Helsingin kaupungin ja Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan tukemana ensimmäiset kolme ja puoli vuottamme innovaatioekosysteemin orkestraattorina keskittyivät lupaavimpien menetelmien testaamiseen. Päivitettyjen verkkosivujemme uutisosiota selailemalla selviää mitä kaikkea olemme tähän mennessä tehneet, ja minkälaisia vaikutuksia sillä on ollut.
Innovaatioekosysteemeissä on kyse erilaisten toimijoiden – ihmisten – yhteen tuomisesta uusien ratkaisujen löytämiseksi. Viikki Food Design Factory on tähän mennessä tehnyt yhteistyötä yli 130 organisaation kanssa. Ja yhteistyöllä tarkoitamme vastavuoroista arvoluontia (kahvin juomisen lisäksi). Suuri kiitos yhteistyöstä kaikille teille tutkijoille, muille tutkimus- ja innovaatioinstituutioille ja -organisaatioille, yrityksille, opiskelijoille, freelancereille, alueellisille ja kansallisille hallinto-organisaatioille, ja kansalaisjärjestöille Suomessa ja maailmalla, joita pidämme ekosysteemikumppaneinamme!
Keskeinen osa työtämme on tietoisuuden lisääminen kestävien ruokajärjestelmien siirtymän tarpeesta ja vaatimuksista innovaatioiden kehittäjille. Aidosti kestävä maatalous- ja ruokasektori edellyttää ongelmien juurisyihin pureutumista järjestelmätason lähestymistavalla ja kokonaisvaltaisilla ratkaisuilla, jotka luovat arvoa kaikille sidosryhmille (asiakkaille, yrityksille, työntekijöille, planeetalle ja yhteiskunnille).
Tämä edellyttää:
- nykyisen ruokajärjestelmän ja siirtymämahdollisuuksien syvällistä ymmärtämistä useista näkökulmista
- tieteellistä tutkimusta, koulutusta ja opetusta ko. aiheista
- yhteiskehittämistä ja kaupallistamista eri toimijoiden kesken
- Tätä Viikki Food Design Factory tarjoaa kumppaneilleen.
Kiitos yhdessä ekosysteemikumppaneidemme kanssa hankittujen oppien, VFDF:llä on nyt MVP valmiina. Toimintoportfoliomme koostuu TKI-hankkeiden yhteiskehittämisestä ja –toteuttamisesta, agrifood startupien tukemisesta, opetusyhteistöistä sekä ruokajärjestelmäinnovaattoreiden verkottamisesta ja ruokajärjestelmäinnovaatiotietoisuuden lisäämisestä.
Viidennen toimintavuotemme alkaessa VFDF-tiimi on kasvanut nelihenkiseksi innovaatioammattilaisen joukoksi, jolla on entistä paremmat valmiudet luoda arvoa nykyisille ja uusille ekosysteemikumppaneille. Uusiin toimintoihimme kuuluu euroopanlaajuisen EIT FAN yrityskiihdyttämöverkoston Helsinki Hubin vetäminen, sekä kuukausittaisen ruokastartup -coworking-päivän järjestäminen Viikissä.
Lisää kiinnostavia avauksia on myös tekeillä, joten kannattaa seurata meitä Blueskyssä ja tilaa uutiskirjeemme!