Miten pihalintuja ruokitaan Suomessa? Kyselytutkimus lintujen ruokkijoille

Lintuja ruokitaan niin maalla kuin kaupungeissa ja ruokintaa harrastavat keskenään hyvin erilaiset ihmiset. mutta nyt käynnissä olevan kyselyn avulla selvitetään, minkälaisia ruokintalaitteita ja -tapoja Suomessa käytetään pihalintujen ruokkimiseen. Tutkijat pyytävät kansalaisia lähettämään valokuvia lintulaudoistaan.

Pihalintujen ruokkiminen on suosittu harrastus Suomessa ja monelle ihmiselle tärkeä, arkinen tapa olla tekemisissä lähiluonnon kanssa. Lintuja ruokitaan niin maalla kuin kaupungeissa. 1900-luvun edetessä ruokkimisesta on tullut koko kansan harrastus. Monen suomalaisen mielestä on mukava ruokkia lintuja ja samalla tarkkailla niitä esimerkiksi ikkunan takaa.

Helsingin kaupunkirottaprojekti toteuttaa talvella 2022-23 lintujen piharuokintakyselyn, jolla kerätään kansalaisilta valokuvia lintulaudoista tai muista lintujen ruokinnan tavoista sekä tarinoita siitä, miten näihin ruokinnan tapoihin on päädytty.

Lintulaudan tehtävä on mahdollistaa lintujen ruokkiminen, mutta ruokintalaitteille ovat jotkut lintulajit toisia lajeja tervetulleempia. Se, mitä lintuja erityisesti halutaan ruokkia ja miten se vaikuttaa ruokintaan ja siinä käytettyihin laitteisiin, kiinnostaa tutkijoita. Lisäksi julkisessa keskustelussa tuodaan usein esille ruokinnan haittavaikutuksia. Se, että rotat hyötyvät lintujenruokinnasta, on johtanut ruokintakieltoihin esimerkiksi Helsingissä. Kiellot kertovat siitä, ettei kaikkia eläimiä haluta ruokkia. Nisäkkäiden lisäksi jotkut linnutkin ovat ei-toivottuja vieraita ruokintapaikoilla.  

Laitteita ja ruokintatapoja on laidasta laitaan, puussa roikkuvista talipalloista ja yksinkertaisista muovisista ruokinta-automaateista koristeellisiin puisista lintulautoihin. Jotkut heittävät ruuan myös suoraan maahan. Tutkijat ovat kiinnostuneita esimerkiksi tilanteista, joissa ruokintalaiteita on muokattu niin, etteivät kaikki eläimet pääse apajille. 

Lintulaudan ei kuitenkaan tarvitse olla mitenkään erikoinen. Kaikki, jotka ruokkivat tai ovat joskus ruokkineet pihalintuja Suomessa, voivat osallistua tutkimukseen vastaamalla kyselyyn.

Näin osallistut tutkimukseen

Lähetä enintään kolme valokuvaa ruokintapaikastasi, kuten lintulaudasta tai muusta ruokintatavastasi ja kerro siitä kyselylomakkeella. Jos haluat kertoa useammasta ruokintapaikasta, täytä oma lomake jokaista kohden.

Kyselyyn pääsee tästä linkistä: https://redcap.link/linturuokinta. Kysely on auki 15.4.2023 asti.

Kysely järjestetään osana Helsingin kaupunkirottahanketta yhteistyössä Kadonneet, uhanalaiset ja saapuneet lajit. Ihmisten suhde Itämeren muuttuvaan biodiversiteettiin -projektin kanssa.  Tutkimukseen osallistuminen on vapaaehtoista. Vastaamalla kyselyyn hyväksyt antamiesi tietojen käytön tutkimuksessa. Lisäksi toivomme lupaa käyttää vastauksiasi laajemminkin ja kysymme lupaa vastauksien arkistoimiseen. Valokuviin ja kirjallisiin vastauksiin viitataan nimettömänä ilman suoria tunnistetietoja.