Virpi Valtonen väitteli kanssakuljeskelusta eläinten kanssa

Siltavuorenpenkereella vietettiin opettava ja inspiroiva perjantai-iltapäivä kun kenttäfilosofin urasta haaveileva väittelijä keskusteli vastaväittäjänsä Veli-Matti Värrin kanssa monilajisesta kasvatuksesta

Virpi Valtonen pohtii väitöstutkimuksessaan teoreettisesti ja metodologisesti ihmisten ja toisten eläinten suhteita ja hahmottelee, millaisista lähtökohdista monilajinen maailmasuhde voisi rakentua. Virpi tuo ensimmäistä kertaa suomenkieliseen tutkimukseen käsitteen monilajinen kasvatus. Sen perustana väitöstutkimuksessa toimivat jälkihumanistinen käänne, eläinkäänne sekä affektiivinen käänne.

Virpi rakensi teoreettisen kehyksen lisäksi pedagogisen mallin, jossa oppijoiden toiminta rakentuu affektiivisen, etologisen ja eettispoliittisen ulottuvuuden ympärille. Keskeiseksi käsitteeksi nousi kanssakuljeskelu toisten eläinten kanssa. Se kuvaa tietoista mutta ei tavoitteista yhteiseloa. Virpi käyttää lisäksi kenttäfilosofin käsitettä kuvaamaan ihmisten ja toisten eläinten suhteista oppimisen tapaa.

Virpi on erityisen kiinnostunut ihmisten ja toisten eläinten suhteista ja niihin liittyvistä ristiriitaisista affekteista. Tätä hän tutkii myös rottien ja ihmisten suhteiden parissa. Onnea Virpi!

 

Helsingin kaupunkirottaprojektin tutkija Virpi Valtonen väitteli kasvatustieteen tohtoriksi Siltavuorenpenkereellä 7.10.2022. Väitöskirjan nimi on Kanssakuljeskelua – monilajisen kasvatuksen teoreettisia ja pedagogisia lähtökohtia.