Dosentiksi

Yliopisto voi hakemuksesta myöntää dosentin arvon henkilölle, jolla on perusteelliset tiedot omalta alaltaan, julkaisuilla tai muulla tavoin osoitettu kyky itsenäiseen tutkimustyöhön sekä hyvä opetustaito. Oikeustieteellisessä tiedekunnassa dosentuuria voi hakea kaksi kertaa vuodessa; syksyn hakuaika on 1.–30.9. ja kevään 1.–31.3.

Kevään 2024 haku avataan 1.3.2023

Tiedekuntaneuvosto arvioi, täyttääkö hakija dosentin arvon myöntämisen edellytykset. Ennen arviointia tiedekuntaneuvosto hankkii lausunnon hakijan tieteellisestä pätevyydestä kahdelta asiantuntijalta ja lisäksi opetustaitotoimikunta arvioi hakijan opetustaidon. Yliopiston kansleri päättää arvon myöntämisestä. (Yliopistolaki 558/2009 §89; HY:n johtosääntö 52§)

Dosentti voi osallistua edustamansa tieteenalan opetuksen antamiseen, opiskelijoiden ohjaukseen ja opinnäytteiden tarkastamiseen sekä muuhun yliopistolliseen toimintaan kulloinkin erikseen sovittavalla tavalla. Dosentin arvo ei muodosta työsuhdetta yliopistoon, eikä dosentilla ole pelkän arvon perusteella oikeutta opettaa yliopistossa. Dosentilla ei ole ilman erillistä sopimusta oikeutta palkkioon tai yliopiston henkilöstölle kuuluviin etuihin. Mahdollisella dosenttisopimuksella sovitaan erikseen yhteistyön muodoista ja ehdoista. Sopimus edellyttää aina halukkuutta kummaltakin osapuolelta.

Kelpoisuusvaatimukset

Dosentin arvo voidaan myöntää henkilölle, jolla on

  • tohtorin tutkinto
  • korkeatasoista tieteellistä tutkimusta, joka laajuudeltaan vastaa vähintään kahta väitöskirjaa (sekä monografiat että tutkimusartikkelit huomioidaan)
  • perusteelliset tiedot omalta alaltaan
  • julkaisuilla tai muulla tavoin osoitettu kyky itsenäiseen tutkimustyöhön sekä
  • hyvä opetustaito.

Tiedekuntaneuvosto pyytää lausunnon hakijan tieteellisestä pätevyydestä kahdelta asiantuntijalta, jollei se erityisestä syystä katso lausuntoa tarpeettomaksi.

Yliopiston portfolio-ohjeet

Dosentilta vaaditaan hyvä opetustaito. Tiedekunnan opetustaitotoimikunta arvioi dosentiksi hakevan opetustaidon kokonaisuutena. Arviointi perustuu hakuasiakirjoissa dokumentoitujen opetuksellisten ansioiden sekä opetusnäytteen arviointiin ja haastatteluun. Opetustaitotoimikunta arvioi opetustaidon ja -näytteen erikseen ilmoitettuina päivinä.

Dosentin on hallittava se kieli, suomi tai ruotsi, jolla hän antaa opetusta. Lisäksi häneltä edellytetään suomen ja ruotsin kielen vähintään tyydyttävää suullista ja kirjallista taitoa. (Yliopistoasetus 770/2009)

Ulkomaalaiselle tai ei syntyperäiselle Suomen kansalaiselle voidaan myöntää erivapaus suomen ja ruotsin kielen taidon hallitsemisesta. (Yliopiston johtosääntö 52 §)

Dosentin arvon hakeminen

Dosentin arvoa voi hakea yliopiston rekrytointijärjestelmässä kaksi kertaa vuodessa. Hakuajat ovat 1.–31.3. ja 1.–30.9.

Kevään 2024 haku on avattu. Voit jättää hakemuksen tästä.

Hakuajan päättymisen jälkeen tiedekunnan tutkimustoimikunta arvioi alustavasti, täyttääkö hakija dosentin arvon myöntämisen edellytykset julkaisuluettelon ja ansioluettelon perusteella. Jos arvio on myönteinen, toimikunta nimittää hakemmukselle kaksi asiantuntijaa. Tutkimustoimikunta ottaa kantaa myös dosentuurin alaan. Sekä asiantuntijoiden valinnassa että alan määrittelyssä toimikunta voi konsultoida alan professoreita. Hakijan opetuskokemukseen liittyen toimikunta voi konsultoida opetustaitotoimikunnan puheenjohtajaa.

Jos tutkimustoimikunnan arvio on kielteinen, hakija voi joko vetää hakemuksensa pois, tai pyytää tiedekuntaneuvostoa päättämään, lähetetäänkö hakemus prosessissa eteenpäin. 

Opetustaitotoimikunta antaa lausunnon hakijan opetustaidosta. Tiedekuntaneuvosto päättää tieteellisten asiantuntijoiden ja opetustaitotoimikunnan lausuntojen perusteella, esittääkö se kanslerille dosentuurin myöntämistä.

Mi­hin tie­teel­li­sen pä­te­vyy­den ar­vioin­nis­sa kiin­ni­te­tään huo­mio­ta?

  • Tieteellinen, erityisesti vertaisarvioitu tuotanto haettavan alan kannalta. Edellytetään vähintään kahden väitöskirjan verran korkeatasoista tutkimusta (sekä monografiat että tutkimusartikkelit otetaan huomioon).
  • Kehittymisen itsenäisenä tutkijana osoittaa erityisesti väitöksen jälkeen tehty vertaisarvioitu tutkimus. Hakijalta edellytetään myös uusia avauksia väitöskirjan aihepiirin ulkopuolelle.
  • Opetustaidon arvioinnissa käytetään tiedekunnan yhteisiä opetustaidon arvioinnin kriteereitä.

Ha­ke­muk­sen liit­teet

Hakemukseen tulee liittää seuraavat pakolliset liitteet:

  1. Vapaamuotoinen hakemus, jossa hakija ilmaisee hakemansa dosentin arvon alan sekä yhteystietonsa.
  2. Yliopistoportfolio, CV tai ansioluettelo (katso erillinen ohje). Opetusansiot tulee raportoida huolellisesti tiedekunnan sähköiselle lomakkeelle täällä.
  3. Julkaisuluettelo, joka on laadittu noudattaen opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisutyyppiluokittelua. Hakijaa pyydetään erittelemään julkaisuluettelonsa alussa, (a) mitkä julkaisuista ovat päällekkäisiä ja missä määrin väitöskirjan sisällön kanssa ja (b) mitkä julkaisut ovat uusia avauksia teemoista, jotka osoittavat väitöskirjan jälkeen laajentunutta asiantuntemusta ja kehittymistä tutkijana. Jos hakijalla on yhteisjulkaisuja, häntä pyydetään liittämään mukaan selvitys osuudestaan niissä.
  4. Tarvittava määrä julkaisuja. Jokaisen tiedoston nimen alkuun on lisättävä kirjainyhdistelmä DOS sekä numero julkaisuluettelon mukaisesti. Jos julkaisua ei ole saatavilla sähköisessä muodossa eikä sen skannaaminen sähköiseen muotoon onnistu, tulee julkaisu toimittaa kahtena kappaleena tiedekuntaan.
  5. Hakijan kuvaus siitä, miksi hän hakee dosentin arvoa oikeustieteellisestä tiedekunnasta, miten hänen akateeminen toimintansa nivoutuu tiedekunnan tutkimusaloihin ja miten hakija suunnittelee osallistuvansa tiedekunnan toimintaan lähivuosina.
  6. Ulkomaalaisen hakijan tulee liittää hakemukseensa kahden henkilön oikeaksi todistama jäljennös passista. Yliopistoportfolioon liitettävästä tutkintotodistusjäljennöksestä tulee toimittaa englanninkielinen käännös, mikäli todistus on annettu muulla kuin suomen, ruotsin tai englannin kielellä.
Työnteko tiedekunnassa dosenttisopimuksella

Dosentuurin saanut voi myös osaamisellaan tukea yliopistotyötä ja toimia aktiivisemmin tiedekunnan jäsenenä solmimalla dosenttisopimuksen. Tätä varten sovitaan ensin dekaanin kanssa yhteistyön muodoista ja sopimusajasta, sitten käytännön järjestelyt hoidetaan yliopistopalvelujen kanssa. Dosentti saa tällöin yliopiston käyttäjätunnukset ja sähköpostiosoitteen ja pääsyn tietojärjestelmiin ja kirjastotietokantoihin.