvioinnit ja kansainvälinen PISA-tutkimus. Samaan aikaan on nostettu esiin käsite oppimaan oppiminen. Keskustelun ja arvioinnin painopiste on siirtynyt yksittäisistä oppiainesaavutuksista yleisempiin osaamis- ja uskomustekijöihin. Tällaisten tekijöiden kehitys pohjautuu jo varhaisvuosiin, mutta koululla on keskeinen rooli niiden kehittäjänä ja vaalijana.

Osaamista ja asenteita

Oppimaan oppimisella tarkoitetaan osaamista ja uskomustekijöitä, jotka ohjaavat uuden oppimista ja uusien oppimishaasteiden kohtaamista. Nämä tiedot, taidot, asenteet ja uskomukset kehittyvät jokapäiväisessä koulutyössä, vaikka eivät sinällään kuulu minkään yksittäisen oppiaineen opetussuunnitelmaan. Oppimaan oppiminen on kykyä ja halua ottaa vastaan oppimishaasteita, valmiutta jatkaa työskentelyä myös silloin, kun tehtävät ovat vaikeita, ja kykyä ylittää epäonnistumisen tuottama pettymys tai sen uhka. Myös kyky iloita ja nauttia uusista haasteista, oppimisesta ja omasta osaamisesta kuuluu oppimaan oppimiseen.

Oppimistehtävien idea

Oppimaan oppimisen arvioinnissa tarkastellaan oppimistehtävään sitoutumista. Sen osana selvitetään osaamisen tasoa sekä uskomuksia, jotka edistävät tai haittaavat osaamisen hyödyntämistä. Oppimaan oppimisen arviointimalli perustuu ajatukseen, että sopivasti yllättävä oppimistehtävä käynnistää sekä ajattelun että tunteet, joiden vuorovaikutukseen tehtävän suorittaminen perustuu.

Tehtävissä tarvitaan jotain tuttua sekä jotain uutta ja yllättävää. Tuttu ja uusi yhdessä sekä houkuttelevat että saattavat tuntua uhkaavilta. Tehtävän tuttuus merkitsee sitä, että oppilaat voivat suorittaa tehtävän – heillä on tarvittava aiempi osaaminen. Uutuus taas edellyttää kykyä ja halua soveltaa aiempaa taitoa uuteen tilanteeseen. Uuteen tehtävään sisältyy aina mahdollisuus tehdä virhe, ja tämä epäonnistumisen uhka pitäisi hallita. Oppilas tarvitsee uskoa omaan oppimiskykyynsä, toivon perspektiiviä. Taito ja tahto yhdessä mahdollistavat sitoutumisen edessä olevaan tehtävään. (Ks. esim. alkuluku teoksessa Hautamäki J. & Kupiainen S. ym. Oppimaan oppiminen ala-asteella 2. Opetushallitus, Oppimistulosten arviointi 1/2005.)

Oppimisen taustatekijät

Oppimaan oppimiseen vaikuttavat tekijät jaetaan käsitteellisesti kognitiivisiin ja affektiivisiin. Oppimisessa ja tehtäväsuorituksessa katsotaan olevan aina kyse näiden tekijöiden yhteisvaikutuksesta. Ulkopuolinen tehtävänanto aktivoi oppilaassa automaattisesti ja välittömästi uskomusrakenteet, jotka vaikuttavat tehtävän hyväksymiseen tai hylkäämiseen. Kohdatessaan uuden tehtävän oppilas tavallisesti heti arvioi, mitä tiedollisia ja taidollisia valmiuksia sen ratkaiseminen edellyttää ja mitkä ovat omat valmiudet suoriutua siitä. Automaattiselle tehtävästä kieltäytymisellekin on yleensä löydettävissä kognitiivis-affektiivi­nen syy. Tehtävän hyväksyminen ja pyrkimys suoriutua siitä mahdollisimman hyvin vaativat lisäksi tehtävän kannalta olennaisten ajattelun välineiden – tietojen ja prosessien – aktiivista käyttöönottoa sekä sitoutumista työn vaatimaan ajatteluprosessiin.

Tarkastelemalla oppilaiden itseä ja omaa oppimista koskevia uskomuksia sekä heidän todellisia suorituksiaan pyritään havaitsemaan prosessit, jotka taustalla ohjaavat suoritusta. Nivomalla oppilaan suoritus hänen toimintaansa ohjaaviin uskomusrakenteisiin ja käyttämällä tehtäviä, joissa ei suoraan toisteta koulussa opittua, oppimaan oppimisen arvioinnissa pyritään eroon ainesidonnaisen arvioinnin taaksepäin suuntautuvasta näkökulmasta. Arviointikohteena pääosassa eivät ole ”koulutiedot”, vaan ajan kuluessa kertynyt yleistynyt osaaminen – pikemminkin ajattelutaito kuin tieto – ja oppilaan halu ja valmius käyttää taitoaan uudenlaisten tehtävien ratkaisemiseen – uuteen oppimiseen. Painopiste on siis iän ja koulutuksen mukana kehittyvissä yleisemmissä ajattelukeinoissa ja kyvyssä soveltaa niitä annettuun tehtävään, yhtä hyvin matematiikassa kuin muissakin kouluaineissa. Tehtävät, joita oppilaat arvioinnissa ratkaisevat, on laadittu siten, että useimmat niistä eivät vaadi enempää varsinaista (koulu)osaamistakuin mitä viides- tai kuudesluokkalaiselta voidaan odottaa.

Mittauskohteena ajattelun välineet

Lukeminen ja kirjoitettu teksti ovat olennaisia tämän päivän informaatioyhteiskunnassa, mikä ilmenee siinäkin, että oppimaan oppimisen arviointi perustuu sanallisessa muodossa annettuihin tehtäviin. Äidinkieli ja lukutaito ovat osaamistehtävissä keskeisessä asemassa. Kun koulun alkuvaiheessa opetellaan lukemaan (learning-to-read), myöhemmin luetaan, jotta opittaisiin (reading-to-learn). (Ks. Jensen, 1998. The G Factor: the Science of Mental Ability.) Siksi luetunymmärtämistaito on olennainen arvioitaessa oppimaan oppimisen valmiuksia. Muista oppiaineista korostuu matematiikka ja sen symbolikieli. Tämä kertoo niiden tärkeästä asemasta pyrittäessä vastaamaan vaatimuksiin, joita teknologian kehitys ja informaatiomäärän paisuminen asettavat nykypäivän ja lähitulevaisuuden kansalaiselle.

Tavoitteena ei siis ole mitata pelkkää luku- tai laskutaitoa, vaan oppilaan kykyä käyttää näitä ajattelun välineitä etsiessään olennaista annetun informaation joukosta tai avulla.

Oppilaan uskomuksia arvioidaan kahdelta kannalta. Yhtäältä tarkastellaan motivaatioteorian näkökulmasta, miten lapsi tai nuori säätelee omaa oppimistaan ja asettaa itselleen tavoitteita. Toisaalta tarkastellaan, millaisia uskomuksia lapsella tai nuorella on itsestään ja paikastaan omissa tärkeissä kasvuympäristöissään – kotona, koulussa ja ystäväpiirissä – ja miten nämä uskomukset muuttuvat henkilökohtaisen kasvun ja kehityksen sekä koulun ja oppimisen asettamien vaatimusten ristipaineessa.