Tutkimus tuottaa parempaa ymmärrystä maailmasta ja luo perustan sille, että voimme ratkoa akuutteja käytännön ongelmia. Laadukas, luotettava tieto on välttämätön edellytys kaikelle innovaatiotoiminnalle. T&K-rahoituskokonaisuus jää yksipuoliseksi, ellemme panosta riittävästi vapaaseen perustutkimukseen ja yliopistojen pitkäjänteiseen toimintaan.
Myös yliopistoissa, lähellä tutkimusta, tapahtuva tutkimuksen hyödyntäminen ja kaupallistamisen alkuvaiheen tukeminen tarvitsevat lisäresursseja. Panostamalla yrityspalveluihin, hautomoihin ja uusien yritysten synnyttämiseen voidaan vauhdittaa kestävää kasvua, edistää uusien yritysten syntymistä ja houkutella kansainvälisiä investointeja. Korkealaatuisen tutkimuksen ympärille rakennetut innovaatioekosysteemit tarjoavat palveluineen yrityksille paremmat mahdollisuudet hyödyntää yliopistojen tutkimusta.
Ehdotus:
Valtio kohdentaa yliopistojen uudelle T&K-rahoitusmomentille korvamerkittyä rahoitusta tutkimus- ja kehittämistoimintaan.
Rahoitusta voidaan käyttää tutkimuksen tukeen ja tutkimusinfrastruktuurien ylläpitoon sekä mm. ekosysteemien kokoamiseen ja yhteistyön fasilitointiin, kehittämis- ja yrityspalveluihin sekä TKI-hankkeisiin yritysten ja kansainvälisten toimijoiden kanssa. Rahoitus jaetaan rahoitusmallin tutkimuslaadun mittareiden mukaan vielä jakamattomasta T&K-rahoituksen liikkumatilasta.
Jotta korkeaa osaamista vaativan yritystoiminnan määrä tulevaisuudessa kasvaa ja työmarkkinoille saadaan riittävästi osaavia ihmisiä, ainakin puolet nuoristamme tarvitsee korkeakoulutuksen. Samalla on pidettävä kiinni koulutuksen laadusta. Yliopistot ovat tehostaneet toimintaansa ja ottaneet lisää opiskelijoita, mutta opiskelijamäärään suhteutetussa rahoituksessa olemme reilusti muita Pohjoismaita jäljessä. Nyt on käynnistettävä parlamentaarinen, yli vaalikausien ulottuva työ koulutus- ja osaamistason nostamiseksi.
Ehdotus:
Hallitus käynnistää parlamentaarisen valmistelun nuorten ikäluokkien yli 50 % korkeakoulutusasteen saavuttamiseksi vuoteen 2040 mennessä. Suunnitelmaan sisältyy rahoitussuunnitelma.
Tarvitsemme uusia osaajia myös Suomen rajojen ulkopuolelta. Yliopistot ovat portteja maailmalta Suomeen niin opiskelijoille kuin tutkijoillekin, ja tätä kanavaa tulisi hyödyntää entistä enemmän houkutellessamme kansainvälisiä osaajia maahan. Suomen täytyy asettaa selvät tavoitteet opiskelu- ja työperäisen maahanmuuton suunnitelmalliselle lisäämiselle.
Ehdotus:
Hallitus ryhtyy toimiin opiskelu- ja työperäisen maahanmuuton lisäämiseksi ja luo tavoitteellisen suunnitelman toimenpiteineen (mm. kielikoulutus, harjoittelutuki) osaajien houkuttelusta ja pitämisestä Suomessa.