Idättämö on Viikki Food Design Factoryn ruokainnovaatioiden esihautomo, joka tarjoaa lupaavien ruoka-alan keksintöjen ja ideoiden kehittämiseen testaustilat ja -välineet, täsmävalmennusta, asiantuntijatukea sekä tarpeelliset verkostot.
– Keksinnön idätys toimivaksi ratkaisuksi markkinoille on ihan oma taiteenlajinsa. Siihen tarvittavaa useanlaista käytännön osaamista, jota Idättämö juurruttaa mukaan tuleville tutkijataustaisiin innovaatiotiimeihin, joissa sitä ei useinkaan vielä ole, sanoo Viikki Food Design Factoryn ja maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan työelämäprofessori Reetta Kivelä.
Idättämö -esihautomo-ohjelma on esimerkki ruokaekosysteemin yhteistyöstä. Se tuo myös alan yritykset mukaan valittavien tiimien mentoreiksi, ja mahdollistaa näin molempia kiinnostavan yhteistyön aikaansaamisen. Ensimmäisenä mukaan ovat nyt lähteneet Oatly, Raisio ja Lantmännen.
– On selvää, että ruokajärjestelmän on muututtava – ruokajärjestelmä aiheuttaa noin neljänneksen globaaleista kasvihuonekaasupäästöistä, josta lähes 60 prosenttia syntyy eläinperäisestä tuotannosta. Siksi teemmekin aktiivisesti töitä ruokajärjestelmän muuttamiseksi päivittäisessä työssämme, tekemällä kasvipohjaisesta ruoasta normaalia, sekä kehittämällä tulevaisuuden ratkaisuja yhdessä erilaisten toimijoiden, kuten Viikki Food Design Factoryn, kanssa, kertoo Oatlyn Sustainability Specialist, Liisa Kolehmainen.
– Raisio haluaa olla kestävästi tuotetun kasvipohjaisen ruoan edelläkävijä ja edistää kasvipohjaista ruokamurrosta laajemminkin yhteiskunnassa. Yhteistyössä Viikki Food Design Factoryssä näimme potentiaalin tähän. Erityisen lähellä sydäntämme on raaka-aineista kaura ja härkäpapu, joiden osalta olemme johtava toimija Suomessa, sanoo New Business Manager Heli Töykkälä Raisiolta.
– Viikki Food Design Factory on Lantmännenille erittäin mielenkiintoinen yhteistyömahdollisuus, sanoo Nina Tuomikangas, Innovation Manager Lantmännen Group R&D:stä. Tieteeseen ja teknologiaan pohjautuvat innovaatiot ovat strategiamme ytimessä, ja Viikki Food Design Factory tarjoaa upean mahdollisuuden kohdata ennakkoluulottomia ja rohkeita innovaattoreita. Odotamme innolla tulevia kohtaamisia sekä uusia radikaaleja ideoita ruuan ja arvoketjun uudistamisesta!, Nina Tuomikangas innostuneena toteaa.
Viikki Food Design Factoryn Idättämö-ohjelma on ensimmäinen ruokajärjestelmäsektorille suunnattu esihautomo-ohjelma Suomessa. Ruuan kestävyysmurros on herättänyt sijoittajien mielenkiinnon, ja alalle investoivia tahoja on jo kourallinen Suomessa. Toistaiseksi kuviosta on kuitenkin vielä puuttunut toimija, joka toimii väylänä tiedepohjaisille ratkaisuille yliopistomaailmasta sijoittajien juttusille sekä sektorin kansainvälisiin verkostoihin. Idättämö -ohjelma, eli englanniksi Germinator programme, on suomalaisesta ruokaekosysteemistä aiemmin puuttunut katalysaattori tähän tarpeeseen.
– Olemme iloisia, että saimme jo ensimmäiseen, nyt käynnissä olevaan hakukuulutukseen 15 kovan luokan innovaatioaihiota. Uskomme tutkijoiden, opiskelijoiden ja freelance-innovaattoreiden kiinnostuksen vain ja ainoastaan kasvavan lähteä mukaan ruokajärjestelmän murroksen tekemiseen ja Idättämö-ohjelmaan tulevina vuosina, sanoo Viikki Food Design Factory Manager, Laura Forsman.
Idättämö-ohjelmaan valitut tiimit käyvät läpi intensiivisen ohjelman, johon kuuluu myös pitchauskisa Slushin virallisessa sivuohjelmassa Y Science -tapahtumassa joulukuussa. Silloin tiimit pääsevät tositoimiin innovaatioaihionsa esittelyssä kovan luokan tuomaristolle, jossa on mukana Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan professoreita ja Pohjoismaiden tärkeimpiä ruokasektorin startupeihin erikoistuneita pääomasijoittajia: Ilkka Kivimäki Maki VC:ltä, Lauri Reuter Nordic Food Tech VC:ltä ja Louise Heiberg PINCistä.