Kausivihannat puut ovat tyypillisiä ilmastossa, jossa on selkeä vuodenaikojen vaihtelu (lämmin kesä, kylmä talvi). Lehdet kehittyvät nopeasti keväällä, yhteyttävät kesällä ja putoavat ruskan jälkeen syksyllä.
Joillakin ruohovartisilla lajeilla runsaasti tukisolukkoa sisältävä mutta lakastunut varsi säilyy talven yli pystyssä. Tällaiset ns. talventörröttäjät voivat pudottaa siemenet vasta talvella lumen pinnalle, jolloin tuuli voi kuljettaa siemeniä pitkiäkin matkoja.
Vaikka kausivihantien ruohovartisten kasvien maan yläpuoliset osat lakastuvat kokonaan syksyllä, maavarresta voi alkaa kasvaa uusia versoja jo ennen talven tuloa. Versot talvehtivat maanalaisina ja ilmestyvät näkyviin vasta seuraavana keväänä. Tällaisia lajeja ovat esimerkiksi pujo ja maitohorsma.
Eräillä puuvartisilla kausivihannilla lajeilla on lehtivihreää (klorofylliä) lehtien lisäksi varressa. Näistä tunnetuin esimerkki on mustikka, jolla on viherhiukkasia (kloroplasteja) varren kuorikerroksen alla olevassa solukossa. Siten mustikka pystyy yhteyttämään myös lehdettömänä aikana. On arvioitu, että mustikan varren fotosynteesi on n. 10–15 prosenttia vuotuisesta fotosynteesistä. Vähäisemmässä määrin klorofylliä on varressa muillakin kasveilla, esimerkiksi pajuilla (Salix spp.), ruusuilla (Rosa spp.) ja vatukoilla (Rubus spp.). Näillä lajeilla varren fotosynteesin merkitys tunnetaan puutteellisesti.
Kirjallisuutta
Buch, H. & Sola, A. A. 1908. Suomen talvikasvio. Tauluja lehtensä varistavien puuvartisten kasviemme määräämiseksi talvitilassa. 80 s. Otava, Helsinki
Huhta, A.-P. 2015. Talventörröttäjät. 222 s. Vastapaino, Tampere.
Huhta, A.-OP. 2016. Talventörröttäjät - ruohovartisten kasviemme talviaikaisesta siementämisestä. —Luonnon Tutkija 120: 96—111.